Paavalin synti pestiin pois!

Eihän Paavalilla enää syntiä ollut sen jälkeen kuin synti oli pesty pois!
Vain Jumala voi pestä syntejä pois. Ihminen voi antaa toiselle anteeksi kokemiaan vääryyksiä, mutta synnin pois peseminen on ihan eri asia. Siihen tarvitaan paremmat aineet.

Ap. t. 22:16
"Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'"
33437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

valitettavasti pese meistä pois.

Pietarin todistus:

1. Piet. 3:21
   
Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,

Paavalin todistus:
Room. 7:21
   
Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;

Äänestä
  • Lihan saasta on ulkoista iholla olevaa likaa. Kaste ei ole pelkää ulkoista pesemistä varten, vaan syvällisempää synnin pesua varten, johon tarvitaan Kristuksen veren osallisuutta.

    38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

    3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    21 Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]

    21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,

    eli pelkkä vesi ei pese syntiä, mutta Jumalan sanaan ja Kristuksen kuolemaan liittyvä vesi kasteessa tekee sen

    Lihan teot on sytiä. Gal.5:20. Huomaa "lihan teot" -käsite.

    Äänestä

  • Pelkkä vesi ei pese mitään syntiä eikä syntitaipumuksia. Mutta kasteena vesi on enemmän kuin pelkkää vettä.

    Aivan samoin kuin vesi pesona oli synnistä puhdistavaa vettä, koska se perustui Jumalan sanaan.
    4. Moos. 8:7
    Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä, ja ajattakoot he koko ruumiinsa partaveitsellä ja peskööt vaatteensa ja puhdistakoot itsensä.

    1. Piet. 3:21

    Tämän vertauskuvan mukaan VESI nyt teidätkin pelastaa, KASTEENA
    -joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,

    Äänestä

  • Room. 7:21
    Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;

    2. Kor. 12:7
    Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.

    Äänestä

  • huomaa. kirjoitti:

    Lihan saasta on ulkoista iholla olevaa likaa. Kaste ei ole pelkää ulkoista pesemistä varten, vaan syvällisempää synnin pesua varten, johon tarvitaan Kristuksen veren osallisuutta.

    38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

    3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    21 Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]

    21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,

    eli pelkkä vesi ei pese syntiä, mutta Jumalan sanaan ja Kristuksen kuolemaan liittyvä vesi kasteessa tekee sen

    Lihan teot on sytiä. Gal.5:20. Huomaa "lihan teot" -käsite.

    äänessä, oletko jo valmistunut teologisesta.
    Siellä tehdään teoloogeja ei uskovaisia.

    Äänestä

synnistä.
1. Joh 1:9

Vesi ei pois kenenkään syntejä
Jer 2:22
"Vaikka pesisit itsesi saipualla ja käyttäisit
paljon lipeää, niin saastaiseksi jää sittenkin sinun
syntisi minun edessäni, sanoo Herra."

Paavali sa syntinsä anteeksi, kun huusi avukseen Herran nimeä,
Ap 2:21
"Ja on tapahtuva, että jokainen joka huutaa avuk-
seen Herran nimeä, pelastuu."

Äänestä
  • Ei Jeesuksen veri enää ole missään yksinään. Veri sekoittui maapallon vesiin ja kasteveden kosketus on tuo Kristuksen veren ja kuoleman kosketus kasteessa.

    Joh. 19:34
    vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä.

    Ps.51:7
    Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun.

    Kastaa verbin "baptidzo" alkuperäisiä merkityksiä on juuri veden, veren tai öljyn "kosketus".

    Room.6:3
    Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa (=vereensä) kastetut?

    Apt.2:38
    Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä KASTEEN Jeesuksen Kristuksen nimeen SYNTIENNE ANTEEKSISAAMISEKSI, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

    Ap. t. 22:16
    Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna KASTAA itsesi JA PESTÄ POIS SYNTISI.'

