Mulla tälläinen tarina..
Yhdellä bussireissulla jutellessa sain yhden aivan ihanan miehen puhelinnumeron ja on tässä nyt soiteltu joka päivä ja viestitty koko ajan.
Välimatkaa meillä on just toi 200km.
Kerran hän on jo ajanut tänne päiväksi ja ajoi herrasmiehenä yöksi kotiin ja kumpikin ihan ihmeissään että mistä tämmöinen olo tulee. Ollaan sentään jo 36 ja 38:o)
Kumpikin odotti(ehkä mä sitten enemmän?) kuin kuuta nousevaa loman alkua ja että on aikaa olla yhdessä ja tutustua paremmin.
Eilen miehen piti tulla tänne, mutta ei tullutkaan, vaan sanoi jo pelkäävänsä, että ei tää välimatka tuu pitemmän päälle toimimaan??? Ei auttanut vaikka kuinka yritin sanoa, että sitä voi murehtia myöhemmin, että katsotaan ensin mitä tästä tulee???? Sanoi olevansa vähän tälläinen jahkailija...
Nyt oon ihan surusilmäinen, juu tämä nainen itkee kyllä välillä liian herkästi, kun sanoin eilen, että en mä jaksa enään odottaa ja vain soitella...
Vaikka sydän koko ajan toivookin... Koska tiedän, että tästä voisi tulla jotain tosi ihanaa...
Mitä teen?????
Yhdellä bussireissulla jutellessa sain yhden aivan ihanan miehen puhelinnumeron ja on tässä nyt soiteltu joka päivä ja viestitty koko ajan.
Välimatkaa meillä on just toi 200km.
Kerran hän on jo ajanut tänne päiväksi ja ajoi herrasmiehenä yöksi kotiin ja kumpikin ihan ihmeissään että mistä tämmöinen olo tulee. Ollaan sentään jo 36 ja 38:o)
Kumpikin odotti(ehkä mä sitten enemmän?) kuin kuuta nousevaa loman alkua ja että on aikaa olla yhdessä ja tutustua paremmin.
Eilen miehen piti tulla tänne, mutta ei tullutkaan, vaan sanoi jo pelkäävänsä, että ei tää välimatka tuu pitemmän päälle toimimaan??? Ei auttanut vaikka kuinka yritin sanoa, että sitä voi murehtia myöhemmin, että katsotaan ensin mitä tästä tulee???? Sanoi olevansa vähän tälläinen jahkailija...
Nyt oon ihan surusilmäinen, juu tämä nainen itkee kyllä välillä liian herkästi, kun sanoin eilen, että en mä jaksa enään odottaa ja vain soitella...
Vaikka sydän koko ajan toivookin... Koska tiedän, että tästä voisi tulla jotain tosi ihanaa...
Mitä teen?????
Vastaukset 17
Vanhimmat
Niin,siinäpä pulma. Olen sitä mieltä, että odotat ja katsot. Et murehdi etkä itke. Jos me naiset alamme jokaisen miehen perään itkemään, niin tämä maailma hukkuisi. Ei itku asiaa muuta. Ota järki sievään pikkukätöseen ja mieti mielessäsi, oliko hän sittenkään sinun arvoisesi :o) Ja anna hänen soittaa, anna hänen huomata, ettet roiku etkä ruihnaa hänen perään.
