Yritän valaista tilanteen mahdollisimman selkeästi ja lyhyesti. Toivottavasti joku saa selvää pointistani ja asian ytimestä, jos nyt itsekään enää tiedän sitä.
Kirjoitan asian tälle palstalle siksi, että mielestäni tämä ongelma koskettaa eniten parisuhdetta.
Eli: Taustatiedoiksi, olemme opiskeleva pariskunta, minä (nainen) pari vuotta päälle 20v. mies pari vuotta vanhempi minua. Olemme seurustelleet 3 vuotta ja yhdessä on asuttu kaksi.
Parisuhteessamme meillä ei ole mitään ongelmia, kaikki sujuu hyvin, arki on ihanaa, elämä hymyilee muilta osin, vietämme paljon aikaa yhdessä, olemme tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen, kun saamme olla kahdestaan.
MUTTA, tilanne on nyt se, että ehkäisystä huolimatta tulin raskaaksi. Asia on vielä lääkärin varmistusta vaille varma, mutta apteekin testi näytti plussaa. Asia oli suuri yllätys ja shokki meille, koska ehkäisystä olimme huolehtineet todella tarkasti ja tunnollisesti.
Lapsiasioista olemme puhuneet ja paljon. Kumpikin haluamme lapsen, mutta ei vielä. Emme koe olevamme valmiita vanhemmiksi ja itse en oikein osaa edes ajatella elämää pienen vauvan kanssa. Ensiksi haluamme saavuttaa muita asioita elämässämme: opiskella, saada ammatin, käydä töissä, ostaa asunnon/rakentaa talon. Ja ennen kaikkea haluan, että parisuhde on vakaalla pohjalla, kun lapsi tulee, jos tulee. Olemme menossa naimisiin kesällä 2010 eli olemme kihloissa.
Ongelma on nyt se, että mieheni on ehdottomasti abortin kannalla tässä tilanteessa. Hän ei halua omien sanojensa mukaan sitoutua kehenkään huollettavaan ihmiseen (siis lapseen) näin nuorena, vaan haluaa elää vielä huoletonta elämää, kokea ja ihmetellä maailmaa. Hän kokee, että elämä loppuu siihen, jos tulee lapsi. Että lapsi sitoo ja köyttää hänet kotiin, ei voi enää tehdä mitään, kaikki elämä pyörii vain lapsen ympärillä. Avomiehelläni ei ole mitään kokemusta lapsista, joten kaikki nämä ajatukset perustuvat lähinnä kuulopuheille, mielestäni liioitelluillekin sellaisille.
Miestä tämä asia siis todella pelottaa ja hän haluaa ratkaista asian abortilla.
Itse taas en tiedä, mihin suuntaan kallistuisin. Pelkään tekeväni elämäni suurimman virheen. Yksinhuoltajaksi en tietenkään halua päätyä, vaan haluan ehjän perheen, jos sellaisen joskus saan. Nyt olen asennoitunut elämään kahdestaan avomieheni kanssa vielä muutaman vuoden. Siksi tämä suunnittelematon raskaus todella sekoittaa ajatukset. Eniten pelkään sitä, että jos todella päätän pitää lapsen, miten parisuhteellemme käy. Mieheni siis ei aio tässä tilanteessa lähteä heti livohkaan vaan aikoo kantaa vastuunsa, mutta ei omien sanojensa mukaan ole varma, miten kauan jaksaa ja kestää tilannetta. Jos siis lapsi on hankala hoidettava, minun ja mieheni välit kiristyvät, tulee suuria ongelmia, joita emme pysty selvittämään, mieheni voi siis turvatakseen oman "huolettoman" nuoruutensa, lähteä, kun on kokenut yrittäneensä kaiken.
Tavallaan minusta nyt tuntuu, että hän on jättänyt minut yksin tämän ongelman kanssa. Kaikki se, mitä päätän tulee joka tapauksessa vaikuttamaan meihin - enemmän tai vähemmän. Päässäni pyörivät vain kaikki ajatukset, joita mieheni on lähipäivinä puhunut: häntä inhottaa raskaana olevat naiset, sillä hänestä raskaudessa ei ole mitään kaunista, enemmänkin pelottavaa ja inhottavaa. Hän ei voi ajatellakaan seksiä tai muuta läheisyyttä raskaana olevan naisen kanssa, vaikka se kuinka olisin minä, jota hän rakastaa.
En tiedä, onko tuo ajatus pysyvä, jos siis raskautta jatkamme, ajatteleeko hän enää muutaman kuukauden kuluttua näin...
Mieheni myös pelkää, että raskaana ollessani muuttuisin "hirviöksi", joka vain valittaa, jota täytyy palvella ja hoitaa, joka ei ole enää normaali oma itsensä. Samoin hän tuntuu pelkäävän sitä isoa vastuuta, jonka on kehitellyt lapsesta syntyvän.
Totta kai lapsesta otetaan vastuu, jos sellainen syntyy, en sitä tarkoita, vaan että mieheni luulee, että hän ei voi enää olla oma itsensä lapsen syntyessä. Että hän menettää harrastuksensa, kaverinsa, omat mielenkiintonsa, jos lapsi syntyy. Mielestäni tämä on hieman vinksahtanut käsitys, sillä tiedän paljon lähipiirini isiä, jotka kyllä todellakin elävät omaakin elämäänsä, vaikka heillä lapsi olisikin. Samoin tietenkin äitejä.
Itse ajattelen niin, että lapsi on meillä vain lainassa. Siitä huolehditaan ja sitä rakastetaan, mutta ennen kaikkea täytyy säilyttää kosketus omaan elämäänkin, omiin harrastuksiin, ajatuksiin ja haaveisiin, sillä lapsi ei ikuisesti ole pieni ja huollettava, vaan kasvaa ja menee pian jo omia menojaan. En halua silloin tippua tyhjän päälle, että olisin koko nuoruuteni uhrannut ainoastaan lapselle.
Minuakin siis pelottaa, mutta en tiedä missä määrin voin luottaa mieheni tukeen, jos teen päätöksen suuntaan tai toiseen. Yksinkertaistettuna joudun valita: parisuhde vai lapsi, koska miehen mielestä kumpaakin ei voi saada, toinen sulkee pois toisen. Itse en ymmärrä tätä...
Molempien vanhemmat jo kovasti odottavat lapsenlapsia ja olisivat varmasti onnensa kukkuloilla, jos meille tulisi lapsi. Hoitoapua ja myös taloudellista apua saisimme. Kuitenkin nämä eivät merkitse juuri mitään siinä tilanteessa, jos mieheni mielestä parisuhde kuolee pois lapsen tultua tässä vaiheessa elämää.
Sanottakoon vielä se, että mieheni on nykyään todellinen kotikissa: käy töissä ja opiskelee, mutta on muuten vain kotona. Näkee kavereitaan todella harvoin ja ei harrasta muuta kuin tietokoneella pelaamista ja elokuvia. En ymmärrä, mikä hänen normaaliarjessaan näiden asioiden suhteen muuttuisi niin radikaalisti, jos lapsi tulisi.
