työtönkin

Työttömiä kohdellaan epäinhimillisesti

Työttömillä ei nykyään ole minkäänlaisia oikeuksia, vaan heidän hätäänsä hyväksikäytetään härskisti. Kunnan, yritykset ja yhdistykset haluavat työttömiä työhön, mutta eivät maksa siitä palkka. Työtön saa edelleenkin työttömyyspäivärahan ja 8 euroa matkakulukorvausta. Käytännön mahdollistavat nimikkeet työharjoittelu, työkokeilu ja kuntouttava työtoiminta.
Työvoimaviranomainen lähettää työttömälle sijoitusosoituksen esimerkiksi työharjoitteluun, tästä ei voi kieltäytyä. Mikäli niin tekee, joutuu karenssiin, ja työttömyysturva riistetään toistaiseksi tai määräajaksi. Viranomainen ei välitä siitä, että rikkoo toiminnallaan kansainvälisen työjärjestön ILO:sääntöjä. Työtön ei hyödy rahallisesti harjoittelusta tai kokeiluista. Hyötyjä on työnantaja, joka saa työttömän yritykseensä tuottamaan voittoa ilman, että tarvitsee maksaa senttiäkään! ja hallitus hyväksyy törkeän hyväksikäytön.
2253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tekstin kokonaisuudessaan, joka oli Turussa ilmestyvässä Aamuset lehden mielipide-palstalla..

Äänestä

lehden, nimeltä KANSAN UUTISET.

Siellä julkaistaan, ehkä lähiaikoina, kirjoitus työharjoittelusta..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohdellaan kirjoitti:

Työttömiä kohdellaan epäinhimillisesti

Työttömillä ei nykyään ole minkäänlaisia oikeuksia, vaan heidän hätäänsä hyväksikäytetään härskisti. Kunnan, yritykset ja yhdistykset haluavat työttömiä työhön, mutta eivät maksa siitä palkka. Työtön saa edelleenkin työttömyyspäivärahan ja 8 euroa matkakulukorvausta. Käytännön mahdollistavat nimikkeet työharjoittelu, työkokeilu ja kuntouttava työtoiminta.
Työvoimaviranomainen lähettää työttömälle sijoitusosoituksen esimerkiksi työharjoitteluun, tästä ei voi kieltäytyä. Mikäli niin tekee, joutuu karenssiin, ja työttömyysturva riistetään toistaiseksi tai määräajaksi. Viranomainen ei välitä siitä, että rikkoo toiminnallaan kansainvälisen työjärjestön ILO:sääntöjä. Työtön ei hyödy rahallisesti harjoittelusta tai kokeiluista. Hyötyjä on työnantaja, joka saa työttömän yritykseensä tuottamaan voittoa ilman, että tarvitsee maksaa senttiäkään! ja hallitus hyväksyy törkeän hyväksikäytön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu