Pettäjähän on se, joka ei ole pystynyt pitämään lupaustaan eikä petetty.
Pettäjähän on se joka on heikko eikä petetty.
Pettäjähän se todennäköisesti kärsii liitossaan koska lähtee pettämään, petetty saattaa olla ihan tyytyväinen.
Pettäjähän se kärsii kun joutuu salailemaan kaksoiselämäänsä, petettyhän saattaa olla autuaan tietämätön ja onnellinen.
Pettäjällähän se on suurempi riski menetyksistä kun jää kiinni, petettyhän saa usein päättää haluaako jatkaa.
Pettäjähän on se joka on heikko eikä petetty.
Pettäjähän se todennäköisesti kärsii liitossaan koska lähtee pettämään, petetty saattaa olla ihan tyytyväinen.
Pettäjähän se kärsii kun joutuu salailemaan kaksoiselämäänsä, petettyhän saattaa olla autuaan tietämätön ja onnellinen.
Pettäjällähän se on suurempi riski menetyksistä kun jää kiinni, petettyhän saa usein päättää haluaako jatkaa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
ja haet meiltä siihen tukea?
..petetystä uhrin, kun hän on tyytyväinen olemassa olevaan liittoon.. Hmm.. Ei taida olla yksinkertaista.. Tuo oli ensimmäinen, joka minulla kiinnitti huomion.
"Pettäjähän se todennäköisesti kärsii liitossaan koska lähtee pettämään"
Kumma käsitys, että pettämistä edeltäisi jonkin sortin PARISUHDEkärsimys. Niin on käsittääkseni vain ani harvoin! Vai onko sinulle uskoteltu muuta? Henkilökohtainen kärsimys ja kriisi siellä varmemmin on takana kuin yhteiset ongelmat, jos toinen itsenäisesti tekee päätöksen olla uskoton. Jos parisuhde on oikeasti helvettiä, se johtaisi eroon, muissa tapauksissa siitä suhteesta on (jälkikäteen) tekemällä tehty huono ja haettu oikeutusta. Vrt. tekosyy.
"Pettäjähän se kärsii kun joutuu salailemaan kaksoiselämäänsä"
Jos kärsisi, se ei jatkaisi. On toki mukavampi leikkiä marttyyria.
"Pettäjällähän se on suurempi riski menetyksistä kun jää kiinni, petettyhän saa usein päättää haluaako jatkaa."
Kilinvitut. Pettäjäkö ei saisi päättää jatkaako suhteessa vai ei??! Ei ole lupa tehdä ratkaisuja parisuhteen suhteen, mutta on lupa ottaa useampikin kumppani? Huh! Jokaisella on oikeus -jos ei suorastaan velvollisuus - tehdä niitä ratkaisuja oman elämänsä suhteen. Onkohan siinä pettämisessä juuri siitä kyse, ettei itse olla valmiita kantamaan vastuuta päätöksistä, vaan jätetään se toisten harteille... Nössön valinta on olla valitsematta.
Ylipäätään, mitä vitun järkeä on kenenkään alistua uhrin asemaan noissa ihmissuhdekuvioissa? Eikö elämä olisi paljon parempaa, jos ei toisten törttöilyjen anna tuntua henkilökohtaisilta loukkauksilta...
Hahhaa. Näistä pettureiden kootuista selityksistä saisi kootuksi hyvän vitsikirjan. Vai näyttää sillä petetty-pirulaisella menevän liian hyvin? Paremmin kuin sulla. Sinä sait kuitenkin itse valita osasi, hän ei.
Sittenkö olisit tyytyväinen ja onnellinen, kun petetty olisi mielisairaalassa tai haudassa sinun ansiostasi???
Jopa meni tekotaiteellisksi ja -älykkääksi. NO, kai noinkin joku voi TOSISSAANKIN ajatella...
JOkainen parsuhde on omanlaisensa ja jokainen syrjähyppy myös; usein sille syrjähypylle ei ole minkäänlaista syvällisempää selitystä se vain oli valitettava tapahtuma, jonka haluaisi mieluiten unohtaa.
Yleisellä tasolla uhri on aina se, joka ilman omaa osuuttaan ja tahtomattaan johonkin vääryyteen, kärsii. Pettäjä toki voi mielessään oikeuttaa tekonsa ajatelemalla olevansakin uhri liitossaan mutta kovin kaukaa haettu ajatus on.
elää oman miehensä kanssa. Ei tartte selityksiä keksiä, ei salaista kaksoiselämää, ei riskejä, ei katumusta, ei häpeää. Seksiä saa aina halutessaan.
Mihin tarvitsee petosta ja valehtelua, jota pitää yrittää vääntää muiden syyksi? En ymmärrä.
ei vaan ole tarkotettu yksi-avioiseksi!!
