Kaikki riittävästi oikeaa tietoa omaavat ihmiset tiedostavat sen, että ns. yliluonnollista on olemassa. Älyllisesti rehelliset ihmiset myöskin tunnustavat, että ns. yliluonnollista on olemassa ja oikeita ihmeitäkin tapahtuu.
Seuraavassa linkissä on kertomus Fatiman ihmeestä, jota todisti aikanaan noin 70 000 katsojaa. Samankaltaisia "aurinkoihmeitä" on kertomusten mukaan tapahtunut myös muualla maailmassa:
http://www.netikka.net/mpeltonen/fatima2.htm
Ateistit haluavat usein kieltää yliluonnollisen olemassaolon esimerkiksi toteamalla, että kaikki olemassaoleva on luonnollista. Yliluonnollisella kuitenkin tarkoitetaan ainakin vielä toistaiseksi selittämättömiä "yliluonnollisia" ilmiöitä, kuten esimerkiksi henkiolentojen-, enkeliolentojen ja Valo-olentojen kohtaamisia, telepatiaa yms.
Uskoa ja uskonnollisuutta on monenlaista. On runsaasti tekopyhää, epäaitoa ja teeskenneltyä uskonnollisuutta, jonka avulla asianomainen henkilö tavoittelee vain omia etujaan. Rehellisempi ja aidompi uskonnollisuus ja -henkisyys näkyy arvoissa ja käytännön teoissa.
Rehelliseen uskonnollisuuteen kuuluvat muodossa tai toisessa seuraavat uskomukset ja käsitykset:
a) On olemassa ihmistä suurempia - ja myös näkymättömiä - voimia jotka vaikuttavat
tässäkin maailmassa - ja usein sellaisella tavalla, jota on äärimmäisen vaikea käsittää.
b) Ihmisen elämällä on korkeampi tarkoitus ja hänessä on entiteetti (sielu tms) joka jatkaa olemassaoloaan fyysisen kuoleman jälkeenkin.
Ateistien tapa kieltää korkeampien voimien olemassaolo on outo ja kummallinen, koska maailmankaikkeus on lähes äärettämän suuri ja monimutkainen - ja suurelta osin ihmiskunnalle tuntematon. Rehellinen ja aito uskonnollisuus ja -henkisyys perustuu siten nöyryyteen ja oman pienuuden ja ennenkaikkea tietämättömyyden tiedostamiseen ja tunnustamiseen.
Panteistinen jumalausko on yleinen käsitys Jumalasta, mutta totuuteen syvemmälle menevät tietävät, että aitoon uskonnollisuuteen sisältyy myös konkreettisempaa totuutta koskien Jumaluutta ja Taivaallisia Hierarkioita(Korkeampia Voimia).
Urantia -kirjassa kuvataan mm. Taivaallisia olentoja ja teos on jonkinlaista kristillistä kosmologiaa. Vaikka ei uskoisikaan Urantia-kirjaan kirjaimellisesti, niin on hyvinkin järjenmukaista, että maailmankaikkeudella on jonkinlainen keskushallinto, jonka ytimen muodostavat korkeimpien olemassaolon tasojen suurimmat olennot. Korkein Taivaallinen Hallinto jakautuisi hierarkisesti korkeammilta tasoilta aina planetaarisille paikallisille tasoille asti ja siten alempien fyysisyyden maailmoihin.
Mikäli ihminen uskoo aidosti Jumalaan - ja ennenkaikkea oikeudenmukaiseen Jumalaan ja mielekkäästii järjestäytyneeseen/järjestettyyn maailmankaikkeuteen, niin yllä kuvatun kaltainen hallintomalli - ainakin jossakin muodossa - täytyy sisältyä hänen maailmankuvaansa.
Rehellisyyteen ja oikeamielisyyteen perustuva henkisyys ja uskonnollisuus - ja aito sivistys kuuluvat aina yhteen. Ne ihmiset jotka eivät pidä ns. yliluonnollista olemassaolevana ja sulkevat Korkeampien Voimien olemassaolon mahdollisuuden pois, eivät ole älyllisesti rehellisiä - tai eivät harhaanjohdettuina tiedä totuutta.
Rehellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen perustuva aito uskonnollisuus, aito henkisyys ja sivistys kuuluvat aina yhteen.

Vastaukset 16
Vanhimmat
on hyvinkin luonnollista niille, joille se on mielen syevereihin 'konkretisoitunut'.
Oliko huono ilmaus, kuitenkin valitettavan vanhollisia on paljon, kaikenikäisissä.
Jumalakuva on vääristynyt ja sen oikaisemiseksi pitäisi suurten instituutioiden kokea melkoinen 'vallankumous'.
"Jumalakuva on vääristynyt ja sen oikaisemiseksi pitäisi suurten instituutioiden kokea melkoinen 'vallankumous'."
Aivan. Nykyisin ajatellaan näemmä, että Jumala on mitä tahansa mitä haluamme Jumalan olevan, tyhjä taulu johon voimme projisoida kaikkea mahdollista omasta päästämme. Mutta Jumala ei ole se mitä haluamme Jumalan olevan, Jumala on Jumala. Se on kova ja ankara totuus, jolla on voimaa lyödä koko nykyinen kulttuurinen järjestys murskaksi! Jumala on Jumala...
>>Aivan. Nykyisin ajatellaan näemmä, että Jumala on mitä tahansa mitä haluamme Jumalan olevan, tyhjä taulu johon voimme projisoida kaikkea mahdollista omasta päästämme>>
Realistista Jumalakuvaa muodostettaessa ei voida sivuuttaa maailmankaikkeuden valtavaa kokoa:
* Linnunrata-galaksin pituus on n. 100 000 valovuotta ja auringon kaltaisia tähtiä (= tähtijärjestelmiä)Linnunradassasa on noin 200-300 miljardia.
* Lähin suuri galaksi (Andromeda) sijaitse noin 2,4 miljoonan valovuoden päässä Maasta.
* Yhdekäsän miljardin valovuoden matkan päässä on havaittu galaksi,jonka koko on tuhatkertainen Linnunrataan verrattuna. Suurimmat galaksit lienevät sitäkin galaksia vielä huomattavasti suurempia.
* Galakseja on maailmankaikkeudessa miljardeja - ja ehkä jopa satoja miljardeja - tai vieläkin enemmän.
Näkyvän fyysisen massan lisäksi puhutaan näkymättömästä pimeästä aineesta, jota on laskelmien mukaan noin 24% - ja pimeästä täysin tuntemattomasta energiasta, jota on laskelmien ja arvioiden mukaan noin 71%.
//Ateistit haluavat usein kieltää yliluonnollisen olemassaolon esimerkiksi toteamalla, että kaikki olemassaoleva on luonnollista.//
- Yksikään järjellinen ihminen ei ole ateisti, ateisti siinä mielessä, etteikö Korkeinta, eli selittämätöntä [ihmiselle] voisi tunnustaa, mutta huomaa -->ei tunnistaa, tai täysin selittää.
Ateisti ei siis tunnusta niitä jumal-kuvia, joiden järjettömyys kaikella tapaa sotii logikkaa, mutta myös oikeudenmukaisuutta ja rakkaudellisuutta vastaan.
Luonnollista on luonnoton ja luonnotonta on luonnollinen---> jos asioita tarkastellaan ihmis-kontekstista, mutta syvällisesti[hengessä] idea tasoissa.
Yksi syy miksi ateisti kiistää jumal-kuvien järjellisyyden mm. jumal-kuvan kaikkivaltiudesta-->on olevaisuuden järjettömyys[luonnottomuuden] sen idean, tai oikeastaan syvemmin ideattomuuden perusteella--> kontraten kaikkivaltias idean sisältöön.
