Ihmisten ilmoilla

Naisasialuuseri

tapahtunutta: Menin vaatekauppaan katselemaan uusia housuja, en nyt muista mikä kauppa oli kyseessä mutta kuitenkin. Vaatekaupoissahan on hyvin usein nuoria kauniita naisia töissä ja kun minä astuin kauppaan sisään ja olin vieläpä ainut asiakas kaupassa sillä hetkellä, niin kolme nuorta naismyyjää juttelivat keskenään tiskin takana ja sain olla kaupassa monta minuuttia ennen kuin yksi heistä vaivautui tulemaan luokseni kysymään mitä etsin. Jos kauppaan olisi astunut YTM niin naiset olisivat kilpaa juosseet palvelemaan häntä.

Toinen tapaus sattui ruokakaupan kassan jonossa. Minä olin lyhyen jonon perällä kassalla, edessäni taisi olla kaksi asiakasta. Satuin sattumalta vilkaisemaan taakseni ja kaksi hyvännäköistä nuorta naista lähestyi jonoani. Mutta minut huomattuaan he menivätkin viereisen kassan jonoon, joka oli paljon pitempi.

Että näin, tämä on AT-miehen elämää ihmisten ilmoilla.

56

4405

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lord Boredom

      Minähän en vaatekaupoissa käy - samat repaleiset rätinriekaleet päällä ympäri vuoden - mutta läheisessä kirjakaupassa on käynyt jo monta kertaa niin, etten ole saanut kovinkaan montaa minuuttia rauhassa, kun nuori myyjätyttö tulee kysymään, miten saisi olla avuksi. Eilen kävi niin, että yhtäkkiä huomasin kassalla olleen tytön katselevan hymyillen suuntaani, ja siinä samassa toinen tuli luokseni kysymään, miten voisi auttaa. Sanoin vain katselevani, mutta käski tulla kysymään häneltä heti, kun vain jotain kysyttävää tulee niin katsotaan yhdessä.

      Olisi kai pitänyt mennä, mutta olen tietysti jo useita vuosia sitten oppinut realiteetit: kuvittelen vain kiinnostuksen, heille olen vain asiakas jolta on saatava rahat. Nyt pysyn poissa siitä kaupasta vähän aikaa, etteivät he vain kuvittele minun kuvitelleen jotain. Siltikin tapaus jätti mukavahkon olon.

      Läheisestä urheiluvälinekaupasta on sentään toisenlaisia kokemuksia, jotka eivät jätä tulkinnan varaa. Etsin lenkkeilykenkiä, ja sain pitkään kävellä eksyneen näköisenä yksin, eikä kukaan reagoinut. En kehdannut mennä häiritsemäänkään myyjiä, sillä he juttelivat keskenään jostain ilmeisen tärkeästä asiasta. Jätin kengät ostamatta.

      • kirjakauppaketjun

        työntekijänä voin paljastaa sinulle, että jouduit eräänlaisen "ohjelman" uhriksi. Jääköön tässä nyt sanomatta, millä nimellä tätä ohjelmaa toteutetaan jo kolmatta vuotta. Meidän kun on pakko lähestyä asiakkaita niin paljon kuin vain suinkin ehdimme, oli sitten minkälainen ylemmän tai alemmantason asiakas kyseessä. Näitä lähestymisiä seurataan tukkimiehen kirjanpidolla ja joka kerta kun olemme onnistuneet tekemään kaupat tällaisen lähestymisen jälkeen, saamme merkitä ns. "klousauksen". Ketjun myymälät kilpailevat keskenään onnistumisprosenteilla. Hyville onnistujille tulee juhlapuheita ja lämmintä kättä, heikommille rajua piiskaa sanallisessa muodossa. Myyjätyttö ei siis ollut uimassa liiveihisi, ainoastaan lompakkoosi :(

      • Lord Boredom
        kirjakauppaketjun kirjoitti:

        Ei minulla siis tietenkään ollut mitään kuvitelmia myyjätytön motiiveista, mutta tietysti se jättää hieman tulkinnanvaraa, koska en ollut ainoa asiakas. Tosin - siellä saatetaan muistaa minun asiakashistoria, joten siellä saatettiin kyllä laskelmoida, että kannattaa tuota oliota yrittää...

        Mutta hei! Tässäpä oiva vinkki veljille alempitasoisille miehille! Trikki vaatii hieman alkupääomaa, mutta tullee halvemmaksi kuin baarin nurkassa oluen juonti lattiaa katsellen joka viikonloppu.

        1.1 Käy lyhyen ajanjakson sisällä samassa kirjakaupassa useamman kerran, ja osta joka kerta jotain. Halutessasi voit yrittää tehdä vaikutuksen valinnoillasi.

        1.2 Ostamiset kannattaa kuitenkin mieluiten tehdä aina saman myyjän työvuorolla - näin jäät paremmin mieleen. Jos kauppaan mennessäsi havaitset, ettei myyjäsi ole töissä, kannattaa silti kuitenkin kierrellä hetken ja palata illemmalla tai seuraavana päivänä yrittämään uudelleen.

        2. Lopulta henkilökunta muistaa sinä, ja pääset ohjelman "uhriksi". Myyjätyttö tulee säteilevänä juttelemaan sinulle. Onnitteluni, olet saanut toisen lähestymään sinua!

        3. Sitten voit mennä kotiin ja kuvitella oikein kovasti koko illan, miten juuri sinua lähestyttiin kaikkien asiakkaiden joukosta, ja luulet hetken olevasi melkein ylempitasoinen.

      • on se,
        Lord Boredom kirjoitti:

        että asiakkaita tuppaa olemaan enemmän kuin henkilökuntaa. Ketjun ohjeistuksen mukaan jokaista asiakasta tulisi lähestyä kysymällä avuntarpeesta, mikä käytännössä on mahdotonta varsinkin kiireisenä aikana. Harmillista on myös silloin, kun työkaveri on jo ehtinyt kysyä joltain asiakkaalta, eikä tätä tilannetta ole itse huomannut. Tuplakysyminen kun selvästi ärsyttää joitain asiakkaita. Vieraile ketjun muissa myymälöissä ja vertaile, miten tämä ohjelma eri paikoissa toimii. Joissain, etenkin pienemmissä myymälöissä vielä jaksetaan yrittää, kun taas toisissa ollaan lyöty jo hanskat pöytään ja luovutettu. Niitä viivoja ja "klousauksia" kun voi siihen pieneen paperinpalaan vetää ihan hatustakin. Konsulttifirmoilta kalliilla ostetun ohjelman ja sen huimia summia ja aikaa vievän seurannan järkevyydestä voidaan tietysti olla montaa mieltä ainakin näin ruohonjuuritasolla, mutta pääasiahan tietysti on, että ne kirjoituspöytien takana istuvat päättävät tahot saadaan pidettyä tyytyväisenä ja rahat uivat pois asiakkaiden lompakoista.

      • Kirjakaupan kanta-asiakas
        kirjakauppaketjun kirjoitti:

        työntekijänä voin paljastaa sinulle, että jouduit eräänlaisen "ohjelman" uhriksi. Jääköön tässä nyt sanomatta, millä nimellä tätä ohjelmaa toteutetaan jo kolmatta vuotta. Meidän kun on pakko lähestyä asiakkaita niin paljon kuin vain suinkin ehdimme, oli sitten minkälainen ylemmän tai alemmantason asiakas kyseessä. Näitä lähestymisiä seurataan tukkimiehen kirjanpidolla ja joka kerta kun olemme onnistuneet tekemään kaupat tällaisen lähestymisen jälkeen, saamme merkitä ns. "klousauksen". Ketjun myymälät kilpailevat keskenään onnistumisprosenteilla. Hyville onnistujille tulee juhlapuheita ja lämmintä kättä, heikommille rajua piiskaa sanallisessa muodossa. Myyjätyttö ei siis ollut uimassa liiveihisi, ainoastaan lompakkoosi :(

        Juuri tästä syystä en juurikaan käy Suomalaisessa kirjakaupassa. Akateemisessa saa sentään tutustua kirjoihin rauhassa ja apua saa kuitenkin pyydettäessä.