Koko-elämän kestävä parisuhde
yhden ja ainoan rakkaan kanssa
on ihmisten itse luoma myytti.
Ei ole koskaan eikä missään toiminut
ilman pakkotoimia.
Luonnostaan ja luonnonmukaisesti
ihminen pariutuu usemman kanssa.
"...ihminen pariutuu usemman kanssa." muttei aina samaan aikaan pidä montaa partneria!
Antropologiassa löytyy huomattavasti enemmän esimerkkejä ketjusuhteista. Sivilisaatio toisaalta tarvitsee (lue talouselämä voi paremmin käyttää hyväkseen) pitempiä ja etenkin "perusperheitä" toimiakseen.
Jos on kaukaa viisas löytää keskitien.
Itsekkyyskin on monesti hyvinkin elintoimintoja
ylläpitävää.
Kun on tilanne ettei kotona pariltaan saa
seksiä etsii uuden tai etsii seksisuhteen erikseen.
Luonnollinen ja itsekäs ratkasumalli ja kuitenkin
pitää toiminnan elossa.
Tosiasia vaan on niin että tarpeet on erilaiset ja jokainen joutuu itse tarpeensa hoitamaan.
Jos vaan avio/avo/seurustelu kumppani
tajuaisi että kyse on normaalista
tarpeesta elää se ei olisi ongelma.
Eikä tarkota yhtä-aikaa vaan molemmille omalla
ajalla.
Perustarpeita on muitakin jotka ei ole
ihmisillä useinkaan ihan samallaiset.
Syöminen, juominen, nukkuminen, kaikki perustarpeita.
Seksi on samanlainen tarve.
Seksittömyyteen voi vaan itsensä totuttaa syömättömyyteen ei.
Vähälläkin ruualla pärjää kuten myös vähällä
seksillä.
Ystävien ja kommunikoinnin tarve, läheisyyden
tarve on periaatteessa ihan ihmisessä sisällä
jo syntyessään.Yksikin itsensä ulkopuolinen
ihminen riittää, mutta sitä voi verrata
keitossa vaan liemeen, pitäähän se niukasti hengissä.
Seksin tarve tulee hormoonitoiminnan kautta.
Hormoonit määrittelee sen tarpeen määrän.
Otetaan taas esimerkiksi keitto,
liemi riittää, mutta jotain siihen kaipaa
lisäkettä mielummin muutakin kun yhden perunan pilkottuna.Liemessä on jo makua mutta nälkä kasvaa
ja kaipaa lisämausteita.
Ihminen on siis tehty tarpeista jotka
on lähes pakko tyydyttää.
Parempi keitto jos siihen saa itse lisätä eri mausteita ja siitä saa monipuolisen.
Sama pätee elämään. Äiti tyydyttää ensin näläntarpeen vauvana ja vauva siis
ihminen joko oppii tai ei nauttimaan
läheisyydestä.
Ne ihmiset jotka oppii nauttimaan myös
tekevät elämän keitosta maukkaan ja
monipuolisen.
Jos kotona ei sitä soppaa ole tarpeeksi tyydyttämään näläntunteen on luonnollista mennä
etsimään keittoonsa edes makua.
Jos on avo/avio pari tai muu kumppani kämppis
joka syö keitosta kaikki perunat ja uskoo
että kyllä sä liemelläkin pärjäät
menee liemen syöjä luonnostaan ystävän luo jolla on mausteita.
Otetaan tämä elämä siis yksinkertaisena
ja ymmärretään itsekkyys.
Parisuhde on kuin pöytä jossa on tukevat jalat.
Kolmellakin jalalla pöytä seisoo,
Hiukan on vaan taiteellisen ja huteran olonen.
Siihen voi vielä laittaa jotain helppoja
apuja tukemaan, jalan alle voi tunkea vaikka paperia taiteltuna ja johan lakkaa
heti heilumasta.
Kaksi jalkaa tai heiluva kolmas jalka
tekee siitä jo erittäin herkän kaatumaan.
Pitää jo saada muualta tukea ja tarviiko
joku kaksijalkaista pöytää?
Entä sitä huteraa pelottavan kaatumisherkkää
parisuhdetta?
Pelkkä paperi taiteltuna ei riitä on siis
hankittava uusi pöytä!
Olen miettinyt ja ihmetellyt miksi asiat nähdään niin yksioikoisina. Totuushan nimenomaan on se että hyvin harvoin parisuhteessa kumppanien perustarpeet ovat täsmälleen samankaltaiset, toinen kaipaa seksiä lähes päivittäin ja toiselle riittää kerta kahdessa viikossa. Miksi tämän enemmän seksiä kaipaavan pitää sopeutua seksin vähyyteen? Miksi asiaa ei nähdä niin että toisen on vaan yksinkertaisesti ruvettava haluamaan enemmän, enkä tarkoita nyt mitään "annan kun on pakko" mentaliteettia vaan oikeaa haluamista tai sitten on vaan hyväksyttävä se että kumppanilla on ulkopuolinen seksisuhde? Sama koskee kaikkia tunne-elämän alueita, toinen kaipaa läheisyyttä enemmän kuin toinen, toinen kaipaa huomioimista enemmän jne.