Puhun itse kokemuksella. Kerron sen lyhyesti. Tapasin Juhannuksena (elämäni) miehen, 2 viikkoa olemme hulluna soitelleet ja viestitelleet. Välimatkaa n. 400 km. Viime viikonloppuna hän sitten tuli luokseni, ja vietimme 5 tosi kivaa päivää. Tutustuimme toisiimme, otimme yhteisistä päivistämme kaiken irti. Harrastukset kun sattui olemaan yhteiset. Kun hän läks luotani, tuli kaiho, muttei paha olo. Noh, koitti eka arki, puhelin oli mykkä, ei puhelua, ei viestiä.... Olin ihmeissäni, että miksi minä juuri nyt lakkasin olemasta se kultapieni ja oma rakas!! En tiedä, mutta en sure. Koska sain kokea sitä, mitä ehkä koko pienen ikäni (49 v) olen odottanut. Sain olla hellyyden kohteena ja huomata, että minun seurasta tykätään ja nautitaan. Liitän tämän kauniin kokemuksen muistojeni joukkoon ja vaalin sitä lämmöllä. Muistan Miestä lämmöllä ja olen hänelle ikikiitollinen siitä, jotta sain tavata hänet ja tutustua häneen. En tiedä mitä tuleman pitää, mutta sen tiedän, että annan hänen ottaa yhteyttä minuun!! Mutta olen valmis uusiin seikkailuihin ja uusiin kokemuksiin avoimin rinnoin. Ja aattelen asian pitkän välimatkan takia näin, jotta mitä silmä ei näe sitä sydän ei sure.
Toivon Sinulle kaikkea hyvää ja muista oman tunnon arvosi! Halit ja voimia, mutta muista hymyillä, sillä elämä ilman hymyä on tylsää!!
Juu, noin oonkin nyt tehnyt eli en ole enään odottanut mitään ja huomenna lähdetään flikkojen kanssa tangohulinaan tutustumaan eli kotiin en jää miettimään mitään turhia:o)
Ja kyllähän tuolta viestiä tuloo tasaisesti eli ei hätää. En murehdi, en itke, suunnittelen omat menot ja jos mies on tosissaan kiinnostunut niin kyllä se sieltä tulee ilman, että mun tarvii tehdä mitään asian eteen!
Elämässä pitää nauttia niistä pienistä kauniista hetkistä mitä vastaan tulee. Niinkuin äsken näin suloisia lokinpoikasia rantalenkillä:o)
Kuin lukisin oman tarinani...kaksi kertaa tavattiin eli kolme yötä ja päivät tietty. Perjantaina sain kuulla asian..se siitä! Vähän on ollut haikea ja itkuinen olo nyt...välimatkaa n.700km.....
Elämä osaa olla ankaraa ja kovaa. Miksi sitä törmää ihmiseen, joka puhuu pään pyörälle ja antaa itselleen luvan mennä mukaan leikkiin. Mutta onhan se näinkin, jos mitään ei yritä, niin mitään ei saakaan.
Kyllä kait näitä samanmoisia tarinoita löytyy meidänkin maastamme vaikka kuinka paljon.
Itse olen nyt luopunut toivosta tavata Miestä enää milloinkaan. Puhelin on edelleen ollut hyvin vaiti ja hiljainen. Ikävän olen kääntänyt iloksi ja hyväksi, siitä mitä hänen kanssaan koin. Hän on kauniina muistoina sieluni sopukoissa ja ehkä jonain päivänä tulee mies lähempää, joka häivyttää hänen muistoaan. Mene ja tiedä. Mutta kun olet itkut itkenyt ja surusi surrut, huomaat, kuinka paljon hyvää häneltä saitkaan. Ole vahva ja luota itseesi. Ei met tähän kuolla :o)))) Nyt alan nauttimaan ihanasta kolmesta edessä olevasta kesälomaviikoista ja tanssin varpaani verille. Hyvää ja aurinkoista kesää. Muistathan vanhan sanan laskun; paistaa se aurinko vielä risukasaankin!
Olipa hyviä kirjoituksia!
Itse suren juuri kanssa kaukosuhteen loppumista.
Ihmettelen itsekin miten taas lankesin tälläiseen.
Onneksi huomaan muitakin samanlaisia, mutta haluaisimpa tietää mitä näiden miesten mielessä liikkuu?
Heim kiitos kohtlokverit kirjoituksistnne.
MinuullA on ikävä häntä,,,,kun itsekin ihmettelen, en pysty unohtmn häntä.En Aio etsiä uuttA miestä tilalle enään,....en jAksa kertakaikkiaan, olen kuullut senkin että "aurinko paistaa risukasaankin," sitä en jaksa enää uskoa. Jotenkin elämähymyili ja sitten vestiin matto jalkojen alta.....
...täällä jo huulilla!