        Arvasinkin että jotain tämän suuntaista on menossa. Osanottoni ja jaksamista kaikille kyseisin ketjun myyjille. Ikävää, että teidät pakotetaan tuollaiseen. Tuollainen lähestymistapa sopii ehkä mummolle, joka haluaa ostaa lahjakirjan lastenlapsilleen, mutta ei todellakaan paljon kirjoja ostavalle kirjaihmiselle, joka on tullut tutustumaan uutuuskirjoihin.

        Moisen kehittänyt idiootti (joku ääliö liikkeenjohdon konsultti tietysti) , ei ole tajunnut, ettei kirjoja myydä samalla tavalla kuin vaatteita tms.

    • esimerkkiisi

      viitaten: oletko ulkonäöltäsi jotenkin pelottavan tai todella vastenmielisen näköinen?
      eihän tuossa muuten mitään järkeä ole.

      ---
      ja onko muutenkaan koko ajan järkeä analysoida kaikkea ja kaikkia? voit nimittäin kuvitella päässäsi asioita, joilla ei ole todellisuudessa mitään tekemistä sinun kanssasi.

      • Naisasialuuseri

        ehkäpä naamallani vain pelotellaan naisia tai sitten naiset vain haistoivat minussa pahanlaatuisen naisasialuuserismin, tai sitten huono itsetuntoni paistaa naamaltani kauas.

      • neitonen.sivusta

        Saattoi kulkea housuitta, koska uusia housuja oli ostamassa. NALista ei koskaan tiedä varmaksi, mitä sen päässä liikkuu.

    • kiribati

      Hei come on, et voi olla tosissasi! Jokaisen kohdalle osuu noita myyjägimmoja, jotka ovat vain töissä kyseisessä firmassa ja joita ei vähempää voisi kiinnostaa työnteko. En tiedä kuinka monta kertaa elämäni aikana olen ollut samassa tilanteessa, sitä on tapahtunut niin kaupoissa kuin ravintoloissakin (istun pöydässä ja tarjoilija palvelee minua myöhemmin tulleita asiakkaita). Äänestän jaloillani ja unohdan koko jutun.

      Tuo toinen esimerkkisi on jo sitä luokkaa, että elätköhän enää ihan reaalimaailmassa...

    • Lord Boredom

      Tätä nyt ei ole ihan äskettäin sattunut, kun olen pyrkinyt kulkemaan pyörällä töissä, mutta bussissa on aina yhtä hauska huomata, miten se oma vieruspaikka on aina viimeinen vapaa paikka - ja lasken nyt myös seisomapaikat mukaan. Käynyt useammankin kerran näin, ainakin opiskeluaikoina.

      • Hämärän rajoilta

        Sama huomio samalla minuutilla lähetettynä. ATM:t ovat pikkuhiljaa kehittämässä itselleen kollektiivista tajuntaa - ja kun se tapahtuu, meitä ei pysäytä mikään! EI MIKÄÄN! ...paitsi ehkä se, jos pitäisikin tehdä naiselle aloite.

      • Galvin

        Olisit onnellinen. Mikään ei ole niin inhottavaa kun istua kuin sardiinit purkissa liian lähellä tuntematonta ihmistä. Vähän jännittää, kun tulen jatkossa paljon matkustamaan noin 100 km bussilla ja usein.

      • KylmäNainen

        En istu mielelläni lihavan ihmisen viereen. En usko, että kukaan muukaan istuu. On vähemmän tilaa. Mitä laihempi vieruskaveri, sitä enemmän tilaa. Kaikista vittumaisinta on jos saa junassa tai lentsikassa vieruskaverin joka valuu omalle tuolille asti. Siinähän sitten kärvistelet. Joku tunnin lento vielä menee mutta ei saatana kun kerran lensin Jenkkeihin jonkun 200 kiloisen hikisen äijän vieressä. Oli kamalaa, kiitos kysymästä. Vitutti. Onneksi ilmainen viina helpotti oloa.

        Jos olet tai olet ollut lihava, selittyy ihan sillä.

      • Lihava mies
        KylmäNainen kirjoitti:

        Kylmä nainen on todella kylmä. Onneksi minulla on lämmin nainen, ollut jo viisi vuotta eikä lähde kulumallakaan. En tiedä olenko YTM vai ATM, mutta kyllä vaatimaton ja mukava - lihavakin - mies saa hyvän naisen. Ei tietenkään "Kylmää naista" mutta kukapa sitä jääpuikkoa perseeseensä haluaisikaan työntää.

      • KylmäNainen
        Lihava mies kirjoitti:

        Kerro nyt hei miten se, että mä tahdon tilaa bussissa tekee minusta hirveän ihmisen? OMG, kukaan ole missään väittänyt etteikö läski saisi puolisoa. Menee markettiin niin kyllähän siellä näkee ties minkäpainoisilla ihmisillä seuraa.

        Mut hei, pidä toi!

    • Hämärän rajoilta

      ATM:nä bussilla matkustaminen on varsin kivaa, etenkin jos saa kaksi istumapaikkaa: on erittäin epätodennäköistä, että kukaan istuisi viereen. Ainakin se on varmaa, ettei kukaan nuorempi nainen siihen istahda: yleisimmät viereenistujat ovat joko kaltaisiani olmeja (koululaisistakin viereeni istuu AINA se joukon Gary Larsonin piirroksista tuttu läski rillipääpoju) tai sitten iäkkäämpiä laitapuolenkulkijoita. Tasoajattelu siis pätee myös bussimatkoilla: siinä missä ennen Amerikassa värillisille oli oma osastonsa, nyt me värittömät tunnumme hakeutuvan samoille penkkiriveille.

      Kyse ei ole siitä, että en tahtoisi viereeni istuttavan ja osoittaisin sen, pikemminkin päinvastoin: pidän huolen, että toinen penkki on kokonaan vapaana, enkä mulkoile tai muutenkaan käyttäydy epäilyttävästi. Lisäksi olen aina bussissa matkustaessani siisti ja huoliteltu, enkä usko haisevanikaan ainakaan niin paljoa, että se ehtisi ennen uuden matkustajan istumispäätöstä vaikuttaa.

      Alan uskoa, että joistakin ihmisistä vain säteilee jotakin negatiivista, "sukkien jaloissa pyörittäjien" vastahiukkasia, jolle ei itse voi tehdä mitään, ja jolla on vähänlaisesti tekemistä henkilön todellisen luonteen kanssa. Julkisissa kulkuneuvoissa se toki voi olla siunauskin.

      • pikkinikki

        Tarkkailin myös talvella bussilla töihin kulkiessani ihmisten käyttäytymistä täydessä bussissa ja huomasin, että yleensä naiset eivät halunneet istua viereeni. Joskus olin yllättynyt, kun joku nainen tuli viereen istumaan, vaikka vieressä oli tyhjä penkki naisen vieressä. En tietenkään ajatellut siitä mitään sen suurempaa, mutta tuntui kuitenkin hyvältä "tulla hyväksytyksi". Monesti on toki aivan mukavaa istua yksin leveästi, jos kerran ei vapaa paikka kelpaa, siinäpähän seisovat.