Toisaalta taas ymmärrän todella hyvin miestäni.
Hankala tilanne :/
Kaipaankin nyt erityisesti asiallisia kommentteja, vaikka tiedän, että näillä palstoilla se on suuri harvinaisuus...
Kirjoitan asian tälle palstalle siksi, että mielestäni tämä ongelma koskettaa eniten parisuhdetta.
Eli: Taustatiedoiksi, olemme opiskeleva pariskunta, minä (nainen) pari vuotta päälle 20v. mies pari vuotta vanhempi minua. Olemme seurustelleet 3 vuotta ja yhdessä on asuttu kaksi.
Parisuhteessamme meillä ei ole mitään ongelmia, kaikki sujuu hyvin, arki on ihanaa, elämä hymyilee muilta osin, vietämme paljon aikaa yhdessä, olemme tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen, kun saamme olla kahdestaan.
MUTTA, tilanne on nyt se, että ehkäisystä huolimatta tulin raskaaksi. Asia on vielä lääkärin varmistusta vaille varma, mutta apteekin testi näytti plussaa. Asia oli suuri yllätys ja shokki meille, koska ehkäisystä olimme huolehtineet todella tarkasti ja tunnollisesti.
Lapsiasioista olemme puhuneet ja paljon. Kumpikin haluamme lapsen, mutta ei vielä. Emme koe olevamme valmiita vanhemmiksi ja itse en oikein osaa edes ajatella elämää pienen vauvan kanssa. Ensiksi haluamme saavuttaa muita asioita elämässämme: opiskella, saada ammatin, käydä töissä, ostaa asunnon/rakentaa talon. Ja ennen kaikkea haluan, että parisuhde on vakaalla pohjalla, kun lapsi tulee, jos tulee. Olemme menossa naimisiin kesällä 2010 eli olemme kihloissa.
Ongelma on nyt se, että mieheni on ehdottomasti abortin kannalla tässä tilanteessa. Hän ei halua omien sanojensa mukaan sitoutua kehenkään huollettavaan ihmiseen (siis lapseen) näin nuorena, vaan haluaa elää vielä huoletonta elämää, kokea ja ihmetellä maailmaa. Hän kokee, että elämä loppuu siihen, jos tulee lapsi. Että lapsi sitoo ja köyttää hänet kotiin, ei voi enää tehdä mitään, kaikki elämä pyörii vain lapsen ympärillä. Avomiehelläni ei ole mitään kokemusta lapsista, joten kaikki nämä ajatukset perustuvat lähinnä kuulopuheille, mielestäni liioitelluillekin sellaisille.
Miestä tämä asia siis todella pelottaa ja hän haluaa ratkaista asian abortilla.
Itse taas en tiedä, mihin suuntaan kallistuisin. Pelkään tekeväni elämäni suurimman virheen. Yksinhuoltajaksi en tietenkään halua päätyä, vaan haluan ehjän perheen, jos sellaisen joskus saan. Nyt olen asennoitunut elämään kahdestaan avomieheni kanssa vielä muutaman vuoden. Siksi tämä suunnittelematon raskaus todella sekoittaa ajatukset. Eniten pelkään sitä, että jos todella päätän pitää lapsen, miten parisuhteellemme käy. Mieheni siis ei aio tässä tilanteessa lähteä heti livohkaan vaan aikoo kantaa vastuunsa, mutta ei omien sanojensa mukaan ole varma, miten kauan jaksaa ja kestää tilannetta. Jos siis lapsi on hankala hoidettava, minun ja mieheni välit kiristyvät, tulee suuria ongelmia, joita emme pysty selvittämään, mieheni voi siis turvatakseen oman "huolettoman" nuoruutensa, lähteä, kun on kokenut yrittäneensä kaiken.
Tavallaan minusta nyt tuntuu, että hän on jättänyt minut yksin tämän ongelman kanssa. Kaikki se, mitä päätän tulee joka tapauksessa vaikuttamaan meihin - enemmän tai vähemmän. Päässäni pyörivät vain kaikki ajatukset, joita mieheni on lähipäivinä puhunut: häntä inhottaa raskaana olevat naiset, sillä hänestä raskaudessa ei ole mitään kaunista, enemmänkin pelottavaa ja inhottavaa. Hän ei voi ajatellakaan seksiä tai muuta läheisyyttä raskaana olevan naisen kanssa, vaikka se kuinka olisin minä, jota hän rakastaa.
En tiedä, onko tuo ajatus pysyvä, jos siis raskautta jatkamme, ajatteleeko hän enää muutaman kuukauden kuluttua näin...
Mieheni myös pelkää, että raskaana ollessani muuttuisin "hirviöksi", joka vain valittaa, jota täytyy palvella ja hoitaa, joka ei ole enää normaali oma itsensä. Samoin hän tuntuu pelkäävän sitä isoa vastuuta, jonka on kehitellyt lapsesta syntyvän.
Totta kai lapsesta otetaan vastuu, jos sellainen syntyy, en sitä tarkoita, vaan että mieheni luulee, että hän ei voi enää olla oma itsensä lapsen syntyessä. Että hän menettää harrastuksensa, kaverinsa, omat mielenkiintonsa, jos lapsi syntyy. Mielestäni tämä on hieman vinksahtanut käsitys, sillä tiedän paljon lähipiirini isiä, jotka kyllä todellakin elävät omaakin elämäänsä, vaikka heillä lapsi olisikin. Samoin tietenkin äitejä.
Itse ajattelen niin, että lapsi on meillä vain lainassa. Siitä huolehditaan ja sitä rakastetaan, mutta ennen kaikkea täytyy säilyttää kosketus omaan elämäänkin, omiin harrastuksiin, ajatuksiin ja haaveisiin, sillä lapsi ei ikuisesti ole pieni ja huollettava, vaan kasvaa ja menee pian jo omia menojaan. En halua silloin tippua tyhjän päälle, että olisin koko nuoruuteni uhrannut ainoastaan lapselle.
Minuakin siis pelottaa, mutta en tiedä missä määrin voin luottaa mieheni tukeen, jos teen päätöksen suuntaan tai toiseen. Yksinkertaistettuna joudun valita: parisuhde vai lapsi, koska miehen mielestä kumpaakin ei voi saada, toinen sulkee pois toisen. Itse en ymmärrä tätä...
Molempien vanhemmat jo kovasti odottavat lapsenlapsia ja olisivat varmasti onnensa kukkuloilla, jos meille tulisi lapsi. Hoitoapua ja myös taloudellista apua saisimme. Kuitenkin nämä eivät merkitse juuri mitään siinä tilanteessa, jos mieheni mielestä parisuhde kuolee pois lapsen tultua tässä vaiheessa elämää.
Sanottakoon vielä se, että mieheni on nykyään todellinen kotikissa: käy töissä ja opiskelee, mutta on muuten vain kotona. Näkee kavereitaan todella harvoin ja ei harrasta muuta kuin tietokoneella pelaamista ja elokuvia. En ymmärrä, mikä hänen normaaliarjessaan näiden asioiden suhteen muuttuisi niin radikaalisti, jos lapsi tulisi.