    Äänestä

  • yhdessä, kirjoitti:

    Ei Jeesuksen veri enää ole missään yksinään. Veri sekoittui maapallon vesiin ja kasteveden kosketus on tuo Kristuksen veren ja kuoleman kosketus kasteessa.

    Joh. 19:34
    vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä.

    Ps.51:7
    Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun.

    Kastaa verbin "baptidzo" alkuperäisiä merkityksiä on juuri veden, veren tai öljyn "kosketus".

    Room.6:3
    Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa (=vereensä) kastetut?

    Apt.2:38
    Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä KASTEEN Jeesuksen Kristuksen nimeen SYNTIENNE ANTEEKSISAAMISEKSI, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

    Ap. t. 22:16
    Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna KASTAA itsesi JA PESTÄ POIS SYNTISI.'

    asiassa.

    Apt.2:38
    Niin Pietari sanoi heille: "TEHKÄÄ PARANNUS" ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

    JEESUS SAARNASI PARANNUSTA!

    Luuk. 24:47
       
    ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.

    Äänestä

  • on väärässä kirjoitti:

    Ei ihminen omin voimin voi syntiä itsestään pois pestä, vaikka kuinka koittaisi.

    1. Piet. 3:21
    Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,

    Tit. 3:5
    pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

    Kaste on uudestisyntymisen peso. Ei uudestisyntyneiden peso. Sillä eihän uudestisyntynyt enää mitä syntien pesua tarvitse.

    Äänestä

  • kuitenkaan. kirjoitti:

    voimatko riittävät pesemään pois synnin.

    No, ehkä vauvalta, jolla ei syntiä
    olekkaan!

    Äänestä

  • ja papin kirjoitti:

    voimatko riittävät pesemään pois synnin.

    No, ehkä vauvalta, jolla ei syntiä
    olekkaan!

    Ps.51:7
    Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun.

    Valit. 5:7
    Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa.

    39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."

    Äänestä

  • tietenkin. kirjoitti:

    se on liperaaliteoloogien opetusta jossa ei tartte parannusta tehdä, kaikki vaan tuuditetaan väärään rauhaan ja muka taivaaseen.

    Matt. 3:2
       
    ja sanoi: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle".

    Matt. 4:17
       
    Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle".

    Mark. 1:15
       
    ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".

    Mark. 6:12
       
    Niin he lähtivät ja saarnasivat, että oli tehtävä parannus.

    Ap. t. 2:38
       
    Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

    Ap. t. 3:19
       
    Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,

    Ap. t. 8:22
       
    Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa-jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan.

    Ap. t. 17:30
       
    Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.

    Ilm. 2:5
       
    Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.

    Ilm. 2:16
       
    Tee siis parannus; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi pian ja sodin heitä vastaan suuni miekalla.

    Ilm. 3:3
       
    Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.

    Ilm. 3:19
       
    Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.

    Äänestä

  • vaan lähde, kirjoitti:

    Ei ihmisen oma parannuksenteko ketään pelasta.

    "Ei siksi, että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä."

    1. Piet. 3:21

    Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]

    Ap. t. 22:16
    Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

    Parannus ja kaste yhdessä: syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi (miehet/veljet).

    Lapset: heti kasteelle. "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun.(Ps.51:9
    "Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi sen ottaa vastaan, ei sinne sisälle pääse."

    38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
    39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, KUTSUU."

    Jumala kutsuu lasta yhteyteensä jo lapsen ollessa äitinsä kohdussa. Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkää estäkö heitä.

    Jes. 49:1    
    Kuulkaa minua, te merensaaret, ja tarkatkaa, kaukaiset kansat. Herra on minut kutsunut hamasta äidinkohdusta saakka, hamasta äitini helmasta minun nimeni maininnut.

    Äänestä

  • Pietari, kirjoitti:

    kasteelle tuleville fariseuksille jotka eivät tahtoneet tehdä parannusta:

    7 Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?
    8 Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä,

    Pietari koki Pyhässähengessä noita simonin sydämmen tilan, simonin, joka oli jo ottanut kasteen, muttei tahtonutkaan tehdä sydämmestään parannusta.

