Perhanan mies

On niin kurja olo, että pakko vähän päästä purkamaan, vaikka sitten tänne.
Ihastuin työpaikallani erääseen mieheen pari kuukautta sitten ja ujo kun olen (ONNEKSI) en saanut tehtyä mitään aloitetta.
Mies on vilkuillut mua kauan aikaa ja tämä vilkuilu juuri herätti mielenkiintoni.
Hänellä on aikaisemmin ollut sormus, mutta sitä ei ole enää pitkään aikaan ollut sormessa ja ajattelin hänen olevan vapaa.

No nyt on sitten eräskin tovi tullut mietittyä tätä "ihanuutta".
Olisin rohkaissut itseni ja ottanut yhteyttä nyt viikonloppuna kun olen lähdössä pitkästä aikaa yöelämää katselemaan ja olisin uskaltanut hieman hiprakassa laittaa viestin. Otin jo selville puhelinnumeronkin.

Onneksi kerroin tänään vähän ennen töiden loppumista eräälle naispuoliselle työkaverille ihastuksestani, niin sain kuulla että mies on naimisissa ja hänellä on pieni lapsi.
Niin sitten sain lähteä erittäin pahoilla mielin kesälomaa viettämään, mutta onneksi asia selvisi kuitenkin ennen kuin kerkisin tekemään mitään typeryyksiä.

Törmäsin melkein häneen vielä kotiin lähtiessä, olin todella lähellä kysyä häneltä, että mitä pirua varattu ukkomies vilkuilee muita naisia, mutta painelin vain nopeasti tieheni.

Miksi varatut miehet vilkuilevat ja vikittelevät muita naisia kuin omaansa ja miksei heillä ole sitä sormusta sormessa??
Eivätkö he välitä, kuinka lujaa muihin sattuu kun totuus selviää?
(en tarkoita kaikkia miehiä, vaan juuri heitä jotka näin tekevät)

No mulla alkoi ainakin kesäloma todella surkeasti, mutta toivottavasti loman loputtua olen jo päässyt asian yli ja voin kohdata miehen ilman mitään sen kummempia ajatuksia.

No niin helpotti, kiitos kun kuuntelitte!
Ja jottei kukaan luulisi että tämä on jollekulle toiselle, viesti meni pohjanmaalle tummahiuksiselle miehelle. Täällä tuskin muita on pohjanmaalta kirjoittelemassa kuin minä.

Pitäkää huolta oikeasti rakkaistanne!
222279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Onneksi sait tietää hyvissä ajoin että on varattu. Pettäminen on julmaa kaikkia kohtaan. Minun oma mies on pettänyt minua paljon lupauksista huolimatta. Jokainen osapuoli kantaa vastuun omista teoistaan.

Äänestä
  • Ihastuminen oli ehtinyt jo tapahtua. Seurauksia korjailaan pitkään...

    Äänestä

Onneksi sait kuitenkin tietää asian oikean puolen, toivotaan että löydät itsellesi miehen jonka kanssa asiat menee kohilleen;)
Oikein hyvää kesälomaa

Äänestä

että sinun työkaverillasi oli vain vanhaa tietoa (mies on vähän aikaa sitten vielä ollut naimisissa silloin kun hänellä oli vielä sormus sormessaan). Mun mielestäni varatuilta kertomasi käytös on aika "mielenkiintoista"/arveluttavaa ja ihmettelen sellaista itsekin, sillä ihastun itse joskus liiankin helposti ja on karmiva pettymys huomata toisen olevankin varattu. Varatut ilmeisesti vain tykkäävät flirttailla ja ns. mitata omaa markkina-arvoaan siitäkin huolimatta, että heillä on jo oma puoliso plakkarissa kotosalla.

Äänestä
  • Vai markkina arvo...kukkarollasi on markkina arvo! Siis tosi arvelluttavaa hmm hmm ja hmph;)

    Kylläpä on söpöjä pähkäilyjä. Ollaan me "varatut" niin ihmeellisiä silloin kuin tunteita herätellään...

    Äänestä

  • joo ja joo kirjoitti:

    Vai markkina arvo...kukkarollasi on markkina arvo! Siis tosi arvelluttavaa hmm hmm ja hmph;)

    Kylläpä on söpöjä pähkäilyjä. Ollaan me "varatut" niin ihmeellisiä silloin kuin tunteita herätellään...

    koivet vie zzz..

    Äänestä

  • Markkina-arvoa mitataan. Toisen ihastumisesta saa lisää itsetuntoa ja salailu on jännittävää ja kiihottavaa.
    Sormus on se millä pelataan. Useimmat naimisissa olevat ei käytä muuten sormusta - ihan vaan tiedoksi.

