En sitten tiedä mistä asia johtuu, mutta minulle on jostain syystä todella vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin, koskee asia sitten kiinnostavaa vastakkaisen sukupuolen edustajaa taikka uusien ystävien hankkimista.
Muutin noin neljä vuotta sitten nykyiseen asuinpaikkaani, josta en tuntenut ketään etukäteen, ja näiden neljän vuoden aikana en ole tutustunut lähemmin yhteenkään ihmiseen. Olen ollut töissä useammassa paikassa, ollut mukana itseäni kiinnostavissa harrastusporukoissa, käynyt ravintoloissa silloin tällöin ja muuta sellaista. Kohtelen mielestäni muita ihmisiä ystävällisesti, ja juttelen mielelläni muiden kanssa. Mutta jostain syystä kaikki jää aina vain pintapuolisen tuttavuuden tasolle. En sitten tiedä, että olenko kenties jollain tavoin sokea sosiaalisissa suhteissani, mutta en ainakaan ole vielä kertaakaan huomannut kenenkään osoittaneen halua tutustua minuun paremmin.
Nyt sitä sitten kovasti ihmettelen, että mistä tällainen oikein voi johtua. Mikä tekee ihmisestä, joka pyrkii kohtelemaan muita ystävällisesti ja positiivisesti kuitenkin sellaisen, ettei häneen haluta tutustua, ei ystävänä eikä myöskään romanttisella tasolla. Tai, no tietysti sitä on tällaisen nettikirjoituksen perusteella vaikeaa päätellä, mutta on se turhauttavaa myös muuten, kun ei ole ketään, jolta voisi uskoa saavansa rehellisen vastauksen siihen kysymykseen, että mikä minussa oikein on vikana.
Muutin noin neljä vuotta sitten nykyiseen asuinpaikkaani, josta en tuntenut ketään etukäteen, ja näiden neljän vuoden aikana en ole tutustunut lähemmin yhteenkään ihmiseen. Olen ollut töissä useammassa paikassa, ollut mukana itseäni kiinnostavissa harrastusporukoissa, käynyt ravintoloissa silloin tällöin ja muuta sellaista. Kohtelen mielestäni muita ihmisiä ystävällisesti, ja juttelen mielelläni muiden kanssa. Mutta jostain syystä kaikki jää aina vain pintapuolisen tuttavuuden tasolle. En sitten tiedä, että olenko kenties jollain tavoin sokea sosiaalisissa suhteissani, mutta en ainakaan ole vielä kertaakaan huomannut kenenkään osoittaneen halua tutustua minuun paremmin.
Nyt sitä sitten kovasti ihmettelen, että mistä tällainen oikein voi johtua. Mikä tekee ihmisestä, joka pyrkii kohtelemaan muita ystävällisesti ja positiivisesti kuitenkin sellaisen, ettei häneen haluta tutustua, ei ystävänä eikä myöskään romanttisella tasolla. Tai, no tietysti sitä on tällaisen nettikirjoituksen perusteella vaikeaa päätellä, mutta on se turhauttavaa myös muuten, kun ei ole ketään, jolta voisi uskoa saavansa rehellisen vastauksen siihen kysymykseen, että mikä minussa oikein on vikana.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kehottaisin Sinua hakeutumaan psykologin juttusille. Ei sen takia, että Sinussa olisi jotain vikaa, vaan kosultaatio pätevän ihmisen kanssa olisi ihan paikallaan ja samalla saisit asialle oikeat mittasuhteet. Kun asiat pitkittyvät ne myös mutkistuvat.
Ensimmäiset ohjeet kavereiden hankintaan:
-hyväksy kaikki kutsut sosiaalisiin ympyröihin, kaljalle / retkelle / mihin vain. Vaikka toiminta ei olisi itsellesi 100% kiinnostavaa, saahan sitä seuran vuoksikin mennä.
-yritä itse ehdottaa ihmisille jotakin tekemistä aina kun suinkin on luontevaa.
-harrastuksessa saa kavereita parhaiten, jos tekee itsestään tarpeellisen osan kokonaisuutta.
Olin opiskelupaikkakunnallani melko pitkään yksinäinen, ja tiiveimmät kaverisuhteeni muodostuivat n. 5 hengen porukoissa joihin tuli ennakoluulottomana päädyttyä jonkinlaiseen vastuuhommaan. Sitä suuremmissa olen aina jäänyt hieman ulkopuoliseksi.
Romanttinen tutustuminen on tavallaan helpompaa. Jos on itse kiinnostunut niin on ihan hyväksyttyä pelata kovilla ja tehdä selkeä aloite, silloinkin kun ei ole aivan varma mitä toinen ajattelee.
Toivottavasti näistä on jotain apua.
Eivät ainakaan minun kohdallani ole toimineet, sillä yritetty on. Olen koko ikäni eli reilut 30 vuotta ollut "yksin" eli ihmiset ei juuri minusta tai minun seurastani ole välittäneet vaikka minussa ei pitäisi suuremmin mitään vikaa ollakkaan.
Olen vain sellainen ihminen joka unohtuu. Onneksi sentään viihdyn jotenkin yksinkin vaikka toisinaan seura olisi ihan kivaa. Kaikilla vaan tuntuu olevan omat menonsa ja juttunsa, eikä tällaista yksinäistä tavis heppua tahdo muistaa, paitsi silloin kun jotain tarvitaan tai sattumalta tavataan, niin silloin kyllä juttu luistaa, ja ihmetellään miks ei useammin nähdä.
Koulussa, ja töissä on on ollut kyllä tuttuja joiden kanssa olen hyvin tullut juttuun, mutta jos porukka menee hauskaa pitämään tai tekemään jotain yhteistä hauskaa niin minä kyllä unohdun porukasta, ja korkeintaan jälkikäteen niistä kuulen.
Harrastaminenkin on hankalaa kun ei tulot riitä juuri muuhun kuin perus elämiseen, ja pitkät työpäivät itseäni kiinostamattomassa työssä vievät loputkin mehut.
Parempaa työpaikkaakin olen yrittänyt hakea, sellaista jossa olisi edes kohtuullinen palkka, ja tapaisi paremmin ihmisiä, mutta ei sekään ole onnistunut, vaan aina on tullut vaan yksinäisempi, ja eristyneempi homma vastaan, missä näkee aina vaan vähemmän muita. No en silti ole vielä luovuttamassa, sillä kyllä se munkin kohdalleni jotain hyvää täytyy tulla, vaikka elämä nyt paskaa urakalla niskaan kaataakin.