En tiedä onko tää väärä palsta, mutta kokeillaan. Olen siis huolissani kaveristani, joka saa pian vauvan. Ovat olleet miehensä kanssa yhdessä kuusi vuotta, kolme kihloissa. Molemmat ovat omien perheidensä ainokaisia, eikä heillä ole koskaan ollut lemmikkejä tai muutakaan, josta olisi pitänyt kantaa vastuuta. Ovat menneet ja tulleet miten halunneet. Tämä lapsen hankintakin oli melkoinen päähänpisto, vaikka ikää heillä on jo 27 v.
Aluksi olin onnellinen heidän puolestaan, mutta nyt kaverini puheet ovat alkaneet kummastuttaa... Hän on esim. sitä mieltä, että elämä jatkuu täysin entisellään sen jälkeen kun vauva on syntynyt. Hän puhuu raskaudestaan "taakkana", joka on onneksi pian ohi, ja hän sitten hän voi taas alkaa juosta baareissa kavereidensa kanssa.
Pelkään siis sitä, miten kaverini ja vauvan käy sitten kun totuus lapsen kanssa elosta selviää. Että koti on aina sekaisin, lapsen kanssa tulee ruoka- ja kakkasotkua, siellä baarissa ei tosiaankaan juosta samaan malliin kuin ennen, ja että lapsessa on todella kiinni sen seuraavat 20 v., varsinkin ensimmäiset vuodet.
Miten voisin auttaa häntä ymmärtämään vastuunsa lapsesta tai ainaki pehmentää laskua?
Aluksi olin onnellinen heidän puolestaan, mutta nyt kaverini puheet ovat alkaneet kummastuttaa... Hän on esim. sitä mieltä, että elämä jatkuu täysin entisellään sen jälkeen kun vauva on syntynyt. Hän puhuu raskaudestaan "taakkana", joka on onneksi pian ohi, ja hän sitten hän voi taas alkaa juosta baareissa kavereidensa kanssa.
Pelkään siis sitä, miten kaverini ja vauvan käy sitten kun totuus lapsen kanssa elosta selviää. Että koti on aina sekaisin, lapsen kanssa tulee ruoka- ja kakkasotkua, siellä baarissa ei tosiaankaan juosta samaan malliin kuin ennen, ja että lapsessa on todella kiinni sen seuraavat 20 v., varsinkin ensimmäiset vuodet.
Miten voisin auttaa häntä ymmärtämään vastuunsa lapsesta tai ainaki pehmentää laskua?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ensinnä tulee mieleen että parempi kun et puutu mitenkään, heidänhän se on valinta ja oletko varma että heillä ei ole isovanhempia jotka saattavat auttaa paljonkin lapsen hoidossa.
Mutta toisaalta lapsi kasvattaa itsessään jo melko paljon, ja voithan sä alustavasti pyrkiä keskustelemaan rakentavasti lapsen hoidosta - yleensään äidit tykkäävät keskustella asioista.
Kannattaa nyt vain odotella että miten se homma lähtee käytiin kun pieni syntyy ajatukset muuttuu paljon.
Ei tuo ole kyllä sun ongelmasi. Kun kaverisi saa sen nyytin, niin todennäköisesti mieli muuttuu täysin. Ensimmäiset vuodet ovat todellakin vankkaa vahtimista ja hoivaamista. Totuus kyllä valkenee ajan myötä kaverillesi. Lapsen hoidossa on hyvä jos saa apuja isovanhemmilta ja ystäviltä. Yövalvomisten jälkeen se baari ei ole varmasti ensimmäinen paikka viettää aikaa - jos vain saa jonkun kaitsemaan nahkavekkaria niin 9 tunnin yöunet voittaa kaikki biletykset ja baarit.
Hmmh. Voi tosiaan olla että ensimmäistä odottaessa kuvitelmat ovat vähän toista kuin mikä todellisuus tuele olemaan. Ja tutkittu on se että masennusriksi on hurjasti suurempi nimenomaan niillä joilla on ollut vanhemmuudesta epärealistiset odotukset.
Paras apu toki olisi viettää päivä vauvaperheessä. Ei taida onnistua?
Tai sitten voi kyse olla ihan puhtaasti siitäe ttä muutos pelottaa eikä hän halua sitä ajatella. Tai aivan yhtä hyvin siitä että hän On ajatellut asiaa, mutta ei halua kuunnella kavereiden surkuttelua siitä kuinka "sua ei sit enää ikinä nää". Saattaa peätä että ystävät häipyvät jos hän ei jatka elämää kuin ennenkin, ja siksi haluaa elätellä ajatusta tulevasta sellaisena kuin sen maalailee.
Alku on todennäköisesti hankalaa. Sotkua ei pidä pelätä; lapsi ei epäjärjestyksestä vahingoitu eikä ensimmäisinä viikkoina tai kuukausinakaan ehdi siivota kuin ennen. Jatkuva imetyskin jo yksistään sitoo sohvaan eikä mitään saa tehtyä. Turhauttavaakin joskus.
Ovatkohan tulevat vanhemmat ehkä ekskenään sopineet että äiti saa vapaapäiviäkin ja isä hoitaa lasta? Se olisi hienoa, koska kyllä äiti vapaatakin tarvitsee. Hän on yhä nainen ja ystävä, vaikka olisikin myös vaimo ja äiti. Kaikkia puolia pitää huomioida eikä tuulettumisesta pidä syyllistää jos se on järjen rajoissa :D
Julkkisäitien lukee jatkuvasti hehkuttavan lehdissä kuinka "vauva ei hidasta uraa" ja "elämä ei saa muuttua". Totuus on että se muuttuu, halusit tai et. Siihen suhtautuminen, se miten muutoksesta selviää, on ydin. Raskaus kyllä voi tuntua taakalta ja tuntua siltäe ttä kun siitä pääsee eroon, kaikki on taas normaalia. Kolmen kukauden ikäisen vauvan äiti taas toivoo että se nyytti olisi nahan alla kuljetettavana yhä kätevä pakkaus kuin ennen sen syntymää... jotenkin tuntuu että aina edellinen vaihe lapsessa oli se helpompi :D
***
Nimenomaan tuota raskauden jälkeistä masennusta tässä pelkään.
Kaverini joutuu olemaan paljon yksin vauvan kanssa, koska mies matkustaa paljon työnsä puolesta. On usein viikon tai parin keikoilla ulkomailla. Siksikin pelottaa, miten siellä kotona vauvan kanssa pärjätään... Kaveri on lisäksi siisteysfriikki ja menee tolaltaan, jos mies jättää sukat väärään paikkaan - miten sitten mahtaa olla vauvan kanssa.
Itse asun eri kaupungissa ja lisäksi tietysti käyn töissä, joten en pysty juurikaan olemaan avuksi.
Asiahan ei tosiaan periaatteessa minulle edes kuulu, mutta ollaan oltu parhaita kavereita pikkulikoista lähtien, siksi en vaan voi ohittaa asiaa olankohautuksella.
joo no mulla ikää 32v ja aina rellestäny baareissa. En ajatellut koskaan tehdä lapsia mutta sitten tulinkin raskaaksi miehelle kenen kanssa olin ollut vasta vuoden.
Mä ajattelin että joo, kyllä mä pääsen lähtemään millon haluun, annan lapsen kavereille hoitoon tai vanhemmille.
Kuinkas ollakkaan kun tuo pieni ihanuus syntyi, muuttui kokonaan se ajatusmaailma.
En raski antaa häntä kenellekkään. Nyt 8 kk ikäisenä oli ensimmäisen kerran hoidossa.
Mies jatkaa baareissa pörräämistä ja mä olen yksin lapsen kanssa:(
Mä olen sidottu...mutta lastani rakastan ylikaiken.
Odotan ja odotan että hän kasvaa ja voin ottaa lastenhoitajan ja vanhemmat kunnolla käyttöön.... mutta en halua enää sellaista baari elämää kuin ennen. Miehen käytös ärsyttää, joten varmaan ero tulee vielä eteen jos ei rauhoitu.
että sellasta täällä päin jokkee...
Voi olla, että vastuu tulevasta lapsesta ja lähestyvä elämänmuutos tosiasiassa pelottaa ystävääsi, jopa siinä määrin että hän tällä hetkellä ihan vaan kategorisesti kieltäytyy tunnustamasta pelkojaan tai koko elämänmuutoksen valtavuutta. Jos hän ihan normaaliälyinen on, niin kaipa hän sen jollain tasolla kuitenkin ymmärtääkin.
Voit auttaa ehkä auttamalla häntä visioimaan tulevaa (jo vatsassa olevaa) lasta. Ystävänä voit varmasti ääneenkin kuvitella millainen ihminen vauva voi olla, miten hän ei ensin osaa mitään, miltä sellainen avuttomuus tuntuu (on meistä kaikista joskus tuntunut), miten vauva kehittyy ja kasvaa...
Ehkäpä ystävästäsi kuitenkin tulee vielä ihan hyvä äiti; ainakin jos hän itse on saanut hyvää äitiyttä osakseen. Toivotaan parasta.