    22 Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa-jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan.
    23 Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä."

    Äänestä

  • Johannes sanoi kirjoitti:

    Joahanneksen kaste oli pelkkä vesikaste. Kehotus parannukseen.

    Uusi liitto toi uuden kasteen. Kaste Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen. Veden lisäksi uuden liiton kasteeseen tuli sanan ohessa Pyhä Henki. Sana kuuluu aina kristilliseen kasteeseen.

    Room.6:3 Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa.
    4 Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12]

    Tit.3
    4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
    5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
    6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
    7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.

    Äänestä

  • vesikaste kirjoitti:

    se oli parannuksen tehneitten kaste, Johannes kutsui syntisiä parannukseen, ja ihmiset tunnustivat syntinä ja ottivat kasteen sen merkiksi.

    Äänestä

  • vesikaste kirjoitti:

    Joahanneksen kaste oli pelkkä vesikaste. Kehotus parannukseen.

    Uusi liitto toi uuden kasteen. Kaste Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen. Veden lisäksi uuden liiton kasteeseen tuli sanan ohessa Pyhä Henki. Sana kuuluu aina kristilliseen kasteeseen.

    Room.6:3 Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa.
    4 Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12]

    Tit.3
    4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
    5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
    6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
    7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.

    ilman parannusta muuttanut eikä pessyt noita simonin syntejä.

    Pietarin todistus kastetusta Simonista:

    23 Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä."

    Äänestä

  • Jeesuksen nimeenkään kirjoitti:

    ilman parannusta muuttanut eikä pessyt noita simonin syntejä.

    Pietarin todistus kastetusta Simonista:

    23 Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä."

    Jeesus on uskon alkaja ja sen täydelliseksi tekijä.

    Simon uskoi ja alkoi tehdä parannusta kasteen jälkeen. Ei häntä enää uudestaan kastettu toiseen kertaan.

    Rukoilu on parannuksen tekoa. (jae 24)

    22 Käänny siis tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa! Kenties hän antaa ajatuksesi anteeksi. [2. Tim. 2:25]
    23 Minä näen, että sinä olet myrkkyä täynnä ja vääryys pitää sinua kahleissaan." [1. Tim. 6:9; Hepr. 12:15]
    24 Silloin Simon sanoi: "Rukoilkaa minun puolestani Herraa, ettei minulle tapahtuisi mitään tuollaista, mitä sanoitte!"

    Äänestä

  • alku. kirjoitti:

    toimituksena ilman parannusta,kääntymistä pois syntielämästä.

    Kohdallasi tapahtuu edistystä, jatka samaan malliin kohti sanan totuutta.

    Äänestä

  • siis ettei kaste pelasta kirjoitti:

    toimituksena ilman parannusta,kääntymistä pois syntielämästä.

    Kohdallasi tapahtuu edistystä, jatka samaan malliin kohti sanan totuutta.

    Kaste on se Jumalan pelastusteko, jossa hengellisesti kuollut sielu liitetään Kristuksen iankaikkisesti elävään ruumiiseen. Pelastus/Kristus on juuri kasteessa, kaste on Jumalan ainutkertainen teko.

    1. Piet. 3:21
    Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]

    Ei ihmisen omat parannusteot liitä vielä ihmistä Kristuksen ruumiiseen. Yhdistäminen tapahtuu kasteessa, kun Pyhä Henki liittää kastettavan Kristukseen. Myös lapsen kuin aikuisen.

    Yksi ruumis, monta jäsentä
    12 Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. [Room. 12:4,5; 1. Kor. 10:17]
    13 Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. [Room. 10:12; Gal. 3:28; Ef. 2:18; Kol. 3:11]
    14 Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monista.

    Lahkolaisten kastamattomat lapset eivät kuulu Kristuksen ruumiiseen (tyhmät neitsyet).

    ulkopuoliset rituaalit.

    Room. 10:9
       
    Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;

    Mark. 10:52
       
    Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene, sinun uskosi on sinut pelastanut". Ja kohta hän sai näkönsä ja seurasi häntä tiellä.

