Mihin te näillä kirjoituksilla pyritte ja mitä odotatte niiden, jotka eivät pidä itseään AT-väkenä teille vastaavan?
Olen lukenut lähes kaikki ketjut tästä aiheesta enkä ymmärrä ratiota tämän asian takana. Jos joku on tsempannut teitä ja antanut muutosehdotuksia, ei kelpaa. Jos joku nainen on kertonut omasta kokemuksestaan yksinäisyydestä, ei kelpaa. Jos joku samanlaisen historian ihmissuhteissa omaava antaa teille vertaistukea kertomalla kuinka itse selvisi tilanteessa, ei kelpaa. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Totuus on se, että vaikka tänne kuinka kirjoittaisitte ja syyttelisitte muita omasta kohtalostanne, niin maailma ei muutu. Aina on ollut niitä, jotka ovat muita huonommassa asemassa jollain elämänsektorilla ja niitä jotka paremmassa. Ja sitten vielä marginaaliryhmät, joilla menee joko über hyvin tai über huonosti. Huonoimman osan saaneilla on mahdollisuus valittamisen ja syyttelyn sijaan tehdä parhaansa asioiden eteen sekä oppia arvostamaan elämän muita asioita. Se on oikeastaan ainut konkreettinen asia, jonka voi tehdä.
Mikäli teillä ei oikeasti ole mitään järjellistä pyrkimystä tämän kirjoittelun takana, niin älkää vastatko, niin on ainakin yksi jankkaava ATM-ketju vähemmän.
AT-miehet
37
2590
Vastaukset
- asioiden
syiden ja seurauksien pohtiminen sekä AT-miehen yönmustan sielunmaiseman valaiseminen on hyvää terapiaa ja saa vielä kuunnella muiden veljeskuntaan kuuluvien kokemuksia.
Tämä ATM-ilmiö on sitäpaitsi todella mielenkiintoinen myös psykologian näkökulmasta.- tarkoitus...
ettei kukaan muu vastaa kuin ne, joilla asiat ovat edelleen samalla tavalla ja pelkät miehet?
Täällä kun haukutaan heti naisia(riippumatta ovatko yksinäisiä vai eivät) ja niitä, joilla ei joko ole enää asiat samoin tai sitten niitä, joilla ei ole koskaan asiat noin ollutkaan, mutta jotka yrittävät ymmärtää teitä, koska tahtoisivat auttaa. - syrjemmältä
seuranneena sanoisin että kyllä tällainen keskustelu voi todella olla eräänlaista vertaistukea ja terapiaa traumaattisia asioita läpikäydessä, tai yleensä kun hunommuutta naisrintamalla saa kokea. En sanoisi tätä mitenkään huonoksi asiaksi.
Myös se on mielestäni tärkeä pointti, että tällainen keskustelu voi herätellä yhteiskuntaamme ja sen naisia pohtimaan asenteitaan. Feminismi on suuri valhe ja petos, joka on vääristänyt ja sairastuttanut miehen ja naisen välisen suhteen.
Naiset miehistyvät kahdellakin tavalla, vaikka haluaisivatkin esittää tasa-arvon kannattajaa. Ensin he matkivat miehiä kovuudessa, urakehityksen arvostamisessa ja kilpailussa, siis yleensä kaikessa siinä, missä mies on ollut vahva ja voimakas menneinä vuosisatoina. Toiseksi, he kuitenkin tasa-arvovouhotuksesta huolimatta suosivat parivalinassaan ns. kovia jätkiä, uhoajia, itsevarmoja, omahyväisiä, itserakkaita, narsisteja, naisten hakkaajia ja muuten täysin naismaisuuden vastakohtaa. Nainen saa kyllä olla miesmäinen, mutta naismaista miestä ei nainen voi sietää, vaikka meidän pitäisi puhua tasa-arvosta. Todellisuudessa siis nainen juoksee vain ns. kovien arvojen perässä ja on näin halveksimassa itseään. Todellisuudessa nainen näin kaikkein voimakkaimmin on ajamassa miesten arvoja ja miehisyyttä.
Totuus on se, että naiset eivät arvosta naisellisuutta, naiseutta. Sen arvo on nollissa. Ristiriitaista on myös se, että näin on myös miehisyys kateissa, kun naiset saavat riepotella miehiä työelämässä, politiikassa, perheessä, seura- ja ystäväpiireissä ja myös seuranhakurintamalla. Naiset ovat ottaneet tasa-arvo pelinappulallaan ihmisuhdepelissä tilanteen haltuunsa ja vallan omiin käsiinsä, naisethan ovat tunnetusti ihmissuhdeasioissa vahvempia ja taitavampia. He osaavat manipuloida ihmisiä ja rakentaa ihmissuhdeverkkoja joiden ympärille muodostuu halutunlainen hierarkia ja ihmisten välinen ranking-lista.
Jos minun mielipidettäni kysytään sanon sen siekailematta: yhteiskuntamme on sairas. Se että sitä ei huomata, johtuu vain siitä, että olemme vallitseviin oloihin niin tottuneita, että emme edes huomaa yhteiskuntaa rapauttavia epäkohtia.
- lord-boredom
Miksi kukaan muukaan kirjoittaa sinkut-palstalle ongelmistaan? Ratkaisuthan ovat kaikille jo muutenkin selvät:
1. Trimmaa kehoasi, eli laihduta, kiinteytä, tai hanki muuten vain vähän enemmän lihaksia.
2. Opettele olemaan sulavapuheinen, puhelias, juttele ihmiselle, lähesty heitä.
3. Pue itsesi riittävän hyvin. Tarvittaessa hanki riittävä muotitietoisuus.
4. Hanki positiivinen, avoin jne. asenne.
Kaikki muu on vain suunsoitantaa, jota varten me kaikki täällä muutenkin olemme. Halutaan vakuuttua, että oikeasti kelpaisikin omana itsenään, mahdollisimman vähällä vaivalla. Vain AT-miehet syyllistetään tästä. - Pyhä soturi.
Oma historiani pähkinänkuoressa:
1977 - synnyin.
1988 - huomasin naisten seksuaalisen ylivallan.
