Olen muissa kuin oman alan töissä ja työkkärissä sanottiin, että omalle alalle pääsisi valmennuksen kautta. Varmaa tietoa korvauksesta en saanut. Onko järkeä irtisanoa nykyinen työ ja jäädä odottamaan/etsimään valmennuspaikkaa?? Mikähän mahtaisi olla korvaus tässä tapauksessa? Johtavatko nämä valmennukset mihinkään vai onko tuloksena taloudellinen perikato?
onko järkeä
mennä työeämävalmennukseen?
7388
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En suosittele.
irtisanoutua nykyisestä työstä, ellei ole uutta työpaikkaa varmasti tiedossa, pitäisi saada työnantajan irtisanomaan mieluimmin, koska työttömyys korvaus voi mennä jopa puoleksi vuodeksi vaikka olisit liiton jäsen, jos olet unohtanut oman alan asioita, niin kannattaisi ensiksi hakea alasi ammattikurssille, sillä on aikaa samalla tutkailla työpaikkoja ja valita sitten harjoittelupaikka tai mennä suoraan töihin, ja jos olisit irtisanomisuhan alainen silloin olsi helpompi päästä sinne.
No, tuo nyt oli jo jotakin. Työkkäri yrittää saada sinut pois palkkatyöstä ilmaistyöntekijäksi??? Eihän tuossa ole järjenhiventäkään. Eiköhän työkkärilläsi ole ilmaistyöntekijöiden kiintiö täyttynyt, kun täytyy työssäolevia yrittää huiputtaa ilmaistyöhön.
Ehdottomasti ei kannata mennä työelämävalmennukseen. Valmennuksen jälkeinen työ on enemmän kuin epävarma saatava. Lienee prosentin tuhannesosa se joukko, joka ilmaistyöstä palkkatyöhön siirtyy.
...Varmaa tietoa korvauksesta en saanut...
Tuo osoittaa jo melkoista huijaamismentaliteettia.
Se, mikä on korvauksen suuruus, riippuu siitä, olisiko sinulla oikeutta päivärahaan vaiko ei. Se taas riippuu siitä, miten pitkään olet ollut työssä. Jos olet ollut viimeisen 28 kk:n aikana vähintään 10 kk sellaisessa työssä, jossa työaika on vähintään 18 h/viikko, niin sitten on oikeus päivärahaan, muutoin vain työmarkkinatukeen.
Jos ei ole oikeutta päivärahaan, niin sitten valmennuksen ajalta saa työmarkkinatuen ja eli 24,51 e miinus 20 % vero sekä korvauksen työmatka- ja ylläpitokustannuksista. Em. summat maksetaan 5 pvältä viikossa.
Jos olet oikeutettu perus- tai ansiopäivärahaan, saat työvoimatoimiston harkinnan mukaan mukaan noin 527 – 843 euroa tukea kuukaudessa työelämävalmennuksen ajalta.
Oikeutta palkkaan, vuosilomaan tai muihin työsuhteeseen kuuluviin etuihin ei ole.
Hyvin suurella todennäköisyydellä olisi valmennuksen jälkeen työtön.
Mieti siis tarkkaan, kannattaako. Työssäolevan on helpompi saada toinen työ kuin työttömänä, sillä työttömän hakemukset pyrkivät joutumaan pinon alimmaisiksi.
...vai onko tuloksena taloudellinen perikato?---
Tuo on se todennäköisempi vaihtoehto. Ihmettelen todellakin työkkäriä, jossa ehdotetaan mitään sellaista kuin sinulle on nyt tehty. Onkohan todellakin niin, että ilmaistyöntekijöitä ei ole riittävästi, halutaa heitä työssäolevienkin joukosta???
Jos irtisanoutuisit työstäsi, niin se tietäisi 3 kk:n karenssia. Tosin valmennuksen ajalta saisit korvaukset karenssista huolimatta, mutta tuskin se valmennuspaikka olisi noin vain tarjolla. Joten rahatonta aikaa tietäisi. Myöskin karenssi työkkärin tiedostoissa tietäisi huonoa uudessa karenssitilanteessa, sillä se alentaisi sanktion antamisrajaa.
Sillä ei ole merkitystä, irtisanooko työnantaja vaiko irtisanoutuuko itse. Se on karenssin paikka yhtä kaikki.
vaan suosiolla nuo rupu valmennukset eivät ole ikinä johtaneet mihinkään(paitsi tietysti kaalepin mielestä)sehän on suomeksi sanottuna sitä orjatyötä eli 8ekee päivä ja sitä rataa,en ole kuullut että kukaan olisi edes iljennyt näytellä sellaista työtodistusta mistä ilmenee että on joskus hurahtanut työelämänvalmennukseen sitten kun käydään kyselemään näitä kunnon hommia.
juttua...
Tuo kuulostaa jo niin paksulta, että taitavat saada valmennukseen menevien pääluvun mukaan palkanlisää. Hullua on oikeista töistä toimenpiteisiin lähteä, ei se valmennus ole töitä. Sekä paskat niissä oman alan töitä tehdään, esim. itselläni oli oikein hieno harjoittelusopimus, täynnä alani töitä, mutta käytännössä niitä oli muutama tunti kuussa ja loput mapitusta, tallennusta, kahvinkeittoa yms - samaa hommaa tein palkallisena jo 19-vuotiaana ilman koulutusta. Niitä töitäkään ei ollut kuin puoleksi päivää jos sitäkään ja koko päivä piti työpaikalla lorvia - oli puhtaat pöydät, arkisto ja keittiö kun siivoilin kun ei ollut muuta tekemistä.