Ei paljon työnteko kiinnosta enää.

Karmeeta meininkiä nykyään vähän joka duunissa. Itse jo useampaa alaa kokeilleena, joka kerran pettyneenä.
Ilmeisesti liian kilttinä ja tunnollisena työntekijänä minulla ei ole mitään mahdollisuuksia saada oikeudenmukaista kohtelua työpaikalla.
Olen aina pyrkinyt hoitamaan työni kunnialla, tehnyt uhrauksia työn niin vaatiessa ja muutenkin pitänyt kunnia-asiana sitä, että voin vilpittömästi sanoa hoitaneeni hommat parhaani mukaan.

-Ensimmäinen työpaikkani oli klassisesti pikaruokala. Ketjun ravintola vasta avattiin, ja ensimmäiset kaksi viikkoa vastapalkatut työntekijät kuurasivat lattioita, tuoleja ja ikkunoita.
Meitä henkilökuntaa palkattiin kaksi kertaa niin suuri määrä kuin lopulta oli tarvetta, jotta "parhaat saataisiin" valittua pois joukosta. Heti siivousviikon päätyttyä, tietenkin.
Kuukauden työssaolon jälkeen sain lähteä, huomautettuani muutamista epäkohdista työntekijöiden työoloissa. Työkkäri sai soittaa kolmesti työnantajalle (Itse yritin ensin soittaa neljästi ja esittää asiaani), ennenkuin työtodistus suostuttiin lähettämään. Syytä ei suostuttu kertomaan, ei edes kiukkuiselle työvoimatoimiston naiselle.

-Seuraavaksi sain työpaikan pienestä siivouslafkasta. Minusta tuli pian ahkeruuteni ja huolellisuuteni vuoksi "pomon oikea käsi", mikä ei varsinaisesti ollut kovin positiivinen asia minulle itselleni. Palkassa se ei ainakaan näkynyt.
Tulos: Kolmen vuoden jälkeen työpäiväni olivat ympäripyöreitä, kaikki lisät jätettiin maksamatta, kaksi kesälomaa olin rahatta pomon pimittäessä lomarahani. Kun yritin asiasta tiedustella, sain katkeran huutoryöpyn ja uhkailut perääni. Parhaimmillani tein 20-tuntisen työpäivän, liikuin omalla kustannuksellani viidellä eri paikkakunnalla yhden päivän aikana, siivoten yksin siis viisi supermarkettia. Työnkuvaani muutettiin lennossa ja vapaapäiväni otettiin pois, tilalle buukattiin sesonkiluontoisia lisätöitä.

Sanomattakin selvää, että sain burn-outin ja putosin hetkeksi pois työmarkkinoilta.

-Sen jälkeen olikin vuorossa ravintola-ala. Olin näemmä ihan erityisen hyvä työntekijä, koska työpäiväni venyivät pian 12-tuntisiksi. Palkka oli huimat 500e kuukaudessa, "koska sopimusta ei oltu vielä tehty".
Kolme kuukautta odottelin luvatun sopimuksen tekoa, mutta lopulta kyllästyin pimeänä työvoimana oloon ja otin hatkat.

-Tekstiiliala. Huonon palkkauksen lisäksi ainut "haittapuoli" oli, että ensimmäisestä viikosta lähtien miespuolinen työkaveri ahdisteli minua jatkuvasti. Hän otti selville puhelinnumeroni ja osoitteeni. Illat, viikonloput soitteli, lähetteli postia kotiini. Työpaikalla seuraili minua jatkuvasti ja tuijotteli päivät läpeensä.
Ilmeisesti työnantaja ei ole kuitenkaan velvollinen tekemään tälläiselle asialle mitään, koska vaikka kolmasti asiasta valitin, mitään ei tapahtunut. Puolen vuoden päästä lähdin uusiin seikkailuihin.

- Palasin taas ravintola-alalle. Kokemusta omaavana saatoin hakea hieman parempaa paikkaa, ja haastattelussa minulle luvattiin tietyn suuruinen tuntipalkka, työtuntien määrä sekä työajat. Juuri ennen sopimuksen allekirjoittamista (Kyllä, olin ehtinyt irtisanoutua entisestä työstäni) minulle ilmoitettiin, että palkka on sitten huomattavasti pienempi kuin mitä oli luvattu. Kaikki muukin paljastui pian pelkäksi paskaksi. Edelleenkin sain vain unelmoida ilta-, tai viikonloppulisistä, palkasta jolla tulisin toimeen tai mukavasta työilmapiiristä. Ei mennyt kauaakaan kun jo nostin kytkintä.

-Puutarha-ala. Summa Summarum; Työterveyshuoltoa ei ollut, ei ennekuin oli läpäissyt koeajan. Kaiken sai siis maksaa itse, mukaanlukien "omavastuupäivät" miltä ei sitten ollut odoteltavissa surkeinta ikinä saamaani palkkaa. Yli,- tai viikonlopputöihin määräämiseen kuulemma ei tarvittu työntekijöiden suostumusta, eikä työajalla ollut luvallista käydä WC:ssä. Työyhteisö oli henkisesti kieroutunut, haiseva raato ja työpaikkakiusaaminen alkoi välittömästi. Luvatut vapaat muistettiin tottakai aina perua.

-Viimeisin aluevaltaukseni oli kuljetusala.
Mistähän sitä aloittaisi? Vaikkapa siitä, kuinka työpäivän aikana ei ollut taukoja, ei edes ruokataukoa. Jatkuva työntekijöiden ylikuormitus, aiheettomat pidätykset palkassa ja pekkaspäivien käyttäminen arkipyhien korvaamiseen. Ja tähänhän ei työntekijän mielipidettä tarvitse kysyä, eihän?

Työterveyshuolto toimi käytännössä siten, että mikäli asia ei ollut työssä sattunut tapaturma, joutui sairastunut itse maksamaan kaikki kulut.

Sairastelijoita ei hyvällä katsottu, ja töihin palaavaa työntekijää kyykytettiin ylimääräisillä töillä, vaikka normihommatkin venyttivät päivät ylipitkiksi. Lakipykäliä siteerattiin työntekijän ollessa kyseessä, mutta työnantaja ei niitä itse noudattanut. Asiasta tiedettiin, mutta ennenkin oli ihmisiä joutunut kilometritehtaalle, kun asian olivat ottaneet esille.
Risautin lopulta itseni työssä rikki ja jouduin sairausloman pitkittyessä irtisanoutumaan. Palkastani lohkaistiin 1/3 pois, korvauksena puoli vuotta sitten hävinneistä työpaikan autotallin avaimista. Kukaan ei tietenkään ollut sanallakaan maininnut (Avainten hävittyä) että joutuisin joskus korvaamaan vahingon, asia oli täysin haudattu kunnes sairastuin. Mitään ei ilmoitettu etukäteen, kunnes sain tilinauhan postitse.

Ymmärrän nyt, että nykyään on ilmeisesti pakko olla osana aina jotakin suurempaa verkostoa (liitot) jotta saa edes sen, mitä itselleen kuuluu. Yksittäiselle ihmiselle voidaan mielivaltaisesti ja rahan vuoksi tehdä mitä lystyttää. Työnantajilla ei ole näemmä mitään moraalista pakkoa olla rehti, omatunto ei kolkuta vaikka kuinka kusetetaan. Oikeuksiaan pitää puolustaa joka helvetin välissä kun mitään sääntöjä ei mukamas ole. Pitäisi varmaan perustaa järjestö, joka jakaa koululaisille ammattiliittojen työehtosopimuksia jotta tietäisivät kaikki mahdolliset lakipykälät ja miten niitä sovelletaan. Minullekin monet työnantajien muka "lailliset" järjestelyt ja niiden pätemättömyys selvinnyt vasta myöhemmin, kun asiaa olen päässyt tutkimaan. Nuorempana typerästi ja sokeasti luotin siihen että jos itse olen rehellinen, sitä ollaan myös minulle.

Mutta nuoriahan on helppo kusettaa, ja aina näköjään kannattaa yrittää.