1993 - aikaisemmat teoreemani todistivat itsensä.
1994 - stalkkasin yhtä tyttöä.
1996 - menin inttiin.
1998 - kypsyin viimeistään tässä vaiheessa.
2001 - kypsyin yhteiskuntaan.
2004 - ensimmäinen oikea työpaikka.
2007 - ensimmäinen oikea hyvin palkattu duuni.
En tiedä mihin muut näillä kirjoituksillansa pyrkivät. Itse provoilen näitä ATM juttuja tänne kun kerkeän.
Se mikä itseäni korpeaa kaikessa, on se, että naiset jatkuvasti sanovat yhtä, mutta toimivat toisin. Itse en ole koskaan sanonut toimivani millään lailla. Olen ollut rehellinen. Olen vain ollut. Sivuhuomautuksena todettakoon että en ole koskaan halunnut löytää itselleni tyttöä. Naurettava ajatus.
Tällä hetkellä käyn pyhää sotaa valehtelevia naapurintyttöjä kohtaan. En siksi että tuntisin olevani ATM, vaan siksi että en voi sietää kieroilua sekä kaksinaamaista valehtelua. Ja sitä lajiahan naiset juuri harrastavat.
Itse en koe olevani ATM, koska omaisuutta on erinäisten onnistuneiden sijoitusten ansiosta enemmän kuin keskiverto YTM jampalla. Olen myöskin musikaalinen, useiden naisten mielestä komea, huumorintajuinen sekä rauhallinen ja mukava kaveri. En tosiaan ymmärrä mikä tekisi minusta ATM:n.
Ainoa asia mikä minulla ja AT-miehillä on yhteistä, on se, että olemme kaikki huomanneet naisten epäjohdonmukaisuuden suhtautumisessa miehiin. Itse tunnustan ensimmäisenä halveksuvani naisia. Olen kai jonkin sortin misogyyni. Aina kun menen "viihteelle", teen parhaani että saan tiputettua muutaman prinsessan pilvilinnalta. En iske. Jos nainen lähestyy minua annan hänen ymmärtää.
Olen nähnyt mistä naiset ovat tehty. Se ei ole kaunista katseltavaa. En hyväksy ylimielistä, perusteetonta vittuilua miehiä kohtaan. Naiset eivät tätä maailmaa hallitse, jos eivät miehetkään.
Tästä maailmasta ei löydy naista joka voisi haastaa minua millään tasolla. En ole koskaan seurustellut, enkä tule koskaan seurustelemaan. Olen pyhempi kuin Paavi. Kirkkokansa ei ole paskaakaan rinnallani, olen jopa pyhempi kuin kukaan.
Saisin pillua jos haluaisin. Tästä on olemassa verifioitua dataa. Arvatkaa vain olenko halunnut monen miehen nussimaa pillua? Itse en ole nussinut ketään.
Olen tullut siihen tulokseen että tämä elämä ei ole minua varten, en itke, totean vain. En halua naista. En halua miestä. Mutta. Haluan oikaista naisten valheellisia vittumaisia sumutusyrityksiä, ja haluan saattaa yleisempään tietouteen nimen omaan naisten kyvyn kaksinaamaisuuteen. Naisten kyky paeta todellisuutta on pöyristyttävää. Hajotkaa pikku prinsessat.- sanaton...
Huomasit 11-vuotiaana naisten seksuaalisen ylivallan? Asutko maalla vai kaupungissa? Minä en ollut vielä tuolloin edes pojista kiinnostunut. Kavereiden kanssa leikittiin ja käytiin hevostalleilla. Eikä minusta vastakkainen sukupuoli kiinnostunut ennen kuin olin 24. Itselleni kävi tämä ruma ankanpoikanen ilmiö.
Oletko ottanut huomioon, että kaikki naiset eivät ole kaksinaamaisia ja epäjohdonmukaisia? Sen kyllä allekirjoitan, että kaksinaamaisuuteen nainen pystyy siinä missä mieskin.
Harmi, että viihdyt noin huonosti täässä maailmassa. Kyllähän se välillä tuntuu siltä, että kaikki olisi täyttä paskaa, mutta sitten sitä huomaa taas muutaman kauniin asian ja osaa arvostaa tätäkin kokemusta. - keskitien kulkija
"... Olen myöskin musikaalinen, useiden naisten mielestä komea, huumorintajuinen sekä rauhallinen ja mukava kaveri... "
Siis oliko tuo faktaa, vai kaksinaamaisiksi haukkumiesi naisten toteamus? Annatko itsestäsi toisenlaisen kuvan ulospäin, kuin mitä oikasti olet? - Pyhä soturi.
Harm kirjoitti:
Finlandia Psyko.
http://www.youtube.com/watch?v=KnmzcHSCn0cViitteesi osui ja upposi. Tunnistin itseni. Sanovat että psykopaatti ei tunnista itseään, mutta ehkä olen nähnyt vilauksen siitä.
- Harm
Pyhä soturi. kirjoitti:
Viitteesi osui ja upposi. Tunnistin itseni. Sanovat että psykopaatti ei tunnista itseään, mutta ehkä olen nähnyt vilauksen siitä.
sanotaan että kaikki tunnistavat kaltaisensa. ;)
- Pyhä soturi.
keskitien kulkija kirjoitti:
"... Olen myöskin musikaalinen, useiden naisten mielestä komea, huumorintajuinen sekä rauhallinen ja mukava kaveri... "
Siis oliko tuo faktaa, vai kaksinaamaisiksi haukkumiesi naisten toteamus? Annatko itsestäsi toisenlaisen kuvan ulospäin, kuin mitä oikasti olet?"Siis oliko tuo faktaa, vai kaksinaamaisiksi haukkumiesi naisten toteamus? Annatko itsestäsi toisenlaisen kuvan ulospäin, kuin mitä oikasti olet?"
Tuo oli faktaa kuultuna kaksinaamaisiksi haukkumieni naisten suusta kuultuna. En anna itsestäni mitään kuvaa ulospäin, olen itseni. Dikotomia on melkoinen. Toisaalta olen unelma, toisaalta täys nolla. - pieni ankanpoikanen
"Oma historiani pähkinänkuoressa:"
Olen melkein samanikäinen. Mikähän meidän kolmikymppisten miesten sukupolvella on mennyt perseelleen, kun minäkin olen päätynyt uteliaana näitä viestejä lukemaan?