>>Ateisti ei siis tunnusta niitä jumal-kuvia, joiden järjettömyys kaikella tapaa sotii logikkaa, mutta myös oikeudenmukaisuutta ja rakkaudellisuutta vastaan>>
Ymmärrän kyllä ateismia, jossa järjetön ja epälooginen jumalakuva - tai jumalakäsitys - kielletään, mutta jyrkemmän linjan ateistit kieltävät Henkiolennot, Korkeammat Voimat, Jumalolennot, Enkelit jne.
>>Yksi syy miksi ateisti kiistää jumal-kuvien järjellisyyden mm. jumal-kuvan kaikkivaltiudesta-->on olevaisuuden järjettömyys[luonnottomuuden] sen idean, tai oikeastaan syvemmin ideattomuuden perusteella--> kontraten kaikkivaltias idean sisältöön>>
Kaikkivaltias jumalolento-käsite on ongelmallinen jos se personoidaan vain yhteen suureen olentoon.
Toisaalta kuitenkin on niin, että (ilmeisesti) kaikki universumissa oleva energia on tietoista energiaa ja tietoisuus taas on Hengen ominaisuus, joten...
On kahdenlaisia uskon totuuksia. Toiset voimme tietää järjen perusteella, toiset ilmoituksen. Pyhää kolminaisuutta ei esimerkiksi voi todistaa ilman tietoa Raamatusta, mutta Jumalan olemassaolo, olemus ja monet muut asiat voidaan päätellä ihan pelkän logiikan kauttakin.
//Ymmärrän kyllä ateismia, jossa järjetön ja epälooginen jumalakuva - tai jumalakäsitys - kielletään, mutta jyrkemmän linjan ateistit kieltävät Henkiolennot, Korkeammat Voimat, Jumalolennot, Enkelit jne.//
- "Hullu sanoo sydämessään-->ei ole Jumalaa", eli suulla/pinta ja arki-todellisuudessa[vielä] elävä ateisti, ei oma-kohtaisen kokemuksen puuttuessa voi erottaa jumaluuksia,alemmista ylemmistä ja Korkeimmasta Kaikkivaltiaasta[Kokonaisuus/Nimetön /Tuntematon/Tutkimaton].
Sen sijaan sydämessään useimmat heistäkin tuntevat "Oudon, mutta tutun Ajatuksen, joka nousee joskus mieleen", jos tämäkin on pois tietoisuudesta, on kyse olennosta, joka ei sisällä Korkeampaa tietoisuutta, vaan ainoastaan 'maailman sielun', eli biologis-psyykkisen-voiman. Siinä ei voi syyttää, tai kiittää ketään, jokainen ammentaa vain ja ainoastaan omastaan.
//Kaikkivaltias jumalolento-käsite on ongelmallinen jos se personoidaan vain yhteen suureen olentoon.
Toisaalta kuitenkin on niin, että (ilmeisesti) kaikki universumissa oleva energia on tietoista energiaa ja tietoisuus taas on Hengen ominaisuus, joten...//
- Kokonaisuudessa täytyy olla kaikki, mutta kaikki ei ole siinä mielessä Kokonaisuutta[Korkein], että osa[juuri ME] Kokonaisuudesta on balansoimattomassa tilassa---> Alku-Idan, eli Alku-juurimaisen Kokonaisuuden kanssa.
Haluaisin tosiaankin tietää, miten Jumalan olemassaolon voi päätellä logiikan avulla? Jumala sotii logiikkaa vastaan...
Ja mitä Raamatun "tietoon" tulee, se on vain ihmisten kirjoittama kirja, joka ei sisällä mitään varmaa tietoa.
...kyllä se Raamattu sisältää aitoa kunnon tietoa sillä vaikka se onkin ihmisten kirjoittama niin se on Jumalan sanaa, joka taas ei voi olla muuta kuin totta.
...aivan samaa mieltä!
Aitoa tietoa ei ole olemassakaan, sitäpaitsi Raamatussa on vain vähän oikeita historiallisia tapahtumia. Mitä Jumalan sanaan tulee, miksi se muuttuu ajan myötä sopivammaksi kyseiseen aikaan? Eikö Jumalan tieto olisi ajasta riippumatta totta?