En surkutellut oloani tuolle miehelle vaan menin omia menojani enkä odottanut enään mitään. Ja kas, rupesi puehlin soimaan ja viestiä tulemaan:o)
NYT huomenna näemme ja treffaamme puolessa matkassa, koska olen sattumalta menosa tuonne suuntaan käymään. Eli katsotaan olisiko tällä stoorilla sittenkin onnellisempi loppu, vaikka tätä välimatkaakin on!
Tsemppiä kaikille!
Kyllä se mies sieltä sitten tuloo jos niin on tarkoitettu, mutta kinuamaan ei kannata ruveta, koska silloin tulee vain ahdistus.
Niin, ja yhden miespuolisen kaverini mukaan, miehen pitää päästä välillä omaan luolaansa olemaan ja miettimään ja tulee sieltä kyllä aikanansa taas metsästämään:o)
Niin, mitähän miehillä liikkuu mielessä?? Vaikea sanoa muiden kohdalta, mutta omalta kohdalta voin nyt sanoa, että taisi olla mielessä vain se yksi asia!!! Jos 2 vkoa ennen ensitapaamista olet jo kultapieni ja mussukka ja tapaamisessakin ollaan mussukoita. Mutta heti kun auton perävalot on häipynyt, niin tuli mieleen, jotta en taida kuulla hänestä enää. Ja näin kävikin. Ja en tiedä mikä meni pieleen, eipä hän ole sitä kertonut, eikä kertonut silloinkaan kun oli luonani. Varoitin häntä puhelujen aikana odottamasta ja toivomasta liikaa, mutta hän ei ottanut kuuleviin korviinsakaan. Mutta jotainhan on tapahtunut!!
Mutta minä en voi asialle enää yhtään mitään. Viikko on nyt kulunut, enkä oikeastaan enää odotakaan hänen yhteydenottoa. Mutta tulee vain mieleen, että ajoiko seksin kova nälkä todellakin ajamaan n. 400 km!!! Onneksi se en ollut minä joka ajoin :o)))) Toisaalta aika hassuja nuo MIEHET!!! Eikös vain???
Olen todellakin alkuviikon tanssinut varpaani verille, ja taas tänään mennään, joten ei hän ole minua masentanut, antoi vaan puhtia jaksaa ja nauttia kesästä. Ja asia mikä on varma, on se, jotta seuraava Ystäväni on paljon paljon lähempäää ja pihtaan monta viikkoa :o))))
Iloista ja aurinkoista kesän jatkoa sateista huolimatta!!!
...munkin juttuni, kun näitä luin :) Olen itse vasta 20 vuotta, mutta tapasin netin kautta aivan uskomattoman ihanan miehen. Välimatkaa meillä on 200 km. Näemme todella harvoin, koska molemmilla on tietysti omat työt..
En tiedä kuinka kauan suhteemme kestää ja miten se tästä eteenpäin jatkuu. Meillä menee omasta mielestäni niin hyvin, kuin vain voi kaukosuhteessa mennä. Olen siitä tälle miehelle niin onnellinen, kuinka paljon hän on minulle antanut ja opettanut. En oikein osaa tarkemmin selittää :) Vaikka tämä ihanuus joskus loppuu, hymy huulilla kyllä muistelen meidän kaikkia yhteisiä juttuja ja kommelluksia :)
muttei haittaa yhtään. Tavataan joka toinen kuukausi ja syksyllä päätetään kumpi muuttaa kumman luokse. Ihan hyvin meillä menee, ollaan tunnettu jo kauan ja hyvää kannatti odottaa. Kummankin ympäristö on toiselle tuttu, yhteisiä ystäviä ja sukulaisiin tutustuttu. Kyllä tämä taitaa olla asennekysymys ja toisaalta ei välimatka kaikille sovi, onhan se niinkin. Toivotan onnea kaikille kaukosuhteille! Jonakin päivänä voi kaikki muuttua ja suhde tulla lähelle.
Ei sitten nähtykään kolmatta kertaa ikinä ja olo tuntuu tyhjältä ja pettyneeltä, mutta... Onneksi aurinko rupesi paistamaan ja lämmittää edes ulkopuolelta.