"Itse provoilen näitä ATM juttuja tänne kun kerkeän."
Jep, sopiva provoilu piristää.
"Se mikä itseäni korpeaa kaikessa, on se, että naiset jatkuvasti sanovat yhtä, mutta toimivat toisin."
Miten se vanha lasten laulu menikään... :) käytetään googlea "Saku Sammakko"
Mutta Hillevi Hiirestä huomataan, ahaa, ahaa.
Mutta Hillevi Hiirestä huomataan, että nainen on nainen aina vaan,
ahaa, ahaa, ahaa.
Häitä Hillevi Hiiren soitetaan, ahaa, ahaa.
Häitä Hillevi Hiiren soitetaan, on Hepokatti Heikki nyt sulhasenaan,
ahaa, ahaa, ahaa.
Ei kelvannut Saku, ei Matiaskaan, ahaa, ahaa.
Ei kelvannut Saku, ei Matiaskaan, sillä Heikki se soitteli viulullaan,
ahaa, ahaa, ahaa.
"Itse tunnustan ensimmäisenä halveksuvani naisia. Olen kai jonkin sortin misogyyni."
No minä en ole. En tiedä olenko sitten naivimpi tai ihmissuhteissa kokemattomampi. Enemmän minua on elämän varrella loukannut joidenkin toisten poikien tai miesten käytös.
"Olen nähnyt mistä naiset ovat tehty. Se ei ole kaunista katseltavaa."
Kerro, kun minä en noista naisista tiedä, mutta toinen lasten loru kertoo tytöistä...
Mistä on pienet tytöt tehty, mistä on pienet tytöt tehty?
Sokerista kukkasista inkivääristä kanelista;
Niistä on pienet tytöt tehty !
"Saisin pillua jos haluaisin. Tästä on olemassa verifioitua dataa."
Haaveissa on hyvä elää. Oletko oikein pyytänyt mustaa valkoisella ja allekirjoituksen kera, että joku hyväksyisi sinut? :)
"...haluan saattaa yleisempään tietouteen nimen omaan naisten kyvyn kaksinaamaisuuteen. Naisten kyky paeta todellisuutta on pöyristyttävää."
Kyllä me miehetkin osataan. - ATM 2008
amicus Platon,sed magis amica veritas!Olen suurella
mielenkiinnolla seurannut tätä palstaa ja valitetta-
van useasti ollut kanssasi samaa mieltä.
Sen suurimpia esittelyjä.Haluan nostaa,nämä naiset
jotka eivät ole vielä syntyneet ja joita nämä kirjoitukset eivät koske,SUUREEN ARVOON.
Kuinka moni oikeasti ymmärtää,tai edes haluaa ymmärtää mistä näissä kirjoituksissa on kyse.
Minun mielestä tämä on ollut vain pinnan raapaisu. - hmmm....
neitimäiseltä sellaiselta hienohelmalta näin "tavallisen" miehen silmissä. Muistathan, että katkeruus tekee ihmisestä luuserin.
- nöösi_poika
"En tiedä mihin muut näillä kirjoituksillansa pyrkivät. Itse provoilen näitä ATM juttuja tänne kun kerkeän."
Et ole muistaakseni paljoa kirjoittanut aikaisemmin.
Tervetuloa kuitenkin. Jostain on hyvä aloittaa. - _-¯-_
Arvostan!
- mieleen?
Että jos monet näistä ATMstä onkin provoja tyyliin jostain IT-firmasta, työkavereita tms. ja naureskelevat keskenään kun ihmiset(naiset) vastailee niille ihan tosissaan. Ainakin välillä on niin yli hilseen menevää juttua. Tiedän semmotteita tyyppejä...
- tullut...
mieleen? kirjoitti:
Että jos monet näistä ATMstä onkin provoja tyyliin jostain IT-firmasta, työkavereita tms. ja naureskelevat keskenään kun ihmiset(naiset) vastailee niille ihan tosissaan. Ainakin välillä on niin yli hilseen menevää juttua. Tiedän semmotteita tyyppejä...
todellakin. Siksi en olekaan enää pitkään aikaan jaksanut uskoa, että tällaisten kirjoitusten takana on näin oikeasti ajatteleva ihminen.
- te olette?
tullut... kirjoitti:
todellakin. Siksi en olekaan enää pitkään aikaan jaksanut uskoa, että tällaisten kirjoitusten takana on näin oikeasti ajatteleva ihminen.
Hah. Luulitte paljastaneenne suuren huijauksen mutta ei. Kyllä voin vakuuttaa että juttu jatkuu.
- Sot-uri
"Olen lukenut lähes kaikki ketjut tästä aiheesta enkä ymmärrä ratiota tämän asian takana"
Tämä ei ole mitenkään yllättävää. Mistä asiasta ylipäätänsä mitään ymmärrät?
Ensinnäkin se mitä sanot valittamisesta on vain tyypillinen stereotypia, joka liitetään tiettyihin ihmisiin. Minä olen nähnyt vain keskusteluja siitä miksi ei ole naista saanut. Eikö tästä asiasta saisi keskustella. Onko se tabu?
"Jos joku on tsempannut teitä ja antanut muutosehdotuksia, ei kelpaa."
Koska näitä latelee vain typerykset, jotka eivät tiedä elämästä yhtään mitään. Mitään tsemppaamisen aihetta ei ole.
No mites se meni ensiksi sanot, että
"joku on antanut muutosehdotuksia niin ei kelpaa" ja sitten sanot
"... niin maailma ei muutu."
Muuttuko se maailma vai eikö se muutu? Asia jäi nyt vähän epäselväksi
Maailma on jatkuvassa muutoksen tilassa ja tätä muutoksen tilaa sinä et ymmärrä.- Kumarrus.
Ymmärrät asian ytimen. Monet koittavat nujertaa. Et vähästä pelästy. Olet soturi.
