Seurustelen eronneen miehen kanssa, eronnut noin vuosi sitten, vai liekkö sittenkään. Probleema on, Miesystäväni viettää aikaa exänsä kanssa, käyvät syömässä ulkona, pitävät yhteisiä perhejuhlia, esiintyvät "pariskuntana" juhlissa joihin menevät yhdessä.
Miesystäväni exä ei ole kertonut kellekkään heidän erosta, ei työkavereilleen, sukulaisilleen ja miesystäväni sanoo että hän taas ei voi kertoa koska ei halua loukata exäänsä. Ja tavallaan kai pitää takaporttia auki siihen tuttuun ja turvalliseen avioliittoon.
Lapset heillä on jo aikuisia ja erostakin ovat "tienneet" jo vuosia, olivat päättäneet että kunhan nuorinkin muuttaa pois kotoa eroavat.
Minusta vain on alkanut tuntumaan tämä seurustelumme että olen vain koekäytössä, että mies pähkäilee palatako entiseen vai ei.
Miesystäväni kanssa keskustelin tästä asiasta ja hän sanoi että aikoo jatkossakin käydä exänsä kassa joissain juhlissa yhdessä, ettei exän tarvitse olla yksin.
Kun olisinkin nämä jutut tiennyt ennen seurustelun aloittamista, en olisi tällaiseen suhteeseen lähtenyt.

Vastaukset 10
Vanhimmat
rehellinen sinulle, eikä muille liiton nykytilasta.
Puuttuisi enää, että mies menee anoppilaan näytellen onnellista aviomiestä ja nukkuu exänsä vierellä. :(
Oli exänsä kanssa sukulaistytön häissä ja siellä oli nukkunut exänsä vieressä :( Kun peti oli järjestetty siten ja erosta ei voinut sanoa kenellekkään....
ole vaihtamassa suolaista makeaan vaan on hankkinut suolaisen rinnalle makeaa.
saisi tuntea pahaamieltä siitä että exä on noin tärkeä, en saisi pyytää että nuo tapaamiset exän kanssa olisivat historiaa.
Ilmeisesti minulla ei ole tässä suhteessa mahdollisuuksia. Olo tuntuu huijatulta ja hyväksikäytetyltä.
Sun miesystävällähän on sitten oikeen haaremi. Toinen nainen juhlaan ja toinen arkeen.
Kandee miettiä, että mitä sitä elämältään haluaa. Haluaako olla pelkkä "jalkavaimo".
Minusta tuommoista ei kannata sietää. Sanot, että se loppuu nyt, tai sinä häivyt.
Tuossa on kaikki pettämisen merkit. Ei ehkä fyysisellä tasolla, mutta noin henkisellä tasolla.
tällaisia miehiä löytyy, eikö he tajua loukkaavansa ja satuttavansa toisia ihmisiä, tässä tapauksessa exää ja sua.
Ettei mies vain testailisi omaa viehätysvoimaansa ja palaa exän hoiviin kun on nähnyt että flaksi käy.
Sanon vain yhden jutun, häivy hyvän sään aikana
Nyt on kyse Sinun hyvinvoinnista! Lähde ihmeessä suhteesta!! Olisiko ko. mies sinun kanssasi jos tilanne olisi päinvaston? Sinä seurustelisit exäsi kanssa, olisiko tämä mies silti kanssasi?
En tosiaankaan usko.
Tästä suhteesta ei ole sinulle mitään muuta kuin tuskaa ja pahaa oloa, mies käyttää sinua hyväkseen ja ethän sinä nauti elämästäsi tässä tilanteessa lainkaan!
Huh miten tuskallinen olo sinulla on!
Ajattele miten vapaaksi tunnet itsesi kaikesta tuskasta kun tämä lopultakin on ohi! Sano miehelle että olet itseäsi kunnioittava nainen ja tämä ei vastaa sinun käsitystäsi parisuhteesta. Ansaitset huomattavasti parempaa!!
"Lopeta se mikä ei toimi", on oikeastaan hyvä sääntö. Ja tämähän ei nyt toimi joten mieskin arvostaa sinua sitten enemmän kun olet asettanut rajasi. Elä samalla omaa totuuttasi ja tee miehelle selväksi että tämä ei vastaa sinun "totuuttasi" elämästä.
Miehellä on siis kaksi naista tällä hetkellä ja sinä et halua olla toinen niistä koska haluat olla jollekulle se ainoa!
Lähde siis ja nauti kesästä ystäviesi kanssa! Samalla voi tapahtua muita ihmeellisiä asioita!!
Tsemppiä!!
Kyllä arvostan itseäni tai ainakin luulin, nyt näyttää hiukan toiselta.
Elämässä löytyy jostain mies joka rakastaa minua ja vain minua, ei muita naisia. Koska itse haluan olla ns. ykkösnainen.
Kivaa kesää :)
nyt tää elämä..ei osata ees erota. Mulle silleen tuttua, että tiedän monen kamppailevan samojen asioiden kanssa.
Jos erotaan, se tehdään sitten kunnolla, vaikka riita päälle, jotta päästään eroon, jos niin on tarkoitus.
Eihän tuollaista kestä kukaan, elää tuollaisen miehen kanssa. Munkin mies aikoinaan oli tekemisissä exänsä kanssa ja tein selväks, että jos meinaa mun kaa olla, sitten loppu yhteydenpito exään.
Miksi monilla on että pidetään exää turvana ja tukena. Ei uskalleta olla yksin tai pelätään että jäädään aivan yksin, sitä kai se on?
No, sanoihan minunkin exä että saanko tulla takaisin jos ei uuden naisen kanssa onnistu. Jonka kyllä kielsin.