Mielessä pyörii edelleen vain kysymyksiä, että mitä meille olisi tapahtunut, jos olisimme asuneet lähempänä toisiamme? Olisiko kaikki päättynyt onnellisemmin?
En tiedä, itku puristaa rintaa, mutta en voi muuta kuin tyytyä kohtaloon ja jatkaa eteenpäin.
Enkä voi enään odottaa mitään, koska mies sanoi, että jatketaan elämäämme, mutta haluaisi JOSKUS soittaa ja kysyä miten mulla menee...
Nyt itkettää ihan hirveesti, mutta kyyneleitäni en näytä kellekään vaan aurinkolasit naamalle ja Vaasan rantaan...
Onhan elämän pakko hymyillä vielä joku päivä, onhan????:o)
aurinko vielä Sinullekin, olen siitä aivan varma. Kunhan aikaa vähän kuluu ja muistot haalenee!! Tiedän mistä puhun.... Mulla jo vähän helpottaa. En sitten tavannutkaan tätä Miestä enää uudestaan. Hänen piti tänään tulla tänne luokseni. Ei ole tullut eikä ole kuulunut mitään. Viime viikolla sain häneltä puhelun, jossa hän kertoi palaavansa entiseen suhteeseen. Suhde oli loppunut pari kuukautta ennen meidän tapaamistamme ja arvasin heti,mistä kyse kun hänen lähdettyään meiltä viestit ja puhelut loppuivat melkein kokonaan. Mutta miksi miehellä ei ole sen vertaa m*naa, jotta ois ilmoittanut, ettei hän tulekaan. Eipä silti, kyllä viime viikkoisen puhelun perusteella saatoin rivien välistä lukeakin, ettei hän todellisuudessa olekaan tulossa. Miksi valehdella sellaista mitä ei aiokaan tehdä???
En tiedä, mutta sen tiedän, ettei hän ole arvoiseni, ja häntä ei oltukaan tarkoitettu minulle, ehkä onnekseni.
Olen rääkännyt itseäni kuuntelemalla sellaista vanhaa kappaletta, kuin "Lähtöhetki", ja siinä on kaikki, mitä tunsin kun hän meiltä silloin lähti. Mutta tiedätkös mitä? Kertaakaan ei ole itkua tullut, haikeutta on ja ikävää, mutta se ikävä ei ehkä olekaan häntä kohtaan, vaan jotain aivan muuta. Ja taas viikonloppuna tanssipopot jalkaan ja taas mentiin ja lujaa. Ei kesä ja ilot tähän yhteen mieheen lopu. Se on aivan varma.
Anna siis itkun tulla jos on tullakseen, anna murheen olla jos on ollakseen, mutta häädä pois se olkapäältäsi ja jälleen hymyä huuleen. Tästä tulemme taas entistä vahvempina.
NAUTITAAN NYT TÄSTÄ MEILLE TULLEESTA KESÄSTÄ!!
sitten soittelee joka päivä, vaikka pari päivää aiemmin sanoi, että jatketaan elämäämme ja soitellaan joskus??
Miksi ei sitten anna mun olla ja unohtaa, kun ei halua sitten oikeasti nähdä?????
Vai välittääkö sittenkin?
Ota nyt tuosta miehestä selvää??
Ärsyttää, kun huomaan yrittäväni olla jalat maassa, mutta kyllä se toivonkipinä aina puhelun jälkeen tulee esiin.
Ei auta murehtia vaan rantaan hommaan rusketusraidaat:o)
No just noinhan sitä sitten toimitaan, kun toinen yrittää saada elämänsä kuntoon!! Miehet ehkä kuitenkin haluaa, että met naiset roikumma ja ruihnaamma, kait se nostaa vähän itsetuntoa!!