        Kysyn sinulta ja muilta ATM-bussimatkustajilta, millaisen ihmisen viereen yleensä istut lähes täydessä bussissa? Suoritat joka tapauksessa jonkinlaisen valinnan. Onko se ensimmäinen vapaa paikka, riippumatta siitä, kenen viereen istut? Vastaan itse jo tässä ja sanon, että yleensä ensimmäinen vapaa paikka. Voin istua nuorenkin naisen viereen, mutta joskus tietysti tulee sellainen tunne, että siitä ei kovin paljon pidetä. Jos joku urputtaisi, sanoisin, että jos henkilö ei ole varannut kyseistä paikkaa, voin maksavana matkustajana aivan vapaasti istua siinä. Ei ole kukaan vielä avannut suutaan, niin varmasti pääsee helpommalla.

      • Harm
        pikkinikki kirjoitti:

        Se on saatana bussi jossa saa valita itse paikkansa.

        Hittojako se ketään kiinnostaa kenen viereen istut tietysti on tapojen mukaista täyttää ne ikkunapaikat ensin jonka jälkeen voi sitten vaikka istua samaa sukupuolta olevan viereen tai siihen mihin sattuu.

        Ihan uskomatonta hommaa.
        Se on vain kulkuväline paikasta A paikkaan B ja ei siinä mitään seksuaalista kanssakäymistä olla suunnittelemassa...

      • pikkinikki
        Harm kirjoitti:

        "Se on vain kulkuväline paikasta A paikkaan B ja ei siinä mitään seksuaalista kanssakäymistä olla suunnittelemassa..."

        Ei siinä ollakaan suunnittelemassa mitään, mutta niin kuin yltä olet voinut lukea, istumapaikan valinta lähes täydessä bussissa ei useinkaan ole mitenkään sattumanvaraista. Totta kai kuka tahansa mies tekee siitä päätelmiä, jos naiset eivät edes bussissa voi istua hänen viereensä. Se että ei ole mistään vakavammasta kyse, on asian ydin. Jos on hylkiö aivan vähäpätöisessä asiassa, on sitä varmasti silloin, kun panokset kasvavat.

        Sinä et ole vain huomannut asiaa, koska olet saanut, mitä olet halunnut. Hapestakin muistaa olla kiitollinen, kun on vähän aikaa haukkonut tyhjää.

        Eikös yleensä ole parempi bussissa jos kukaan ei istu viereesi jota minullekin on muuten sattunut joskus.

        Sittenhän sinulla on enemmän tilaa?

        Alkoi heti tosissaan ahdistamaan että mitä kaikkea olenkaan menettänyt kun ne kaikki naiset eivät ole istuneetkaan minun viereeni!

        Olen hylkiö...

      • kiribati
        pikkinikki kirjoitti:

        Tarkkailin myös talvella bussilla töihin kulkiessani ihmisten käyttäytymistä täydessä bussissa ja huomasin, että yleensä naiset eivät halunneet istua viereeni. Joskus olin yllättynyt, kun joku nainen tuli viereen istumaan, vaikka vieressä oli tyhjä penkki naisen vieressä. En tietenkään ajatellut siitä mitään sen suurempaa, mutta tuntui kuitenkin hyvältä "tulla hyväksytyksi". Monesti on toki aivan mukavaa istua yksin leveästi, jos kerran ei vapaa paikka kelpaa, siinäpähän seisovat.

        Kysyn sinulta ja muilta ATM-bussimatkustajilta, millaisen ihmisen viereen yleensä istut lähes täydessä bussissa? Suoritat joka tapauksessa jonkinlaisen valinnan. Onko se ensimmäinen vapaa paikka, riippumatta siitä, kenen viereen istut? Vastaan itse jo tässä ja sanon, että yleensä ensimmäinen vapaa paikka. Voin istua nuorenkin naisen viereen, mutta joskus tietysti tulee sellainen tunne, että siitä ei kovin paljon pidetä. Jos joku urputtaisi, sanoisin, että jos henkilö ei ole varannut kyseistä paikkaa, voin maksavana matkustajana aivan vapaasti istua siinä. Ei ole kukaan vielä avannut suutaan, niin varmasti pääsee helpommalla.

        Olen tämän päivän aikana pikaisesti laskettuna tehnyt kolme metromatkaa ja yhden bussimatkan, eikä minulla ole pienintäkään mielikuvaa vierus- tai vastapäisistä matkakumppaneista. En yksinkertaisesti mieti, että "nyt minä menen metroon/bussiin/sporaan, nyt minä katson ympärilleni, nyt minun pitää päättää mihin menen istumaan, menisinkö tuonne, ei, tuo on tylsän näköinen tyyppi, menisinkö tuonne, ei, tuokaan ei ole hyvä..." Minä menen kyytiin, vältän istumasta huumehörhön tai pultsarin viereen mutta jälkeen päin en muista matkasta mitään ellei satu jotain erikoista. Joskus sattuu. Minulla on outo tapa kerätä puheliaita ihmisiä ympärilleni; hieman huppelissa olevia miehiä, vanhoja rouvia, turisteja... Mainitsin siitä eräälle ystävälleni ja hän sanoi sen johtuvan siitä, että katson ihmisiä niin avoimesti silmiin. Mutta jos niin teen, niin teen sen kyllä ihan tiedostamatta, oikeasti ajatukseni ovat yleensä töissäni tai jossain mitä olen menossa tekemään tai mistä olen tulossa.

        Ihan totta: bussimatka on vain bussimatka. Teoriani siitä että te ATM-aktiivit ette elä ihan reaalimaailmassa vahvistuu entisestään (en ole vielä selvittänyt onko teitä yksi vai kaksi, jotka täällä teoretisoivat elämää sen sijaan että eläisivät sitä).

        Nyt lähden itse pois koneelta, liian kaunis alkuilta tuhlattavaksi tähän.

      • siksipä
        Harm kirjoitti:

        Se on saatana bussi jossa saa valita itse paikkansa.

        Hittojako se ketään kiinnostaa kenen viereen istut tietysti on tapojen mukaista täyttää ne ikkunapaikat ensin jonka jälkeen voi sitten vaikka istua samaa sukupuolta olevan viereen tai siihen mihin sattuu.

        Ihan uskomatonta hommaa.
        Se on vain kulkuväline paikasta A paikkaan B ja ei siinä mitään seksuaalista kanssakäymistä olla suunnittelemassa...

        en koskaan bussissa istu hyvänäköisten miesten tai vähääkään kiinnostavien viereen. ujona olisin vaivaantunut. vaan valitsen yleensä sen joka katselee ikkunasta ulos, naispuolisen, mummon, papan tai koululaisen. näin olen toiminut teinitytöstä lähtien.

      • pikkinikki
        Harm kirjoitti:

        Eikös yleensä ole parempi bussissa jos kukaan ei istu viereesi jota minullekin on muuten sattunut joskus.

        Sittenhän sinulla on enemmän tilaa?

        Alkoi heti tosissaan ahdistamaan että mitä kaikkea olenkaan menettänyt kun ne kaikki naiset eivät ole istuneetkaan minun viereeni!

        Olen hylkiö...

        "Eikös yleensä ole parempi bussissa jos kukaan ei istu viereesi jota minullekin on muuten sattunut joskus. Sittenhän sinulla on enemmän tilaa?"

        Niinhän minä sanoin, lue uudelleen.

        "Alkoi heti tosissaan ahdistamaan että mitä kaikkea olenkaan menettänyt kun ne kaikki naiset eivät ole istuneetkaan minun viereeni!"

        Voit haastaa Koskilinjat ihan vapaasti oikeuteen tämän kauhean kohtalosi hyvittämiseksi. Minä en tietenkään sitä tarkoittanut, mutta sinähän tulkitset viestit, miten haluat. Täällä on puhuttu kärpäsestä härkäsen symbolina, mutta sinä pidät sitä kirjaimellisesti härkäsenä.

