ilman sukua

Aina ihannoidaan sitä kun vanha mies tapaa nuoren naisen, naimisiin... lapsia. No aikansa kutakin. Joskus vaan tulee tällainenkin tapaus sitten eteen, olen 52 v. nainen.
Mun ja papan ikäero on 100 v. Hän syntyi 1856, nai toisen vaimonsa joka oli melkein 30 v. nuorempi, äiti syntyi nuorimpana ja hän teki minut vanhana (äidillä ja isällä yksi avioiliitto, onnellinen)Kyllä kai tuo uskovainen pappa kerkes siittää lapsia sinne sun tänne, vaan oli se lapsena outoa kun serkut oli vanhempia kun oma äiti. Nyt, ei ole tätejä, enoja , serkkuja, eikä niitä oikein ole koskaan ollutkaan iän puolesta.
Kaikesta eniten kaipaan vanhempiani jotka menetin jo -80 luvulla.Vaikeus on siinä kun kohtaan jonkun kaverin, törmäys tulee heti tässä kohtaan, kaikilla on SUKULAISIA, mulla ei. Mulla on ihana lapsi (10-v lapsettomuuden hoidon jälkeen sain, asuu jo omassa kodissaan, kokee tämän myös ongelmaksi)Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Toivon vain asiallisia vastauksia.Nyt olisin vapaa kohtaamaan kivan kaverin vaan se suku, kun sitä ei ole.
En kaipaa surkuttelua, sitä on jo tarpeeksi saanut. Eihän me voida mitään juhliakaan järjestää, kun sulla ei ole sukaua, tämä on vastaus moniin juttuihin.?