Olen ollut yhdessä vasta kuukauden päivät mieheni kanssa. Nyt jo tuntuu siltä, että arki on puuduttavaa, normaalia pyöritystä vain. Olin tuntenut hänet jo yli vuoden ennen seurustelua. Koko sinä aikana hän yritti enemmän tai vähemmän saada minut itselleen. Minulla ei kuitenkaan heti sydämessä syttynyt ja nautin muuten vain huomiosta.
Nyt kun yhdessä olemme olleet, niin jutut on, kuin 30 vuotta naimisissa olevilla. Tulee töistä meille, minä tehnyt ruoan valmiiksi. Hän syö ja nukahtaa sohavalle teeveen eteen. Illalla koitan jostain jutella, mutta hän edelleen väsynyt.
Haluaisin tehdä paljon asioita yhdessä ja kuulla muitakin kauniita sanoja, kuin vain "hyvää yötä kulta". Hän ei asu luonani, mutta viettää viikosta 2-4 yötä vieressäni.
Olisimmekohan sittenkin ahnehtineet liikaa ja näemme toisiamme liian usein. Vai pitäisikö nyt jotenkin alkaa ruokkimaan suhdettamme jotenkin. Meillä kuitenkin hyvin paljon samanlaiset tulevaisuuden haaveet.
Minusta tuntuu, että miesystäväni ei edes mieti asiaa. Hän tuntuu olevan jokseenkin onnellinen näinkin. Olen koittanut joskus kysyä, että mikä mussa on sellaista, että tahdot olla luonani ja rakastat minua? Mutta hän ei tiedä. Ihan kuin hänelle kävisi nainen, kuin nainen. Sitten kun sen ottaa puheeksi, hän kieltää asian jämäkästi.
Toivoisin, että hän sanoisi vaikka, että huulet on söpöt, tai iho pehmeä tai ihastuin sinuun, koska olet niin reipas, iloinen etkä mikään uusavuton juntti. Sanoisi edes jotain... :s
Tahtoisin kovasti kuitenkin yrittää, koska tiedän olevani valmis suhteeseen. Kuitenkin olen ihastunut häneen, mutta kohta varmaan sekin katoaa... =( Itse olen kovasti koittanut kertoa hänelle asioita mistä hänessä pidän ja hän on selkeästi mielissään.
En jaksa vastata välillä hänen puheluihinsakaan, kun joka ikinen päivä soittaa. Eikä kerro ikinä mitään uutta ja tekee samat kysymykset. Sitten vielä illalla laittaa samaan aikaan hyvän yön viestin. Tämän on ihan oravanpyörä.
Miten tämä nyt tällein...

Vastaukset 11
Vanhimmat
No nainen kuin nainen ei hänelle varmaan kävisi, kun on sinua yrittänyt yli vuoden valloittaa.
Ei ehkä tajua, että pelkästään se ei riitä, että on saanut sinut. Vaan pitää tehdä työtä myös sen eteen, että saa pidettyä sinut.
Koita tehdä jotain kevyempää ruokaa, mikä ei väsyttäisi niin paljon. Tuo nimittäin on aika yleistä, että ruuan päälle nukahdetaan. Saattaa johtua esim. sokeriarvoista tms. tai on oikeesti ollut rankka työpäivä.
Mene vaikka sinä välillä hänen luokseen, niin näet vähän minkälaista hänen oma arkielämänsä on.
Kokeilkaa,että tapaatte esim. viikonloppuisin, kun olette olleet vasta noin lyhyen aikaa yhdessä.
Mutta kokemuksesta voin sanoa, että tasainen "harmaa" arki (josta minäkin aikanaan kapinoin) on kaikkein parasta ja turvallisinta.Sitten kun jotain alkoi tapahtua, oli se aina huonompaan suuntaan.
No nuo puhelut ja hyvänyön viestit tarkoittaa sitä, että olet koko ajan hänen mielessään.
Ehkä on vaan niitä miehiä, jotka eivät osaa suoraan tunteitaan ilmaista.
Minusta se Matin ja Tepon kappale on hyvä:
"En esitä raskastunutta, tiedäthän sen ....
Kertoo minusta hyvin suomalaisesta miehestä.
"Tulee töistä meille, minä tehnyt ruoan valmiiksi. Hän syö ja nukahtaa sohavalle teeveen eteen. Illalla koitan jostain jutella, mutta hän edelleen väsynyt."
Pitäisikö mennä aikaisemmin nukkumaan, harrastaa enemmnä liikuntaa ja syödä terveemmin?
Totta puhuen pitäisi. Sinähän sen sanoitkin. Tiedän aivan mainiosti hänen ruokatottumuksensa ja siksi koitankin itse aina väsätä sellaista terveellisempää ruokaa. Terveellisempää, kuin Atrillin makkarapaketti yhdellä kerralla naamaan edes lämmittämättä. Aivan järkyttävää. Ja tuo on vielä niin helkkarin epäterveellistä, että sekin alkaa kohta huolettaa, kun pitempään jatkaa tuollaista mässäämistä. Ei hänellä silti ylipainoa ole...
Ja kyllähän se pistää väsytäämään, jos syö kerran päivässä hotkimalla hirveät kasat ruokaa. Hänen työnsä on muutenkin kyllä rankkaa ja joutuu heräämään niin aikaisin, että vähempikin väsyttää.
Olen tässä aina välillä vaivihkaa ehdotellut, että mitäs jos alettaisiin lenkkeilemään yhdessä. Alkuun ihan pieniä hölkkälenkkejä. Lupauduin hommaamaan hänelle kunnon lenkkaritkin. Tuntuu, että jokainen pieni vihjaus ainakin oikeaan suuntaa. Eihän pieni johdattelu ole pahitteeksi ollenkaan. ;)
Mutta siis, kullä voin hänen väsymyksensä lähteen kuvitella. Itse olen vain sellainen aina menossa tyyppi, että vaikka yöunet jäisivät vähän vähemmälle, niin haudassa ehtii nukkua. Hän taas tarvitsee 19h unta, että kykenee kaikkii päivän askareisiin täysipainoisesti. Siksi tämä kierre tässä onkin. Koska kaikki hänen valveilla olo aikansa menee syömiseen ja työn tekoon. Tekee ylitöitä ja työmatkamon pitkä, joten kotona vasta kuuden kieppeillä. Sitten yhdeksän aikaan aletaankin harkitsemaan nukkumista. Höh huh...
Virhe.. ei 19 vaan 9h.
Kuukaudessa ei opi vielä tuntemaan ketään.
Oletko vain alistunut miehen sinnikkyden edessä, vai voitko sanoa rakastuneesi oikeasti?
"Olen koittanut joskus kysyä, että mikä mussa on sellaista, että tahdot olla luonani ja rakastat minua? Mutta hän ei tiedä. Ihan kuin hänelle kävisi nainen, kuin nainen. Sitten kun sen ottaa puheeksi, hän kieltää asian jämäkästi."
-Oletko joskus kuullut miehestä, joka pystyisi vastaamaan tuollaiseen?
Onneksi minulta ei ole koskaan yritetty lypsää tuollaisia naisten pohdintoja...
Toiset miehet osaavat, toiset eivät. Mutta en todellakaan anna tuollaisen häiritä. Jätän sen omaan arvoonsa ja olla onnellinen, että hän ylipäätään uskoutuu minulle häneelle tärkeistä asioista. Se merkitsee vain, että minä olen hänelle tärkeä. Hän puhuu minulle, mutta emme juttele, jos minä olen aloittanut keskustelun.
Ilmeisesti minun aloitukseni tulevat hänelle liian nopeasti ja hän joutuu sanattomaksi.
