Mitäs mieltä muut olette tästä. Mieleni tekisi pyytää oman lähikaupan kassaneitiä kahville, mutta ajattelen että se olisi jotenkin tökeröä enkä sitten ole viitsinyt. Aika monta kertaa hän on ollut kassalla kun olen käynyt siinä kaupassa ja aina hymyillyt mukavasti, olemme about saman ikäisiäkin. Kannattaako edes kysyä vai kannattaisiko vain antaa olla?
Kassaneiti
28
7650
Vastaukset
- Harm
kassaneideillä on tapana hymyillä, kuuluu ihan toimenkuvaan
En usein ehdi kunnolla ovesta sisään kun ovat tervehtimässä. Johtuu varmaan siitä että olen hymyillyt ja ollut hyvin kohtelias kaupassa asioidessani.
Mutta kahville pyytäminen onkin sitten eri juttu.
Se voi olla tökeröä mutta jos teet sen ihan normaalisti ei siinä ole mitään sen kummenpaa. Kuitenkin muistuttaisin että joudut asioimaan siinä kaupassa myös jatkossa joten olisi hyvä jos keksit jotain sanottavaa sen jälkeen jos hän kieltäytyy.
Elämme vain kerran joten jos välttämättä tahdot niin go for it. Kukaanhan ei estä sinua.- LKKpj
Kiitos vastauksestasi. En usko että menen pyytämään häntä kahville, ainakin vältytään jatkossa kiusallisilta tilanteilta. Mietin vähän jos itse olisin hän, niin voisi se tuntua vähän oudolta jos asiakas siinä kassalla pyytäisi ulos. Ruokakauppa ei ehkä ole se paras iskupaikka.
- Harm
LKKpj kirjoitti:

voi olla ruokakauppa on ainut jossa juuri tuohon neitokaiseen törmäät. ;)
Suosittelen että käyt siellä muutaman kerran ennen mahdollista "iskuasi" ja ihan vain tarkkailet miten hän suhtautuu sinuun. Keksi vaikka etukäteen muutama asia josta voit vähän vaihtaa muutaman sanan ja erityisesti kiinnitä huomiota siihen kun olet poistumassa ja sanot kiitoksen miten hän suhtautuu siihen.
Jos itse on kiinnostunut niin siinä herkästi yliarvioi toisen kiinnostuksen. Veikkaisin että hän yllättyy jos pyydät häntä kahville mutta jos teillä on jo ihan OK välit ei se mitään pilaa jos vain luontevasti toteat vaikka että "no, kysyinpähän kaiken varmuuden vuoksi" hymyn kanssa. Kaikki on kiinni miten luonteva ja sujuva olet ehkä ole moksiskaan asiasta.
Ei se vielä mitään sinällään tarkoita jos pyydät häntä kahville, ei siihen mitään rakkauden tunnustusta tarvita, enkä myöskään sitä suosittele. - LKKpj
Harm kirjoitti:
voi olla ruokakauppa on ainut jossa juuri tuohon neitokaiseen törmäät. ;)
Suosittelen että käyt siellä muutaman kerran ennen mahdollista "iskuasi" ja ihan vain tarkkailet miten hän suhtautuu sinuun. Keksi vaikka etukäteen muutama asia josta voit vähän vaihtaa muutaman sanan ja erityisesti kiinnitä huomiota siihen kun olet poistumassa ja sanot kiitoksen miten hän suhtautuu siihen.
Jos itse on kiinnostunut niin siinä herkästi yliarvioi toisen kiinnostuksen. Veikkaisin että hän yllättyy jos pyydät häntä kahville mutta jos teillä on jo ihan OK välit ei se mitään pilaa jos vain luontevasti toteat vaikka että "no, kysyinpähän kaiken varmuuden vuoksi" hymyn kanssa. Kaikki on kiinni miten luonteva ja sujuva olet ehkä ole moksiskaan asiasta.
Ei se vielä mitään sinällään tarkoita jos pyydät häntä kahville, ei siihen mitään rakkauden tunnustusta tarvita, enkä myöskään sitä suosittele.Kiitos taas avusta. Täytyy nyt tosiaan miettiä että mitä teen.
- jos ei kahtakin
LKKpj kirjoitti:
Kiitos taas avusta. Täytyy nyt tosiaan miettiä että mitä teen.
Vaikka kieltäytyisikin, luultavasti olet ainakin piristänyt hänen päiväänsä ;)
Eikä kannata miettiä eka sitä pahinta vaihtoehtoa. - njoo
jos ei kahtakin kirjoitti:
Vaikka kieltäytyisikin, luultavasti olet ainakin piristänyt hänen päiväänsä ;)
Eikä kannata miettiä eka sitä pahinta vaihtoehtoa.totta kai kantsii pyytää kahville, sehän ei vielä mitään merkkaa mutta totta - takuu varmasti piristää päivää..ja ainakaan ei tarvi lopettaa ko. kaupassa käymistä vaikka tulisikin epämieluisa vastaus sinulle tai hänelle, sitä tuskin pahalla muistelee kumpikaan..?
- näin se käy
Maksa kortilla ja kirjoita allekirjoituksen alle puhelinnumero ja käske soittaa ku työvuoro loppuu.
- Harm
se onnistumisen ja epäonnistumisen välinen ero on aika suuri.
- njoo
"Maksa kortilla ja kirjoita allekirjoituksen alle puhelinnumero ja käske soittaa ku työvuoro loppuu."
- ei toimi, koska ensinnäkään nimikirjoitus ei jää kassahenkilölle laisinkaan. numero kannattaa laittaa mieluumin vaikka sille toiselle kuitille, jota kassahenkilön kuuluu tarjota asiakkaalle..tämäkin numero voi mahdollisesti epähuomiossa hävitä tai unohtua kassalaatikon päälle.
- yksi tyttö kassan takaa
Ittekin oon kaupassa töissä ja kaikenlaisia ehdotuksia siellä on kuultu. Valitettavasti koskaan niiltä asiakkailta ei tuu kahvikutsuja, joilta sellasen voisin haluta.
Omasta puolestani voin sanoo, että mun hymystä ainakin näkee, onko se aito vai ei. Tutuille, mukaville asiakkaille jaksaa hymyillä huonompanakin päivänä, mutta ei se hymy kaikille syty.
Seuraa joskus hymyileekö se tyttö kaikille samalla tavalla, vai muuttuuko ilme kun sä tulet vuoroon. Kannatan myös yläpuolella ehdotettua yleistä jutustelua, jos et ole ihan varma, voisko kiinnostus olla molemminpuolista vai onko tyttö vaan yleensä iloinen ja hymyileväinen luonne. Toki ihan puskista pamautettukin kutsu saattaa toimia, mutta juttele jotain ihan muuta ensin, jos siltä tuntuu. Älä kysy mitään liian henkilökohtasta, kerro mielummin jotain omasta päivästäs tai jostain yleisestä asiasta (esim. kysy onko ollu kiireinen päivä tms).
Et voi tietää mitä menetät, jos et edes yritä!- LKKpj
Olet aivan oikeassa kaikissa noissa jutuissa. Jos saan kysyä niin millaiset asiakkaat on sitten esittänyt kahvikutsuja?
- yksi tyttö kassan takaa
LKKpj kirjoitti:
Olet aivan oikeassa kaikissa noissa jutuissa. Jos saan kysyä niin millaiset asiakkaat on sitten esittänyt kahvikutsuja?
Niitten ei-toivottujen kahvikutsujen lisäksi on myös pyydetty saunomaan, hieromaan millon mitäkin ruumiinosaa ja kerran on kassalla kosittukin. Näitä ehdotuksia esittää yleensä sellaset oman isän ikäset sedät, yleensä joko krapulassa tai vielä täydessä seilissä.
Jos siis oot kassaneidin kanssa samaa ikäluokkaa, selvinpäin ja siisti, niin todennäkösempää on, että parannat tytön päivää, vaikka tämä joutuisi kahvikutsusta syystä tai toisesta kieltäytymään.
- Sulkeutunut vm.74
Siis aivan mahtavaa!!
Uskoisin olevani vanhempi kuin sinä, mutta luin mielenkiinnolla kaikki nuo saamasi vastaukset ja hykertelen täällä iltavuoron päätteeksi keittiönpöydän ääressä iltapalaa syödessäni.
Minä olen kassa"neiti" (rouva, jos tarkkoja ollaan!) ja siksi aihe on aika tuttu. Olen päivittäistavarakaupassa töissä, ollut jo muutaman vuoden. Pidän työstäni ja siksi hymyilen ja juttelen avoimesti asiakkaille. Meidän ketjussa "kaupan päälle hyvä mieli!" on tärkeä asia. Minulle hyvä mieli ja asiakkaan huomioon ottaminen on sisältäpäin tulevaa ja uskoisin että useimmille hymyileville kassaneideille myös. Mutta ei se sulje pois sitä että kassaneiti ei voisi olla myös sinusta kiinnostunut muutenkin kuin asiakkaana!! Älä siis hautaa kahvikutsuasi!
