Menetin poikaystäväni n. vuosi sitten, kun hän ajoi kevytmoottoripyörällä ojaan. Kun sain puhelun ystävältäni, joka ilmoittia asiasta mulle, en aluksi meinannut uskoa häntä, koska se ei tuntunu todelliselta. sitä vaan kysy itseltä, et miksi just hän ja miksi niin nuorena, hän oli 16v. sitä vaan pysähty miettimään, et ei mun rakkaalle voi käydä niin. meillä meni niin hyvin ja sitten yht´äkkiä hän onkin poissa. kun mä kuulin siitä, mä en pystyny hetkeen hengittämään ja sitte vaan tuli itku. mä itkin ihan hirveesti. unta en saanu pariin seuraavaan yöhön juuri lainkaan, enkä pystyny syömään tai juomaan mitään kolmeen päivään. itketti ja suretti vaan, kunnes sitte mä olin niin heikoilla, et oli vaan yksinkertasesti pakko alkaa nukkua ja syödä. vaikeetahan se silti oli. ajatukset vaan pyöri hänessä. nyt siitä on siis kaksi viikkoa vaille vuoden. en vieläkään oo päässy yli siitä, enkä varmasti ikinä tuu pääsemäänkään. se on ollu mun elämäni vaikein kokemus, mutta vaikka hän onkin kuollu, niin mä uskon, et voin vielä joskus nähdä hänet. sitten kun mäkin kuolen, koska mä itse uskon et me mennään taivaaseen kuoltuamme. mä rakastin tuota poikaa ja tulen aina rakastamaan, hän säilyy aina mun sydämessä samoin kuin valokuvat ja ihanat muistot jotka mulla on hänestä. menetyksen tuska on suuri!
Menetyksen tuska
Amelief
1759
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
jos joku haluaa kertoo omista surun kokemuksista voisin mielelläni keskustella, voitais lohduttaa toinen toistamme... mulle voi mailata osotteeseen: [email protected]