Toisaalta taas ymmärrän todella hyvin miestäni.
Hankala tilanne :/
Kaipaankin nyt erityisesti asiallisia kommentteja, vaikka tiedän, että näillä palstoilla se on suuri harvinaisuus...
Vastaukset 30
Vanhimmat
Nämä hommathan menevät usein niin, että harva katuu lapsen saamista. Kun se oma nyytti lopulta on kainalossa, niin siitä tulee elämän suurin ilo ja keskipiste riippumatta siitä, miten tiukkaa on taloudellisesti tai miten paljon yöt valvottavat.
Aborttia jotkut sen sijaan katuvat - etenkin jos eivät saa lasta myöhemmin kun sitä yrittävät.
Tilanteesi on kiistämättä vaikea, mutta ei mikään maailmanloppu. Lääkärit kehottavat lastentekoon jo opiskeluiällä, mikä luonnon näkökulmasta lieneekin oikein luontevaa. Kun lapset tekee nuorena, niin vanhempana on vapautta, vieläpä sellaista vapautta, jossa on rahaa käytettävissä. Nuorten vapaus on usein pihistämistä ja viinanjuontia.
Teet niin tai näin, niin kyllä sinä siitä selviät.
Kyllä teidän elämäänne mahtuu lapsikin. Toisaalta jos päädytte aborttiin, kyllä siitä yli pääse ja perheen voi perustaa myöhemmin ilman stressiä.Varmasti päädytte teille oikeaa ratkaisuun, on se sitten mikä tahansa.
Tänne tulee varmasti paljon epäasiallisia vastauksia mm abortinvastustajilta, älä välitä niistä. Niillä ei ole mitään tekemistä teidän tilanteenne kanssa, vaan ne ovat uskonnollis-poliittista propagandaa. Tsemppiä!
Teillä on kyllä kieltämättä todella hankala tilanne, ei käy kateeksi. Mutta pohtikaa yhdessä mitä voisitte tehdä. Tuli mieleen, että voisitteko jutella jonkun vaikka perheneuvojan kanssa? Lapsihan kyllä mullistaa elämää kun se tulee, mutta eihän se sitä todellakaan tarkoita että oma elämä loppuu siihen. Luulen että miehesi haluaisi saada opiskelunsa päätökseen ennen kuin perhettä aletaan perustamaan.
Sinun pitää myös miettiä mitä juuri SINÄ haluat? Jos haluat pitää lapsen ja olet asiasta varma, niin tulet katumaan kovasti jos abortin teet. Mutta jos nyt abortinkin haluat, se voi alkaa kaduttamaan myöhemmin. Ja jos pidät lapsen, kannat siitä vastuun sen n. 20vuotta mutta huoli jatkuu koko elämän vaikka tuohan lapsi elämään ihan uudenlaista rikkautta. Tuli myös mieleeni adoptio vaihtoehtokin on olemassa, mutta se voi olla kaikkein rankin vaihtoehto. En halua pelotella tai mitään, mutta oikeastaan ihan sama mitä teet asian kanssa, se seuraa sinua loppuelämäsi. Todellakin sinun kannattaisi jutella asiasta jonkun kanssa ja kertoa tuntemuksistasi. Puhuminen auttaa ja keskustelu selkiyttää ajatuksia. Todella kovasti tsemppiä, auringonpaistetta ja jaksamista sekä kaikkea hyvää!
Olet tosiaan nuori...et fyysisesti, mutta ajatusmaailmassasi. Miksi tappaisit elämän vain sen vuoksi, että haluat pari vuotta lisää teiniaikaa??? Se pieni olento sisälläsi on ihminen. Kysy häneltä haluaisiko hän, että tappaisit hänet!! Jos harrastat seksiä, on sinun kannettava vastuu. Et ole enää mikään lapsukainen, joten et voi vedota siihen, ettet tiennyt. Lapsi on nyt sinun vastuusi ja velvollisuutesi enemmän kuin harrastuksesi ja muu kiva. Ajattele nyt itse, mitä rinnastat tuossa tekstissäsi!! Jos pidät hänet, mies tulee varmasti rakastamaan häntä. Lapsen synnyttyä nuo ajatuksesi tuntuvat ihan houreilta, sen voin lähes luvata. Tulet rakastamaan häntä niin paljon, ettet voi sitä käsittää. Raskaus on syystä pitkä. Sen aikana tuleva äiti kasvaa äidiksi ja kiinnittyy lapseen. Itse niin halusin lasta ja menetin sen pienen kultaisen ja tuska on kova. Sinulla on lahja kohdussasi ja haluat tappaa hänet...Älä miestä ajattele äläkä parisuhdettasi. Uusi elämä on aina ihme. Saat huomata, että äidin ja lapsen suhde on elinikäinen. Miehestä et voi tietää, vaikka lähtisi lampsimaan, vaikka tekisit hänen vuokseen kymmenen aborttia...Itsekin olisin saanut lapsen ilman että edes asun miehen kanssa, eikä se pelota, ei lainkaan.
Älä tee aborttia. Se jättää isot arvet sieluusi. Mietit valintaasi koko lopun elämäsi. Lasta et kadu ikinä, vaikka elämä menisi miten. Mutta kuten huomaat niin elämä harvoin menee niin kun se on etukäteen suunnitellut:)
äläpä yleistä.
abortti olisi luokiteltu murhaksi.
"Jos harrastat seksiä, on sinun kannettava vastuu."
Vastuunkantoa on esimerkiksi abortointi tai lapsen kasvattaminen. Vastuun välttelyä taas lapsen hylkääminen tai antaminen pois.
"Älä miestä ajattele äläkä parisuhdettasi. "
Oletko todellakin sitä mieltä että miehellä ei saisi olla mitään sanavaltaa näin suuressa asiassa? Onko elämä yksinhuoltajana kivaa? Vastaan itse: ei, se on raskasta.
Kirjoittajalla on varmasti jo muutenkin kamala olo yllättävästä tilanteesta, niin sinäpä päätät lisätä vettä myllyyn varsin painostavalla ja itsesyytöksiä lisäävällä tavalla. Omaa pahaa oloaan ei saa purkaa muihin tuommoisella "tappamis" viestillä. Joskus olisi ilmeisesti parempi olla hiljaa kuin valistaa noin ajattelemattomasti!
Mikäli tilanne on oikeasti niin että kyseessä olisi vain parista lisävuodesta,
niin olisin iloinen tuosta sattuman järjestämästä vauvasta!
Omasta kokemuksesta voin sanoa että mikäli itse olisin 20v tullut raskaaksi, niin olisin varmaan shokissa, mutta nyt (30v) kiitollinen siitä että lapsi jo olisi, sillä tässäiässä kaikki tuntuu olevan vähintään yhtä hankalaa ja epäselvää, vaikka saman miehen kanssa olenkin ollut jo yli 10v.
