Hyvä koira

Mulla on ollut ns. kamala anoppi koko avioliittoni ajan ja jo seurusteluaikanakin. Olen ollut anopin kanssa vähän tekemisissä, hänen luona käydessäni ei välttämättä puhu mulle mitään, ei tarjoa mitään vaan katoaa katsomaan telkkaria. Joskus ei ole edes tervehdykseeni vastannut. Kuulumisiani ei ole koskaan kysynyt.

Aviomieheni oli aina äitinsä puolella, sain selitystä jos minkälaista, aina niin päin, että äidille keksittiin hyvä syy olla mulle puhumatta ja minun käskettiin vaan olla välittämättä.

Nyt kun ero tuli, niin anoppi itkee perääni, olisin ollut "virheistäni huolimatta hyvä vaimo pojalleni", kuten on sanonut. Kovasti on kuulemma minua kuitenkin arvostellut, mutta on aivan kauhistunut erosta ja kiivaasti haluaisi minut takaisin. Selittäkääpä tämä logiikka niin, että itsekin tajuaisin tuon!!

Onneksi uudet tuulet puhaltavat omassa elämässäni ja kaikki tuo ikävä on siinä mielessä ohi, ettei tarvi enää silleen päätä vaivata, mutta ihmetyttää nyt lievästi kuitenkin.
3782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Varmasti ihmetyttää, enkä minäkään tuollaiselle käytökselle oikein mitään syytä keksisi.
Ehkä anoppisi on nähnyt uusia appiehdokkaita ja avannut silmänsä sinun kohdallasi.
Reaktio ei takaa käytöstä palattuasi suhteeseen - jos nyt sitä olit edes ajattelemassa.
Voithan mässäillä tilanteella jos siitä mitään iloa on.

Ikävää tällainen jälkiviisaus.

Äänestä

Pelästyi vissiin sitä että kuvioon saattaakin tulla uusi miniä joka ei ole niin mukava ja sopeutuvainen kuin sinä?
Piti sinua ikäänkuin itsestäänselvyytenä?
Aika kummasti kuitenkin sanottu "virheistä huolimatta....".

Äänestä

...että sitten vasta antaa arvoa asioille,kun on menettämässä/menettänyt ne.Olisiko näin ??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuoltuaan kirjoitti:

Mulla on ollut ns. kamala anoppi koko avioliittoni ajan ja jo seurusteluaikanakin. Olen ollut anopin kanssa vähän tekemisissä, hänen luona käydessäni ei välttämättä puhu mulle mitään, ei tarjoa mitään vaan katoaa katsomaan telkkaria. Joskus ei ole edes tervehdykseeni vastannut. Kuulumisiani ei ole koskaan kysynyt.

Aviomieheni oli aina äitinsä puolella, sain selitystä jos minkälaista, aina niin päin, että äidille keksittiin hyvä syy olla mulle puhumatta ja minun käskettiin vaan olla välittämättä.

Nyt kun ero tuli, niin anoppi itkee perääni, olisin ollut "virheistäni huolimatta hyvä vaimo pojalleni", kuten on sanonut. Kovasti on kuulemma minua kuitenkin arvostellut, mutta on aivan kauhistunut erosta ja kiivaasti haluaisi minut takaisin. Selittäkääpä tämä logiikka niin, että itsekin tajuaisin tuon!!

Onneksi uudet tuulet puhaltavat omassa elämässäni ja kaikki tuo ikävä on siinä mielessä ohi, ettei tarvi enää silleen päätä vaivata, mutta ihmetyttää nyt lievästi kuitenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu