Eräs tuttuni sai elämänsä ensimmäisen karenssin keskeytettyään työvoimakoulutuksen.
Kävin itsekkin työvoimakoulutuksen keväällä ja silloin lapussa luki että jos ei saavu koulutukseen tai keskeyttää sen niin silloin tulee 2 kk:n määräaika.
No tälle hlö:lle tuli suoraan pysyvä karenssi, joka loppuu ainoastaan jos hän löytää 5 kk työpaikan tai on työelämävalmennuksessa oliko se 5 tai 6 kk
Eli onko laki muuttunut niin että ei kestä ottaa edes sitä yhtä karenssia, hlö:llä vankka pitkä työhistoria, lähes 60 vuotias. Ikänsä veroja maksanut, antanut panoksensa yhteiskunnalle, ja nyt ulos työkkäristä: Miten ankaraa!!
Eli työpaikan löytäminen hankalaa iän vuoksi
UUDET LAIT
10
562
Vastaukset
- Nykytyyli
Eivät lait ole käsittääkseni muuttuneet, perustuslakikaan.
Niillä ei vain ole nykySuomessa juurikaan merkitystä, etenkään työttömien suhteen. Työttömillä ei ole juurikaan mahdollisuuksia asioidensa ajamiseen oikeusteitse, joten heitä voi kohdella miten sattuu.- temppu-ministeriö
työttömät ovat se alin kasti !
Kohdellaan huonosti.
5kk loppumatonta rangaistus-työssäolo-ehtoa jaetaan kuin leipää.
Se on yleinen rangaistus. Se on pelote. Jotta työtön alistuisi pompotteluun. Olis hiljaa ja alistuisi.
Olen itsekin saanut tuon rangaistuksen. Kieltäydyin ilman palkkaa tekemästä töitä.
Ja, kun ei ole palkka-töitä tarjolla 50 v miehelle, ja ei ne palkka-työt lisäänny vaikka olisi saanut tuon työssäoloehdon - hankala tilanne.
- Pitää varastaa kai ruokaa ?
- Luetaan...
Työkkäri ei taida inhimillisyyttä tuntea.
...No tälle hlö:lle tuli suoraan pysyvä karenssi, joka loppuu ainoastaan jos hän löytää 5 kk työpaikan tai on työelämävalmennuksessa oliko se 5 tai 6 kk...
Kyse on v. 2006 lainmuutoksen myötä voimaan tullut rangaistusmuoto eli 5 kk:n rangaistustyössäoloehto.
5 kk:n rangaistustyössäoloehdon saa työmarkkinatukeen oikeutettu, jos
1. on alle 25-v ja ammattikouluttamaton
2. iästä riippumatta 500 pvää työmarkkinatukea saanut
3. iästä riippumatta päivärahalta pudonnut ja 180 pvää työmarkkinatukea saanut
Em. ryhmiin kuuluva saa 5 kk:n rangaistustyössäoloehdon kärjistetysti ilmaisten, jos hän ei hyppää, kun työkkäri käskee, jos hän ei kyykisty, kun työkkäri käskee.
Kovaksi on peli mennyt ja pahemmaksi on menossa, kun SATA-komitea on työnsä tehnyt. Sen jälkeen ei työttömällä eikä köyhällä ole paljon elinmahdollisuuksia.- tieto tässä:
Ensinnäkin ei ole Suomen laissa olemassakaan mitään "rangaistustyöehtoa", ainoa rangaistustyö on yhdyskuntapalvelu tuomioistuimen määräämänä rangaistusvaihtoehtona, jonka voi myös istua vankilassakin.
Työttömyysturvalaki tuntee kyllä työmarkkinatuen lakkautuksen, josta paluu takaisin työmarkkinatuelle on mahdollinen, "työssä-, työllisyyskoulutuksessa- tai muussa määritetyssä työvoimapoliittisessa toimenpiteessä" 5 kk olon jälkeen.
Ote laista:
" 8 luku
Työmarkkinatuen erityiset työvoimapoliittiset rajoitukset
4a § (29.12.2005/1217)
Työmarkkinatukioikeuden lakkauttaminen
Henkilön, joka on saanut työttömyytensä perusteella työmarkkinatukea vähintään 500 päivältä tai jonka oikeus työttömyyspäivärahaan on päättynyt 6 luvun 7 tai 9 §:ssä tarkoitetun enimmäisajan täyttymisen vuoksi ja joka työttömyyspäivärahaoikeuden päättymisen jälkeen on saanut työmarkkinatukea työttömyytensä perusteella vähintään 180 päivältä, oikeus saada työmarkkinatukea työttömyysajalta lakkautetaan, jos hän:
1) kieltäytyy tai eroaa ilman pätevää syytä taikka hänet omasta syystään erotetaan työstä tai työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta;
2) kieltäytyy ilman pätevää syytä julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 8 luvussa tarkoitetusta työkokeilusta, työelämävalmennuksesta tai työharjoittelusta, josta on sovittu hänen kanssaan laaditussa työnhaku-, aktivointi- tai kotoutumissuunnitelmassa;
3) keskeyttää ilman pätevää syytä taikka omasta syystään joutuu keskeyttämään työkokeilun, työelämävalmennuksen tai työharjoittelun.
Henkilöllä, jonka oikeus työttömyysaikaiseen työmarkkinatukeen on lakkautettu 1 momentin mukaisesti, on uudelleen oikeus saada työmarkkinatukea työttömyysajalta sen jälkeen, kun hän on ollut työssäoloehdon täyttymistä laskettaessa huomioon otettavassa työssä, 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetussa koulutuksessa tai 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetussa työvoimapoliittisessa toimenpiteessä vähintään viisi kuukautta.
Edellä 1 momentissa tarkoitettujen työmarkkinatuen maksupäivien laskenta alkaa uudelleen alusta, kun henkilö on tullut työssäoloehdon ja työttömyyspäivärahan enimmäisajan täyttymisen jälkeen uudelleen oikeutetuksi työmarkkinatukeen."
Lähde:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021290?search[type]=pika&search[pika]=työttömyysturvalaki - miksi...
tieto tässä: kirjoitti:

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021290?search[type]=pika&search[pika]=työttömyysturvalakiMiksi et hae ammattiauttajan apua, kaaleppi?
- Vuoksi.
Iän vuoksi tutullasi ei taida olla muuta keinoa työmarkkinatuen piiriin takaisin pääsemiseksi kuin mennä työkkärin kyykytysjuttuun, mitä sitten keksinevätkin. Työttömyysturvasta on tainnut tulla vain työttömän nöyryyttämiskeino.
- kortistosta
Tuntuu vain hullulta että heti laitettiin ulos, siis eka karenssin jälkeen.
Eikö se ennen ollut että jos ottaa toisen tai useamman karenssin.
Kun itse kävin työvoimakoulutuksen keväällä, lapussa luki että jos keskeyttää tulee 60 päivän määräaika!!! - Oikeassa.
kortistosta kirjoitti:
Tuntuu vain hullulta että heti laitettiin ulos, siis eka karenssin jälkeen.
Eikö se ennen ollut että jos ottaa toisen tai useamman karenssin.
Kun itse kävin työvoimakoulutuksen keväällä, lapussa luki että jos keskeyttää tulee 60 päivän määräaika!!!Työttömyysturvaan liitettyjä rangaistuksia on kovennettu pariinkiin otteeseen.
1990-luvulla työstä eroamiskarenssi oli 8 viikkoa, kieltäytymiskarenssi 6 viikkoa ja tuplakieltäytyminen saattoi tietää 3 kk:n rangaistustyössäoloehtoa.
1990-luvun lopussa, olisiko ollut 1997 alusta erokarenssi piteni 3 kuukauteen ja kieltäytymiskarenssi 2 kuukauteen. Lisäksi pysyi tuo 3 kk:n rangaistustyössäoloehto.
Sitten vuoden 2006 alusta laitettiin kovat piippuun ja tehtiin orjatyölaki, millä mahdollistettiin laaja ilmaistyön teettäminen. Samalla kaikkein heikoimmassa asemassa olevien rangaistuksia kovennettiin eli otettiin käyttöön 5 kk:n rangaistustyössäoloehto, mitä ei siis voida käyttää päivärahan saajiin iästä riippumatta eikä alle 500 pvää työmarkkinatukea saaviin, jos he ovat yli 25-v, näihin ryhmiin sovelletaan edelleen karenssisäännöstöä - ainakin toistaiseksi.
Työttömyysturvasta on siis hyvää vauhtia tulossa yhä natsimaisempi järjestelmä.
...Kun itse kävin työvoimakoulutuksen keväällä, lapussa luki että jos keskeyttää tulee 60 päivän määräaika!!!...
Olet ilmeisesti päivärahan saaja tai sitten olet saanut alle 500 pvää työmarkkinatukea. Ellet, niin sitten olisi ollut odottamassa yhtä karu kohtalo kuin tutullasi riippumatta siitä, mitä lapussa luki.
Kysymys on myös fiskaalinen. Työvoimahallinto säästää melkoisesti työllisyysvaroja, kun työttömille lätkitään rangaistuksia - ihan liian usein mielivaltaisin perustein.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001400&posting=22000000024935963#22000000024935963
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001400&posting=22000000035980443#22000000035980443 - huh, huh
Oikeassa. kirjoitti:
Työttömyysturvaan liitettyjä rangaistuksia on kovennettu pariinkiin otteeseen.
1990-luvulla työstä eroamiskarenssi oli 8 viikkoa, kieltäytymiskarenssi 6 viikkoa ja tuplakieltäytyminen saattoi tietää 3 kk:n rangaistustyössäoloehtoa.
1990-luvun lopussa, olisiko ollut 1997 alusta erokarenssi piteni 3 kuukauteen ja kieltäytymiskarenssi 2 kuukauteen. Lisäksi pysyi tuo 3 kk:n rangaistustyössäoloehto.
Sitten vuoden 2006 alusta laitettiin kovat piippuun ja tehtiin orjatyölaki, millä mahdollistettiin laaja ilmaistyön teettäminen. Samalla kaikkein heikoimmassa asemassa olevien rangaistuksia kovennettiin eli otettiin käyttöön 5 kk:n rangaistustyössäoloehto, mitä ei siis voida käyttää päivärahan saajiin iästä riippumatta eikä alle 500 pvää työmarkkinatukea saaviin, jos he ovat yli 25-v, näihin ryhmiin sovelletaan edelleen karenssisäännöstöä - ainakin toistaiseksi.
Työttömyysturvasta on siis hyvää vauhtia tulossa yhä natsimaisempi järjestelmä.
...Kun itse kävin työvoimakoulutuksen keväällä, lapussa luki että jos keskeyttää tulee 60 päivän määräaika!!!...
Olet ilmeisesti päivärahan saaja tai sitten olet saanut alle 500 pvää työmarkkinatukea. Ellet, niin sitten olisi ollut odottamassa yhtä karu kohtalo kuin tutullasi riippumatta siitä, mitä lapussa luki.
Kysymys on myös fiskaalinen. Työvoimahallinto säästää melkoisesti työllisyysvaroja, kun työttömille lätkitään rangaistuksia - ihan liian usein mielivaltaisin perustein.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001400&posting=22000000024935963#22000000024935963
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001400&posting=22000000035980443#22000000035980443Suomen laissa olemassakaan mitään "rangaistustyöehtoa", ainoa rangaistustyö on yhdyskuntapalvelu tuomioistuimen määräämänä rangaistusvaihtoehtona, jonka voi myös istua vankilassa.
Lue tuo viesti ja laki linkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000036399780 - on paha!
huh, huh kirjoitti:
Suomen laissa olemassakaan mitään "rangaistustyöehtoa", ainoa rangaistustyö on yhdyskuntapalvelu tuomioistuimen määräämänä rangaistusvaihtoehtona, jonka voi myös istua vankilassa.
Lue tuo viesti ja laki linkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000036399780kaalepin täytyy saada alkolukko tietokoneeseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751968Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361694Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81318Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241145Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59925
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57909