vähän hankalaan tilanteeseen olen itseni saattanut näin syksyn ratoksi. eli lyhyesti: pitkäaikainen suhteeni (vuosia) päättyi loppukesästä. samaan aikaan ihastuin silmittömästi uuteen ihmiseen. nyt kuitenkin suurin alkuihastus alkaa kaikota ja arki koittaa. sen mukana on tullut myös muutama kiperä ongelma.
ensimmäiseksi olisi kiva kuulla, onko kukaan koskaan onnistunut hyppäämään uuteen TOIMIVAAN JA PITKÄÄN suhteeseen ns. lennosta ilman että on käynyt välissä oman taistelunsa surua ja toivottomuutta vastaan? alkuinnostuksen huumassa sureminen ei tullut mieleenkään, mutta nyt n. kuukauden jälkeen alkaa entistä enemmän muistot ja käsittelemättömät asiat painaa päälle. eroani en kuitenkaan kadu, se oli ainoa mahdollisuus vaikka aika miten kultaisi muistot.
toiseksi pelottaa sitoutua uuteen ihmiseen kun on vasta eronnut edellisestä, voiko toiselle olla täysin aito ja tasapainoinen kumppani jos vanha surutyö on vielä kesken vai voiko niitä tehdä rinnakkain?
kolmanneksi pelkään että takerrun uuteen ihmiseen ns. epäonnistumisen korvikkeena sen sijaan että avoimesti ja vilpittömästi pystyisin tutustumaan rauhassa.
ja varmaan monia muitakin juttuja tulee mieleen, mutta tuossa muutamia. olisiko joku samassa tilanteessa ollut halukas kertoilemaan omia kokemuksia ja vinkkejä? tuhanteen kertaan olen jo saanut kuulla että "älä hätäile", mikä varmaan onkin hyvä neuvo mutta hiton vaikea toteuttaa kun vaihteeksi näyttäisi tapahtuvan jotain hyvää. mutta voiko senkin hyvän pilata omalla kiirehtimisellä?
onpas vaikeaa...

Vastaukset 8
Vanhimmat
Tunnen kaksi onnistunutta esimerkkiä. Toinen, keski-ikäinen pari alkoi seurustella heti miehen eron jälkeen, ovat kuin luodut toisilleen ja olleet nyt yhdessä kahdeksan vuotta. Toinen pari seurusteli jo vanhojen suhteiden kanssa vuoden verran päällekkäin, sitten erosivat entisistä ja menivät heti yhteen. He ovat olleet yhdessä viisi vuotta. Ja myös kuin luodut toisilleen.
Molemmissa tapauksissa vanhan suhteen surutyö on tehty yhdessä samalla kun uutta on rakennettu. Helppoa se ei missään nimessä ollut kummallekaan parille, mutta tällä hetkellä molemmat pariskunnat ovat todella onnellisia ja rakkaus kukoistaa.
Voimia sinulle, tilanteesi ei ole helppo, mutta kyllä sinä siitä selviät.
Kiitti kommentista, jotenkin noin olen itsekin ajatellut.
Oikeastaan eniten askarruttaa sellainen seikka, että onko sitä vaan takertunut tähän uuteen ihmiseen tosiaan vaan edellisen pettymyksen korvaajana ja ollut liian altis ihastumiselle ns. ekaan vastaantulijaan. Vaikkakin tilanne ainakin vielä vaikuttaa siltä että toinen ainakin jossain määrin on se sielunkumppani tai "oikea" mistä paljon puhutaan. :) Vaikkakaan en tietenkään kuvittele tietäväni moista kuukauden perusteella.
Selviän kyllä, mutta ei huvittaisi enää tehdä kauheasti vääriä ratkaisuja, siinä kun tuppaa roiskumaan ja sattumaan aina kaikkia osapuolia ihan liikaa.
onnistuu, mutta kyllä sitä pitkän aikaa on vähän niinku toinen ihminen kun yrittää vanhaa prosessoida alta pois, ei siitä mihinkään pääse, jouduin aika usein sanomaan, että en mä oikeesti oo tämmönen ihminen, ku asiat rassas aika huolella välillä...ajan myötä homma helpottuu, kuka prosessoi minkäkin aikaa, se niin riippuu edellisestä suhteesta, sen kestosta ym. joka tapauksessa normaali ihminen kuitenkin pyrkii sitä vanhaa käymään pois itsestään, että uudelle elämälle löytyis mahdollisimman puhdas pöytä ja elintila, oli sitten uutta suhdetta valmiina tai ei, oman itsensä vuoksi. Mietin myös sitä että onko uusi joku pakkosuhde, väline vanhasta irtautumiseen, mutta ei se niin ollut kuitenkaan. Katsele rauhassa, anna itsellesi aikaa, eihän sitä ole pakko uuden kanssa heti saman katon alle muuttaa ym. intensiivistä, nykyään pistetään kaikki läjään niin vauhdilla, oikeesti kun ei oo mihinkään kuitenkaan kiire. Kaikkea hyvää raffu, oot järkevä ihminen kun mietit asioita noin, kaikki ei siihen pysty. =)
>Mietin myös sitä että onko uusi joku pakkosuhde, väline
vanhasta irtautumiseen
Just toi mullakin on oikeastaan päällimmäisenä mielessä, tavallaan henkinen korvike edelliselle elämälle vai ihan aito kumppani? Mut mahtaako tollaseen täysin yksiselitteistä vastausta ollakaan, asiat on kuitenkin niin monisäikeisiä.
Kiitti vaan kannustuksesta.
ei tosiaan tiedä muuta kun kokemisen ja elämisen kautta, en usko että se sulle mikään pelastusrengas on, oot niin kuitenkin järkityyppi, etkä mikään turhan vouhottaja, tuo ihminen on nyt nakattu sun elämääs, nauti siitä ja zuumaile lempeesti horisonttiin =)
Multa lähti ex-avovaimo kävelemään keväällä (oltiin yli 8 vuotta) ja heti kuukauden päästä tapasin uuden naisen, jonka kanssa olin kesän ajan...ex unohtui hyvin, kun ihastuin tähän uuteen enkä nähnyt exää koko kesänä kun pari kertaa. Kuitenkin koko ajan mielessä jollain lailla kummitteli ex enkä pystynyt olemaan täysillä uuden kanssa. Vertasin uutta aina exään ja monesti jouduin toteamaan että ex oli parempi. Lopulta viikko sitten sanoin uudelle, että en halua jatkaa hänen kanssaan. Nyt huomaan kuinka helvetisti kaipaankaan exääni. Eli annan semmoisen neuvon, että älä mitään kovin vakavaa hommaa ala kehitellä vielä ainakaan puoleen vuoteen vaan puhu asiat exäsi kanssa todella selväksi ja sure surusi pois.
aihe täällä on kuta kuinkin sama kuin minkä minä laitoin toisaalle joku aika sitten! jännä nähdä miten vastaukset vaihtelee..
jos sinä olet se eronnut mies.. niin minäpä olen sen eronneen uusi ihastus! eli vastakkaista näkökulmaa aiheeseen!
sain mielestäni sellasia kommentteja, joista heijastuu negatiivisuus siihen, että tuleekohan onnistumaan tämä meidän parisuhde!! nämä täällä olevat kommentit piristi kyllä minuakin! :)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000299&posting=22000000001212409
Suurkiitos linkistäsi, olipas maanpinnallepalauttavaa lukea myös vähän negatiivisempiakin (=realistisempia?) näkökulmia niin ei ihan liian helpoksi kuvittele. :)
Mutta ei kai tässä auta kun katsoa rauhassa ja toivoa parasta ja samalla yrittää selvittää mieltään vanhoista sotkuista.
Onnea ja jaksamista sullekin.