Miks te ette osaa käytöstapoja:((((

Olemme kuulleet, että naisen vaisto ei petä. Että kyllähän se nainen vaistoaa sanomattakin jos miestä ei enää kiinnosta. Vai valehteleeko naiset?

Oisko käytöstapojen puute jotenkin suomalaiskansallinen piirre? Ei osata eikä edes ajatella, että jossain tilanteessa pitäisi 'käyttäytyä' jollain tietyllä tavalla. Onko tämä jotain 'vapautta', jota amerikkalaiset mainostavat vai onko tämä vain jokin vallankumous ja vapautuminen vanhoista=vanhahtavista käytöstavoista niin kuin kuusikymmenluvulla luovuttiin teitittelysäännöistä puhuttelussa?...vain Suomessa?

Ilmeisesti ollaan niin metsäläisiä ja kuitenkin niin vähän toisten ihmisten kanssa tekemisissä.

Voin tunnustaa, että minun älynväläykseni ovat sitä tasoa, että voisin mieluusti harkita joitain seurauksia etukäteen, mutta ei seuraukset tilanteessa tule mieleen. >Eli siinä tilanteessa, jossa juuri tarvisi harkita etukäteen. Opin kyllä ja olen oppinut esim. puhumaan tietyllä tavalla, jotta sanomani tulee selkeästi esille...

Lasten kasvatuksessa olen oppinut, ettei pelkkä kieltäminen auta. Aikuisella pitää olla 'ehdotus' valmiina mitä seuraavaksi. Esim. kielteisen toiminnan voi kehottaa loppumaan sillä, että ehdottaa jotain muuta mielenkiintoisempaa tilalle. Mitä tehdään, miten toimitaan kiellon jälkeen.

Nooh, miksi tää tuli mieleen? Ei miehet lapsena ole oppineet sanomaan asioita ääneen tai edes käyttäytymään tietyllä tavalla. Ei olla opetettu seisomaan sanojen takana. Ei sana tai ele mitään maksa tai edes tuota paljoa vaivaa, miten se niin tärkeä tai merkittävä olisi! Kun sellaista ei ole opittu, ei ole opetettu, on vaikea tietää milloin sanoja tai pieniä eleitä käyttää. On vain opittu luikkimaan pois paikalta.

Tietenkin tarvitaan jonkinlaista sisäistä voimaa sietää epäjärjestystä tai jotain toisten tunteita tai sekaannusta. Helpompi on vain siirtyä sivuun ja pois tilanteesta. Ei olla vastuussa siitä, mitä toinen kokee tai tuntee. Ei se ole toisen vastuulla....vaikka itse olisi aiheuttanut sen! Ei tule mieleen, että asialle pitäisi tehdä jotain. Ei olla huomaavaisia toisia kohtaan.

Tarvitaan enemmän puhetta, joka olisi selittävää ja asioitten merkityksiä avaavaa. Kuka aikuinen puhuu lapselleen asioista ja niitten merkityksistä?

Ennemminkin miesten puheissa toisilleen kuulee erinomaisia kaskuja ja jonnin joutavia tarinoita tosielämästä, jotka ovat melkeimpä katkeransävysisiä kokemuksia toisesta osapuolesta. Milloin kuulee positiivista ja hyvää tarinaa? Miksi tarinankerronta on niin kielteissävyistä? Miksi me olemme niin nujerrettuja, että pitää toista sortaa? Mikä vie meiltä sisäisen voiman? Ilmeisesti tapahtumat ovat niin kipeitä, että siitä pitää puhua. Tietenkin voi joskus puhua, mutta jollain tavoin pitäisi vaikeista asioista päästä yli eikä toistaa niitä toistamaasta päästyä. Voi todeta, ettei se aina näin ole, mutta minulle kerran tapahtui tällä tavoin. Elämässä on paljon ja hyvää.

Me olemme yhdessä tämä Suomi -niminen yhteisö. Me voimme asialle tehdä jotain. Meillä on omat perinteemme ja kulttuuri. Ei meidän tarvitse olla ulkopuolista hämmentävä yhteisö. Voimme muokata omaa käyttäytymiskulttuuriamme juuri sillä, että toimimme toisin kuin joku muu on meille toiminut tai loukannut meitä. Ei minun tarvitse toistaa jotain huonoa, mitä toinen minulle on tehnyt. Ulkopuolisen ei tarvitse olla hämmentynyt tai kanssaihmisen loukkaantunut. Voin käyttäytyä hyvin.

Miehet ei taida arvatakaan miten pienillä eleillä voi tehä vaikutuksen naiseen. Eikä näillä pienillä teoilla tarvitse olla mitään sen suurempaa tavoitetta...kuin ehkä että itselle tulee hyvä mieli.