- sitten
siihen mitä kysyttiin, jos niin fiksu olet: Mihin te näillä kirjoituksilla pyritte ja mitä odotatte niiden, jotka eivät pidä itseään AT-väkenä teille vastaavan?
Minä olen nähnyt täällä suurimmaksi osaksi vain naissukupuolen syyllistämistä ja kaiken muun keskustelun tukahduttamista. Kysymys kuuluu: miksi miehen yksinäisyyttä ei saa käsitellä mistään muusta näkökulmasta kuin naista syyllistävästä über-pessimistisestä ja ruikuttavasta?
Tsemppausta ja muutosehdotuksia on antaneet LUKUISAT miehet ja naiset, jotka ovat ison osan aikuisuudestaan kärsineet yksinäisyydestä ja päässeet siitä pois. Eipä tuo teitä kiinnosta.
Maailman muutoksen tila ei ole sama asia kuin se, että ne yhteisölliset tosiasiat muuttusivat yht'äkkiä, että toisilla yksilöillä on enemmän kysyntää kuin tosilla. Sitä ei mikään nettiruikutus muuta.
Olisi pitänyt arvata, ettei täällä ole kuin näitä katkeroituneita, masentuneita ja mieleltään häiriintyneitä yksilöitä, joilta ei fiksua vastausta saa. - vastaakaan
sitten kirjoitti:
siihen mitä kysyttiin, jos niin fiksu olet: Mihin te näillä kirjoituksilla pyritte ja mitä odotatte niiden, jotka eivät pidä itseään AT-väkenä teille vastaavan?
Minä olen nähnyt täällä suurimmaksi osaksi vain naissukupuolen syyllistämistä ja kaiken muun keskustelun tukahduttamista. Kysymys kuuluu: miksi miehen yksinäisyyttä ei saa käsitellä mistään muusta näkökulmasta kuin naista syyllistävästä über-pessimistisestä ja ruikuttavasta?
Tsemppausta ja muutosehdotuksia on antaneet LUKUISAT miehet ja naiset, jotka ovat ison osan aikuisuudestaan kärsineet yksinäisyydestä ja päässeet siitä pois. Eipä tuo teitä kiinnosta.
Maailman muutoksen tila ei ole sama asia kuin se, että ne yhteisölliset tosiasiat muuttusivat yht'äkkiä, että toisilla yksilöillä on enemmän kysyntää kuin tosilla. Sitä ei mikään nettiruikutus muuta.
Olisi pitänyt arvata, ettei täällä ole kuin näitä katkeroituneita, masentuneita ja mieleltään häiriintyneitä yksilöitä, joilta ei fiksua vastausta saa.Löysin vastauksen tästä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=500000000000006&posting=22000000036418174 - yllättäen
sitten kirjoitti:
siihen mitä kysyttiin, jos niin fiksu olet: Mihin te näillä kirjoituksilla pyritte ja mitä odotatte niiden, jotka eivät pidä itseään AT-väkenä teille vastaavan?
Minä olen nähnyt täällä suurimmaksi osaksi vain naissukupuolen syyllistämistä ja kaiken muun keskustelun tukahduttamista. Kysymys kuuluu: miksi miehen yksinäisyyttä ei saa käsitellä mistään muusta näkökulmasta kuin naista syyllistävästä über-pessimistisestä ja ruikuttavasta?
Tsemppausta ja muutosehdotuksia on antaneet LUKUISAT miehet ja naiset, jotka ovat ison osan aikuisuudestaan kärsineet yksinäisyydestä ja päässeet siitä pois. Eipä tuo teitä kiinnosta.
Maailman muutoksen tila ei ole sama asia kuin se, että ne yhteisölliset tosiasiat muuttusivat yht'äkkiä, että toisilla yksilöillä on enemmän kysyntää kuin tosilla. Sitä ei mikään nettiruikutus muuta.
Olisi pitänyt arvata, ettei täällä ole kuin näitä katkeroituneita, masentuneita ja mieleltään häiriintyneitä yksilöitä, joilta ei fiksua vastausta saa."miksi miehen yksinäisyyttä ei saa käsitellä mistään muusta näkökulmasta kuin naista syyllistävästä über-pessimistisestä ja ruikuttavasta?"
Siksi koska nainen on se joka tekee LOPULLISEN valinnan. Siksi. - vähän
yllättäen kirjoitti:
"miksi miehen yksinäisyyttä ei saa käsitellä mistään muusta näkökulmasta kuin naista syyllistävästä über-pessimistisestä ja ruikuttavasta?"
Siksi koska nainen on se joka tekee LOPULLISEN valinnan. Siksi.mutta täyttä paskaa...
- asiaa.
vähän kirjoitti:
mutta täyttä paskaa...
Todista ihmeessä toisin äläkä puhu paskaa.
- ei ole
asiaa. kirjoitti:
Todista ihmeessä toisin äläkä puhu paskaa.
tiedon väärtti. :)
No sulle esimerkkitapaus:
nainen ja mies tapaavat. He pitävät yhteyttä toisiinsa puolin ja toisin, tutustuvat, lähentyvät, harrastavat seksiä. Jos hyvin menee, muuttavat yhteen ja virallistavat suhteen. Kaikkia näitä suhteen eri vaiheita edellyttää MOLEMPIEN suostumus. Jopa naimisiin mennessä molemmilta kysytään: tahdotko? Kukaan ei siis tässä tee "lopullista" päätöstä.
Esimerkki lopullisesta päätöksestä:
Avioliiton jatkuttua ja puolisoiden saavutettua 50-v:n iän mies toimittaa avioeropaperit viranomaiseen, pakkaa kamansa ja muuttaa nuoremman luo asumaan. Mies siis teki esimerkkisuhteessamme lopullisen päätöksen. Muutoin parisuhde on aina vain toistaiseksi voimassa oleva sopimus, johon tarvitaan molempien osapuolten suostumus.
Vaikea ymmärtää? - parhaani mukaan.
ei ole kirjoitti:

Vaikea ymmärtää?"nainen ja mies tapaavat."
Okei. Tässä tapauksessa nainen VALITSI että haluaa tavata.
"Jopa naimisiin mennessä molemmilta kysytään: tahdotko? Kukaan ei siis tässä tee "lopullista" päätöstä."
