Mitä teen? Rakastan miestäni mutta liittomme on yhtä riitaa juomisen takia. Olen pyytänyt että meillä ei juotaisi arkena (ei koske paria kaljaa), tyhjiä viinipönttöjä on vaatehuone täynnä ja lomalla pitää juoda joka päivä! Vaikka kuinka olen toivonut tuntuu että toiveeni aina kaatuvat. Joka sunnuntai herää toivo että josko tällä viikolla. Tätä olen nyt vuoden puhunut ja aina hän lupaa jotain. Tosin nyt en voi edes puhua aiheesta tai hän hermostuu. Pahinta on se että kun minua ottaa päähän niin silloin minäkin juon. Tosin nyt on taas uusi viikko. Ps. rakastan miestäni enkä halua erota (niin eikä hän halua mennä hakemaan mistään apuakaan, nöyryyttäväähän se olisi!)
Auttakaa!!!
Viinin viemää
141202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
se, että jos miehesi on jäänyt ns. koukkuun/riippuvaiseksi tuohon juomiseen, niin ajan kanssa se vaan pahenee eikä se siitä pääse itse irti ilman ammattiapua. Ja useinhan juomiseen kiinni jääneet eivät ongelmaa edes muille myönnä eivätkä ammattiapua siis halua ottaa vastaan hyvällä eikä pahalla. Joten loppupelissä se raitis osapuoli joutuu lähtemään suhteesta, sillä eihän se raitis osapuoli saa tuollaisesta suhteesta itselleen mitään, tuhlaa vaan aikaa (vaikka kuinka haluaisi sitä toista rakastaa, mutta kun realiteetit on vaan ne mitä on).
Aivan näin. On riippuvainen. Työt hoitaa kyllä kunniallisesti mutta työ sen laatuinen että ei tarvitse olla aina ihan aamusta liikkeellä (autolla nimenomaa). Olen kuullut neuvoja että ei kannata neuvoa ja kiukutella, täytyy jättää tämä asia hänen Omalle vastuulleen, vain hän voi itse muuttaa elämäänsä, en minä vaikka kuinka yrittäisin. Koitan itse pysyä nyt vaan jämeränä oman juomiseni kanssa etten luisu samaan, harrastan paljon ja tapaan ystäviä jne...
Tässä on 3 vaihtoehtoa: 1) mikään ei muutu, 2) hän vähentää reilusti juomista oman päätöksen voimin ja minun tuella, 3) hän hakee ammattiapua
ja jos vaihtoehto 1 toteutuu silloin minun pitää päättää jäänkö vai lähdenkö.
Ei ammattiapua mikään välttämätön ole,siitä voi olla myös haittaa lopullisessa irtipääsyssä.
Liitän oheen linkin missä väittämiä puolesta ja vastaan täällä s24:lla!
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4000000000000036&posting=22000000023802740
Miksi hän juo? Ei juomista lopeteta noin vain, ennen kuin syy siihen on selvitetty. Onko tylsää? Useat tissuttelevat huvikseen. Vai onko stressiä? Monet juovat rentoutuakseen. Ja kun juo paljon niin pian pitää juoda enemmän, että vaikutus tuntuisi. Viinin kulutusta voi myös itseään huijaamalla vähentää. Juo esimerkiksi vichyllä lantrattua valkkaria. Ei sitä jaksa määrinä juoda yhtä paljon kuin pelkkää viiniä ja keho tottuu pian vähemmälle määrälle alkoholia.
olet saman tien suossa - kysymykseen ei ole vastausta. Juomiseen on yhtä monta syytä kuin on juojiakin, ja näiden lisäksi tulevat ne kaikenkattavat tekosyyt: "on tylsää" jne. Ts. syyt ovat aina muualla kuin omassa itsessä - sillä tavalla on kätevää jatkaa juomistaan, kun kun aina voi syyttää juomisesta toista/olosuhteita.
Alkoholisteilla on usein narsistinen persoonallisuus, enemmän tai vähemmän. Alkoholisti ei ota vastuuta itsestään eikä omista tunteistaan. Hän on tunnetasolla lapsi.
Ap:lle sanoisin: Suurkulutus johtaa ennen pitkää alkoholismiin. Jos mies ei itse tee ongelmalleen mitään, se jatkuu. Vastuu on hänellä.
Aivan, ei kysyminen auta, siihen on vastattu "koska se on kivaa!". Ei se ole tylsää, tekemistä riittää hänellä ja meilläkin mutta kas, juominen on ykkösjuttu kun mietitään viikonlopun tekemisiä. Kyllähän minä saan ehdottaa muutakin ohjelmaa mutta mihin se lipsahtaa?!!Syitä löytyy tässä tapauksessa lapsuudesta ja nuoruudesta sekä elämän muista kriiseistä, mutta eihän sitä voi herranen aika olla uhri ja syyttää muita kuten todettu jo! Jos minä en nalkuttaisi aiheesta hänhän ei joisi niin paljon- hänen sanojensa mukaan. Mutta kun tiedän miten tällaiset ihmiset syyllistävät en ota sitä liikaa itseeni. Sitten kun tsemppaan etten puhu aiheesta hän juo silti. KUTEN TÄNÄÄN!! Tulin kotiin klo 21 ja hän oli aivan seilissä, siinä meni taas tämä pieni toivo edes raittiista maanantai-illasta!!! Joskus olen saanut jopa ma ti "raittiita" iltoja mutta ke on jo känni päällä.