      • pikkinikki
        kiribati kirjoitti:

        Olen tämän päivän aikana pikaisesti laskettuna tehnyt kolme metromatkaa ja yhden bussimatkan, eikä minulla ole pienintäkään mielikuvaa vierus- tai vastapäisistä matkakumppaneista. En yksinkertaisesti mieti, että "nyt minä menen metroon/bussiin/sporaan, nyt minä katson ympärilleni, nyt minun pitää päättää mihin menen istumaan, menisinkö tuonne, ei, tuo on tylsän näköinen tyyppi, menisinkö tuonne, ei, tuokaan ei ole hyvä..." Minä menen kyytiin, vältän istumasta huumehörhön tai pultsarin viereen mutta jälkeen päin en muista matkasta mitään ellei satu jotain erikoista. Joskus sattuu. Minulla on outo tapa kerätä puheliaita ihmisiä ympärilleni; hieman huppelissa olevia miehiä, vanhoja rouvia, turisteja... Mainitsin siitä eräälle ystävälleni ja hän sanoi sen johtuvan siitä, että katson ihmisiä niin avoimesti silmiin. Mutta jos niin teen, niin teen sen kyllä ihan tiedostamatta, oikeasti ajatukseni ovat yleensä töissäni tai jossain mitä olen menossa tekemään tai mistä olen tulossa.

        Ihan totta: bussimatka on vain bussimatka. Teoriani siitä että te ATM-aktiivit ette elä ihan reaalimaailmassa vahvistuu entisestään (en ole vielä selvittänyt onko teitä yksi vai kaksi, jotka täällä teoretisoivat elämää sen sijaan että eläisivät sitä).

        Nyt lähden itse pois koneelta, liian kaunis alkuilta tuhlattavaksi tähän.

        "En yksinkertaisesti mieti, että "nyt minä menen metroon/bussiin/sporaan, nyt minä katson ympärilleni, nyt minun pitää päättää mihin menen istumaan, menisinkö tuonne, ei, tuo on tylsän näköinen tyyppi, menisinkö tuonne, ei, tuokaan ei ole hyvä..."

        Ei sinun mitään tarvitsekaan miettiä. Kaikki tapahtuu huomaamattasi. Ihmiset tekevät mitä ihmeellisimpiä asioita lainkaan sitä tiedostamatta, koska se on heille luonnollistunut tapa toimia. Kun jossakin yhteisössä jokin ryhmä tai yksilö on leimattu, ei hänen alempana pitämistään tarvitse kenenkään aktiivisesti pohdiskella. Monet naiset ovat täysin sokeita tälle asialle, koska se on heille liian ilmiselvää.

        Kun heiltä kysytään, he kieltävät asian poliittisesti korrektilla vastauksellaan, mutta kun tarkkailet heitä, näet totuuden.

      • heko
        pikkinikki kirjoitti:

        Tarkkailin myös talvella bussilla töihin kulkiessani ihmisten käyttäytymistä täydessä bussissa ja huomasin, että yleensä naiset eivät halunneet istua viereeni. Joskus olin yllättynyt, kun joku nainen tuli viereen istumaan, vaikka vieressä oli tyhjä penkki naisen vieressä. En tietenkään ajatellut siitä mitään sen suurempaa, mutta tuntui kuitenkin hyvältä "tulla hyväksytyksi". Monesti on toki aivan mukavaa istua yksin leveästi, jos kerran ei vapaa paikka kelpaa, siinäpähän seisovat.

        Kysyn sinulta ja muilta ATM-bussimatkustajilta, millaisen ihmisen viereen yleensä istut lähes täydessä bussissa? Suoritat joka tapauksessa jonkinlaisen valinnan. Onko se ensimmäinen vapaa paikka, riippumatta siitä, kenen viereen istut? Vastaan itse jo tässä ja sanon, että yleensä ensimmäinen vapaa paikka. Voin istua nuorenkin naisen viereen, mutta joskus tietysti tulee sellainen tunne, että siitä ei kovin paljon pidetä. Jos joku urputtaisi, sanoisin, että jos henkilö ei ole varannut kyseistä paikkaa, voin maksavana matkustajana aivan vapaasti istua siinä. Ei ole kukaan vielä avannut suutaan, niin varmasti pääsee helpommalla.

        ..moneen junaan ja bussiinkin näköjään. Herttaiset mummelit istuu viereeni mielellään. Olen kai niin kiltin näköinen. Eipä tarvitse miettiä mitään seksuaalisia juttuja. Itse istun lähes kenen vaan viereen, paitsi haisevien juoppojen yms. Tarvitseeko sitä nyt kenenkin viereen istumista sen syvällisemmin miettiä? Kyse on kuitenkin vaan liikkumisesta paikasta toiseen.

      • Harm
        pikkinikki kirjoitti:

        "Eikös yleensä ole parempi bussissa jos kukaan ei istu viereesi jota minullekin on muuten sattunut joskus. Sittenhän sinulla on enemmän tilaa?"

        Niinhän minä sanoin, lue uudelleen.

        "Alkoi heti tosissaan ahdistamaan että mitä kaikkea olenkaan menettänyt kun ne kaikki naiset eivät ole istuneetkaan minun viereeni!"

        Voit haastaa Koskilinjat ihan vapaasti oikeuteen tämän kauhean kohtalosi hyvittämiseksi. Minä en tietenkään sitä tarkoittanut, mutta sinähän tulkitset viestit, miten haluat. Täällä on puhuttu kärpäsestä härkäsen symbolina, mutta sinä pidät sitä kirjaimellisesti härkäsenä.

        Eli ylianalysoin tekstiäsi? No Ok sitten.

        "Voit haastaa Koskilinjat ihan vapaasti oikeuteen tämän kauhean kohtalosi hyvittämiseksi."

        Se oli sarkasmia.

        Voin kertoa että kulkuvälineissä yleensä paikat lähinnä arvotaan ja ei ihmiset päätä mieti puhki minkä paikan valitsevat. Itse joskus harvoin mietin sitä lähinnä jos on täytynyt matkustaa pitkä matka koska siinä voi joutua vaihtamaan juttuja yms. eikä aina jaksa.

        Ja "hyväksymisen" etsiminen siitä että joku sattuu istumaan viereesi on todella outoa. Siis todella outoa.

      • Hämärän rajoilta
        pikkinikki kirjoitti:

        Tarkkailin myös talvella bussilla töihin kulkiessani ihmisten käyttäytymistä täydessä bussissa ja huomasin, että yleensä naiset eivät halunneet istua viereeni. Joskus olin yllättynyt, kun joku nainen tuli viereen istumaan, vaikka vieressä oli tyhjä penkki naisen vieressä. En tietenkään ajatellut siitä mitään sen suurempaa, mutta tuntui kuitenkin hyvältä "tulla hyväksytyksi". Monesti on toki aivan mukavaa istua yksin leveästi, jos kerran ei vapaa paikka kelpaa, siinäpähän seisovat.

        Kysyn sinulta ja muilta ATM-bussimatkustajilta, millaisen ihmisen viereen yleensä istut lähes täydessä bussissa? Suoritat joka tapauksessa jonkinlaisen valinnan. Onko se ensimmäinen vapaa paikka, riippumatta siitä, kenen viereen istut? Vastaan itse jo tässä ja sanon, että yleensä ensimmäinen vapaa paikka. Voin istua nuorenkin naisen viereen, mutta joskus tietysti tulee sellainen tunne, että siitä ei kovin paljon pidetä. Jos joku urputtaisi, sanoisin, että jos henkilö ei ole varannut kyseistä paikkaa, voin maksavana matkustajana aivan vapaasti istua siinä. Ei ole kukaan vielä avannut suutaan, niin varmasti pääsee helpommalla.

        Itse en juuri katso, mihin istun, vaan ensimmäinen vapaa paikka kelpaa. Toki epähygieeniset tai "vaarallisen" oloiset (esim. joukoturkkamaisella hullunkiiltoisella katseella varustetut) jätän suosiolla väliin, mutta muuten kiinnitän lähinnä huomiota siihen, että henkilön viereen sopii istumaan. Toisin sanoen en viitsi ruveta pyytelemään ketään siirtämään laukkuaan tai istumaan kapeammin, jos autossa on tilavampia paikkoja.

