Aina ihannoidaan sitä kun vanha mies tapaa nuoren naisen, naimisiin... lapsia. No aikansa kutakin. Joskus vaan tulee tällainenkin tapaus sitten eteen, olen 52 v. nainen.
Mun ja papan ikäero on 100 v. Hän syntyi 1856, nai toisen vaimonsa joka oli melkein 30 v. nuorempi, äiti syntyi nuorimpana ja hän teki minut vanhana (äidillä ja isällä yksi avioiliitto, onnellinen)Kyllä kai tuo uskovainen pappa kerkes siittää lapsia sinne sun tänne, vaan oli se lapsena outoa kun serkut oli vanhempia kun oma äiti. Nyt, ei ole tätejä, enoja , serkkuja, eikä niitä oikein ole koskaan ollutkaan iän puolesta.
Kaikesta eniten kaipaan vanhempiani jotka menetin jo -80 luvulla.Vaikeus on siinä kun kohtaan jonkun kaverin, törmäys tulee heti tässä kohtaan, kaikilla on SUKULAISIA, mulla ei. Mulla on ihana lapsi (10-v lapsettomuuden hoidon jälkeen sain, asuu jo omassa kodissaan, kokee tämän myös ongelmaksi)Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Toivon vain asiallisia vastauksia.Nyt olisin vapaa kohtaamaan kivan kaverin vaan se suku, kun sitä ei ole.
En kaipaa surkuttelua, sitä on jo tarpeeksi saanut. Eihän me voida mitään juhliakaan järjestää, kun sulla ei ole sukua, tämä on vastaus moniin juttuihin.?
Mun ja papan ikäero on 100 v. Hän syntyi 1856, nai toisen vaimonsa joka oli melkein 30 v. nuorempi, äiti syntyi nuorimpana ja hän teki minut vanhana (äidillä ja isällä yksi avioiliitto, onnellinen)Kyllä kai tuo uskovainen pappa kerkes siittää lapsia sinne sun tänne, vaan oli se lapsena outoa kun serkut oli vanhempia kun oma äiti. Nyt, ei ole tätejä, enoja , serkkuja, eikä niitä oikein ole koskaan ollutkaan iän puolesta.
Kaikesta eniten kaipaan vanhempiani jotka menetin jo -80 luvulla.Vaikeus on siinä kun kohtaan jonkun kaverin, törmäys tulee heti tässä kohtaan, kaikilla on SUKULAISIA, mulla ei. Mulla on ihana lapsi (10-v lapsettomuuden hoidon jälkeen sain, asuu jo omassa kodissaan, kokee tämän myös ongelmaksi)Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Toivon vain asiallisia vastauksia.Nyt olisin vapaa kohtaamaan kivan kaverin vaan se suku, kun sitä ei ole.
En kaipaa surkuttelua, sitä on jo tarpeeksi saanut. Eihän me voida mitään juhliakaan järjestää, kun sulla ei ole sukua, tämä on vastaus moniin juttuihin.?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kirjoitit, että "aina ihannoidaan sitä kun vanha mies tapaa nuoren naisen". Minä en ainakaan ihannoi. Joskus käy niin, eikä siinä mitään, mutta mitään ihannoimista en ole nähnyt enkä kuullut.
Mutta sitten ongelmaasi. Elämässä ei voi saada kaikkea, eikä asiat mene aina suunnitelmien ja toiveiden mukaan. Sinulla on tällainen vaje tai kupru, toisilla taas muuta.
Fakta on, että sinulla ei ole sukulaisia ja sille ei voi mitään. Jos jumitut itkemään tämän asian perään, niin lopun ikäsi saat olla onneton tai peräti katkera.
Hanki hyviä ystäviä. Kun löydät samanhenkisen sielunsiskon, niin tee siitä suhteesta läheinen. Et voi saada jo kuolleita sukulaisiasi takaisin, mutta voit saada elämääsi rikastuttavia ystäviä ja tuttavia.
Ja onhan sinulla tytär. Hänestä varmasti iloitset ja voihan olla, että hän saa joskus perhettä.
Eihän suku sulle ole "pahin" kun sitä ei ole olemassakaan...
Mutta mene vaikka treffipalstoille, eiköhän sieltä löydy ihan vaikka minkälaista seuraa joka tarpeeseen.
en voi käsittää näitä edellisiä kommentteja RAAKOJA suorastaan LOUKKAAVIA. Eivät tunnu menettvän mitään vaan elävän jossakin ihmellisessä absurdissa missä EI TAPAHDU mitään. Itse olen menettänyt vanhempani ja minulla on yksi lapsi ja SE ON SUURI JUTTU. Riippuen taustasta voi olla todella raskasta kohdata tulevaisuus valoisana kerran menneisyyttä ei voi muuttaa eikä siihen vaikuttaa mutta tulevaisuuden suhteen kannattaa olla positiivinen sillä meillä on ainoastaan tämä yksi elämä mitä monet eivät suostu tai ymmmärrä tajuamaan ELÄ SITÄ OLE OSA SIITÄ SUKU EI TEE SINUSTA SITÄ MITÄ OLET !
Minun vanhempani ovat vielä elossa, mutta hyvin iäkkäitä ja huonokuntoisia. Sisaruksia mulla ei ole eikä tätejä, serkkuja yms. Onneksi sentään keski-iässä sain omia lapsia joten ihan "yksin" en maailmassa ole. Nyt elän lasten kanssa ja ystävistäni on tullut "sukua". Ystävien kesken järjestetään kekkereitä ja juhlitaan synttäreitä yms. Ja mikä parasta; itse olen saanut ystäväni valita ja he ovat valinneet minut. Lapsena kaipasin sisaruksia mutta jo hyvin pienenä opin että minun pitää pärjätä tässä maailmassa itsekseni.
Minulla on äitini puolelta niin, ettei hänellä ollut elossa yhtäkään sukulaista. Hän oli ainoa lapsi ja vaikka äidinäitini elikin vanhaksi äitini jäi hänen kuolemansa jälkeen ainoaksi oman sukunsa edustajaksi.Äidilläni on kuitenkin ollut ystäviä ja muuta sosiaalista elämää riittävästi, joten suvun merkitys ei ole koskaan noussut hänelle erityisen tärkeäksi. Vaikka isäni puolella onkin muutama sukulainen ei äiti ole kokenut heitä tärkeiksi, vaan on panostanut sitten omaan perheeseensä ja tätä nykyä lapsenlapsiin.Hän on kehittänyt vuosien aikana ikiomia perinnetapahtumia, joiden kautta kuuluminen johonkin on oikeastaan paras keino saada tuntea kuuluvansa johonkin yhteisöön. Hänellä on myös ystäviensä kanssa ollut yhtä lailla vuotuisia perinnetapahtumia, jotka yhdistävät ihmisiä toisiinsa.
Minusta tuntuu ainakin äitiä seuratessani, että hyvä keino kokea olevansa osa turvaverkostoa on lähteä rakentamaan sitä ensin omin voimin ja pikku hiljaa laajentaa sitä ystävien kautta.