Niin kuinkas pian se exä unohtuu, heti vai vasta vuoden päästä? Onko suhteen pituudella tuossa asiassa merkitystä? Tai sillä onko lapsia vai ei? Haikailetteko menneisiin hyviin päiviin? Autatteko exää ns. jokapäiväisissä jutuissa, pikkurempoissa, laskuissa, kauppa-asioiden hoidossa?
Miehet, kun eroatte
UtelJaana
4321
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minulla ei ole ollut vielä sellaista suhdetta, että olisin asunut naisen kanssa yhdessä, mutta kyllä nuo minun entiset naiset on kaikki jääneet tavallaan mieleen. Eli kyllä heillä on merkitystä minulle aina. Oikeastaan niin, että perään haikailu voikin alkaa sitten myöhemmin, kun suhteen katkeamisen aikoihin kiinnostus on ollut vähissä.
Yksi nainen muutaman vuoden takaa kiusaa minua jatkuvasti, enkä siksi unohda häntä.
kanssa voin olla tekemisissä, jota kohtaan ei koskaan ollut syvempiä tunteita. Muuten alkaa kohtaamisessa sydän pamppailla, eikä mistään rakkaudesta välttämättä ole kysymys.
Unohtumisen aikataulu riippuu tietysti alkuperäisten tunteiden määrästä, siitä kumpi oli jättäjä, oliko taustalla pettämistä, jne jne.
itselläni ei ole enää ollut tunteita ex-miestäni kohtaan, asumme vielä olosuhteiden pakosta samassa asunnossa. Mieheni on pyörittänyt useampaa naista ja minullakin on ns. oma elämä.
Itse en ole mustis miehestäni, ei todellakaan kiinnosta, mutta mieheni on mustasukkainen minusta. Kyselee oleko ikävöinyt häntä jne. Heittäytyy hankalaksi, kun tietää, että minulla on seuralainen jne. Katselee kaihosasti kotona perääni, vaikka kuitenkin käy naimassa vierasta naista ja kertoilee, ettei huvittaisi tavata tätä naista...
Valitettavasti se on niin, että yleensä eron tiimellyksessä tulevat uudet suhteet eivät tule kestämään, koska tämä uusi tuttavauus auttaa yleensä vain pahimman yli. Niin se varmaankin on.
Ja se täytyy muistaa, että ex-puolisot harvoin pääsevät kokonaan eroon toisistaan, jos on yhteisiä lapsia, jos sitä ei hyväksy ja alkaa kiristämään tms. suhde kaatuu siihen ihan varmasti.
Käyn kuukausittain hakemassa ja maksamassa exän ja sen nykyisen miehen laskut. Yleensä ostan sille miehelle viemisiksi 24-packin olutta ja exälle annan muutaman satasen käyttörahaa, jos haluavat vaikka käydä juhlimassa piikkiini, sillä aikaa kun imuroin ja siivoian heidän asuntonsa.
Lapsia ei ole tms. yhteisiä asioita, mutta kyllähän nämä tämmöiset hommelit ovat naisen exän velvollisuuksia, olemme tällaisesta käytännöstä yhdessä sopineet.
Ps. Eihän me oikeastaan käyty kuin kaksi kertaa ulkona, kerran kahvilla ja toisella kertaa elokuvissa, mutta suhde se on lyhytkin suhde.