Tähän kysymykseen ei ole korrektia vastausta. Se on AINA kyllä. Todennäköisesti nainen oli psyykannut miestä kuukausitolkulla ennen päätöstä.
"Avioliiton jatkuttua ja puolisoiden saavutettua 50-v:n iän mies toimittaa avioeropaperit viranomaiseen, pakkaa kamansa ja muuttaa nuoremman luo asumaan."
Tiedät vallan hyvin että 90% eroista lähtee naisen aloitteesta. Silloinkin kyseessä on lähinnä skenaario jossa nainen on tyttöporukoiden yhteisillä bailukeikoilla "löytänyt" uuden, paremman miehen. Ei osata sitoutua pennin vertaa.
"Vaikea ymmärtää?"
Tiedän kyllä kaikki teidän metkut. En toki ymmärrä niitä. Mutta pidän teitä silmällä, ja kerään psykologista profiilia teistä. Perästä kuuluu. - musta kerää...
parhaani mukaan. kirjoitti:
"nainen ja mies tapaavat."
Okei. Tässä tapauksessa nainen VALITSI että haluaa tavata.
"Jopa naimisiin mennessä molemmilta kysytään: tahdotko? Kukaan ei siis tässä tee "lopullista" päätöstä."
Tähän kysymykseen ei ole korrektia vastausta. Se on AINA kyllä. Todennäköisesti nainen oli psyykannut miestä kuukausitolkulla ennen päätöstä.
"Avioliiton jatkuttua ja puolisoiden saavutettua 50-v:n iän mies toimittaa avioeropaperit viranomaiseen, pakkaa kamansa ja muuttaa nuoremman luo asumaan."
Tiedät vallan hyvin että 90% eroista lähtee naisen aloitteesta. Silloinkin kyseessä on lähinnä skenaario jossa nainen on tyttöporukoiden yhteisillä bailukeikoilla "löytänyt" uuden, paremman miehen. Ei osata sitoutua pennin vertaa.
"Vaikea ymmärtää?"
Tiedän kyllä kaikki teidän metkut. En toki ymmärrä niitä. Mutta pidän teitä silmällä, ja kerään psykologista profiilia teistä. Perästä kuuluu.mä olen varattu nainen. Ja hyvin sitoutunut sellainen. :)
"Okei. Tässä tapauksessa nainen VALITSI että haluaa tavata."
Samoin mies valitsi haluta tavata naisen. Comprende? Miksi nainen ei saisi valita, että haluaa tavata? Väkisinkö se pitäisi ottaa?
"Tiedät vallan hyvin että 90% eroista lähtee naisen aloitteesta. Silloinkin kyseessä on lähinnä skenaario jossa nainen on tyttöporukoiden yhteisillä bailukeikoilla "löytänyt" uuden, paremman miehen. Ei osata sitoutua pennin vertaa."
Ja naisetko ei muka tee aloitteita? :D Tiedät itsekin puhuvasi täyttä potaskaa mitä tulee avioerojen syihin. Naiset pettävät siinä missä miehetkin, mutta avioeroon on lukuisia muita syitä kuin pettäminen tai puolison "päivittäminen".
Ja mun metku on esittää vastaväittämiä yksisilmäisiin yleistyksiin. En sitä peittele. - ovat hassuja
musta kerää... kirjoitti:
mä olen varattu nainen. Ja hyvin sitoutunut sellainen. :)
"Okei. Tässä tapauksessa nainen VALITSI että haluaa tavata."
Samoin mies valitsi haluta tavata naisen. Comprende? Miksi nainen ei saisi valita, että haluaa tavata? Väkisinkö se pitäisi ottaa?
"Tiedät vallan hyvin että 90% eroista lähtee naisen aloitteesta. Silloinkin kyseessä on lähinnä skenaario jossa nainen on tyttöporukoiden yhteisillä bailukeikoilla "löytänyt" uuden, paremman miehen. Ei osata sitoutua pennin vertaa."
Ja naisetko ei muka tee aloitteita? :D Tiedät itsekin puhuvasi täyttä potaskaa mitä tulee avioerojen syihin. Naiset pettävät siinä missä miehetkin, mutta avioeroon on lukuisia muita syitä kuin pettäminen tai puolison "päivittäminen".
Ja mun metku on esittää vastaväittämiä yksisilmäisiin yleistyksiin. En sitä peittele.Onneksi naiset eivät ole risteilyohjuksia. Muuten olisi kolmas maailmansota käsillä.
"Ja naisetko ei muka tee aloitteita? :D Tiedät itsekin puhuvasi täyttä potaskaa mitä tulee avioerojen syihin. Naiset pettävät siinä missä miehetkin, mutta avioeroon on lukuisia muita syitä kuin pettäminen tai puolison "päivittäminen"."
Naiset eivät juuri aloitteita tee, heitä viedään kuin lammasta. Naiset pettävät enemmän, siinä olemme samaa mieltä, mutta mielenkiintoinen on kysymys siitä, että miksi nainen pettä useammin? Mielestäni tätä aihetta olisi syytä tutkia tarkemmin, eikä aina vaan valittaa kuinka hyviä miehiä ei riitä kaikille. Ovatko naiset siis vailla omaa tahtoa kulkevia zombieita? Jotenkin en vain jaksa uskoa siihen. - lukea?
ovat hassuja kirjoitti:
Onneksi naiset eivät ole risteilyohjuksia. Muuten olisi kolmas maailmansota käsillä.
"Ja naisetko ei muka tee aloitteita? :D Tiedät itsekin puhuvasi täyttä potaskaa mitä tulee avioerojen syihin. Naiset pettävät siinä missä miehetkin, mutta avioeroon on lukuisia muita syitä kuin pettäminen tai puolison "päivittäminen"."
Naiset eivät juuri aloitteita tee, heitä viedään kuin lammasta. Naiset pettävät enemmän, siinä olemme samaa mieltä, mutta mielenkiintoinen on kysymys siitä, että miksi nainen pettä useammin? Mielestäni tätä aihetta olisi syytä tutkia tarkemmin, eikä aina vaan valittaa kuinka hyviä miehiä ei riitä kaikille. Ovatko naiset siis vailla omaa tahtoa kulkevia zombieita? Jotenkin en vain jaksa uskoa siihen."Naiset eivät juuri aloitteita tee, heitä viedään kuin lammasta."