Kun se on niin kivaa.
Juuri kuten sanot: Juominen on YKKÖSJUTTU. Tämä se ongelman ydin juuri onkin. Juominen hallitsee elämää, ja se on juojan mielestä se kaikkein kivoin asia elämässä. Siinä on ihan turha lähteä etsiskelemään syviä syitä vaikkapa pelkästään lapsuudesta - niitähän nyt löytyy kaikilta, ja siltikään kaikista ei tule alkoholin ongelmakäyttäjiä.
Olen itse elänyt ongelmajuojan kanssa, ja jossain vaiheessa tajusin lopullisesti, että mikään ei tule muuttumaan. Miehellä oli tapana ylipäänsä vedota kaikissa ongelmatilanteissa siihen, että joku MUU oli kohdellut häntä kaltoin. Kaikissa muissa oli aina jotain vialla.
Täytyy muistaa myös, että alkoholismi on riippuvuus, eli sairaus, josta ei parannuta noin vain. Pahassa alkoholismissa auttaa vain katkaisuhoito ja sen jälkeinen terapia. Mutta kuinka moni juoja suostuu edes harkitsemaan vaikkapa terapiaa? Todella harva.
Jos ongelmajuojasta nyt ei tule ihan rappioalkoholistia, niin ainakin dementoituminen alkaa jo hyvin aikaisessa vaiheessa (puhumattakaan muista terveysongelmista). Juoja tuskin miettii tällaisia asioita - siis sitä, että kuka sitten hoitaa häntä joskus tulevaisuudessa.
On monta tapaa yrittää parantua alkoholismista. Tärkeintä on kuitenkin se että yrittää.
Tuolta voisi saada hyviä ohjeita ja neuvoja.
http://www.minnesota-hoito.fi/
Kiitos vinkistä, täytyy muutenkin surffailla enemmän, aiheesta löytyy kyllä tietoa. Kyse onkin soveltamisesta käytäntöön, kun tarvitaan kyseisen ihmisen oma tahto jotta asialle voidaan tehdä mitään. Kun vaimo ei uskalla puhua, tulee kiukuttelua vastaan, kuka puhuisi? Ehkä joku muu läheinen, en minä.
Voi, täällä yksi ihan samanlaisessa tilanteessa elävä!
Meillä kännejä ei viikolla vaan 2 - 3 iltana pientä tissuttelua (2 - 4 A-olutta) ja pe-la sitten täyskännit. Lomalla tietenkin joka päivä juoda tissutellaan viiniä, olutta. Minä olen lopettanut juomiseni täysin. Olisi joskus kiva juoda ruuan kanssa esim. lasi viiniä, mutta en pysty, kun se vaan innostaa toista juomaan myös ja lisääkin.
Joka viikko toivon, että nyt menisi paremmin. Joka päivä, kun toinen ei juo toivon, että tästä se alkaisi. Seuraava tai viimeistään sitä seuraava ilta vie taas toivon. Meilläkin toinen kyllä hoitaa työt ja muut jutut, mutta tuo tissuttelu jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.
Jos ihan oikeasti mietin, niin toiselle on aina maistunut alkoholi. Yhteistä taivalta on takana 15 v. ja pikku hiljaa on tähän tultu. Määrä ei ole ollut tätä luokkaa vielä esim. 10 tai 5 v. sitten. Se on lisääntynyt vähitellen. Eihän minua pari saunakaljaa haittaisi, niin ajattelin ennen. Nyt vihaan jo yhtäkin olutta.
On tästä asiasta juteltu ja olen toiveeni esittänyt ----> kuuroille korville. Joskus toinen vielä oli esim. viikon tai pari juomatta kokonaan, kun olin asiasta huomauttanut, mutta ei enää. Nykyään asiasta ei voi enää mainita mitenkään, eikä millään tasolla, koska toinen suuttuu HETI ja näyttää sellaista naamaa, kuin puhuisin tästä TAAS. Ihan oikeasti olen jopa lopettanut asiasta nalkuttamisen. Olen niin kyllästynyt.
Vielä pitäisi nostaa kissa pöydälle ja koittaa puhua ja sanoa sekin, että eroa mietin. Mitä järkeä olla yhdessä, kun mitään yhteistä ei enää ole. Toinen valitsee kaljatölkin sihahduksen ja minä... vain katselen ja kiehun sisälläni.
Kiva, siis oikeasti surullista, tietää kohtalotovereita. Meitä kuitenkin lienee yllättävän paljon, suurkuluttajat vaan osaavat tehdä sen niin "sivistyneesti". Eivät räyhää ja tappele jne...
Me ollaan oltu yhdessä vasta reilut 5 vuotta ja aiemmasta historiasta tiedän sen että on juonut mutta uskon että nyt on määrät kovasti lisääntyneet. Syynä milloin työstressi, milloin minun valitus jne...ja kun se on niin kivaa!!
Meillä siis aiemmin (oli kyllä aikamoinen kriisikin päällä suhteessa muusta syystä) mies saattoi juoda joka ilta pari pulloa viiniä!!!!
Silloin minäkin join, en tietenkään niin paljon ja työt tehtiin molemmat. Nykyäään itse otan joskus viikollakin, kalja ei maistu joten ruuan kanssa se yksi tai kaksi lasia viiniä. Mökillä saunakalja kyllä sopii. Mutta olen koittanut juuri sanoa että vain pari kaljaa mutta ei se ole niinkään, joskus henki haisee jollekin kirkkaalle kuitenkin, se on ollut jossain kaapissa piilossa. Ja olen ollut mestari etsimään niitä piiloja! Tosin mitä sillä on merkitystä enää jos ne pullot ovat tyhjiä. Jos on ollut täysiä olen saattanut takavarikoida ja räyhätä. Eikä sekään mitään auta.
Eilen koitin taas vähän pistää häntä seinää vasten mutta en niin paljon että suuttuisi. Katsotaan. Viikonlopulla on tiedossa kyläreissu sellaiseen paikkaan jossa ei kuppiin syljetä.
Tiedän muitakin jotka kumppanin juomisen takia lopettavat itse kokonaan, voisin kyllä harkita, vaikeaa se olisi minullekin jos en ruokaviinejäkään koskaan sallisi. Ps. etkö ole miehesi mielestä tylsä kun et juo etkä osaa pitää enää hauskaa:D? Voisin kuvitella että omani sanoisi noin jos en koskaan ottaisi.
Hei!
Ei miehlleni ole väliä juonko minä vai en. Jos joisin, hän ilostuisi ja olisi kiva ilta tiedossa. Kun en juo, ei sano mitään, mutta itse juo kuitenkin saman kuin muutenkin. Aluksi ajattelinkin, että hän hillitsisi, kun huomaa, että joutuu juomaan yksin. Ei ollut apua.
Tilanne alkaa olla toivoton. Olen niin kyllästynyt. Tuttavani tosin juuri sanoi, että mitäs sen on väliä, kun kerta muut eivät huomaa miehen juomista päällepäin ja hän ei saa ikinä mitään juoppohulluuskohtauksia, ei tule monen päivän putkia, ei hän lähde pubiinkaan, tissuttelee vaan kotona. En osannut ilahtua näistäkään "positiivisista" asioista =( .
Kiitos kokemuksistanne, harmi että on ollut muillakin huolia juomisen kanssa. Tässä odottelen että JOSPA ensi viikosta tulisi selvä.
En uskaltanut paljoakaan "kajota" aiheeseen viikonloppuna mutta vähän tuli sanomista, voihan hän taas vedota siihen että minä nalkutan.
Täytyy tosiaan itse hoitaa itseään, mennä puhumaan jonnekin, ei tästä muuten selviä.
Tuntuu kuin koko kesä menisi tämän ongelman kanssa enkä kunnolla nauti lomasta. Sitäpaitsi itsekin join itseni aika känniin perjantaina kyläpaikassa ja itselläni on hirveä henkinen krapula siitä nyt jälkeenpäin. Siellä tapahtui miehelleni eräs ikävä tapahtumakin jonka luulisi pysäyttävän mieheni - mutta ei varmaankaan, se joka haluaa juoda, sitä ei kai pysäytä mikään, ei ainakaan vaimo.
se on silleen että tilanne pahenee tuota menoa. On muuten vankka kokemus. Kitkuttelin "lapsen takia" juopon miehen kanssa ja itse en pystynyt paljoa juomaan ja hoidin työni lapsen ja kodinkin. MUTTA vaihtoehtoni tänä päivänä olisivat: joko hullu tai juoppo(pilleristi ym), jos olisin jatkanut PÄIVÄÄKÄÄN liittoani.
7 surkeaa vuotta se kesti. Nyt on erostani kulunut jo 14v. ja ainoa asia jota ehkä katuisin olis se etten uskaltanut lähteä aiemmin.
Rakkaus on joskus sokea. Suosittelisin sua menemään terapiaan ja sitä kautta saisit voimia itsesi kanssa. Juoppo ei muuksi muutu niin kauan kuin sillä on mahdollisuus jatkaa entistä menoaan. Ei tule raitistumista ennenkuin hän itse sitä haluaa, ei painostuksesta (tämä on faktaa) SIISPÄ ystäväni keskity itsesi hoitamiseen nyt.