En tiedä enää miten suhtautua saatikka mitä tehdä mieheni siskon kanssa. Saanut aina kaiken minkä hakuaa ja saa edelleen. Piloille hemmoteltu ja täyttää kiutenkin 26 ja on naimisissa. On oikeasti pahempi kuin uhmaikäinen lapsi. Olimme pitkästä aikaa heidän lapsuudenkodissaan juhannuksena samaan aikaan. Ja siellä hän käyttäytyi kun omistaisi paikan siis heidän isääkin kohtaan.Niskojaan nakkeli joka asiasta ja varsinkin siitä kun isä antoi meidän kahdelle lapselle huomiotaan.Kahvipöydästä nousi ylös kun isi ei vastannut hänelle heti vaan jutteli asiansa loppuun meidän kanssa. Yritti siis keskeyttää kun pienet lapset.Mitään ei tehnyt mutta joka asiasta valitti. Ja kaiken huippu on se että kukaan ei koskaan hänelle sano mitään vaan annetaan käyttäytyä miten haluaa. Minun mittani tuli nyt täyteen sitä ihmistä kohtaan.En halua olla missään tekemisissä. Onneksi mieheni on samaa mieltä siskostaan koska muuten tästä ei tulisi mitään. Eipä tuolla ihmisellä ystäviä ole että itseensä saa mennä mutta kuitenkin. Ja minä olen sellainen ihminen että haen tietysti itsestäni sitä vikaa että mitä olen tehnyt tai sanonnut mutta enää en jaksa. Tuntuu vaan että olisiko hyvä käydä jossain vähän juttelemassa.Onko kohtalotovereita?
Miehen sisko
harmitus77
51402
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
myös kokemusta,alkoi määräillä kodissamme,ei puhunut minun kanssa vaan pyysi aina veljeään puhelimeen kun soitti.
Arvosteli ulkonäköäni,eli vaikeita tapauksia tälläiset siskot.
Ei heille pitäs kuulua veljen elämä,hyvä kun miehesi ei menen siskonsa puolelle.
" Parempi kymmenen kytyä kuin yksi ainut nato nappulainen."
Itselläni on ongelmia myös mieheni siskon kanssa. Nyt keväällä maaliskuussa minulta katkesi pinna lopullisesti kälyäni kohtaan. Haukkui minut hyvin äännekkäästi ja on kertonut valheita minusta. Kolme vuotta siedin tuota käytöstä mutta en enää. Maaliskuun jälkeen en ole puhunut kälyni kanssa kertaakaan ja en tule puhumaan, ennenkuin hän tulee pyytämään anteeksi puheitaan. Kotiini hän ei ole tervetullut todellakaan jos olen paikalla. Enhän minäkään ole ollut koskaan tervetullut hänenkään kotiin.
Mieheni on täysin puolellani ja on tyytyväinen että edes joku laittaa vastaan tälle kälylle. Kälyni on siin 31-vuotias.
Ihana omalla tavallaan huomata että on muitakin joilla samanlaista. Minä olen kanssa tehnyt päätöksen etten sen ihmisen kanssa enää keskustele enkä halua häntä meidän kotiin.Meillä on muutenkin ollut elämässä nyt rankkaa niin eipä ole kertakaan kysellyt meidän jaksamista saatikka apua olisi tarjonnut. On kuitenkin vanhimman lapsen kummi. Kaikista ärsyttävintä on vielä se kun hänen mieskään ei sanoa hänelle mitään tuosta käytöksestä.
Ja kaiken mitä meille on muutenkin nyt tapahtunut seurauksena minusta tuntuu että minun olisi varmaan parempi käydä keskustelemassa asiosta ihan ammattilaiseen kanssa. Kuitenkin kaikki pyörii päässä yhtenään.
Ajattelepa, minulla on sen verran pitkä vieteri, että kestin vastaavassa tilanteessa mieheni siskon ja äidin suunsoittoa ja pilkontekoa peräti runsaat 20 vuotta - mutta nyt on kaikki suhteet poikki.
Olleet jo runsaat 6 vuotta, eikä mitään kaipuuta tavata, edes sukujuhlissa. Hankkikoon nyt, se luonnevikainen ämmä, haukkujensa kohteet jostain muualta kuin meidän perheestä.
Avioliittomme puolisoni kanssa voi oikein hyvin, vaikka sukulaisten kanssa olikin vastoinkäymisiä.