Nuorempana olisi osannut suhtautua tilanteeseen paremmin.
Jos miehesi uhkailee ja haukkuu sinua, se vain todistaa sen miten hän suhtautuu ylipäätään elämän tuomiin yllätyksiin ja muutoksiin: oletko valmis sellaisen miehen kanssa elämiseen.
Seksissä on aina se riski että voi tulla raskaaksi ja raskaudesta seuraa ihan oikea lapsi, kylläkai miehesi sen tajuaa? Eikä hän tässäkohtaa voi ajatella että abortti olisi ratkaisu siihen että ei joudu olemaan vastuussa kenestäkään. Onhan hän nytkin - Sinusta ja Itsestään.
Rahaa on turha murehtia, köyhemmätkin on saaneet lapsia ja suomessa on suhteellisen hyvä sosiaalipolitiikka!
Raskaus kestää sen 9kk ja siinä ajassa ehtii valmistautumaan hyvin.
Toivon että tuo miehesi Shokkivaihe menee ohi. Joka tapauksessa, sinulla ei ole mahdollisuutta kompromissiin vaan oikeastaan kolme vaihtoehtoa:
Teet abortin - hän toivoo sitä, sinä kadut - eroatte myöhemmin katkerina.
Pidät lapsen - sinä toivot sitä, hän ei - eroatte myöhemmin katkerina.
ja kolmas on se yhteinen päätös jonka jälkeen olette yhdessä vahvempia kuin ennen.
Tärkeintä on todella molempien miettiä asiaa todella tarkkaan (ja yksin), niin että kestääkö yhteinen suhteenne abortin tai vauvan.
Elämänne muuttuu joka tapauksessa kokoajan, ei yksi vauva muutosta aikaan saa.
VOIMIA!
Mielestäni asiaa kannattaa myös harkita lapsen kannalta. On tärkeää, että jos lapsi syntyy tällä on myös hänestä välittävät ja häntä rakastavat vanhemmat (tai vanhempi). Voi olla aikamoinen onnettomuus kasvaa "ei toivottuna". Ja nyt ei puhuta taloudellisista puitteista.
Sikäli ymmärrän, että tulevaisuuden suunnitelmat on teilla merkattu viimeistä piirua myöten vuoteen 2015 asti. Nyt on vain niin, että elämässä sattuu ja tapahtuu, ja ihminen kehittyy näiden tapahtumien kautta. Yllättäviä asioita tapahtu. Ei ole mitään takeita siitä, etteikö huomenna jompi kumpi teistä sairastuisi tai jäisi auton alle. Joskus elämässä käy vain niin. Se mikä on oleellista on miten kohdalle osuneita tilanteista selviää. Ja usko tai älä, ihmiset ovat sitkeitä ja selviävät.
Perheen perustamisen kannalta ikää riittää kummallakin. Henkisen kypsyyden kanssa on niin ja näin. Jos haluatte aikuistua, niin nyt olisi sopiva hetki.
Aikuistuminen ei ole sitä, että opinnot viedään loppuun, hankitaan työ, asunto, auto, mökki, purjevene, labradorinnoutaja sekä kierrellään mailmaa. Aikustuminen on mielentila, jossa seurauksista kannetaan vastuuta ja yhteiskuntaa viedään eteenpäin.
Jos teillä on opinnot kesken, olisi aika tehdä uusi suunnitelma. Jos tulee lapsi, autatte toisiaanne niin, että lapsi saa rakkautta sekä saatte opintonne vietyä päätökseen, vaikka nämä hieman venähtäisivätkin. Tämä ei nyt ole mikään katastrofin paikka. Lapsen syntymisen myötä näkökulmakin varmaan muuttuu ja monet aiemmin tärkeäksi koetut asiat jäävät taka-alalle.
Itse peräänkuuluttaisin tässä tilanteessa yhteishenkeä sekä välittämistä toisistanne. Muussa tapauksessa heittäisin miehen pellolle. Lapsen kasvattamisesta ja rinnalla elävän miehen kiukuttelusta kun seuraa kaksinkertainen työ.
Tuli tässä illemmalla mieleen koulukaverini tapaus. Lukion jälkeen neito lähti yliopistoon opiskelemaan. Ensimmäisenä tai toisena opintovuotenaan sattui vahinko koulukaveri tuli raskaaksi. Elettiin lama-ajan aattoa. Hänellä kävi ilmeisesti sen verran hyvä tuuri että poikaystävä oli häntä tukemassa, samoin perhepiiri. Menivät nuorena naimisiin, vauva syntyi, ja näitä tuli jälkeenpäin ilmeisesti vielä muutama lisää. Neito valmistui toimittajaksi ja teke ja tuottaa nykyään ohjelmia tv:ssä. Ei takuulla ollut helppoa, muttei loppukaan ollut mikään huono. Lapsista vanhin kirjoittaa ilmeisesti ensi vuonna ylioppilaaksi.
Toivottavasti sait tästä esimerkistä voimia ja valoa tunneliin.
Alkuperäiselle kirjoittajalle totean, että turhaan kannat ylisuurta syyllisyyttä siitä että sinä päätökselläsi tässä yksin vaikutat toisiin. Miehesi on ehkä säikähdyksissään sanonut noin pahoja asioita, puhu hänen kanssaan vielä ja yritä kertoa tunteesi. Muutoin en voi kuin todeta että miehesi on jo vaikuttanut parisuhteeseenne aika tavalla. Miten voi aikuinen mies uhkailla naistaan rakkauden menettämisellä, jos lapsi tulee vähän ennen kuin on ajateltu! Miten voi sanoa raskaana olevia rumiksi ja ties miksi...
Ensisijaisesti sinun on nyt mietittävä suhteesi aborttiin ja syntymättömään lapsen alkuun joka sisälläsi kasvaa. Haluatko sitoutua häneen, kestätkö äitiyden, ehkä yksin; kestätkö abortin? Kestääkö muka parisuhteenne abortin? Miten tämän raskauden mahdollinen keskeyttäminen vaikuttaa mielessäsi suhteeseen tuleviin lapsiin, tuleviin raskauksiin... Uskallatko enää ikinä ajatella raskautta tämän miehen kanssa, jos hän tuolle linjalle jää ja todella on tarkoittanut sanojansa...
Miehesi on oikeassa siinä, että elämä ei ole enää samanlaista, kun on lapsi hoidettavana. Se on vastuullasi seuraavat 18v, ehkä vielä senkin jälkeen. Ei todellakaan voi enää mennä ja tulla miten ennenkin. Kyllä se lapsi on se elämän keskipiste.
Sinun ei nyt kannata ollenkaan miettiä, sitä ukkoasi, vaan ihan itseäsi. Oletko sinä valmis valvomaan yöt ensimmäiset kuukaudet? Koska se olet sinä, joka joutuu nousemaan aina kun vauva itkee. Oletko sinä valmis olemaan kotona yksin lapsen kanssa? Hoitamaan sitä ja tekemään vielä kaikki kotityöt? Ukkosi pelkää, että vauva sitoo hänet kotiin, mutta se olet sinä, joka on sidottu. Miehet tuppaavat menemään miten haluavat, mutta naiset joutuvat aina olemaan lapsen kanssa kotosalla.