        Tulihan sieltä nämä naisten tunneälyis-empaattiset "ette elä reaalimaailmassa" -kommentit ynnä vihjailua siitä, että olisimme kenties vain yksi ja sama henkilö eri nimimerkeillä (miksi ihmeessä tekisin sellaista?). On totta, ettei tällaiseen asiaan pitäisi kiinnittää huomiota, eivätkä tavalliset ihmiset teekään niin - heidän ei tarvitse. Asiaan kuitenkin suhtautuu eri lailla, kun ne muutamat kerrat bussissa ja junassa (jossa tämä paikkalippujen vuoksi on todennäköisempää) nuoren naisen istuessa viereen - kenties jopa päällysvaatteensa omaani hipaisten - ovat lähin kokemus fyysisestä lähikontaktista vastakkaisen sukupuolen kanssa. Hienoja pieniä hetkiä nuo muuten olisivatkin, ellei niiden aikana koko ajan muistaisi, miten kauaksi maailmasta onkaan ehtinyt jo pudota (sillä eihän muuten tuollaisissa hetkissä mitään hienoa olisi).

      • Harm
        Hämärän rajoilta kirjoitti:

        "reaalimaailmasta" putoaminen liittyneenä pakonomaiseen ihmisten tarkkailuun joka melkein johtaa paranoidiin suhtautumiseen pieniin eleisiin ja täysin jokapäiväisiin asioihin viittaa vahvaan sosiaaliseen estymiseen ja myöskin ihan havaintotilojen häiriöihin. Ja nämä johtavat paniikkihäiriömäiseen käyttäytymiseen ja esimerkiksi kykenemättömyyteen huomata omaa käyttäytymisen aiheuttamia reaktioita.

        Saatteko varmasti riittävästi ravinto-aineita ja raitista ilmaa? Oletteko ihmisten seurassa muuten sosiaalisesti ja liikutte yleisissä tiloissa normaalisti? Tarvitsette enemmän ihan ihmiskontaktia mistä hyvänsä ja että selvitätte päänne. Ja voin suositella taas käymistä ihan lääkärissä puhumassa asiasta, tällaiset ongelmat ovat nimittäin yleisiä erilaisten ihmisten maailmassa ja ne tulvat rampauttamaan teidät jos ei tuo ATM-ajattelu jo tee sitä muutenkin.

        Olen tavannut esimerkiksi liikemiehen joka matkusti aina omalla autollaan ja vältti kaikkia yleisiä kulkuneuvoja ja yleisiä tiloja lukuunottamatta sitä kertaa kun istui viereeni Intercityssa kerran. Sanoi että hän oikeasti alkaa seota esimerkiksi ostoskeskuksissa mutta vähitellen asiat ovat hellittämässä kun on hakenut apua.

        En tiedä teidän ikiänne mutta tuntuu että olette kovin nuoria vaikka veikkaisin ettei niin kuitenkaan ole...joten teinä oikeasti miettisin mistä asiat johtuvat teidän omassa päässänne ja mitä voitte tehdä enkä loisi teorioita siitä miten muut ihmiset käyttäytyvät.

        "Asiaan kuitenkin suhtautuu eri lailla, kun ne muutamat kerrat bussissa ja junassa (jossa tämä paikkalippujen vuoksi on todennäköisempää) nuoren naisen istuessa viereen - kenties jopa päällysvaatteensa omaani hipaisten - ovat lähin kokemus fyysisestä lähikontaktista vastakkaisen sukupuolen kanssa. Hienoja pieniä hetkiä nuo muuten olisivatkin, ellei niiden aikana koko ajan muistaisi, miten kauaksi maailmasta onkaan ehtinyt jo pudota (sillä eihän muuten tuollaisissa hetkissä mitään hienoa olisi)."

        Monetkaan tähän ketjuun kirjoittaneet "ette voi olla tosissanne" -tyypit eivät omista lähtökohdistaan voi ymmärtää, miltä tuntuu olla täysi nolla vastakkaisen sukupuolen silmissä. Minäkin 35-vuotiaana äijänä muistan ilolla niitä hetkiä, kun jonkun naisen jalka on vahingossa osunut jalkaani vasten, vain pienen hetken, mutta sitäkin arvokkaamman. Se voi olla jonkun mielestä pervoa, sairasta tai mitä tahansa, mutta se on parasta, aidoin fyysinen kontakti, mitä olen koskaan naiseen saanut (äidin huolenpitoa lapsesta ei tässä tietenkään lasketa, sanon sen jo etukäteen, jotta kenenkään ei tarvitse sitä kommentoida). Kaikki tällainen tietysti kertoo siitä, miten erilaisessa asemassa tahtomattaan on normaaliin nähden. Asiaa ymmärtämättömät nauravat, ivaavat ja sanovat hölmöksi. Totta kai jokainen samassa asemassa oleva itse tietää, että asiat eivät ole oikein, juuri siksihän tälle palstalle tästä kirjoitellaan.

        , jokainen tilanne jossa nainen vahigossa hipaisee minua, esim. täydessä baarissa, kaupassa tai vaikkapa maksaessani mäkkärin tiskillä on arvokas hetki ja saan siitä tyydytystä. Onhan se fyysinen kontakti naiseen ja se on kovan luokan naisasialuuserille iso juttu. Aivan kuten pala näkkileipää, jota me emme osaa niin suuressa arvossa pitää, on kova juttu Afrikan nälkää näkevälle lapselle.

        Tottakain normaalin ihmisen on vaikea tätä ymmärtää.

      • SeAlkuPeräinen

        Itse huomasin aikoinaan ku vielä bussilla aktiivisemmin matkustelin, että ne hyvännäkösetki muijat kerran saatto istua mun viereen. Tiedä sit missä vika, teenkö huomaamattani jotain pakkoliikkeitä naamallani tms. mutta sen ekan kerran jälkeen eivät enää viereeni istuneet. Omasta mielestäni ainakin istuin vaan rauhallisesti ja katselin ikkunasta ulos. Vai olisiko se kenties ollut siinä, että mun olisi pitänyt tehdä jotain? Heh.

        Just kaikki tommonen hyljeksintä ja ulkopuolelle jättäminen pistää vituttaan senverran että oli suorastaan helpotus ku pääsi bussireissaamisesta eroon.

      • bussissa
        pikkinikki kirjoitti:

        Tarkkailin myös talvella bussilla töihin kulkiessani ihmisten käyttäytymistä täydessä bussissa ja huomasin, että yleensä naiset eivät halunneet istua viereeni. Joskus olin yllättynyt, kun joku nainen tuli viereen istumaan, vaikka vieressä oli tyhjä penkki naisen vieressä. En tietenkään ajatellut siitä mitään sen suurempaa, mutta tuntui kuitenkin hyvältä "tulla hyväksytyksi". Monesti on toki aivan mukavaa istua yksin leveästi, jos kerran ei vapaa paikka kelpaa, siinäpähän seisovat.

        Kysyn sinulta ja muilta ATM-bussimatkustajilta, millaisen ihmisen viereen yleensä istut lähes täydessä bussissa? Suoritat joka tapauksessa jonkinlaisen valinnan. Onko se ensimmäinen vapaa paikka, riippumatta siitä, kenen viereen istut? Vastaan itse jo tässä ja sanon, että yleensä ensimmäinen vapaa paikka. Voin istua nuorenkin naisen viereen, mutta joskus tietysti tulee sellainen tunne, että siitä ei kovin paljon pidetä. Jos joku urputtaisi, sanoisin, että jos henkilö ei ole varannut kyseistä paikkaa, voin maksavana matkustajana aivan vapaasti istua siinä. Ei ole kukaan vielä avannut suutaan, niin varmasti pääsee helpommalla.