    Luuk. 7:50
       
    Mutta hän sanoi naiselle: "Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan".

    Luuk. 8:48
       
    Niin hän sanoi hänelle: "Tyttäreni, uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan".

    Luuk. 17:19
       
    Ja hän sanoi hänelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut".

    Luuk. 18:42
       
    Niin Jeesus sanoi hänelle: "Saa näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut".

    Äänestä

  • ei sydämmen kirjoitti:

    Riivaajatkin uskoo, mutta heiltä puuttuu oikea kaste Kristuksen ruumiin jäseneksi. Maailmassa on 40.000 erilaista kristilliseksi itsensä lukemaa uskonlahkoa, joissa on kaikissa oma uskonsa.

    Ei omaan uskoon pidä autuuttaa perustaa.

    Vain armosta saatu Krituksen usko, joka on yksi Pyhän Hengen ominaisuus on se oikea usko ja Hengen yhteys Jumalan kanssa.

    Oikea Hengen yhteys on vain Kristukseen liitetyllä eli kastetulla. Kastaminen tapahtui perhekunnittain ja kun kastettuun perheeseen syntyi lisää lapsia, heidät tiedetään heti kastetun vauvoina Kristuksen ruumiiseen.

    "Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä."

    Äänestä

  • Kristusruumis kirjoitti:

    sanansa kuulemisen kautta silkasta armosta.
    Tämä on totta minkä kirjoitit:

  • vaikuttaa meissä kirjoitti:

    Kol.2
    11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
    12 ollen haudattuina hänen kanssaan KASTEESSA,JOSSA te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.

    eihän ihmisellä mitään Hengen tason uskon yhteyttä voi olla ennenkuin Jumala on Kristuksen Hengen antanut kasteessa ja herättänyt hengellisesti kuolleen sielun uuteen elämään (=uudestisyntyminen vedestä ja Hengestä)

    Room.6
    4 Näin meidät KASTEESSA annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12]

    Äänestä

  • vaikuttaa meissä kirjoitti:

    sanansa kuulemisen kautta silkasta armosta.
    Tämä on totta minkä kirjoitit:

    Vain armosta saatu Krituksen usko, joka on yksi Pyhän Hengen ominaisuus on se oikea usko ja Hengen yhteys Jumalan kanssa.

    opetuksesta, kun kirjoitat:
    "eihän ihmisellä mitään Hengen tason uskon yhteyttä voi olla ennenkuin Jumala on Kristuksen Hengen antanut kasteessa ja herättänyt hengellisesti kuolleen sielun uuteen elämään (=uudestisyntyminen vedestä ja Hengestä) "

    Mitenhän Kornelius oli saanut Pyhän-Hengen jo ENNEN kastettaan?
    Ap 10:47
    Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä,
    jotka ovat saaneet Pyhän-Hengen, niinkuin mekin."

    Pyhä-Henki saadaan UUDESTISYNTYMISESSÄ, eikä kasteessa,
    Ef 1:13
    Hänessä on teihinkin, sitten kun olitte kuulleet
    totuuden sanan, pelastuksenne evankeljumin, USKOVIKSI TULTUANNE, pantu luvatun Pyhän-Hengen
    sinetti".

    Äänestä

  • vaikuttaa meissä kirjoitti:

    sanansa kuulemisen kautta silkasta armosta.
    Tämä on totta minkä kirjoitit:

    Vain armosta saatu Krituksen usko, joka on yksi Pyhän Hengen ominaisuus on se oikea usko ja Hengen yhteys Jumalan kanssa.

    Raamattu liittää uudestisyntymisen kasteeseen. On synnyttävä vedestä ja Hengestä.

    Korneliuksen talossa tarvittiin ainutkertainen Hengen merkki, jotta pakanoita alettaisiin kastamaan, jotta he uudestisyntyisivät vedestä ja Hengestä kasteessa.