    Äänestä

Voi helvetti, kun olen tyhmä!!! Enkä normaalisti edes kiroile. Täällä kaikki on sallittua. Miksi kaksi varattua vilkuilee toisiansa? Voi perhanan perhana, mitähän munkin päässä oikein liikkuu. Mihin unohtui kaikki ne arvot, joita pidän tärkeänä? Luulin omaavani korkean moraalin. Olen kyllä maailman typerin ja huonoin ihminen. Nyt taisin herätä ja havahtua. Neljän tunnin yöunien jälkeen, kun koko elämä tuntuu kaatuvan päälle. Sekavaa koko kirjoitus, ihan niin kuin minäkin. Sekavaa koko elämä. Tunteet ovat sentään onneksi inhimillisiä, mutta elämä ei...

Äänestä
  • olet vielä varattu jos ihastuksen kohde on joku muu kuin oma puoliso???
    En löydä yhtään hyvää syytä jatkaa yhteiseloa nykyisen kanssa jos kiinnostus on jossakin muualla kuin kotona.
    Jos varatut, mutta toisista kuin omasta puolisostaan kiinnostuneet toimisivat kaikkia kohtaan reilusti, he jättäisivät nykyisensä ja jatkaisivat matkaa ja ennen kaikkea, antaisivat tilaisuuden nykyiselle puolisolle etsiä heitä oikeasti rakastavan ihmisen, sen sijaan että ovat yhdessä ihmisen kanssa joka ei heistä välitä.

    Kertokaapa varatut, toisista kiinnostuneet, ehkäpä pettävätkin, miksi jatkatte nykyistä suhdetta?

    Äänestä

  • helvetissä kirjoitti:

    olet vielä varattu jos ihastuksen kohde on joku muu kuin oma puoliso???

    Kyllä varattukin voi ihastua, etenkin minun tapauksessani, kun tunteet avopuolisoon ovat kuolleet vuosia sitten. Elämä on ollut tasaisen turvallista, en minä mistään ihastumisesta ole edes haaveillut. Näin vain on käynyt. Otan suhteet ja tunteet aina vakavasti. Nykyisenkin olen tuntenut yli puolet elämästäni. Ei ole helppoa lähteä yli 20 vuotta kestäneestä suhteesta noin vain heti, kun olet toiseen ihastunut. Eihän meillä edes ole mitään ihastukseni kanssa ja tuskin tulee koskaan olemaankaan. Avopuolisoni kanssa emme ole "harrastaneet" mitään miehen ja naisen välisiä juttuja yli kymmeneen vuoteen. Olemme vain saman katon alla asuvat kaverukset. Enhän ole tässä pettämässä ketään, vai onko ihastuminen toiseen pettämistä?

    Äänestä

  • Herätys kirjoitti:

    ja anna edes avopuolisollesi mahdollisuutta etsiä sitä oikeaa jos sä et sitä saa, vai onko se niin että jos sulla menee huonosti täytyy nykyiselläkin mennä kahlittuna sinuun?
    Jos tunteet ovat kuolleet vuosia sitten, et millään ilveellä voi sanoa, että lähtisit muka noin vaan heti, vai voitko?
    Olet erittäin itsekäs!

    Äänestä

  • sitten eroa kirjoitti:

    Kylläpä sinä nyt puolustelet avopuolisoani. Kyllä hän saa lähteä ihan vapaasti, ei siihen minun lupaani tarvita. Kyllä hänellä varmaan joku jossain onkin, kun suht' useasti baarireissuiltaan aamuyöstä kotiin tulee, eikä tule silloin viereeni nukkumaan. En käsittääkseni sanonut, että voisin noin vain lähteä, vaan päinvastoin. Tai sitten kirjoitin vahingossa aivan väärin. Se on niin kovin helppo tuomita ihmisiä täällä tuntematta toisten tilanteita ollenkaan. Minä olen kyllä maailman epäitsekkäin ihminen, koska asetan aina muut etusijalle. Minä olen oman listani viimeinen.

    Äänestä

  • Herätys kirjoitti:

    Kyllä varattukin voi ihastua, etenkin minun tapauksessani, kun tunteet avopuolisoon ovat kuolleet vuosia sitten. Elämä on ollut tasaisen turvallista, en minä mistään ihastumisesta ole edes haaveillut. Näin vain on käynyt. Otan suhteet ja tunteet aina vakavasti. Nykyisenkin olen tuntenut yli puolet elämästäni. Ei ole helppoa lähteä yli 20 vuotta kestäneestä suhteesta noin vain heti, kun olet toiseen ihastunut. Eihän meillä edes ole mitään ihastukseni kanssa ja tuskin tulee koskaan olemaankaan. Avopuolisoni kanssa emme ole "harrastaneet" mitään miehen ja naisen välisiä juttuja yli kymmeneen vuoteen. Olemme vain saman katon alla asuvat kaverukset. Enhän ole tässä pettämässä ketään, vai onko ihastuminen toiseen pettämistä?

    saa olla ihastunut vaikka olisi varattu. Mutta pitää vain osata käyttäytyä kohteliaasti kaikkia kohtaan. Ei tarvitse loukata eikä pettää ketään.

    Äänestä

  • petetty kirjoitti:

    saa olla ihastunut vaikka olisi varattu. Mutta pitää vain osata käyttäytyä kohteliaasti kaikkia kohtaan. Ei tarvitse loukata eikä pettää ketään.

    tekee? Jos ei muista keneen on sitoutunut avio tai avosuhteessa ja varsikin jos on lapsia, niin parempi muistaa silloin olla ihastumatta. Tilaisuus tekee varkaan ja mopo karkaa kuitenkin sopivan tilaisuuden tullen käsistä. Siitä seuraa loukkaamista vaikka ei ollut tarkoitus.

    Äänestä

  • Herätys kirjoitti:

    Kyllä varattukin voi ihastua, etenkin minun tapauksessani, kun tunteet avopuolisoon ovat kuolleet vuosia sitten. Elämä on ollut tasaisen turvallista, en minä mistään ihastumisesta ole edes haaveillut. Näin vain on käynyt. Otan suhteet ja tunteet aina vakavasti. Nykyisenkin olen tuntenut yli puolet elämästäni. Ei ole helppoa lähteä yli 20 vuotta kestäneestä suhteesta noin vain heti, kun olet toiseen ihastunut. Eihän meillä edes ole mitään ihastukseni kanssa ja tuskin tulee koskaan olemaankaan. Avopuolisoni kanssa emme ole "harrastaneet" mitään miehen ja naisen välisiä juttuja yli kymmeneen vuoteen. Olemme vain saman katon alla asuvat kaverukset. Enhän ole tässä pettämässä ketään, vai onko ihastuminen toiseen pettämistä?

    se toinen VAPAA johon ihastut. Muutoin korjaa oma suhteesi normaaliksi. Ihastumisesi kohde myös varmaan on varattu vai kuinka. Moraali hoi.

    Äänestä

  • Herätys kirjoitti:

    Kyllä varattukin voi ihastua, etenkin minun tapauksessani, kun tunteet avopuolisoon ovat kuolleet vuosia sitten. Elämä on ollut tasaisen turvallista, en minä mistään ihastumisesta ole edes haaveillut. Näin vain on käynyt. Otan suhteet ja tunteet aina vakavasti. Nykyisenkin olen tuntenut yli puolet elämästäni. Ei ole helppoa lähteä yli 20 vuotta kestäneestä suhteesta noin vain heti, kun olet toiseen ihastunut. Eihän meillä edes ole mitään ihastukseni kanssa ja tuskin tulee koskaan olemaankaan. Avopuolisoni kanssa emme ole "harrastaneet" mitään miehen ja naisen välisiä juttuja yli kymmeneen vuoteen. Olemme vain saman katon alla asuvat kaverukset. Enhän ole tässä pettämässä ketään, vai onko ihastuminen toiseen pettämistä?

    Tilanteeni on aivan sama, kuin sinulla. Yhteisiä vuosia takana jo lähes 20 vuotta. Lähteminen ei todellakaan ole helppoa, kun koko aikuinen elämä on yhdessä eletty. Ei siitä liitosta sormia napsauttamalla lähdetä, vaikka olisi kuinka ihastunut. Ne jotka muuta väittävät, eivät ole olleet samassa tilanteessa. Tuomitsijoita riittää aina, teitpä sitten mitä hyvänsä.

    Äänestä

  • sen kohteliaasti kirjoitti:

    tekee? Jos ei muista keneen on sitoutunut avio tai avosuhteessa ja varsikin jos on lapsia, niin parempi muistaa silloin olla ihastumatta. Tilaisuus tekee varkaan ja mopo karkaa kuitenkin sopivan tilaisuuden tullen käsistä. Siitä seuraa loukkaamista vaikka ei ollut tarkoitus.

    olen varattu. Naps! En ole enää ihastunut.

    Äänestä

  • sen kohteliaasti kirjoitti:

    tekee? Jos ei muista keneen on sitoutunut avio tai avosuhteessa ja varsikin jos on lapsia, niin parempi muistaa silloin olla ihastumatta. Tilaisuus tekee varkaan ja mopo karkaa kuitenkin sopivan tilaisuuden tullen käsistä. Siitä seuraa loukkaamista vaikka ei ollut tarkoitus.

    Ihan kuin olisikin muistamisesta kysysmys!