Olisiko mahdollista että "törmäisit" kyseiseen kassaneitiin jossain muualla kuin kassalla? Kaupassa hyllyn välissä tai ehkä kaupan ulkopuolella? Pyytäisit vaikka apua jonkun tuotteen etsimisessä. En suosittele mitään "kyttäyskeikkaa", mutta jotain "luontevaa" törmäämistä. Jos neiti on yhtään epävarma itsestään, eikä niin sananvalmis tyyppi, hän voi tuntea itsensä nurkkaan ahdistetuksi kuullessaan kassalla ollessaan ehdotuksia. Eikä osaa siihen sukkelaan vastatakaan. Vallan häkeltyy. Jos siihen vielä tulee muita asiakkaita, niin homma pissii! Valitettavasti! En myöskään jaksa uskoa että puhelinnumeron kirjoittelu kuittiin on viksu ajatus. Ottaisiko hän itse yhteyttä? Minä en taitaisi ottaa. Ja sinä miettisit monta päivää soittaako neiti ja neiti olisi vaikka hukannut numerosi. Very hankalaa. Koita päästä juttu väleihin neidin kanssa. Tiedustele esim milloin hänellä on kesäloma tai jotain muuta esim siihen päivään sopivaa. Iltapäivälehtien lööpit on muuten hyviä juttuaiheita julkkisten kommelluksineen. Kun olet juttuväleissä teistä tulee "hyvänpäivän tutut" ja sitten kahvikutsu on paljon helpompi esittää. Mielikuvitusta ja huumoria kehiin! Hyvin se menee! Miksi antaa asian olla? Mitä voit menettää? Ehkä menetät elämäsi rakkauden, jos et jollain lailla näytä kiinnostumistasi. Ei me kassat olla ilkeitä!! Toimi, vielä on kesää jäljellä kuluttaa se kivan kullan kera!! Peukut pystyyn! Mut varaudu että neiti voi olla varattu tai ei sit jostain muusta syystä olekaan niin kiinnostunut kuin sinä. Mutta sitten voit keskittää kiinnostuksesi johonkin toiseen ja tiedät missä mennään.
Tsemppiä!!
ps. kerro sit kui kävi!!! =)- näköinen
kyseinen kassaneiti on?? ja ikä noin about..?
- nöösi_poika
näköinen kirjoitti:
kyseinen kassaneiti on?? ja ikä noin about..?
-74 vuosimallista on juttua, joten ei olisi kovin tarkkaan pitänyt hänen viestiään lukea läpi.
Ulkonäöstä voikin sitten tiedustella tarkemmin... näköinen kirjoitti:
kyseinen kassaneiti on?? ja ikä noin about..?
Juu ... vuosimallia -74 olen, niin kuin nöösi_poika tuossa jo hokasikin! =) Siis jos minua tuona kassaneitinä tarkoitit, vaikka rouva siis olenkin. Ulkonäöltäni olen mielestäni ihan "mukiin menevä", mikään missi on ole. Kuinka niin? Kauneushan on katsojan silmissä! Eikös niin? En siis ehkä ole oikea ihminen sanomaan olenko kaunis. Ja onko tuolla ulkoisella kauneudella väliä, sisin se on tärkeä. Nyt kaikki tietty luulee että olen joku seinästä repäisty. Ihan olen siis ok näköinen! =) Jos esim kassaneitinä on todella kaunis, mutta kylmän tuntuinen tyyppi ja toisena vaihtoehtona rento huumorintajuinen tavallisen tallaajan näköinen rouva, niin kumman kassan sinä valitsisit jos siihen olisi mahdollisuus? Toisille asiakkaille ei ole väliä millainen ihminen on kassan toisella puolella, mutta olen huomannut että kyllä ne useimmat asiakkaat tykkää kun ne otetaan jollain lailla huomioon.
Kyllä minäkin olen saanut kaikenlaisia ehdotuksia monenlaisilta miehiltä töissä ollessani, mutta kun ne kuittaa huumorilla ja antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos niin mitä sillä on väliä. Useinmiten ne samat tyypit ehdottelee uudestaan taas seuraavalla kerralla käydessään. Ne on aika sisukkaita ... täytyy myöntää! Saapahan hyvät naurut kahvihuoneessa, kun vertaillaan millaisia ehdotuksia kukakin myyjistä on saanut. Olen saanut kimppalottokuponkeja, kukkia, viikko sitten mansikoita, lomareissukutsuja ja vaikka mitä mukavaa. (Mies aina nauraa kun vien niitä kotiin!) Mutta jos joku ihan tosissaan ehdottaa esim kahville menoa niin ei hänelle naureta. Kyllä sen huomaa kun toinen on tosissaan. Ei sitä itsekään haluaisi, että joku nauraisi jos on uskaltanu jollekin vähemmän tutulle jotain henkilökohtaista ehdottamaan. Aina kannattaa asettaa itsensä tämän toisen osaan. Ei elämää kannata ottaa niin tiukkapipoisesti. Asiakkaatkin tykkää kun on pikku flirttiä ja huumoria ilmassa. Ja työpäivä menee kuin siivillä.
Meidän kaupunki on suhteellisen pieni. Asiakkaat useat on niin sanottuja vakiasiakkaita. On mukava huomata että lenkillä ollessani tai joissain tapahtumissa, asiakkaat jäävät juttelemaan kanssani. Silloin tietää et omalla tavallani hoidan työni hyvin. Siitä jää pitkäksi aikaa hyvä mieli. Varmaan myös asiakkaallekin. Uskoisin ... ja toivoisin!
Mutta asiaan ... minua kiinnostaa suuresti mitä tuolla "kahvikutsurintamalla" on tapahtunut!!! Onko ajatusta siis mennä kysymään kassaneitiä kahville, vai jäikö asia hautumaan!!- LKKpj
Sulkeutunut kirjoitti:

Mutta asiaan ... minua kiinnostaa suuresti mitä tuolla "kahvikutsurintamalla" on tapahtunut!!! Onko ajatusta siis mennä kysymään kassaneitiä kahville, vai jäikö asia hautumaan!!Ei oikein rohkeus riitä. Mielessä on aika kovin se että tämä kyseinen kassaneiti pitää minua outona tyyppinä. Eipä ole ennen ollut näin vaikeaa pyytää tyttöä ulos.
- siltä aloittajalta
LKKpj kirjoitti:
Ei oikein rohkeus riitä. Mielessä on aika kovin se että tämä kyseinen kassaneiti pitää minua outona tyyppinä. Eipä ole ennen ollut näin vaikeaa pyytää tyttöä ulos.
kassaneidin tuntomerkkejä..en aloittajan..vaikka voi nekin kertoa, enpä usko että hän sinua niin outona tyyppinä;)
LKKpj kirjoitti:
Ei oikein rohkeus riitä. Mielessä on aika kovin se että tämä kyseinen kassaneiti pitää minua outona tyyppinä. Eipä ole ennen ollut näin vaikeaa pyytää tyttöä ulos.
Miksi hän pitäisi sinua outona? Onko joku "syy" pitää sinua outona? Pukeudutko oudosti? Puhutko oudosti? Mikä? Vai luuletko vaan että hän pitää sinua outona? Omassa mielessään sitä aina liiottelee ja aattelee kaikkee kummallista mitä toinen ei sit tosiaankaan ajattele. Olen huomannut itse. Ja jos sinä esim puhuisit oudosti, niin mitä sitten, se on osa sinua! Ja jos sinä et semmoisena kelpaa, niin ei se sinun vikasi ole. Eikä neidinkään. Teitä ei ole sitten vaan tarkoitettu yhteen. Elämä on sellaista! Mutta jos et kysy häntä kahville, tai muuten yritä tutustua, sinä et koskaan saa tietää oliko hän juuri se sinun oikea!! Nyt rinta rottingille ja kauppaan "ostoksille"!! =)
- kassaneiti
LKKpj kirjoitti:
Ei oikein rohkeus riitä. Mielessä on aika kovin se että tämä kyseinen kassaneiti pitää minua outona tyyppinä. Eipä ole ennen ollut näin vaikeaa pyytää tyttöä ulos.
Olen itse kassa neitinä,ruokakaupassa töissä. totta kai,kassatyöntekijä hymyilee,mutta huomioi millisen katseen saat kun saat rahat käteen,kiität ja lähdet. Minulla on tapana hymyillä eri tavoin komeille miehille kun he lähtevät. lue: flirttailen.
Minä olisin niin innostunut ja ihastuksissani jos joku pyytäisi minut kahville,se että joku on löytänyt siihen rohkeutta on upeaa! Kiva idea toi,kuittiin puhelinnumero :)
- mittaaja
Sattuikin sopivasti. Juuri samasta aiheesta meinasin kysymyksen kirjoittaa kun huomasin, että tästähän on jo hieno keskustelu menossa. Kiitokset kirjoitajille.