Mutta arvaappas mitä??? Minun oven takanani seisoi sunnuntai-iltana Mies, josta en ollut yli viikkoon kuullut mitään!! Että näin hän toimii!! Hänenhän piti tulla luokseni jo torstaina, muttei kuulunut ei näkynyt mitään!! Ja minähän en kysele enkä soittele perhään, jos on luvattu tulla, niin silloin tullaan!! Ja sitten sitä seisotaan oven takana ja soitetaan ovikelloa ja aivan pokerinaamalla. Ensteks tuntui, että tartun kurkusta kiinni ja pukkaan terassilta alas, mutta voi rähmä sitä riemun tunnetta näkemisestä!! Pelotti kyllä pirusti, mutten hennonnut saman tienkään matkaan laittaa. Yö istuttiin ja puhuttiin ja puhumatta päästyäkin puhuttiin ja eilen erosimma ainakin Ystävinä. En enää edes odota muuta. Nyt sitten on Nokialainen soittanut sävelmää, jota 2 vkkoa odotin turhaan, vaiko sittenkään turhaan, en tiedä. Hän oli nimenomaan ollut pettynyt siitä, etten minä kysellyt hänen perhään, jotta tuleeko hän vai ei, vai onko jotain sattunut!! Ja hänen mielestään minä osoitin käyttäytymiselläni, etten ollut kiinnostunut hänestä. Nyt hän tietää minun tapani toimia. Ja arvaas kuinka olen tyytyväinen itseeni!!!!
Että hiljaa (kait) hyvää tulee! Aurinkoista kesän jatkoa ;o) Minä itse nautin viimeisestä lomaviikosta täysillä ja eikö taas rusketusraitojen kimphuun ;o)))
Niinpä, ota miesten ajatusmaailmasta selvää. Mutta mulla on nyt hyvä fiilis:o)
Eilen puhuttiin puhelimessa ja kyllähän tuo tuli selväksi, että on muhun kanssa ihan hurahtanut. Mutta sovittiin, että antaa nyt kohtalon päättää, miten meidän käy.
Sitä en vain pystynyt ymmärtämään, miksei nyt lomalla tullut mua katsomaan, kun olisi ollut kunnolla aikaa. Mutta tuohon välimatkaan vetoaa, ja että ei usko tälläisiin ihmeisiin:o)
Nyt jatkan eteenpäin silmät avoimena ja hymy tulee aina huulille, kun tuon miehen muistan ja kyllä se sieltä tuloo, jos niin on tarkoitettu, mutta orottelu jää nyt pois. Ja olihan tuosta se hyvä puoli, että unohdin exän ihan täysin kun katsoin noihin silmihin!!!!
Ei kun rannalle katteleen... lokkeja:o)))
Viimeinen lomaviikko täälläkin, mutta ei mua surulla ruokita, se on ilo joka elättelöö!!!!
Meilläkin on välimatkaa se 250km mutta olemme kuitenkin nähneet toisiamme viikottain.
On jännä huomata että rakastuneena tosiaan ajaa tuollaista väliä muutaman kerran viikossa ja sitten väimatka ei tunnukkaan niin pitkältä.
Meillä suhdetta on nyt kestänyt kohta puoli vuotta ja ainakin minusta tuntuu että näin hyvää parisuhdetta minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut.
Sitten kuitenkin mielessä piilee aina ne pikku pirut... Mietin aina ajoittain jos toinen ei kuitenkaan olekkaan uskollinen tms.
Tai mitä sitten kun suhteen alkuhuuma viilenee, viileneekö samalla koko suhde..?
Onneksi positiivisena on se että olemme molemmat samalla paikkakunnalla kuitenkin töissä. Helpottaa kummasti tuota näkemistä. =)
Jossain vaiheessa varmasti tuleekin sitten ajankohtaiseksi jommalla kummalla tuo paikkakunnan vaihto, joka itsessään on aina yhtä pelottavaa.
Mun mielestä 200km ei suomen maassa ole edes hyvä tekosyy etteikö muka suhde toimisi. Se toimii jos kumpikin sen eteen tekee töitä ja haluaa saada sen toimimaan. Tietenkin tutustumis vaiheessa hankaloittaa asioita, mutta ei mikään rakkauden este.
Mulla mies on ulkomailla töissä, sellaisessa maassa mihin ei lomamatkalle pysty lähtemään joten tapaamiset täysin miehen lomien varassa. Hyvin toimii. Asennetta tyttöset!