"Ystävyys"

Tuntuu kun sydän otettais välillä rinnasta pois ja rutistettais pieneks mytyksi eikä hetkeen saa henkeä.

Pitkäaikaisen ja todella rakkaan ystävän kanssa heitti överiksi eli puhuttiin asioista pienessä humalassa liikaakin. Hiprakassa se tuntui hyvältä idealta ja nyt sitten olen huomannut, että en voi muuta ajatellakaan kun tätä "ystävää". Ilmeisesti selvin päin ei pystytä keskustelemaan näistä asioista. Tuntuu, että taustalla on jonkinlaista rakastamista molemmin puolin. Mitään pettämistä ei tapahtunut sinänsä, juttu pysyi keskustelutasolla ja pidettiin siinä toisiamme kädestä kiinni.

Hankalaa, että molemmat seurustelevat tahoillaan ja elävät siten omaa elämää. Tekisi mieli mennä ja halata ja itkeä tälle "ystävälle". Mitään kontaktia ei ole siltä suunnalta tullut muutamaan päivään. Kumpikaan ei uskalla ottaa kissaa pöydälle ja aloittaa kertomalla omista tunteista.

Olo on sellainen, että itku tulee hetkenä minä hyvänsä. Kova ikävä. Ja tietoisuus siitä, että rakkaudelle ei voi mitään tällä hetkellä ja tilanne ei voi edetä minnekään suuntaan.

Miksi hitossa kaikki täytyy mennä sähläämään aina? Miksi ihminen ei voi olla onnellinen tilanteessaan edes joskus. Aina ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Nyt koneelta soi biisi, jota silloin kuunneltiin ja fiilisteltiin, tuntuu että sydän räjähtää tuskasta.