    Room.6
    4 Näin meidät KASTEESSA annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12]

    Seuraava jae

    Äänestä

  • vaikuttaa meissä kirjoitti:

    sanansa kuulemisen kautta silkasta armosta.
    Tämä on totta minkä kirjoitit:

    Vain armosta saatu Krituksen usko, joka on yksi Pyhän Hengen ominaisuus on se oikea usko ja Hengen yhteys Jumalan kanssa.

    Korneliuksen perheestä.

    Miksi siellä olisi tarvittu ainutkertainen hengen
    ilmestyminen??????

    Sama tilannehan toistui kaikkialla!

    Ap 8:12, kun Filippus saarnasi Samariassa Kristusta. Ei Filippus ruvennut kastamaan kaikkea
    kansaa, vaan
    "Kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evnkeliumia, niin he ottivat kasteen,
    SEKÄ MIEHET ETTÄ NAISET."

    Tässäkin oli perhekuntia, mutta VAUVOJA EI KASTETTU!!!!!

    Äänestä

  • vaikuttaa meissä kirjoitti:

    sanansa kuulemisen kautta silkasta armosta.
    Tämä on totta minkä kirjoitit:

    Vain armosta saatu Krituksen usko, joka on yksi Pyhän Hengen ominaisuus on se oikea usko ja Hengen yhteys Jumalan kanssa.

    Ei mainita, että olisi ollut perhekunta kyseessä. Kyse oli yksinäisistä miehistä ja naisista, jotka tuossa kohtaa mainitaan kastetun.

    "miehet ja naiset"

    Aina silloin kun mukana oli muita perhekuntalaisia, niin se mainitaan erikseen.

    Eng.Raamattu puhuu koko ruokakunnan kastamisesta.
    Antiikin ajan kastettu ruokakunta saattoi käsittää lähes tuhat eri ikäistä ihmistä vauvasta vaariin saakka.

    Äänestä

  • vaikuttaa meissä kirjoitti:

    sanansa kuulemisen kautta silkasta armosta.
    Tämä on totta minkä kirjoitit:

    Vain armosta saatu Krituksen usko, joka on yksi Pyhän Hengen ominaisuus on se oikea usko ja Hengen yhteys Jumalan kanssa.

    Paljastat vain tietämättömyytesi Raamatun sanomasta.

    Koko Samarian kaupunki otti yksimielisesti Filippuksen sanoman vas-
    taan ja syntyi suuri ilo siinä kaupungissa
    Ap 8:6-8.

    Mutta siitä huolimatta VAUVOJA EI KASTETTU.
    Ainoastaa miehet ja naiset kastettiin!!!!!!

    Äänestä

  • vaikuttaa meissä kirjoitti:

    sanansa kuulemisen kautta silkasta armosta.
    Tämä on totta minkä kirjoitit:

    Vain armosta saatu Krituksen usko, joka on yksi Pyhän Hengen ominaisuus on se oikea usko ja Hengen yhteys Jumalan kanssa.

    Aina silloin kun kastetaan koko perhekunta kastettiin se sanotaan erikseen "perhekunnittain, kaikki omaiset kastettiin jne.". Eihän miehet ja naiset vielä tarkoita edes että he olisivat olleet naimisissa, puhumattakaan että heillä olisi ollut yhtään lasta.

    Ap. t. 8:12
    Mutta kun ihmiset kääntyivät uskomaan Filipposta, joka julisti hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksesta Kristuksesta, he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.

    Vasta kun luet pitemmälle, Apt.16-lukuun asti, niin tulee vastaan kokonaisia perheitä, jotka kastettiin. Silloin ei puhuta enää pelkästään "miehistä ja naisista", koska perhekuntaan luettiin kuuluviksi perheen lapset, isovanhemmat, palvelijat, orjat ja heidän perheenjäsenensä, jotka kastettiin perheenpään uskon ja tahdon mukaisesti välittömästi uuteen uskoon kristityiksi.