> Ja pelkään jaada ilman vastauksia ja inttäminen on ikävää. Hän, kun ei yleensä vastaa kahdella sanalla pidemmin..
pyydämpä vielä miettimään... haluatko vielä 30 vuoden päästä olla miehen kanssa, joka vastaa parilla sanalla, vai toivotko, että saisit käydä pitkiä keskusteluja ja pohdintoja rakkaasi kanssa?
mieti, miten sinä tulisit onnelliseksi, ja onko niille asioille mahdollisuuksia nykyisessä suhteessanne?
Kyllä se selkeämpikin ilmaisu löytyy, kun aikansa pohtii.
Terveisin
Mies Hämeestä
..avioliitot (maaseudulla) olivat usein käytännöllispohjaisia niin, että miehen osana oli hankkia elanto (fyysiset ominaisuudet) ja nainen hoiti kodin. Miehen perimä ja persoona oli, että kun pärjäsi vertaisiinsa nähden työssään, hankki toimeentulon jotenkin ja pääsi aika ajoin ns.miesten juttuihin (hevosmarkkinapäivät, pontikkarojektit,..) ja oli tärkeä ympäristössään, niin mies oli tyytyväinen oloonsa, eikä eukollakaan pitänyt olla naputtamista. Vanha pohjalaisjuttu: kun eukko kyseli rakastaako..niin ukko:.."minä ilimootan jahka tilanne muuttuu.."Tällaiset liitot näissä puitteissä toimivatkin etenkin jos vaimoväellä oli jotain henkistä virikettä ja yhdistystoimintaa esimerkiksi.
Nykyisellään asetelma on eri; nainen ei ole talousriippuvainen miehestä, tarpeet ovat hyvinvoinnin myötä kasvaneet eikä parinvalintakaan kovin perustu arkikäytännöllisyyteen. Suomiperimän omaava mies ja 'uusi' nainen voivat osua yhteen. On pienen kulttuurieron tapainen tilanne; kysymys on siitä, miten sen onnistuu luovimaan (miehen perusluonnehan ei muutu, nälän tullessa valvomattomana se kyllä edelleenkin syö sen raakamakkarapaketin). Tunnesisältöinen (ei huumori) puhelu ilman konkreettisia faktoja on suomimiehelle outoa, kukkia se voi ostaa komennuksen jälkeen. Epävarmuus tulee asetelmasta. Suomimiehen mahd.näkökulma (kaveripiirissään): 'kunhan on joku', naisen taas: 'ei riitä, että olen vain joku'. Tunneasioissa verbaalisesti lahjattomalla siinä on vakuuttamisen paikka.
Liiallinen kohteliaisuus kannattanee tässä ohittaa. On keskusteltava etukäteen päällimmäiset tarpeet, jotka ajan kuluessa tulisi täyttyä. Miten mies reagoi, saattaa kertoa jo jotakin. Onko muuten tuo kellon ympäri töissäolo tilapäistä, vai alistuuko hän työmyyränä työnantajan nykyisellään loputtomiin kotkotuksiin? Onko pientä aloitekyvyttömyyttä omissa asioissa mahd.havaittavissa? Jos ei ole yhteistä aikaa, on mahdotonta suunnitella suurempia. Mahdollinen elämisen laadun 'köyhäisyys' pitemmällä ajalla on kyllä riittävä syy siihen, että homma ei toimi. Ettei tule miehelle yllätyksenä jos näin käy. Mutta, kuten vanha sananlaskukin sanoo, yrittänyttä ei laiteta.
Siis työssään hän ei edes viihdy, mutta siellä käydään periaatteella "pakko saada rahaa, kun pitää perhe elättää". Siis juuri niin, tyypillinen suomalainen mies.
On kyllä kovasti etsinyt työpaikkaa lähempää ja moneen paikkaan soitellut ja jättänyt hakemuksi. Luulisin tilanteen muuttuvan aika piankin. Josko sitten olisi yhteistä aikka muulloinkin kuin vain viikonloppuisin. =)
Kity raasu.
Anna tämän suhteen mennä. Ilmankin on parempi.