Millä tavalla Jumalan sanaa on muakattu?
Tottakai on olemassa paljonkin asioita joita me emme ymmärrä. Jokainen varmasti tajuaa tämän. Mutta sitä pitemmälle päättelyketjua ei voi viedä.
Näiden nk. ihmeiden ja yliluonnollisten tapahtumien luonteesta tai mahdollisista syistä emme toistaiseksi tiedä mitään joten niiden taustalle on turha esittää arvauksia. Kuten sinä teit.
Sivistynyt suhteuttaa tietonsa maailmaan eikä muihin ihmisiin.
Vain kokeminen on todellista. Kokeminen kertoo myös sen millainen kukin ihminen on sisäisesti. Totuuteen ja oikeaan pyrkiminen alkaa oman sisäisen tilansa tunnistamisesta.
"Kaikki riittävästi oikeaa tietoa omaavat ihmiset tiedostavat sen, että ns. yliluonnollista on olemassa. Älyllisesti rehelliset ihmiset myöskin tunnustavat, että ns. yliluonnollista on olemassa ja oikeita ihmeitäkin tapahtuu. "
>>Riittävästi "oikeaa" tietoa omaavat.... miten määrittelet oikean tiedon?? Itse en usko mihinkään yliluonnolliseen ja uskon sen olevan oikeaa tietoa, miten voin olla sen enempää väärässä kuin sinäkään?
>>Ja mitä tulee älyllisiin ja rehellisiin ihmisiin, niin itse luokittelen nämä ihmiset heiksi, jotka katsovat ns. yliluonnollisten asioiden olevan vain toistaiseksi tieteellä selittämättömissä olevia asioita. Ja ihmeisiinkään en usko, kaikkee löytyy tieteellinen selitys ennemmin tai myöhemmin.
"Ateistit haluavat usein kieltää yliluonnollisen olemassaolon esimerkiksi toteamalla, että kaikki olemassaoleva on luonnollista."
>>Kommentin sävy on jo jotenkin ateistivastainen, mutta kyllä, mielestäni kaikki olemassaoleva on luonnollista, vaikkei ihminen niitä pystyisikään selittämään. Esim. luonnon tapahtumia, jotka pystytään nykyään selittämään on ennen selitetty jumalilla.
"On runsaasti tekopyhää, epäaitoa ja teeskenneltyä uskonnollisuutta, jonka avulla asianomainen henkilö tavoittelee vain omia etujaan."
>>Täysin samaa mieltä tässä asiassa, esimerkiksi ottaisin kristinuskon alkuajat, jolloin paavilla oli lähes rajatonta valtaa ja mammonaa.
"Ateistien tapa kieltää korkeampien voimien olemassaolo on outo ja kummallinen, koska maailmankaikkeus on lähes äärettämän suuri ja monimutkainen - ja suurelta osin ihmiskunnalle tuntematon."
>>Miten niin outo ja kummallinen?? Tapa, miten ilmaiset asian väheksyy ateisteja. Ja miten maailmankaikkeus siihen liittyy?
"Ne ihmiset jotka eivät pidä ns. yliluonnollista olemassaolevana ja sulkevat Korkeampien Voimien olemassaolon mahdollisuuden pois, eivät ole älyllisesti rehellisiä - tai eivät harhaanjohdettuina tiedä totuutta. "
>>Ai ei olla älyllisesti rehellisiä?? Tässä vaiheessa rupeaa jo vähän keittämään.. puhumattakaan, että oltaisiin harhaajohdettuja, kun asia on juuri toisinpäin. Teitä on lähes syntymästä asti aivopesty uksomaan "Korkeampiin Voimiin" ja muihin yliluonnollisiin ilmiöihin...
Miten pystytkään luokittelemaan mielipiteesi "totuudeksi"...todellakin raivostuttavaa.