Itse kirjoitit, että naiset tekevät 90% aloitteista avioeroihin. Eli tekevät sittenkin aloitteita. :) Tämä lammas kyllä on tehnyt montakin aloitetta, muttei ole montaa miestä pannut. Sopivalla terveellä kriittisyydellä löytyi hyvä mies, joka valitsi minut ja minä hänet.
"Naiset pettävät enemmän, siinä olemme samaa mieltä, mutta mielenkiintoinen on kysymys siitä, että miksi nainen pettä useammin? Mielestäni tätä aihetta olisi syytä tutkia tarkemmin, eikä aina vaan valittaa kuinka hyviä miehiä ei riitä kaikille. Ovatko naiset siis vailla omaa tahtoa kulkevia zombieita? Jotenkin en vain jaksa uskoa siihen."
Miten voit ymmärtää näin perseelleen lauseen: naiset pettävät siinä missä miehetkin? Sehän tarkoittaa, että mielestäni naiset pettävät YHTÄ usein kuin miehetkin. Tosin kyselyt väittävät miesten pettävän useammin.
Hyviä miehiä löytyy hyville naisille ja hyviä naisia hyville miehille. Ei asiat ole niin surullisesti kuin sinä omassa päässäsi kuvittelet. - Sot-uri
sitten kirjoitti:
siihen mitä kysyttiin, jos niin fiksu olet: Mihin te näillä kirjoituksilla pyritte ja mitä odotatte niiden, jotka eivät pidä itseään AT-väkenä teille vastaavan?
Minä olen nähnyt täällä suurimmaksi osaksi vain naissukupuolen syyllistämistä ja kaiken muun keskustelun tukahduttamista. Kysymys kuuluu: miksi miehen yksinäisyyttä ei saa käsitellä mistään muusta näkökulmasta kuin naista syyllistävästä über-pessimistisestä ja ruikuttavasta?
Tsemppausta ja muutosehdotuksia on antaneet LUKUISAT miehet ja naiset, jotka ovat ison osan aikuisuudestaan kärsineet yksinäisyydestä ja päässeet siitä pois. Eipä tuo teitä kiinnosta.
Maailman muutoksen tila ei ole sama asia kuin se, että ne yhteisölliset tosiasiat muuttusivat yht'äkkiä, että toisilla yksilöillä on enemmän kysyntää kuin tosilla. Sitä ei mikään nettiruikutus muuta.
Olisi pitänyt arvata, ettei täällä ole kuin näitä katkeroituneita, masentuneita ja mieleltään häiriintyneitä yksilöitä, joilta ei fiksua vastausta saa."siihen mitä kysyttiin, jos niin fiksu olet: Mihin te näillä kirjoituksilla pyritte ja mitä odotatte niiden, jotka eivät pidä itseään AT-väkenä teille vastaavan?"
Minä voin aluksi sanoa hiukan omasta historiastani tällä palstalla. Ensimmäiseksi saatuani internetin keskustelupalstat eivät minua kiinnostaneet pätkääkään. Kun kuulin muiden kavereiden siellä pyörivän, päädyin vähän siellä kokeilemaan. Pienen "alkuhuuman" jälkeen huomasin ajan kuluvan hieman pitkäksi ja päättin hieman värittää keskusteluja, koska muuten oli niin tylsää. Mitä muut niistä ajattelevat? Minua ei tämä voisi vähempää kiinnostaa. En yleensä edes vastaile keskusteluihin kuin vain kerran.
"Minä olen nähnyt täällä suurimmaksi osaksi vain naissukupuolen syyllistämistä ja kaiken muun keskustelun tukahduttamista. Kysymys kuuluu: miksi miehen yksinäisyyttä ei saa käsitellä mistään muusta näkökulmasta kuin naista syyllistävästä über-pessimistisestä ja ruikuttavasta?"
Minä olen nähnyt muitakin näkökulmia. En tiedä mistä puhut.
Sanon sen suoraan miksi naisia vihataan. Miksi esimerkiksi Amerikan repulikaaneilla on suoranaista vihaa esmes Hillary Clintonia kohtaan. Se johtuu kunniakoodiston laeista. Monet repulikaanit MCcainiä myöten ovat sotaveteraaneja. Se liittyy naisten kaksinaamaisuuteen ja epärehellisyyteen. Ne on miehisiä juttuja, joita et ymmärrä. Kysy sotaveteraaneilta kuinka hyvin heitä on kohdeltu suhteessa naisiin.
"Tsemppausta ja muutosehdotuksia on antaneet LUKUISAT miehet ja naiset, jotka ovat ison osan aikuisuudestaan kärsineet yksinäisyydestä ja päässeet siitä pois. Eipä tuo teitä kiinnosta."
Ei kiinnosta, koska minä en esimerkiksi kärsi yksinäisyydestä. Itse asiassa minä haluan olla yksin. "Leave me alone" kuuluu se euroviisun biisikin. Näen vain typeryksiä, jotka tulevat minulle neuvomaan kuka mistäkin typerästä syystä. Minun elämäni on eri kuin muiden elämä.
"Maailman muutoksen tila ei ole sama asia kuin se, että ne yhteisölliset tosiasiat muuttusivat yht'äkkiä, että toisilla yksilöillä on enemmän kysyntää kuin tosilla. Sitä ei mikään nettiruikutus muuta."
Pelkäätkö asuntosi menettämistä ja kuvitteletko että se johtuu netissä vellovista provokirjoituksista. HA HA HA HA HA HA HA HA HA
HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA HA
HA HA
Sanomassasi on ristiriita jälleen kerran.
Ensin sanot..."Minä olen nähnyt täällä suurimmaksi osaksi vain naissukupuolen syyllistämistä ja kaiken muun keskustelun tukahduttamista."
...ja lopuksi itse sanot: "katkeroituneita, masentuneita ja mieleltään häiriintyneitä yksilöitä, joilta ei fiksua vastausta saa."
siis itse syyllistät ja ruikutat miessukupolvea siis MINUA.
Olet hauska tyyppi. Taidat hiukan tykätä minusta.
- he kaipaavat
tunnustusta siitä ettei heitä kohdella tasavertaisina yksilöinä.
Sellaista rehellisyyttä ei reaalimaailmassa ole, ja se voi olla syrjitylle aika ahdistavaa. Kulttuurin hyvien tapojen säännöt estää rehellisen palautteen, kaikki puhuu tasa-arvosta ja suvaitsevaisuudesta, mutta kuitenkin on aina niitä jotka jää yksin.
Syrjintä ei ole pahantahtoisuutta, syrjintä on unohtamista ja välinpitämättömyyttä.
Pinnalliseksi ei myöskään tunnustaudu kukaan, pinnallisuutta ei siis oikeasti taida olla olemassakaan. Se on sitä samaa kaikki.
Sinussa ei ole mitään vikaa...olet hyvä omana itsenäsi...löydät kyllä jonkun...jokaiselle on joku jossain...et sinä edes haluaisi jotakuta niin 'pinnallista'... Tätähän se aika pitkälti on, ja kaikista ylimielisimmät jopa palkitsevat itsensä näiden sanomisesta. "Olen hyvä ihminen kun annoin hänelle toivoa"
Sen sijaan että aliarvioitaisiin ihmistä, voitaisiin yrittää auttaa.
Uskoisin että ihmiset peräänkuuluttavat rehellisyyttä.
Eiköhän nämä AT-kirjoitukset voisi tiivistää huutoon, OLETTE VÄÄRÄSSÄ KUN ETTE RAKASTA MINUA!
Työstäkää itseänne ja elämäänne, ei asiat kiukuttelemalla parane, ei kukaan voi tunteilleen mitään. Me olemme vankeja tässä maailmassa, ihan jokainen.
Auttakaa ihmisiä kohtaamaan ongelmansa, ja kannustakaa muutokseen, ja auttakaan heitä myöskin näkemään potentiaalinsa.- yritin
juuri kysyä, että miten täällä netissä voi heitä auttaa, kun mikään auttamisyritys ei ole heille kelvannut? Miten tämän auttamisen voi käytännössä tehdä? Eli kun mikään tsemppaus, empatia tai kokemusten kertominen ei ole oikein, niin mitä he tahtoisivat kuulla meiltä muilta, jos saisivat itse päättää?
Olen siitä kyllä eri mieltä, ettei kukaan tunnustaisi sitä, että heitä kohdellaan eri tavalla. Jokainen tietää esim. ulkonäön merkityksen tässä maailmassa. Konfliktit syntyvät usein silloin, kun ATM:t väittävät naisten olevan eri asemassa, mikä ei pidä paikkaansa. Lukekaa vaikka tuota blogia ja sen vieraskirjaa, niin rumat naisetkin kokevat syrjintää ja ilkeilyä:
http://helenof.blogspot.com/
Monet kirjoitukset täällä yrittävät juuri kannustaa kohtaamaan ongelmansa ja näkemään oman potentiaalin. Järjestään niitä haukutaan vääränlaisiksi ja haukutaan kirjottajaa siitä, että hänen elämänsä on täytynyt olla helppoa. Ihmisiä me muutkin vain olemme eli epätäydellisiä ja auttamisenhalussamme emme ehkä sitten osaa auttaa oikealla tavalla. Jos joku nyt kertosi sitten sen oikean tavan tai sitten että halutaanko sitä auttamista ollenkaan niiltä, joilla ei ole ko. vaikeuksia ollut tai jotka ovat jo niistä selvinneet. - ns. AT-miehet
yritin kirjoitti:
juuri kysyä, että miten täällä netissä voi heitä auttaa, kun mikään auttamisyritys ei ole heille kelvannut? Miten tämän auttamisen voi käytännössä tehdä? Eli kun mikään tsemppaus, empatia tai kokemusten kertominen ei ole oikein, niin mitä he tahtoisivat kuulla meiltä muilta, jos saisivat itse päättää?
Olen siitä kyllä eri mieltä, ettei kukaan tunnustaisi sitä, että heitä kohdellaan eri tavalla. Jokainen tietää esim. ulkonäön merkityksen tässä maailmassa. Konfliktit syntyvät usein silloin, kun ATM:t väittävät naisten olevan eri asemassa, mikä ei pidä paikkaansa. Lukekaa vaikka tuota blogia ja sen vieraskirjaa, niin rumat naisetkin kokevat syrjintää ja ilkeilyä:
http://helenof.blogspot.com/
Monet kirjoitukset täällä yrittävät juuri kannustaa kohtaamaan ongelmansa ja näkemään oman potentiaalin. Järjestään niitä haukutaan vääränlaisiksi ja haukutaan kirjottajaa siitä, että hänen elämänsä on täytynyt olla helppoa. Ihmisiä me muutkin vain olemme eli epätäydellisiä ja auttamisenhalussamme emme ehkä sitten osaa auttaa oikealla tavalla. Jos joku nyt kertosi sitten sen oikean tavan tai sitten että halutaanko sitä auttamista ollenkaan niiltä, joilla ei ole ko. vaikeuksia ollut tai jotka ovat jo niistä selvinneet.tuskin edes odottavat kauniiden naisten hyväksyntää, pikemminkin heitä kismittää se että naiset jotka he kokevat tasoisekseen tuntuvat viehtyvän komeisiin miehiin (sinänsä ymmärrettävää).
Miesten ja naisten asemahan eroaa siinä, että AT-nainen joutuu helpostikin komeiden miesten "hyväksikäyttämäksi", kun taas AT-miehet joutuvat katsomaan sivusta ja odottamaan että muut saavat tarpeekseen.
Tämä luo katkeruutta, sekä menestyviä miehiä että AT-naisia kohtaan.
Miehet luonnollisesti "sisäpiiriläisenä" ymmärtävät asiat alusta alkaen, ja joutuvat kokemaan voimattomuutta ja alemmuuden tunnetta, kunnes naiset ennenpitkää pääsevät asioista jyvälle.
Kelpaanko minä enää noiden jälkeen, on monelle vaikea kysymys.