"Itse ajattelen niin, että lapsi on meillä vain lainassa. Siitä huolehditaan ja sitä rakastetaan, mutta ennen kaikkea täytyy säilyttää kosketus omaan elämäänkin, omiin harrastuksiin, ajatuksiin ja haaveisiin, sillä lapsi ei ikuisesti ole pieni ja huollettava, vaan kasvaa ja menee pian jo omia menojaan. En halua silloin tippua tyhjän päälle, että olisin koko nuoruuteni uhrannut ainoastaan lapselle."
Tämä häiritsee minua sen verran paljon, että sanoisin, että sinun kannattaa ehkä odottaa sitä lapsen hankitaa vielä muutama vuosi. Jos ajattelet, että uhraat oman elämäsi, ei ehkä pitäisi hankkia lasta ollenkaan. Sinun koko nuoruutesi todellakaan menee sen lapsen kanssa touhutessa, koska lapsi vaatii sinun huomiotasi monta ensimmäistä vuotta..
tilanteesi on paha: sinun on tehtävä koko elämän kestävä valinta aika nopeasti.
> Ensiksi haluamme saavuttaa muita asioita elämässämme: opiskella, saada ammatin, käydä töissä, ostaa asunnon/rakentaa talon. Ja ennen kaikkea haluan, että parisuhde on vakaalla pohjalla, kun lapsi tulee, jos tulee. Olemme menossa naimisiin kesällä 2010 eli olemme kihloissa.
talo tärkeämpi kuin lapsi?
miksi ei voi opiskella, jos lapsi on tarhassa?
rahako on se, joka tekee parisuhteen ja lapsiperheen elämän autuaaksi?
entä, jos miehesi ei silloinkaan pidä raskaana olevista naisista?
sinulla / teillä on hyvin tarkat suunnitelmat.
nyt oli teidänkin aika oppia, että elämässä tapahtuu ennalta arvaamattomia asioita. kasvamista on myös sen tajuaminen.
jos päätät mennä naimisiin 2010 ja tehdä lapsen vuonna x, mikään maailmassa ei takaa, että se onnistuu silloin teidän laatiman aikataulun mukaan.
mietipä miehesi käytöstä, sanoja ja asennetta.
HALUATKO TODELLA OLLA HÄNEN PUOLISONSA JA HALUATKO HÄNET SINUN LASTESI ISÄKSI? HALUATKO ELÄÄ RASKAUSAIKASI HÄNEN RINNALLAAN?
mies taitaa olla sokissa, mutta silti hän puhuu pöyristyttäviä asioita. ei ole takeita, että teidän liittonne onnistuu myöskään vuonna 2010.
onko hän aidosti rakastunut sinuun ?
älä laske tuon miehen varaan mitään. ajattele itseäsi ja lasta ja tee sitten vasta päätöksesi.
itse tehnyt kummatkin. tulin raskaaksi vähän sinua nuorempana ja tein abortin.minulle sanottiin, että hormoni vikani takia en ehkä koskaan saisi lasta, joten päätös oli raskas.
silloin kirjoitin paperille asian hyvät ja huonot puolet ja tein ratkaisuni. säästin paperin... jotta jos ratkaisuani katuisin voisin lukea syyt miksi asiaan päädyin. tulevaa ei voi tietää ja ratkaisut jotka tekee, tapahtuu aina sen tiedon pohjalta mitä on nyt. väärää ratkaisua ei siis ole, koska tulevaisuutta ei voi tietää varmaksi. päätös tehdään tavallaan tyhjän päällä.
myöhemmin sain vakkari työn ja asunnon ja... se suhde kariutui. koskaan en ole katunut päätöstäni, sillä tiedän tehneeni kaikkein järkevimmän päätöksen, mitä tuossa tilanteessa nyt kykeni tekemään.
kolmekymppisenä tulin (kumma kyllä)raskaaksi ja tein lapsen erittäin huonoon suhteeseen. mies kehui kantavansa vastuun ja tukijoukkoihinkin uskoin... ainakin äitiini. olin varma, että pärjäisin pienen kanssa, vaikka mies muuttaisikin kantansa tähän vastuu asiaan.olin varautunut yksinhuoltajuuteen.
kuinka kävi? äiti kuoli, kun olin viimeisilläni ja siihen jäi se tuki. lapsi huusi yötä päivää... kun oli koliikki ja sitten se korvatulehdus kierre. mies paineli pitkin baareja ja pani kaikkea mikä liikkus. jäin totaalisesti yksin... mutta selvisin!!! todettava on huonoa omaatuntoa tuntien, että monesti lopen väsyneenä katusin, että lapsen tein.
nyt lapsi on jo niin vanha ettei rasita samalla tavalla kuin pieni taapero. ja on ihan kiva uusi suhdekin:)joten enää en ole niin lopen loppu, enkä kadu tätäkään ratkaisua.
ikävä kyllä, mutta sinun on se päätös tehtävä varmaankin yksin. päätät ihan mitä tahansa niin kirjoita asiat ylös.. siitä on apua jos joskus kadut asioita. voi kumpa osaisin auttaa sinua paremmin.
Jos mies pitää raskautta niin pelottavana ja ällöttävänä asiana, niin voit vaan kuvitella millaista se teidän yhteiselo tulee sen seuraavat 9 kuukautta olemaan, ja muutenkin millaiseksi tappeluksi se sun päätös voi edetä. Eli päätit sä kumminpäin tahansa, niin voit jäädä yksin joko lapsen kanssa, tai ilman lasta. Sun kannattaa miettiä itseäsikin, että haluatko SÄ ITSE lapsen juuri nyt tähän elämäntilanteeseen, vai haluatko elää vielä jonkin aikaa ilman sitä vastuuta jonka lapsi sun elämään tuo.
Mutta joo, sähän kirjoitit, että et ole vielä valmis äidiksi. Joten päätös tehdä abortti on varmaan aika helppo.
kenenkään tän palstan moraalihörhön syyllistä sua. Se on sun ja sun miehen lapsi ja te päätätte mitä sille teette. Joko pidätte tai sitten ette mutta se on teidän yksityisasia joka ei kellekään muulle kuulu.
Sä kirjoitat, mitä sun mies tahtoo. Mitä sinä tahdot?
ehdottomasti halua lasta niin silloin on seksihommat syytä jättää väliin,100% ehkäisyä ei ole eikä tule joten se miehelleskin tiedoksi.
Ihan ekaksi haluan muistuttaa kaikkia, että jotka seksiin ryhtyy niin pitää tajuta että raskaaksi tulemisen mahdollisuus on aina olemassa. Siksi ei ole kovin järkevää varsinkaan teinien sellaista puuhaa harrastaa koska harva heistä on valmiita kantamaan vastuuta. Abortti ei myöskään ole mikään ehkäisykeino. Eli seksikumppanin valinnassa kannattaa puhua jo etukäteen siitä että mitä tehdään jos nainen tuleekin raskaaksi. Onko mies valmis isän rooliin, tai miksei nainenkin äidin rooliin. Minä nyt olen yksi niistä "hörhöistä" jotka vastustavat aborttia. Mutta minullahan on yhtälailla oikeus mielipiteeseeni kuin muillakin. Tekeekö se minusta silti hörhön? No, siihen tietävät vastauksen ne jotka sanovat abortin vastustajia hörhöiksi, niinkuin tällä palstalla.
Mutta itse asiaan. Vain sä ite tiedät mitä haluat tehdä tai olla tekemättä. Ehkä toisaalta haluat abortin, mutta toisaalta haluat pitää lapsen. Päädyit kumpaan asiaan tahansa, niin se ei oo helppo ratkasu. Täällä on jo tullu pari hyvää vastausta. On hyvä kun on suunnitelmia, mutta mistä tiedät että miehesi on tosiaan valmis lapsen tulolle vaikka 5 vuoden päästä? Sillon olette ehkä saaneet opinnot päätökseen ja olette alkaneet työt. Kuka silloin haluaa lapsen koska se sitoo vanhemman kotiin? Minä olen sitä mieltä että koskaan ei ole ns. täydellistä hetkeä saada lasta. Lapsi muuttaa aina elämän tilanteen, tuli se lapsi nyt tai 10 vuoden päästä.
Ne henkilöt jotka pitävät aborttia ratkaisuna omiin ongelmiin ovat aika lapsellisia. Ja tarkoitan nyt sellaista jos kyseessä ei ole sairautta tms. vakavaa hengenvaarallista tilannetta tms. Jos abortti tehdään sillä perusteella että "nyt ei vaan sovi", niin vastuunkantoa tekemisistä ko. henkilöllä ei ole. Minä ja mieheni kun aloitimme seksin harrastamisen, päätimme että jos käy niin että tulen raskaaksi, vauva pidetään ehdottomasti. Lapsen tappamiseen emme ala. Kaikesta selviämme kyllä kun puhallamme yhteen hiileen. On äärettömään tärkeää että olette ns. samalla sivulla. Ja tämä asia on vielä niin tärkeä, että on ihmeellistä etteivät seurustelevat parit ja muut mieti tätä asiaa, vaan suinpäin hypätään sänkyyn.
Et ole yhtään sen valmiimpi äidiksi 10 vuoden päästä kuin nyt. Äitiyteen kasvaminen alkaa siitä kun raskaustestin tulos varmistuu ja se kasvu jatkuu läpi ikäsi (vähintään siihen kun lapsi on aikuinen). Suunnittelemattomia asioita tapahtuu elämässä aina, et voi tietää mitä huominen tuo tullessaan muutenkaan. Liika asioiden valmiiksi suunnittelu saattaa vain pahentaa asiaa.
Sinulla varmaan tärkein asia nyt on keskustella vakavasti kumppanisi kanssa tämä vauva-asia. Voitte kysyä neuvoa myös joltain alan ammattilaiselta esim. neuvolasta (sitä varten he ovat olemassa) ja jos sinulla on joku itsellesi tärkeä läheinen, jolla kokemusta äitiydestä (esim.äitisi), niin kannattaa kuunnella myös häntä. Tukiverkko on tärkeä lapsiperheelle muutenkin.
Ja vanhemmuus sitoo ja velvoittaa. Monesta asiasta joutuu tinkimään lasten vuoksi, mutta äitinä sen tekee lastensa puolesta usein ihan mielellään. Se ei tarkoita silti sitä, että joudut luopumaan kaikesta entisestä. Pikku hiljaa lasten kasvaessa aikaa jää myös itselle ja parisuhteelle enemmän (se on myös itsestä kiinni).
Huoli lapsista on jatkuvasti läsnä. Itse olen odottanut pari tuntia heräämössä ensimmäistä inahdusta ja liikettä 1,5 v. lapsi käsivarsilla nukkuen leikkauksen jälkeen. Kyllä siinä monet arjen pikkuharmit unohtuvat. Äitinä sitä myös huolehtii, että lapsella on oikea määrä vaatteita päällä ulkona ja ruokaa masussa silloin kun on sen aika jne. Omista tarpeista joutuu joskus tinkimään, lapsi menee usein edelle.
Moni asia muuttuu äitiyden ja vanhemmuuden myötä. Naisilla on etuoikeus alkaa se kasvu vanhemmuuteen jo raskausaikana. Isälle asia konkretisoituu monesti vasta kun saa lapsen syliinsä ensimmäistä kertaa. Ja synnytyksen jälkeen hormoonit pitävät huolen, että jonkin aikaa elämän keskipiste äidille on tuo vastasyntynyt (se on koodattu naisiin valmiiksi). Etenkin esikoisen syntymä on suuri mullistus elämässä. Jokainen asia on opeteltava tuon pienen ihmisenalun kanssa, vaikka muiden lapsia olisi hoitanut aikaisemmin. Kakkosen kanssa asiat sujuvat jo helpommin ja vähemmällä stressillä. Vanhemmuus ei ole helppoa mutta itse en vaihtaisi päivääkään pois.
tilannettasi (joka on vaikea, mutta teet niin tai näin, valintasi on varmaan oikea).
Niin mietin tuota miestäsi. Jos hän nyt ajattelee raskaana olevista naisista ja lapsista noin, miten luulet että hän ajattelee toisin myöhemmin? En usko että hänen suhtautumisensa muuttuu mitenkään. Aika moni nainen on huomannut että se miehen "tottakai lapsia sitten joskus" ei koskaan oikeasti koitakkaan, vaan se on aina "sitten joskus". Tässä vaiheessa nainen on 35-40 eikä välttämättä lasta saisikaan ilman lääketieteen apua.
Jos olisit miehesi mielestä raskaana ollessasi ällöttävä hirviöilmestys nyt, niin miten asia olisi hänen mielestään muka erilailla viiden vuoden päästä? Yhtä raskaana olisit joka kerta lasta tehdessänne. Siksi väitän että hän ei tule koskaan lapsia edes haluamaan, vaan on näitä ikuisia "sitten joskus" -miehiä.
Tiedän että et nyt näe tuota piirrettä miehessäsi, koska olet vaikean tilanteen sokaisema, etkä halua luopua 10-vuotissuunitelmastasi. Olen kovasti pahoillani vuoksesi. Olen tehnyt kaksi lasta, joita en kadu, ja yhden abortin, jota en kadu. Teet niin tai näin, teet oikein. Mutta jos ajattelet tässä asiassa liikaa miestäsi, voit vielä katuakkin. Tätä asiaa ei mielestäni miehesi saa päättää. Miehelle nämä asiat ovat niin erilaisia kun ei kyse ole omasta ruumiista.
Tiesitkö, että lasten hankkiminen mahdollisimman nuorena, opiskeluaikana on eduksi uran kannalta.
Kun olet tehnyt 2 lasta, opiskellut ja haet töitä 30-vuotiaana olet erinomaisessa asemassa suhteessa muihin, lapsettomiin naisiin.
Voit aina hymyillen sanoa, ettet ole ajatellut hankkia lisää lapsia ja pääset helposti töihin.
Etenkin, kun voit sanoa että sinulla on hyvät tukijoukot auttamassa.
Eli uran takia ei kannata jättää lasta tekemättä nuorena.
Sitäpaitsi voithan aina ryhtyä jatko-opiskelijaksi (tohtoriopiskelijaksi), jolloin äityislomilla yms. ei ole merkitystä.
Sinun miehesi kuulostaa pinnalliselta ja turhamaiselta. Minusta tuntuu, että hän dumppaa sinut 30-vuotiaana viimeistään ja vaihtaa nuorempaan joka tapauksessa. Muista, että grammaakaan et saa lihoa etkä vanhentua...
Ei se yksinhuoltajuus tänä päivänä mikään katastrofi ole, joutuuhan miehesi maksamaan elatusmaksuja joka tapauksessa, vaikka lähtisi kävelemään.
noissa nuorena solmituissa suhteissa on se ongelma, että turhamaisten ja pinnallisten miesten ajatusmaailma ja teot selviävät vasta vuosien kuluttua.
Maailma on täynnä 40-vuotiaita miehiä, jotka ovat ikiteinejä eivätkä kelpuuta omanikäisiään naisia. minusta tuntuu että miehesi on sellainen..
...oli varmaan tarkoitettu ap:lle eikä minulle, mutta kommentoin vielä tätä.
Tämä vauva-asia ei ole miehesi päätöksen vallassa, mutta ei yksin sinunkaan. Lapsi on aina yhteinen asia, vaikka hän ei olisikaan etukäteen suunniteltu. On helppo täällä ihmisten kommentoida miehesi pinnalliseksi ja välinpitämättömäksi koska emme tunne häntä, saamme kuvan vain kirjoituksesi pohjalta. SINÄ tiedät itse parhaiten millainen hän on.
Joillekin miehille tuo tieto lapsen tulosta on sokki, mutta jos toivoa ei ole vielä aivan menetetty, niin se kun muutut raskauden aikana ulkonäöltä ja kun hän konkreettisesti esim. tuntee vatsan päältä vauvan liikkeet, saattaakin aiheuttaa hänelle isällisiä tunteita pikkuhiljaa. Kukaan ei ole valmis vanhemmaksi hetkessä, jokaisella se vie oman aikansa.
Sitten tämä ura ja äitiys kaksinajattelu. Olin itse ei-kotiäiti tyyppi ennen lapsia. En todellakaan ajatellut viettäväni vuosia lasten kanssa kotona. Nyt olen ollut 4 v kotona, eikä kaduta yhtään, vaikka välillä kaipaankin muuta. Se millaiseksi äidiksi kasvat ja kuinka pitkään kotona lapsia hoidat on sinun käsissäsi ja sitä ei voi tietää etukäteen. Voin sanoa, että on turhaa ajatella sitäkin, huolitaanko sinut työmarkkinoille paremmin vai huonommin kun sinulla on lapsia. Se ei todellakaan ole niin yksinkertaista. Kun edellinen kirjoittaja sanoi, että olet parempi työmarkkinoilla kuin lapsettomat, ei pidä aina paikkaansa. Moni työnantaja päinvastoin suosii lapsettomia koska heillä ei tule poissaoloja lasten sairastumisen vuoksi. Se on loppujen lopuksi niin paljon ammatista ja työnantajasta kiinni mitä asioita työnhakijoilla arvostetaan.
Se on totta, että tiettyjä etuja on siitä kun lapsen tekee nuorena. Ainakin itse jaksoin valvoa öitä paremmin esikoisen kuin toisen lapsen kanssa. Mutta toisaalta tietty kypsyystasokin on eduksi lasten kanssa. Loppujen lopuksi sekään ei ole iästä kiinni.
Ja yksinhuoltajuus ei toivon mukaan ole kenellekään mikään tavoiteltava asia. Yksinhuoltajan arki ei todellakaan ole sitä, että hymyssä suin odotat elatusmaksuja. Voi hyvä ihme tätä maailmaa jos tähän on tultu. Ystäväni oli aikansa yksinhuoltaja ja se elämä yksin pienten lasten kanssa ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista vaikka tukiverkko olisi kuinka hyvä!
Mutta kuten jo aiemmin sanoin, keskustele asiasta etenkin puolisosi kanssa, äläkä tee hätiköityjä ratkaisuja :)
Hei!
Kerron oman tarinani, mikäli siitä olisi mitään apua.
Olen 32v, kahden lapsen äiti ja kolmen lapsen äiti-puoli. Olen ollut mieheni kanssa 10vuotta joista pian 7v.naimisissa. Kaksikympisenä minulle annettiin diaknoosi, että en voi saada lapsia. Olen aina ollut todella lapsirakas, hoitanut aina kaikkien sukulaisten lapset kesälomilla. Lääkärin diaknoosin kuultuani olin todella pettynyt, etten voi saada omia lapsia. Onnekseni löysin miehen, jolla oli silloin pienet lapset, joten ajattelin että sehän oli unelmieni täyttymys. Menimme naimisiin, jätimme tietoisesti kaiken ehkäisyn pois ja saimme terveen pojan! Joka oli yllätys! (Myöskin lääkäreille, joiden ei pitäisi sanoa ei koskaan.) Saimme myös terveen tytön kaksi vuotta sitten. (Joka suunniteltiin tekevämme.) Viime jouluna sitten koimme todellisen yllätyksen. Olin jälleen raskaana, mutta en suunnitellusti. Olisimme saaneet identtiset kaksoset! Mutta vointini ei olisi kestänyt kaksosia ja suuri riski olisi myös ollut kaksosten kuolema raskaus aikana tai keskosena syntyminen. Päädyimme aborttiin. Välillä tuntuu, että teimme oikean ratkaisun ja välillä taas kaduttaa miksi emme edes kokeillut, sillä olemmehan saaneet jo kaksi tervettä lasta aiemmin.
Aborttia ei voi koskaan unohtaa, se kulkee koko loppu elämän matkassa, kuten myöskin lapsi!
Ratkaisun teette myös yhdessä, vanhemmuuteen kasvaa ajan kanssa ei siihen olla valmiita. Mutta pointtini on, että molemmat ratkaisut ovat oikeita. Ei ole olemassa vääriä ratkaisuja, vaikka ne joskus siltä tuntuvatkin. Miehesi ehkä tarvitsee aikaa sopeutua lapsen tuloon enempi mikäli sen päätätte tehdä. Käykää neuvolassa yhdessä tutustumassa tilanteeseenne ja keskustelemassa asiasta!
Päätöksen lapsen kohtalosta teette kuitenkin itse! Molemmat vaihtoehdot ovat raskaita päätöksiä.
Toivotan teille voimia ja onnea mitä ikinä sitten päätättekin. :)
Meille kävi aikoinaan samalla tavalla. Oli 21- ja mieheni 22-vuotta tullessani raskaaksi (ehkäisy oli ok?). Lapsen synnyttyä olimme vuotta vanhempia. Alku oli kaaosta ja miestä ei seksi paljoa raskausaikana kiinnostanut (myöhempien raskauksien aikana kyllä). Mieheni oli tällaista pessimististä tyyppiä myös.
Lapsen synnyttyi niin minä kuin mieheni olimme myytyjä. Muistan, kuinka tunsin olevani onnellisempi, kuin koskaan elämässäni. Myös isovanhemmat olivat täysin ihastuksissa lapsen lapseen.
Jos miehesi ei (mitä en usko) lämpiä lapsen synnyttyä, ei hän lämpiäisi myöhemminkään. Sinusta tulisi joka tapauksessa yksinhuoltaja joten parempi, että tulee nuorempana, ehdit vielä löytämään sitten sen oikean =). Sorry, tuo oli pieni kevennys. Uskon siis vahvasti, että lapsi ei teitä erota, vaan lähentää, ja jos erottaa eroaisitte joka tapauksessa.
Asian voi ajatella myös niin, että sinä olet nyt raskaana, joten turha miettiä asiaa. Tapahtunut mikä tapahtunut. Se on surullista, että ihminen leikkii nykyään Jumalaa ja haluaa päättää kuka tänne saa syntyä. En kyllä ole abortin vastustaja, hyväksyn sen kyllä monista "pätevistä" syistä. Pätevä syy ei mielestäni ole se, että haluaa vielä jatkaa rentoa elämää = itsekäs syy. Lapsi ei ole tilaustavara, joka hankitaan, kun se omaan elämään sopii. Jostain syystä teidän lapsi syntyy nyt, olkaa siitä iloisia kaikesta hämmästyksestä huolimatta.
Sitten vielä ne isovanhemmat. Teillä on tukijoukot olemassa, joten käyttäkää heitä lapsen hoidossa apuna. Yksi mummulaan, niin voitte viettää yhdessä aikaa. Valitettavasti siinä kyllä käy niin, että ette raski lastanne heille jättää, tai jätätte ja tulette kipin kapin hakemaan kotiin. On hän teille niin rakas ja parasta mitä teille on elämässänne tapahtunut. Myös miehesi mielestä!
Eikä paljon toivoa paremmasta ole, jos tuohon ikään on noin lapselliset käsitykset raskaudesta, odottavista äideistä tai varsinkaan omasta rakkaastaan. Onkohan hän ollenkaan aikuinen? Tai tuleeko hänestä edes koskaan valmista isäksi?
Tilanne on tietysti hankala, koska opiskelut ovat kesken. Tiedän kyllä monia äitejä, jotka ovat kyenneet hoitamaan molemmat, sekä lapsen että opiskelut, vähän taukoa pitäen; vaikkapa vuoden. Mutta mutta, ongelma on tuo epäkypsä mies.
Abortti on viimekädessä naisen oma ratkaisu. Mies sen unohtaa varmasti, nainen ei koskaan. Syyllisyys siitä, että on tuhonnut jo alkaneen elämän, jää yksin naisen kannettavaksi. Oletko valmis ottamaan sen taakan?
Jos välisi ovat kunnossa vanhempiisi, heistä on korvaamaton apu, ja jos vielä ovat taloudellisestikin tukemassa, ei ole pelkoa yksin jäämisestä. Myös on muistettava eräs asia: moni abortin kokenut on sen jälkeen jäänyt lapsettomaksi. Sellaisessa tapauksessa kantaisit kaksinkertaista taakkaa loppuelämäsi.
Toivon sinulle joka tapauksessa kaikkea hyvää, mitä sitten päätätkin.
Seurustelin nuorena yhtä epäkypsän miehen kanssa kuin sinä seurustelet nyt. Lapsi ei sopinut mieheni kuvioihin sillä hetkellä, mutta naimisiin oli tarkoitus mennä "jonakin päivänä". Tehty abortti muutti suhteemme laatua, vaikka niin emme uskoneet käyvän. Mikään ei vaan ollut suhteessamme keskeytyksen jälkeen niinkuin ennen.
Olimme ja elimme kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka asiaa olisi pitänyt jälkikäsitellä. Sain surra suruni yksin.
Sinulla on vaikea päätös edessä. Voimia sinulle päätöksen tekoon ja toivottavasti pystytte käsittelemään tulevaa päätöstä yhdessä.
Voi että aivan sydämestä riipi,kuin luin kertomuksesi.Vastaan tähän 17 vuoden työkokemuksella,mitä näistä töistä minulle on kertynyt.
Lapset kannattaa tehdä nuorena,kun on itse terve,samoin lapsen tuleva isä.Todella paljon vähemmän raskaudenaikaisia ongelmia,synnytykset helppoja. Ainahan pieni vauva vanhempiaan valvottaa jonkin verran ekat kuukaudet,mutta senkin jaksaa sinun ikäisenä paremmin.Lapsen saamisen lykkäämistä monet perustelee miehesi tavoin,että ensin opiskelut loppuun,kunnon työpaikka,talo jne...Mutta miettikääpäs tätä,mitä se elämä silloin on ?Olette jo iäkkäämpiä,työhuolet stressaa monia kun ura/urat ovat nousukiidossa. Täytyy päteä töissä,olla parempi,muita parempi. Niskassa on talon myötä todennäköisesti myös suuren suuri asuntolaina,jolloin leipä ei välttämättä ole leveä. Ja siihen saumaan kun tulee esim työpaikan menetys,puhutaan todella isoista huolista.
Jos tulevat ukit ja mummit ovat innoissaan tulevasta lapsenlapsesta,ottakaa vastaan heiltä tuleva apua,olipa se taloudellista tai lastenhoitoapua. Monet ukki-mummi pariskunnat odottavat vuorollaan "kieli pitkällä",milloin saavat hoitaa vauvaanne,ja te pääsette ulos tuulettumaan. Ei se nuoruus lopu vauvan tuloon.
Raskauden keskeytys on henkisesti rankka juttu,paljon rankempi kuin vauvan pitäminen.Raskauden kesketystä miettii mielessään jatkuvasti,jokainen vuosi,kun lapsi olisi taäyytänyt vuosia.Monet miettii,että nyt hän olisi 1v...3v...7v aloittaisi kouluun...15v pääsis ripille...18v aikuinen jne.
Käykää pikaisesti juttelemassa ammattilaisen kanssa tilanteestanne.
se yhdeksän kuukauden odotusaika on miestä varten, ei naista. nainen olisi valmis saamaan lapsen ulos jo aiemmin, mies tarvitsee sen 9 kk, sitten kun olet synnyttämässä, tiedät mitä tarkoitan.
mies kyllä tottuu ajatukseen ja rakastuu lapseen.
Oletteko päätyneet johonkin ratkaisuun/mitä muuten kuuluu?