Itselläni on ihan pikkuisen helpompi tilanne, kun myyjän työhön kuuluu myös auton lastaamisessa auttaminen ja ostan usein niin paljon että apu on tarpeen. Hienosti on se mennyt yhteistyöllä. Ollaan asiakaspalvelijan kanssa ulkonäön perusteella suunnilleen samanikäisiä. - kassaneiti minäkin
tässä sulle kolmen kauppareissun ohjelma kassaneidin iskemiseen:
1. hankkiudu juttusille neidin kanssa. maksaessasi puhele jotain yleistä (aihe vapaa). älä utele henkilökohtaisia äläkä reklamoi tai kysele tuotteista. ne jutut on kuultu. kerro vaikka vitsi, ei ees tarvi olla hauska kunhan teet tyylillä. tai tee jotain unohtumatonta. mikä vaan omaan tyyliisi sopii. tärkeintä on että jäät sen mieleen, positiivisessa mielessä. oo sille tylsän työpäivän piristys, ne asiakkaat kyllä muistetaan.
2. silmäpeliä, flirttiä! katso miten reagoi. jos selvästi vaivaantuu tai ei yhtään lämpeä niin jättäisin iskupuuhat ehkä tähän. tässä vaiheessa voit vielä perääntyä tyylikkäästi eikä tartte tulevaisuudessa vältellä kyseisestä kauppaa. mut jos lähtee juttuun mukaan niin jauhat taas jotain yleistä ja toivottelet vaikka "pikaisia tapaamisia". ja vilkutat silmää.
3. kerta toden sanoo eli jos edellisellä kerralla vaikutti kiinnostuneelta niin nyt on aika jutella hieman enemmän. anna oma numeros ja pyydä et laittaa vaikka viestiä (tekstiviestin lähettämiseen on usein pienempi kynnys kuin soittamiseen) jos kiinnostaa jatkaa juttua. siten se saa aikaa harkita asiaa eikä suoralta kädeltä tartte tehdä päätöksiä. silloin vastaus voi helposti olla ei vaikka kiinnostusta ehkä oliskin. ottaa kyllä yhteyttä jos haluaa, etkä ahdistele sitä.
onnea matkaan! kerro sit toimiko. - petteri9
Todellakin käy kysymässä! Mitään hävittävää ei ole.
Itse pohdin samaa vuosi takaperin ja sitten yksi hiljainen sunnuntai rohkaistuin ja kävin kysymässä lähikaupan kassaneitiä kahville. Oltiin usein aiemmin juteltu kassalla niitä näitä ja sain siltä aina hymyn, joka sai sukat pyörimään jaloissa. Hän ei tohtinut antaa suoraa vastausta siinä kassalla, kun siihen paukahti toinen asiakas, mutta raapustipa kuitenkin numeronsa kuittiin!
Sen tarkemmin erittelemättä, juttu ei edennyt seurusteluun, mutta sain hänestä uuden ystävän ja arvostan sitä todella korkealle. Näin jälkeenpäin hän on sanonut pitäneensä aika rohkeana tekona kysymistä kassalla ja olleensa siitä vähän hämillään. Jos tekin olette about samanikäisiä ja pystytte siinä kassalla muutenkin juttelemaan, etkä esitä asiaasi mitenkään hämärästi, ei hän voi pitää sitä mitenkään törkeänä. Kyllä hän on ne törkyiset ehdotukset kuullut vanhemmilta sediltä ja juopoilta. Mieti kuitenkin jotain sanottavaa siltä varalta, että vastauksena tulee suora ei, niin on luontevampaa käydä lähikaupassa jatkossakin.
Kerro sitten miten kävi! - LKKpj
Taitaa olla tuo kassaneiti nyt kesälomalla. Ei ole ainakaan kaupassa näkynyt.
- kassaneiti
tää ainaki on..kerros tuntomerkkejä??
- LKKpj
kassaneiti kirjoitti:
tää ainaki on..kerros tuntomerkkejä??
Hänellä on pitkät ja vaaleat hiukset ja töissä eräässä kaupassa pohjois-helsingissä.
Tervehdys!
Vieläkö kassaneiti lomailee ... vai onko asiaan tullut jo muutosta johonkin suuntaan? Eli oletko tehnyt ehdotuksia kahvin suhteen?- LKKpj
Sulkeutunut kirjoitti:
Tervehdys!
Vieläkö kassaneiti lomailee ... vai onko asiaan tullut jo muutosta johonkin suuntaan? Eli oletko tehnyt ehdotuksia kahvin suhteen?Taitaapi olla vielä lomalla, ei ainakaan ole kaupalla näkynyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751962Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361690Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81317Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241142Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151016- 59921
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57908