    Äänestä

  • sen kohteliaasti kirjoitti:

    tekee? Jos ei muista keneen on sitoutunut avio tai avosuhteessa ja varsikin jos on lapsia, niin parempi muistaa silloin olla ihastumatta. Tilaisuus tekee varkaan ja mopo karkaa kuitenkin sopivan tilaisuuden tullen käsistä. Siitä seuraa loukkaamista vaikka ei ollut tarkoitus.

    täällä oikein moralisoi? Ei tunteita voi pakottaa ja jos mopedi lähtee käsistä niin sitten lähtee. Oikeasti kuitenkin varatun ihmisen ihastumisesta on vielä pitkä matka mihinkään järisyttävään kolmio- tai neliödraamaan.

    Äänestä

  • helvetissä kirjoitti:

    olet vielä varattu jos ihastuksen kohde on joku muu kuin oma puoliso???
    En löydä yhtään hyvää syytä jatkaa yhteiseloa nykyisen kanssa jos kiinnostus on jossakin muualla kuin kotona.
    Jos varatut, mutta toisista kuin omasta puolisostaan kiinnostuneet toimisivat kaikkia kohtaan reilusti, he jättäisivät nykyisensä ja jatkaisivat matkaa ja ennen kaikkea, antaisivat tilaisuuden nykyiselle puolisolle etsiä heitä oikeasti rakastavan ihmisen, sen sijaan että ovat yhdessä ihmisen kanssa joka ei heistä välitä.

    Kertokaapa varatut, toisista kiinnostuneet, ehkäpä pettävätkin, miksi jatkatte nykyistä suhdetta?

    ..aikuiseksi. Nämä asiat eivät vain ole niin yksinkertaisia ja mustavalkoisia. Varatut ihastuvat siinä missä ei varatut. Se on inhimillistä. Oikeasti kovat jätkät vain ei nussi muita, näin se on.

    On inhimillistä, että ihmiset muita tavattuaan luovat mielikuvia ja fantasioita, mutta se kuuluisa sitoutumisen aste punnitaan vasta nurkan takana. Tulet huomaamaan...

    Äänestä

  • mieskohta38 kirjoitti:

    voisin harrastaa virtuaaliseksiä vaikka sinun kanssas. Olisit sopivan ikäinenkin ;)

    Äänestä

  • minä varattu kirjoitti:

    voisin harrastaa virtuaaliseksiä vaikka sinun kanssas. Olisit sopivan ikäinenkin ;)

    Eikun varataan pelto jostain keski-uudeltamaalta ja eikun hässimään! eikös se lehtien mukaan ole nyt muotia:) Ja oikein kun ruvetaan päästämään, niin siinä on munatkin vain tiellä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tumma nainen kirjoitti:

On niin kurja olo, että pakko vähän päästä purkamaan, vaikka sitten tänne.
Ihastuin työpaikallani erääseen mieheen pari kuukautta sitten ja ujo kun olen (ONNEKSI) en saanut tehtyä mitään aloitetta.
Mies on vilkuillut mua kauan aikaa ja tämä vilkuilu juuri herätti mielenkiintoni.
Hänellä on aikaisemmin ollut sormus, mutta sitä ei ole enää pitkään aikaan ollut sormessa ja ajattelin hänen olevan vapaa.

No nyt on sitten eräskin tovi tullut mietittyä tätä "ihanuutta".
Olisin rohkaissut itseni ja ottanut yhteyttä nyt viikonloppuna kun olen lähdössä pitkästä aikaa yöelämää katselemaan ja olisin uskaltanut hieman hiprakassa laittaa viestin. Otin jo selville puhelinnumeronkin.

Onneksi kerroin tänään vähän ennen töiden loppumista eräälle naispuoliselle työkaverille ihastuksestani, niin sain kuulla että mies on naimisissa ja hänellä on pieni lapsi.
Niin sitten sain lähteä erittäin pahoilla mielin kesälomaa viettämään, mutta onneksi asia selvisi kuitenkin ennen kuin kerkisin tekemään mitään typeryyksiä.

Törmäsin melkein häneen vielä kotiin lähtiessä, olin todella lähellä kysyä häneltä, että mitä pirua varattu ukkomies vilkuilee muita naisia, mutta painelin vain nopeasti tieheni.

Miksi varatut miehet vilkuilevat ja vikittelevät muita naisia kuin omaansa ja miksei heillä ole sitä sormusta sormessa??
Eivätkö he välitä, kuinka lujaa muihin sattuu kun totuus selviää?
(en tarkoita kaikkia miehiä, vaan juuri heitä jotka näin tekevät)

No mulla alkoi ainakin kesäloma todella surkeasti, mutta toivottavasti loman loputtua olen jo päässyt asian yli ja voin kohdata miehen ilman mitään sen kummempia ajatuksia.

No niin helpotti, kiitos kun kuuntelitte!
Ja jottei kukaan luulisi että tämä on jollekulle toiselle, viesti meni pohjanmaalle tummahiuksiselle miehelle. Täällä tuskin muita on pohjanmaalta kirjoittelemassa kuin minä.

Pitäkää huolta oikeasti rakkaistanne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu