Mielestäni, jos suhteeseen ei ole tyytyväinen niin kannattaa erota ennen kuin lähtee virkistymään vieraisiin. Ex-petti useasti suhteen aikana (näin jälkikäteen tiedän). No jäi kiinni jo ennen avioeroa, mutta koko karmea totuus paljastui vasta nyt. Tiesin, että suhteessa ei kaikki ole kohdallaa, mutta keskustelu yritykset jäi yrityksiksi. Ex sanoi, ettei pysty avautumaan. Kun sain todisteet ei voinut kiistää, mitä oli aikaisemmin tehnyt. Jos kerran ei ollut tyytyväinen suhteeseen niin miksei saanut suutaan auki. Ero olisi ollut helpompi ja lasten hoidon sopimukset helpommat tehdä. Siis pettämällä ja valehtelemalla loukkaaminen jättää syvät arvet ja vihan pettäjää kohtaan. Tällä palstalla huoritellaan paljon sukupuoleen katsomatta. Vihaa ja katkeruutta on ilmassa. Ja niinhän se on petetyn näkökulmasta. Pettäjälle kiinni jääminen on taatusti helpotus, mutta ainakin omalla kohdalla viha ex:n tekoja kohtaan on suunnaton ja olen myös antanut siitä kuulla. Aina en tunne ylpeyttä sanoistani, mutta sielulle se antaa lohtua, kun joutuu pettäjänä kohtaamaan tunnetason seuraukset mitä ei ehkä tullut ajatelluksi tehdessään. Varsinki näin eron jälkee tekee kutaa pistää pettäjä kärsimään teoistaan. Ei ystävällistä keskustelua tai ymmärrystä ole tullut tarjottua.
pettämisestä
eronnut....
161241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
"Ei ystävällistä keskustelua tai ymmärrystä ole tullut tarjottua."
Eikä tarvitsekaan. Jos toinen käyttäytyy impulsiivisesti, miksei itsekin antaisi mennä samalla tavalla?
En minä ainakaan jaksa alkaa leikkimään mitään vastuuntuntoista aikuista jos toinen käyttäytyy kuin pahainen penikka.
Se pahainen penikkako käyttäytymisesi määrää, etkä sinä itse??
"Se pahainen penikkako käyttäytymisesi määrää, etkä sinä itse??"
Ei, vaan alan käyttäytymään niin että ajattelen vain itseäni, omaa hyvintointiani ja paskat nakkaan siitä toisesta. Jos huvittaa vittuilla, vittuilen ilman että ajattelen että nyt se raukkaloukkaantuu. Tai jos tuntuu siltä että pitää kostaa jotenkin niin kostan ilman että ajattelen tulevia eli annan mennä!
Kerranhan täällä eletään.
Hei, onko enää syytä loukata toista, vaikka ero tulikin? Jotenkin tuntuu siltä, että parempi laiha sopu kuin lihava riita, varsinkin jos on yhteisiä lapsia. Hehän ristiriidoista kärsivät lopultakin eniten. Itse laitoin juuri äsken eron kakkosvaiheen hakemuksen menemään, ja juuri lasten takia (vaikkakin ovat aikuisia) pidän tärkeänä pettymyksestäni huolimatta, että neuvotteluyhteys toimii ja asiat tulevat hoidetuiksi sovussa. Tulee nimittäin aina sukujuhlia ja kaikenlaisia kissanristiäisiä, joissa nähdään exän kanssa ja kuitenkin pitää osata käyttäytyä aikuisen tavoin, eikö? Vihoittelemalla myrkytät vain oman elämäsi, et juurikaan toisten...elämä on kuitenkin hiton lyhyt moiseen!!
joillakin vaan on sitä sappea niin paljon
nielussa etteivät pysty saamaan koskaan mitään
edes hyväntahtoisen kaltaista ulos kurkustaan.
Pelkkää myrkyn sylkemistä.
Toisaalta kyllä se pahin maku on sitten
sen sylkijän suussa.
Yleensä eivät itse edes huomaa kuinka
jatkuvalla otsanahan kiristelyllään
hankkivat ikäviä vaivoja juuri itselleen.
Jokanen tyylillään. Eikö niin...
Niin järki sanoo, että hyvän se olis hoitaa asiat puhumalla ja sovussa. Niin kaikilla olisi helpompaa. Silloin myös pettäjä pääsee kuin koira veräjästä, eikä tarvii koskaan kohdata tekojensa seurauksia. Ajattellaan raiskaajaa, joka ei jää kiinni. Uhri kärsii, mutta raiskaaja jatkaa touhujaan ja vahingoittaa seuraavaa (kärjistetty esimerkki)
on hyvä hoitaa sovussa, siinä ei kukaan menetä mitään. Joskus se petettykin vain ymmärtää, ettei hän(kään) ole täydellinen, ei vaivu koomaan epätoivonsa vuoksi eikä raivoa. Petetty ei ole kuin omien tunteidensa uhri, korkeintaan.
Eipä sitä osata erota ennen virkistäytymään menemistä, kun ei ole mitään syytä. Sitten kun itsensä ryvettää kunnolla ja pääsee ns. makuun, sitten on kotona kaikki vituillaan. Ei silti, en minäkään tarjoaisi ystävällistä keskustelua pettäjille. Saavat ihan rauhassa uskoa unelmiinsa.
saman kokenut ,siitä väistämättä jää jälkensä ,sitten saa kulla kunniana tuntemattomatkin PRTTURIT ,ainakin tällä palstalla , se helpottaa kummasti ,inhottaa ihmiset joilla ei ole mitään moraalia eikä kunnioitusta toisten ihmisten avioliitoihin .
Minä olen ottanut käyttöön sen, että jokainen joka kyselee minulta tai tietää asiasta, sanon nimen. Ei minulla ole mitään hävettävää, koska en minä ole se sekoilija. Olen päättänyt, että salailu vain lisää ongelmia. Pienellä paikkakunnalla tieto leviää hyvin nopeasti. Ympäristökin havahtuu. Liian usein kuuleekin sanottavan, että pitäisköhän tuon vaimolle/ukolle kertoa. Pitäisi - aina!
eivät törkeimmilläänkään ole niin paha asia kuin pettäjän teot. Eli niin kiltti ei tarvitse olla, että vielä pettäjää haukkuessaan siitä syyllisyyttä tuntisi. Eikä pettäjä edes osaa mitään käytöstapoja arvostaakaan.
auki, kun moni puoliso tuntuu olevan niin järkyttävän epätasapainoinen, ettei voi mennä sanomaan, että sori, meidän elämä ei kulje eikä toimi. On jotenkin helpompi silotella ja luovia, vaikka itsekin tietää, että siitä ei synny muuta kuin valtava fiasko.
Jos elämä on sitä jo muutenkin - kun joku mättää suhteessa - ei välttämättä enää halua isompaa meteliä. Jotenkin sitä miettii lyhytnäköisesti, että jos tästä päivästä/ kerrasta selviän, niin hyvä on.
Moni mustasukkainen esimerkiksi epäilee, kyttää ja vahtaa jo ennen kuin on mitään aihetta. Pikkuhiljaa alkaa tuntua, että lopputuloksen kannalta on se ja sama, käykö vieraissa oikeasti, vai antaako mustasukkaisen puolison niin kuvitella.
Sinäpä sen sanoit, minullekin... En ole ollut tyytyväinen liitossani vuosiin, pikkuhiljalleen olen tämän itsekin huomannut. Ei se niin mennyt, että yhtenä päivänä olin vielä tyytyväinen ja seuraavana tyytymätön! Sitten kun miettii, milloin on tarpeeksi tyytymätön, että eroaa, ratkaisu on todellakin henkilökohtainen.
Nyt minulla on ollut toinen suhde pitkään ja haluaisin viimeinkin erota, tästä olen miehelleni ennenkin puhunut. Mutta mieheni ei halua eroa vieläkään, vaikka tietää tuosta toisesta. Sitä vähän aavistelinkin, ettei kertominen mitään auta tämän eroasian suhteen. Joitain asioita se on helpottanut, mutta toisia hankaloittanut. Ennenkaikkea se hankaloittaa eroamista tosissaan ja sehän on se mihin pyrin.
Joten ymmärräthän sen, että erilaisilla ihmisillä on erilaisia suhteita, joissa on samoja ongelmia kuin toistenkin suhteissa, mutta jokainen hoitaa ne omalla tavallaan. Mitään yleispäteviä taikatemppuratkaisuja ei ole.
ja laita eroanomusta sisään. Ehkä myrsy nousee, mutta jälkien hoito on siistimpää ja uskon, että käyttännön asioista keskustelut kulkevat helpommin. Ei siis tarvita uskottomuutta, vaan rehellisiä ratkaisuja. Toisin sanoen "en ole onnellinen tässä liitossa. Haen eron". Silloin ei tule kolmansia osapuolia mukaan, vaan asiat tulee hoidettua face to face. Eikä kumpikaan osapuoli voi käyttää uskottomuutta aseena. Mielestäni tälläinen asetelma on parempi, koska tilanne on tasa-arvoinen. Koska henkisen eron jälkeen tulee taloudellinen ja sosiaalinen ero. Taloudellisen ja sosiaalisen (yhteisöistö luopumisen) eron hoitamien on helpompaa, jos tilanne henkisen eron jälkeen on tasa-arvoinen. Tuolla avioero palstalla käydään aikamoista keskustelua taloudellisen eron hankaluuksista, varsinkin, jos on pieniä lapsia.
En tiedä onko eroaminen sen tasa-arvoisempaa, mutta ainakaan uskottomuutta aseena ei voi käyttää. Se sotkee asiat vieläkin monimutkaisemmaksi, voi jopa vääristää koko tilanteen.
Ei eroaminen ole koskaan helppoa. Vaikeinta kai on tuo taloudellinen puoli.
Yksi pari on tehnyt eroa kaksi vuotta kun kumpikaan ei halua olla se lähtijä omakotitalosta. Vaimo haki eroa. Mies jo uhkasi tuoda uuden naisen ellei vaimo lähde. Mies on itse rakentanut talon, eikä voi sietää ajatusta että "akka kutee jonkun mulkvistin kanssa" siinä talossa. Vaimo taas vetoaa että se on lasten koti, ja hän ei jätä lapsia (2). Mitäpä siinä neuvoisi!
Se on kuitenkin hyvä ettei kumpikaan menetä kasvojaan, koetaanhan se tosi nöyryyttävänä jos toinen on jo löytänyt uuden. Mutta sitten saa selitellä miksi on eronnut kun "syytä" ei ole.
olisin laittanut eropaperit vireille jo viitisen vuotta sitten, niin SILLOIN se olisi aiheuttanut todellisen järkytyksen, myrskyn ja kaaoksen miehessäni. Sitä en tahtonut. Eroamaan pystyy "tasa-arvoisesti" ainoastaan silloin, kun molemmat ovat suht samaa mieltä siitä, että erota pitää. Ja käyneet omalla tahollaan muutaman (sata)kertaa lävitse eroon liittyviä käytännön seikkoja, niiden eri variaatioita.