Tarkotin ja koitin esittää
vertauksillani.
Jos puoliso on hengästynyt, niin alkaako
toinenkin huohottamaan vain sympatian tunnossaan?
Ihminen tarvii hyväksyä omana minänä,
itsenään.
Omine tarpeineen.
Tiedän että näihin ajatuksiin on monella se yksi ja ainut vastaus, "kannattaa ruveta miettimään mikä itsessä on vikana jos toinen ei halua". Tiedän kuitenkin jo "en ihan eilen syntyneenä" naisena, että varsinkin naisen hormonitoiminta määrittelee pitkälti seksuaalisen halukkuuden, ei pelkästään eri kuukauden aikoina vaan myös elämän eri vaiheissa. Ei aina ole kumppanissa vika jos toinen ei halua seksiä. Nainen monta kertaa sitten taas tarvitsisi paljon enemmän läheisyyttä ja huomiota kuin mitä mies antaa ja katsoo edes tarpeelliseksi.
Perustarpeilla tarkoitetaan nyt oikeastaan niitä tarpeita mitä on kaikilla ihmisillä. Tutustu vaikka tuohon Maslowin teoriaan: http://fi.wikipedia.org/wiki/Maslow'n_tarvehierarkia
Itse en sitä täysin allekirjoita.
Seksin tarve tulee hormonien kautta, mutta osittain. Siihen vaikuttaa myös oma temperamentti sekä opitut asiat ja sen hetkinen elämäntilanne. Seksuaaliset tarpeet voidaan ehdollistaa (vaikka tulkitsemalla muita tunteita seksuaalisiksi: rakkaus, innostus, pelko, suuttumus, ahdistus, tekemisen puute) sekä sublimoida, eli suunnata energia muualle.
Perustarpeet ovat myös niitä jotka altistavat meidät riippuvuuksille eli addiktioille. Me voimme turruttaa aistimme. Et voi olla syömättä mutta voit syödä itsesi hengiltä. Samoin seksikokemuksiin tulee toleranssi, joka täytyy ylittää aina aika ajoin, että siitä saisi saman "nosteen" eli rajumpaa seksiä
Eli jo sen löytäminen, mikä on juuri minulle se sopiva määrä ja laatu seksiä, ei ole niin selvää. Toisissa tilanteissa riittää vähä (stressi, elämän muutokset, sairaudet) toisissa sama ei riitä alkuunkaan. Ensin tulisi selvittää todellakin se perusta. Sitten miettiä, kuinka sovittaa sen toisen kanssa. Ellei riittävää vastaavuutta löydy, sitten neuvoteltava ratkaisusta; Terapiaa yhteistoimintaan, pidättäytymisen opettelu, itsetyydytys, ulkopuoliset suhteet vai ero.
varsinkin toisen tarpeita voi helposti
ehdollistaa ja oppia tyytymään
vähään.
Ihminen muokaantuu tilanteiden mukaan.
Opittua on paljon kuten läheisyyteenkin
oppii jo lapsena.
Kaikilla ei vaan ole tapana ottaa
leikki-ikäistä syliin ja siihenkin
lapsena jo tottuu.
Tukahduttaa tarpeen olla lähellä ja korvaa sen muulla.
Tottuuhan ihminen raikkaaseen ilmaankin
ja toisaalta asumaan ja elämään vaikka
aina savussa.
Kaikkeen ei vaan edes kannata tottua,
se heiluva pöytä ei ole täydellinen
vaikka viikkaisit koko hesarin sen jalan alle.
Tottuu siis syömään soppansa varoen
läikyttämästä.
Kuitenkin tulee vaihe jolloin
miettii olisiko parempi
kaikille etten syö soppaani aina tai edes
joskus pyhinä naapurin vakaalla pöydällä.
Muutanko kokonaan sen viereen.
Tarkotan että kaikkeen tottuu, mutta jossain kohtaa tulee pää vetävän käteen.
Kuppi täyttyy.
Lääkehoito olisi pitänyt yhteistuumin
alottaa jo aikoja ennen jos vaihtoehto
toisen astmakohtaukselle on että ei hengitetä kukaan.
Siis sopeudutaanko ja tukahdutetaan itsekkäät tarpeet vai hyväksytäänkö jokainen ihminen yksilönä omine tarpeineen?