        Ensin paikka ja sitten ihminen, eli näin yleensä valitsen paikan bussissa:

        Luon katseen peräosaan, ja jos siellä on vapaata suuntaan sinne. Keskioven läheiset paikat jätän täyttämättä koska ne ovat varattu (ainakin periaatteessa) vanhuksille, lapsiperheille ja laukku matkaajille. Aivan takana pysäytyspainikkeet ovat usein rikki sekä lattia ja penkit likaisia, eikä paikka ole peräänajotilannetta ajatellen turvallisin paikka. Renkaan kohdalla olevat paikat ovat taas usein jalkatilaltaan huonoja. Etuosassa taas joutuu istumaan muita selin päin ja matalammalla, joka on tylsää. Kattoluukun alla olevista paikoista vuotaa puolestaan usein vettä tai raakaa ilmaa sisään. Lisäksi pitää vielä katsoa mistä puolelta aurinko paistaa sisään. Ikkuna paikka se kuitenkin ehdottomasti pitää olla ja vapaa penkkirivi, eli väkisin en kenenkään viereen tuppaudu. Sen verran pitää myös katsoa, ettei istu toisen vakiopaikalle.

        Paras paikka on siis mielestäni keski- ja takaosan välissä, ei kuitenkaan rengas tai kattoluukku paikka, oli auto täynnä tai ei. Täydessä autossa ratkaisevaksi tekijäksi tullee yleensä se minkä verran viereisellä penkillä on tilaa, (naiset pitävät yleensä laukkujaan ja miehet nyt muuten vain istuvat äijämäisesti). Eli ihmiseen liittyvistä kriteereistä katson lähinnä sen että, minkä paljon hän haukkaa tilaa mahdollisesti omasta istuma mukavuudestani.

        Uskoisin, että suurin osa matkustajista valitsee istumapaikan paikan mukaan eikä matkustajan mukaan. Olen huomannut että monet istuvat lähellä vakio paikkojaan oli auto täynnä tai ei. Tosin miehet ehkä useammin kuitenkin istuvat useammin toisen miehen viereen kuin naisen.

      • etsijät.
        kiribati kirjoitti:

        Olen tämän päivän aikana pikaisesti laskettuna tehnyt kolme metromatkaa ja yhden bussimatkan, eikä minulla ole pienintäkään mielikuvaa vierus- tai vastapäisistä matkakumppaneista. En yksinkertaisesti mieti, että "nyt minä menen metroon/bussiin/sporaan, nyt minä katson ympärilleni, nyt minun pitää päättää mihin menen istumaan, menisinkö tuonne, ei, tuo on tylsän näköinen tyyppi, menisinkö tuonne, ei, tuokaan ei ole hyvä..." Minä menen kyytiin, vältän istumasta huumehörhön tai pultsarin viereen mutta jälkeen päin en muista matkasta mitään ellei satu jotain erikoista. Joskus sattuu. Minulla on outo tapa kerätä puheliaita ihmisiä ympärilleni; hieman huppelissa olevia miehiä, vanhoja rouvia, turisteja... Mainitsin siitä eräälle ystävälleni ja hän sanoi sen johtuvan siitä, että katson ihmisiä niin avoimesti silmiin. Mutta jos niin teen, niin teen sen kyllä ihan tiedostamatta, oikeasti ajatukseni ovat yleensä töissäni tai jossain mitä olen menossa tekemään tai mistä olen tulossa.

        Ihan totta: bussimatka on vain bussimatka. Teoriani siitä että te ATM-aktiivit ette elä ihan reaalimaailmassa vahvistuu entisestään (en ole vielä selvittänyt onko teitä yksi vai kaksi, jotka täällä teoretisoivat elämää sen sijaan että eläisivät sitä).

        Nyt lähden itse pois koneelta, liian kaunis alkuilta tuhlattavaksi tähän.

        "Ihan totta: bussimatka on vain bussimatka. Teoriani siitä että te ATM-aktiivit ette elä ihan reaalimaailmassa vahvistuu entisestään"

        Ei me eletäkkään ja siitähän me olemme nyt innostuneet keskustelemaan. :) Minäkin kiinnitin aikoinani tuohon huomiota, kun vielä käytin busseja. Nykyään on oma auto.

        "(en ole vielä selvittänyt onko teitä yksi vai kaksi, jotka täällä teoretisoivat elämää sen sijaan että eläisivät sitä)."

        On meitä varmasti useita, ei nämä kaikki viestit ole tulleet yhdeltä tai kahdelta.

        "Nyt lähden itse pois koneelta, liian kaunis alkuilta tuhlattavaksi tähän."

        Lähde vaan, jossain päin Suomea valitettavasti sataa vettä. :(

      • kiribati
        Harm kirjoitti:

        "reaalimaailmasta" putoaminen liittyneenä pakonomaiseen ihmisten tarkkailuun joka melkein johtaa paranoidiin suhtautumiseen pieniin eleisiin ja täysin jokapäiväisiin asioihin viittaa vahvaan sosiaaliseen estymiseen ja myöskin ihan havaintotilojen häiriöihin. Ja nämä johtavat paniikkihäiriömäiseen käyttäytymiseen ja esimerkiksi kykenemättömyyteen huomata omaa käyttäytymisen aiheuttamia reaktioita.

        Saatteko varmasti riittävästi ravinto-aineita ja raitista ilmaa? Oletteko ihmisten seurassa muuten sosiaalisesti ja liikutte yleisissä tiloissa normaalisti? Tarvitsette enemmän ihan ihmiskontaktia mistä hyvänsä ja että selvitätte päänne. Ja voin suositella taas käymistä ihan lääkärissä puhumassa asiasta, tällaiset ongelmat ovat nimittäin yleisiä erilaisten ihmisten maailmassa ja ne tulvat rampauttamaan teidät jos ei tuo ATM-ajattelu jo tee sitä muutenkin.

        Olen tavannut esimerkiksi liikemiehen joka matkusti aina omalla autollaan ja vältti kaikkia yleisiä kulkuneuvoja ja yleisiä tiloja lukuunottamatta sitä kertaa kun istui viereeni Intercityssa kerran. Sanoi että hän oikeasti alkaa seota esimerkiksi ostoskeskuksissa mutta vähitellen asiat ovat hellittämässä kun on hakenut apua.

        En tiedä teidän ikiänne mutta tuntuu että olette kovin nuoria vaikka veikkaisin ettei niin kuitenkaan ole...joten teinä oikeasti miettisin mistä asiat johtuvat teidän omassa päässänne ja mitä voitte tehdä enkä loisi teorioita siitä miten muut ihmiset käyttäytyvät.

        olen Harmin kanssa samaa mieltä. Jos joku todellakin ajattelee ihmisten valitsevan paikkansa ruokakaupan jonossa sen perusteella, että toisessa jonossa on "ATM" niin silloin todellisuudentaju on hämärtynyt.

        Mutta vaikea on tätä ketjua ottaa ihan vakavissaan. Ehkä pitäisi, mutta kun ei riitä ymmärrys niin ei. Se, että seksuaalivietit vaikuttaisivat istumapaikkani valintaan, kun hyppään metroon, on jo niin huippuväite että ihan oikeasti meinasin pudota tuolilta.

      • Kuu - u
        pikkinikki kirjoitti:

        Tarkkailin myös talvella bussilla töihin kulkiessani ihmisten käyttäytymistä täydessä bussissa ja huomasin, että yleensä naiset eivät halunneet istua viereeni. Joskus olin yllättynyt, kun joku nainen tuli viereen istumaan, vaikka vieressä oli tyhjä penkki naisen vieressä. En tietenkään ajatellut siitä mitään sen suurempaa, mutta tuntui kuitenkin hyvältä "tulla hyväksytyksi". Monesti on toki aivan mukavaa istua yksin leveästi, jos kerran ei vapaa paikka kelpaa, siinäpähän seisovat.

        Kysyn sinulta ja muilta ATM-bussimatkustajilta, millaisen ihmisen viereen yleensä istut lähes täydessä bussissa? Suoritat joka tapauksessa jonkinlaisen valinnan. Onko se ensimmäinen vapaa paikka, riippumatta siitä, kenen viereen istut? Vastaan itse jo tässä ja sanon, että yleensä ensimmäinen vapaa paikka. Voin istua nuorenkin naisen viereen, mutta joskus tietysti tulee sellainen tunne, että siitä ei kovin paljon pidetä. Jos joku urputtaisi, sanoisin, että jos henkilö ei ole varannut kyseistä paikkaa, voin maksavana matkustajana aivan vapaasti istua siinä. Ei ole kukaan vielä avannut suutaan, niin varmasti pääsee helpommalla.

        Yleensä valitsen jonkun pienikokoisen ihmisen, jos mahdollista niin meillä molemmilla on mahdollisimman paljon tilaa. Paras on lapsi, mutta vältän puhumista lasten kanssa, kun kotona on varmaan varoteltu, ettei tuntemattomien kanssa saa jutella. Harvoin lapsia kumminkaan yksin matkustaa. Joskus kumminkin.

      • kemiöläinen
        SeAlkuPeräinen kirjoitti:

        Itse huomasin aikoinaan ku vielä bussilla aktiivisemmin matkustelin, että ne hyvännäkösetki muijat kerran saatto istua mun viereen. Tiedä sit missä vika, teenkö huomaamattani jotain pakkoliikkeitä naamallani tms. mutta sen ekan kerran jälkeen eivät enää viereeni istuneet. Omasta mielestäni ainakin istuin vaan rauhallisesti ja katselin ikkunasta ulos. Vai olisiko se kenties ollut siinä, että mun olisi pitänyt tehdä jotain? Heh.

        Just kaikki tommonen hyljeksintä ja ulkopuolelle jättäminen pistää vituttaan senverran että oli suorastaan helpotus ku pääsi bussireissaamisesta eroon.

        Olenkin aina ihmetellyt miksi miehet käyttävät selvästi naisia vähemmän bussia. En ole lainkaan tajunnut, että tämmöiset YTM ja ATM -teoriat voisivat olla taustalla. En ole tullut koskaan ajatelleeksi

      • kiribati
        kemiöläinen kirjoitti:

        Olenkin aina ihmetellyt miksi miehet käyttävät selvästi naisia vähemmän bussia. En ole lainkaan tajunnut, että tämmöiset YTM ja ATM -teoriat voisivat olla taustalla. En ole tullut koskaan ajatelleeksi

        olennaisen seikan:

        ei busseissa ylipäänsä ole YT-miehiä! YTM:t eivät matkusta rahvaan seassa joukkoliikenteessä, he ovat niitä, jotka istuvat jonossä itä- tai länsiväylällä aamuisin klo 7-9 ja iltapäivisin 15-17.

        Busseissa on vain pseudoYT-miehiä! Koko teorialta putosi nyt pohja!

        omissa bemareissaan ja volvoissaan. Jäi vähän keskeneräiseksi tuo yksi lause.

      • KylmäNainen

        Jos kukaan ei istuisi viereeni bussissa, junassa eikä lentokoneessa. Koskaan. Mutta ei, välillä siihen änkeää joku. Eikä se ole aina mikään filmitähdennäköinen superuros, mikä epäreiluus! Että jotkut rillipäänörtit tai lihavat ihmiset tai toiset naiset kehtaavatkin istua viereeni kulkuvälineissä! Mitä he oikein ajattelevat? Eivät julkiset kulkuvälineet kuulu tavallisen ja ruman kansan käyttöön! Ne kuuluvat hyvännäköisten rikkaiden ihmisten yksinoikeuteen!

    • Harm

      olet oikeasti paranoidi.

      Jos minä analysoisin moisia asioita miksi joku katsoi minua oudosti tai jotain niin en saisi varmaan koskaan unta öisin.

      Ensimmäinen juttu voisi tapahtua kenelle tahansa ja toista juttua en ymmärrä ellet ole heitä tuijottanut toiseen jonoon tai ellet ole oikeasti joku haiseva heebo.

    • se menee

      Mutta ei kannata masentua, moni muu on samassa kusessa. Monesti olisi parempi kun ei huomaa eikä ymmärrä kaikkea.

      Naisille on vain hylättyjä ja hyväksyttyjä miehiä. Jako on raaka ja sitä ei voi korjata.
      Hylätyn leimalla jos ei saa shittiä, niin ainakin täydellisen eristämisen.

      Muutaman kerran olen oikein säikähtänyt, miten erilaista suhtautuminen voi olla. Pidetään jopa ihmisenä ja jutellaan muutakin kuin pakollisia.

      Netti on mailio väline silmien avaamiseen. Chätissä juttu luistaa ja ajatukset menee yksiin. Kuva esiin ja tarina katkeaa..

      Hyväksytyn leima voi olla pienistä asioista kiinni.
      - esiinnyt oikeassa seurassa.
      - pukeutuminen.
      - eleet.

      Naiset ovat mestareita huomaamaan ja tekemään johtopäätöksiä. Se on eriasia miten oikein menee.. mutta päätökset on tehty, ennenkuin sanaakaan on vaihdettu.

    • Naisasialuuseri

      on näköjään kertynyt paljon väittelyä tähän ketjuun. Itselläni ei ole bussimatkoista kokemusta, koska asun sen verran pienessä kaupungissa, että liikun omalla autolla tai kävellen. En ole istunut paikallislinja-autossa vuosiin.

      Sen voin kuitenkin todeta, että naisten suorittama paikanvalinta bussissa ei todellakaan ole sattumankauppaa, seksuaaliset vietit ne siinäkin määräävät, vaikka naiset muuta väittäisivätkin. Aivan varmasti AT-miehet ovat niitä joiden viereen eivät naiset istu.

      • Harm

        "naisten suorittama paikanvalinta bussissa ei todellakaan ole sattumankauppaa, seksuaaliset vietit ne siinäkin määräävät, vaikka naiset muuta väittäisivätkin"

        Ja veikkaat että jos he istuvat jonkun viereen niin he olisivat valmiita siihen että tämä mies siittäisi lapsen heille?

        Voi hyvä elämä...

        , mutta naiset pitävät sitä miestä kenen viereen istuvat, korkeamman kumppanuuspotentiaalin omaavana, kuin sitä AT-miestä, jonka viereen ei koskaan istuta.

      • Harm
        Naisasialuuseri kirjoitti:

        vähitellen paljastua miksi asia todellakin voisi olla näin...

      • kiribati

        jo niin hurjia teorioita, että en voi kuin ROFLMAO :-D

        Mutta ajatellaanpa, että sattuisi tällainen tilanne: olen menossa bussilla johonkin ennestään melko vieraaseen paikkaan, joten haluan nähdä menosuuntaan, jotta pystyn näkemään missä kohtaa ollaan menossa ja milloin pitää painaa nappia. Bussissa on kaksi vapaata paikkaa: YTM:n vieressä selkä menosuuntaan ja ATM:n vieressä katse menosuuntaan.

        Kummalle paikalle istun?

      • ösdlkfösdlk

        En todellakaan allekirjoita väitettä että seksuaaliset vietit määräisivät paikanvalintaa bussissa! Oletteko katsoneet mihin ne teidät hylänneet naiset ovat menneet istumaan? Aina johonkin YT-miehen viereen..? Todennäköisesi kuitenkin jonkun mummelin tai muun naisihmisen viereen. Tsekkailkaapas vähän, älkää jättäkö havainnointianne puolitiehen!

      • Paljon kokemusta busilla ma...

        Yritän bussissa löytää - ainakin siinä vaiheessa kun on varaa valita - sellaisen paikan, jossa voi vaikka nukkua. Se tarkoittaa että ei ole ketään kälättäjiä lähellä, jotka varmasti kovaäänisesti juttelevat suuren osan matkasta. Myös viinalta haisevat krapulaiset miehet ovat kauhistus pitkänmatkan busseissa. Pitää oikein siirtyä bussin etuosaan, jos takaosassa on sellainen ja päinvastoin. Suomessa busseissa tuntemattomat eivät juuri noteeraa toisiaan, mutta monissa ulkomaissa juuri mennään tuntemattomien viereen eikä yritetä ensin ottaa niitä paikkoja, mitä Suomessa tavallisesti.

      • _-¯-_
        Harm kirjoitti:

        "naisten suorittama paikanvalinta bussissa ei todellakaan ole sattumankauppaa, seksuaaliset vietit ne siinäkin määräävät, vaikka naiset muuta väittäisivätkin"

        Ja veikkaat että jos he istuvat jonkun viereen niin he olisivat valmiita siihen että tämä mies siittäisi lapsen heille?

        Voi hyvä elämä...

        Ei kukaan (ainakaan oman tulkintani mukaan) väittänyt mitään tämänsuuntaistakaan. Tuntuu ihan siltä, että jotkut tulkitsisivat AT-miesten viestejä tahallaan väärin. Sitä kutsutaan straw man -argumentoinniksi.

        Jos ette oikeasti ymmärrä, mistä on kyse, niin asiaa on ehkä helpompi lähestyä toisesta näkökulmasta. Oletetaan, että mies on useiden vuosien ajan matkustanut bussilla lähes päivittäin, ja että oman ikäluokan naiset eivät juuri koskaan istu viereen (tämä on oma tilanteeni). Tämä on selvästi havaittavissa oleva tosiasia, ei siis mitään reaalimaailmasta erillään olevan mielikuvituksen tuotetta. Onko tämä ihan pelkkää sattumaa? Onko ihan pelkkää sattumaa, että (muista viesteistä päätellen) tilanne on samankaltainen useimmilla miehillä, joilla ei parisuhdemarkkinoilla ole lainkaan vientiä?

      • Hämärän rajoilta

        Mielestäni teoretisointi menee liian pitkälle olettaessaan, että naiset istuisivat miesten viereen näiden seksikkyyden perusteella. Uskoisin kiribatin ja muiden ketjun kriittisten naisäänten olevan tässä asiassa ainakin osin oikeassa.

        Kuitenkin ilmiön olemassaoloa on vaikea kokonaan kieltää, sillä sekä minä että nuo pari sivupersoonaani tässä ketjussa ovat samankaltaisia havaintoja tehneet. Olettaisin, että kyse on jostakin yleisestä vastenmielisyydestä, joka ei rajoitu pelkkään epäseksikkyyteen. Tämä sama vastenmielisyys käynnisti ala-asteella pilkan ja varmistaa yhä sen, ettei takuulla yksikään nainen tule koskaan aloitetta tekemään. Jossakin päin maailmaa puhutaan auroista (vaikkei niillä edes ole lunta), ja jostakin sellaisesta lienee kyse - kuvainnollisesti ainakin. New ageen en usko, joten sanotaan asia sitten vaikka luonnontieteellisesti: supersymmetriasta seuraa, että seksuaalisen vetovoiman - ja laajemminkin inhimillisen kanssakäymisen tai karisman - välittäjähiukkaselle on oltava olemassa negatiivisesti varautunut vastahiukkanen. Jotkut ihmisistä säteilevät niitä positiivisia hiukkasia, suurin osa on melko neutraaleja, ja sitten on joitakin meitä alempitasoisia.

      • Eräs mies?=887

        En minäkään usko että bussimatkoille mennään ketään varsinaisesti "iskemään", mutta onhan se jonkinlainen flirtti aina mahdollista.
        Itselle tulee mieleen ainoastaan 2 tapausta jossa nyt jonkinlaista lähentelyä mua kohtaan oli. Eka oli kun kuljin töissä bussilla ja samaan bussiin nousi joka aamu nuori opiskelijatyttö ja se kyllä tuli tarkoituksella "aina" mun viereen jos siinä tilaa oli (mutta eihän sitä munlaiseni ujo poika mitään saanu aikaiseksi, ja kun tyttö oli vähintään yhtä ujo, niin siihenpä se sitten jäi).
        Toinen tapaus onkin sitten jo huvittavampi, kun olin joskus talvisena unettavana iltapäivänä bussissa menossa kotia ja viereen tulee joltain pysäkiltä sellainen rehevä keski-ikäinen nainen joka läpsäsee ykskaks reippaasti käden mun reidelle ja sanoo ilkikurisesti "nyt sinä poika pääsit sitten vanhan akan viereen" ja oikein hytkyy naurusta, no pikkasen siinä kyllä menin lukkoon hämmästyksestä, enkä oikein osannu juuri ku mutista jotain epäselvää:). Että siinäpä mun eroottiset bussikokemukset.

      • KylmäNainen

        En sitten varmaan ole nainen? Istun siihen, missä on vapaata. Jos vieruskumppani on sairaan pahan hajuinen, sitten vaihdan paikkaa. Tai pieraisen. Tai teen molemmat.

      • KylmäNainen
        Naisasialuuseri kirjoitti:

        , mutta naiset pitävät sitä miestä kenen viereen istuvat, korkeamman kumppanuuspotentiaalin omaavana, kuin sitä AT-miestä, jonka viereen ei koskaan istuta.

        Mitä sä vedät? Mua ei voisi vähempää kiinnostaa kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen että istuuko mun vieressä George Clooney vai mursu, kunhan pääsen kotiin.

      • KylmäNainen
        _-¯-_ kirjoitti:

        Ei kukaan (ainakaan oman tulkintani mukaan) väittänyt mitään tämänsuuntaistakaan. Tuntuu ihan siltä, että jotkut tulkitsisivat AT-miesten viestejä tahallaan väärin. Sitä kutsutaan straw man -argumentoinniksi.

        Jos ette oikeasti ymmärrä, mistä on kyse, niin asiaa on ehkä helpompi lähestyä toisesta näkökulmasta. Oletetaan, että mies on useiden vuosien ajan matkustanut bussilla lähes päivittäin, ja että oman ikäluokan naiset eivät juuri koskaan istu viereen (tämä on oma tilanteeni). Tämä on selvästi havaittavissa oleva tosiasia, ei siis mitään reaalimaailmasta erillään olevan mielikuvituksen tuotetta. Onko tämä ihan pelkkää sattumaa? Onko ihan pelkkää sattumaa, että (muista viesteistä päätellen) tilanne on samankaltainen useimmilla miehillä, joilla ei parisuhdemarkkinoilla ole lainkaan vientiä?

        Ei munkaan viereen istu juuri koskaan kukaan sairaan komea oman ikäluokan edustaja. En edes muista, milloin olisin viimeksi bussissa nähnyt hyvännäköisen miehen. Kyllä alkaa vituttaa moinen, pitäisi vähintään haastaa HKL oikeuteen.

    • sillälailla_

      Olet ruma rujokki

    • kokemukseni.M

      Kuulostaa tutulta.
      Kävin eilen kaupassa ostamassa juoksukenkiä ja kaikkia muita tuntui nuori kaunis naismyyjä palvelevan oma-aloitteisesti mutta minua tuntui jotenkin välttelevän.
      Kysyin lopulta itse häneltä neuvoa kenkäostokseen liittyen.

      ps. huvittavaa huomata naisasialooserin olleen palstalla jo 9 vuotta :D

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1957
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1685
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1312
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1139
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1015
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      918
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      903
    Aihe