Miehen päämäärä on erilainen kuin naisten päämäärä, tätä ei aina oteta huomioon, miehet ehkä katsovat naisten elämää liiaksi omasta näkökulmastaan, ja päinvastoin. Naiset eivät ehkä saavuta mitään suurta pelkästä seksistä, eivätkä ehkä mielestään juuri menetäkään mitään. Naiset ovat enemmän parisuhdekeskeisiä, kun taas miehet ovat erittäin seksikeskeisiä.
Naisella voi olla kurjaa vaikka se saa, tätä eivät miehet ymmärrä. Eivätkä myöskään naiset ymmärrä sitä, että miehen maailma luhistuu kokonaan ilman kosketusta. Naisen kosketus on miestä motivoiva voima, siinä missä naisella se on parisuhde ja perhe.
Miehet katsovat asioita miesten näkökulmasta, ja naiset naisten. Yhteisymmärys voi olla vaikeaa löytää. - sanoa
ns. AT-miehet kirjoitti:
tuskin edes odottavat kauniiden naisten hyväksyntää, pikemminkin heitä kismittää se että naiset jotka he kokevat tasoisekseen tuntuvat viehtyvän komeisiin miehiin (sinänsä ymmärrettävää).
Miesten ja naisten asemahan eroaa siinä, että AT-nainen joutuu helpostikin komeiden miesten "hyväksikäyttämäksi", kun taas AT-miehet joutuvat katsomaan sivusta ja odottamaan että muut saavat tarpeekseen.
Tämä luo katkeruutta, sekä menestyviä miehiä että AT-naisia kohtaan.
Miehet luonnollisesti "sisäpiiriläisenä" ymmärtävät asiat alusta alkaen, ja joutuvat kokemaan voimattomuutta ja alemmuuden tunnetta, kunnes naiset ennenpitkää pääsevät asioista jyvälle.
Kelpaanko minä enää noiden jälkeen, on monelle vaikea kysymys.
Miehen päämäärä on erilainen kuin naisten päämäärä, tätä ei aina oteta huomioon, miehet ehkä katsovat naisten elämää liiaksi omasta näkökulmastaan, ja päinvastoin. Naiset eivät ehkä saavuta mitään suurta pelkästä seksistä, eivätkä ehkä mielestään juuri menetäkään mitään. Naiset ovat enemmän parisuhdekeskeisiä, kun taas miehet ovat erittäin seksikeskeisiä.
Naisella voi olla kurjaa vaikka se saa, tätä eivät miehet ymmärrä. Eivätkä myöskään naiset ymmärrä sitä, että miehen maailma luhistuu kokonaan ilman kosketusta. Naisen kosketus on miestä motivoiva voima, siinä missä naisella se on parisuhde ja perhe.
Miehet katsovat asioita miesten näkökulmasta, ja naiset naisten. Yhteisymmärys voi olla vaikeaa löytää.muiden naisten puolesta, mutta itse olen kyllä "läheisyyskeskeinen". Vaikeinta yksinolossa ei ole seksinpuute tai parisuhteen puuttuminen vaan se, ettei pääse toisen ihmisen syliin, saa hellyyttä ja hyväksyntää. Sitten tällaisena ihan kivan näköisenä naisena on se pulma, että baareissa tarjolla oleva läheisyys edellyttäisi miltei automaattisesti seksiä. Eli läheisyyden pulaan ei tästäkään ole apua, kun ei tahdo tulla hyväksikäytetyksi ja saada kyseenalaista mainetta. Vaikka joku ihminen baarissa tulisikin hypoteettisessa tilanteessa sanomaan, että mennään meille halittelemaan ja silitetään toistemme hiuksia, niin ei nainen uskalla tuntemattoman mukaan lähteä.
Katsoin neloselta dokumentin kolmesta keski-ikäisestä neitsyestä, joista kaksi (mies sekä nainen) päättivät hankkiutua eroon neitsyydestään prostituoidun pakeilla. Kun tämä mies kävi ensimmäisen kerran prostituoidun luona hän sanoi, ettei olisi voinut edes ajatella mitään seksuaalista, koska oli niin häkeltynyt toisen ihmisen läheisyydestä. Hän oli siitä itsekin ihmeissään kuinka suuri yllätys se hänelle oli, että miten lämmin naisen keho on. Luulen siis, ettei miehet ja naiset loppupeleissä ole niin erilaisia. Ero suhtautumisessa seksiin johtuu lähinnä kasvatuksesta ja ympäristön paineista (lutkittelu yms.) ja tietenkin siitä, että naisella on heikompi fysiikka (siis voidaan raiskata/hakata, jos lähtee tuntemattoman mukaan).
Hauska yksityiskohta tuossa dokumentissa oli, että prostituoitua käyttänyt nainen käyttäytyi kuin stereotypinen mies: hän valkkasi miehen ulkonäön perusteella, meni, pani ja suunnitteli jo seuraavaa panokertaa. Tämä nainen oli vielä mielestään harras uskovainen ja pyörinyt kirkon piireissä ikänsä.
Jos tutustuu ennakkoluulottomasti miehiin ja naisiin, niin voi huomata, että pohjimmiltaan erot ovat hyvin pieniä ja lähinnä fyysisiä. Itse haluaisin auttaa yksinäisiä ihmisiä, mutta kovin avuttomaksi tunnen itseni ja on vaikea suhtautua siihen haukkujen ryöppyyn mikä tulee reaktiona pelkkään yritykseen ymmärtää.
- jaspercon
Pyritään pois kastijaosta tulevaisuudessa. Miljardööri Warren Buffettkin antaa jo omaisuuttaan lahjoituksena hyväntekeväisyyteen, kuten aikaisemmin lupaili. Tietysti järkevintä olisi tällä lahjoituksella tukea juuri huono-osaisimpien elämää.
Suurin osa meistä suomalaisista on keskitasoa ja todella huono-osaisia ja todella hyväosaisia on vain pienempi osa. Gaussin käyrää varmaan noudattelee. Ja nekin jotka itseään alempitasoiseksi luulevat, tuskin sitä oikeasti ovat.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751962Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361690Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81317Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241142Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151016- 59921
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57908