    Ap. t. 16:15

    ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin. Hän sanoi sitten meille: "Jos kerran pidätte minua Herraan uskovana, tulkaa kotiini ja jääkää vieraikseni." Hän vaatimalla vaati meitä tulemaan. [Hepr. 13:2]

    Ap. t. 16:33

    Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.

    Äänestä

  • vaikuttaa meissä kirjoitti:

    sanansa kuulemisen kautta silkasta armosta.
    Tämä on totta minkä kirjoitit:

    Vain armosta saatu Krituksen usko, joka on yksi Pyhän Hengen ominaisuus on se oikea usko ja Hengen yhteys Jumalan kanssa.

    selitykset.
    Luuletko todella, että Samarian kaupungissa oli vain sinkkuja!!!!

    Jerusalemin seurakunnassakin oli VAIN MIEHIÄ JA NAISIA!!!
    Vauvoista ei ole minkäänlaista mainintaa Ap 5:14

    Sinulla taitaa mielikuvitus lentää liian
    vilkkaasti!

    Äänestä

  • vaikuttaa meissä kirjoitti:

    sanansa kuulemisen kautta silkasta armosta.
    Tämä on totta minkä kirjoitit:

    Vain armosta saatu Krituksen usko, joka on yksi Pyhän Hengen ominaisuus on se oikea usko ja Hengen yhteys Jumalan kanssa.

    Vanginvartijakin oli työikäinen mies. Jos kyseessä olisi ollut "mies ja nainen" niin silloin olisi syytä olettaa, että heillä ei ollut yhtään lasta.

    Mutta kun kastettiin kokonaisia perhekuntia, niin se ilmaisu käsittää perheen lapset ja isovanhemmat, palvelijat, orjat ja heidän lapsensa. Jotka kastettiin välittömästi kristiyiksi.
    Ap. t. 16:15
       
    ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin. Hän sanoi sitten meille: "Jos kerran pidätte minua Herraan uskovana, tulkaa kotiini ja jääkää vieraikseni." Hän vaatimalla vaati meitä tulemaan. [Hepr. 13:2]

    Ap. t. 16:33
       
    Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.

    ---
    Orjia ja heidän perheitään ei voitu tietenkään kastaa ennen isäntäväen kastamista, vaan isännän määräyksestä orjan perhe sai kasteen.

    1. Kor. 12:13
    Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, ORJIA tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. [Room. 10:12; Gal. 3:28; Ef. 2:18; Kol. 3:11]

    Äänestä

  • vaikuttaa meissä kirjoitti:

    sanansa kuulemisen kautta silkasta armosta.
    Tämä on totta minkä kirjoitit:

    Vain armosta saatu Krituksen usko, joka on yksi Pyhän Hengen ominaisuus on se oikea usko ja Hengen yhteys Jumalan kanssa.

    vauvat jokaiseen perhekuntaan.
    Nooan perhekunta oli hyvä esimerkki siitä, että
    perhekuntaan ei aina välttämättä kuulu vauvoja.
    Isoja lapsia saattoi kuulua perhekuntaan ja he
    myös uskoivat ennen kastettaan.

    Samoin ei UT:n kastettuihin perhekuntiinkaan.
    Ap 18:8
    "Mutta synagoogan esimies Krispus, ja KOKO HÄNEN PERHEKUNTANSA USKOIVAT, niin myös monet korinttolaiset, ja heidät kastettiin."

    Ketään ei kastettu ilman omakohtaista uskoa.

    Stefanaan perhekunnassa, joka myös kastettiin,
    olivat kaikki sen ikäisiä, että pystyivät palvelemaan Ap 16:15
    "Ja he olivat antautuneet pyhien palvelemiseen."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

puhdas, kirjoitti:

Eihän Paavalilla enää syntiä ollut sen jälkeen kuin synti oli pesty pois!
Vain Jumala voi pestä syntejä pois. Ihminen voi antaa toiselle anteeksi kokemiaan vääryyksiä, mutta synnin pois peseminen on ihan eri asia. Siihen tarvitaan paremmat aineet.

Ap. t. 22:16
"Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu