Naiset tekemässä aloitteita

Hämärän rajoilta

Näin aluksi on sanottava, että vaikka ATM-keskustelu onkin jatkunut viime päivinä aktiivisena, se on polkenut hieman paikallaan. Uusia ajatuksia ei juuri ole esitetty - lukuun ottamatta nimimerkkiä Harmaa lumi, joka äsken tarjosi tähän mennessä parhaan ATN-näkökulman. Jonkinlainen aiheen jankkaamisella saavutettu voitto lienee kuitenkin se, että ilmiön olemassaolo on palstalla tunnustettu. Se on kuitenkin vasta alkua, ja ATM-aktiivien on tästedes panostettava enemmän asiaan kuin viihdyttävän halpahintaiseen provosoimiseen (jota itsekin olen harrastanut), mikäli haluamme jotakin edistystä ja keskustelun jatkumista. Lord Boredomin tapaiset maltilliset kirjoittajat ovatkin "liikkeelle" ehdottoman tärkeitä.

Nyt viimein otsikon asiaan, eli aloitteiden tekemiseen, jota on pyöritelty vähän joka suunnasta; kootaan siis tähän muutamia yleisiä näkemyksiä. ATM-väen eräs keskeisimmistä argumenteista on, etteivät naiset tee aloitteita miehille, ja tätä säestetään vaatimuksella "tasa-arvosta" eli siitä, että naistenkin tulisi aktivoitua. Veljeskuntamme jäsenten näkökulmasta tämä on toki totta: ei minullekaan ole koskaan tehty minkäänlaisia aloitteita. ATM silti yleistää liikaa, sillä kuten lukuisat palstan naiskirjoittajista toteavat, he ovat olleet suhteen aloitteellinen osapuoli. (Tuskin he kaikki valehtelevatkaan.) Tasa-arvovaatimuksissaan ATM unohtaa siis jo oman määritelmänsäkin; jo nyt naiset tekevät siis ainakin jonkin verran aloitteita, eikä sillä olisi meidän näkökulmastamme mitään väliä, vaikka tekisivät enemmänkin - eivät ne edelleenkään meihin kohdistuisi. ATN-kirjoituksista käy ilmi, etteivät kaikki naisetkaan saa osakseen aloitteita, vaikka niiden tekeminen on perinteisesti "miehen osa". Tietenkin tasa-arvo asiassa kuin asiassa on tavoittelemisen arvoista, mutta mitä aloitteisiin tulee, ATM:n ei kannata lähteä tämän asian puolesta julistamaan.

Siirrytään sitten hypoteettiseen tilanteeseen, eli naiseen tekemässä aloitetta alemman tason miehelle. Diskurssissa vuorottelevat kaksi näkemystä, joista ensimmäinen on tuttu Ilman naista -sarjakuvasta:

http://kvantti.tky.fi/in/7.shtml

Tämän näkemyksen mukaan myös ATM saisi osakseen huomiota, mutta ei osaisi tunnistaa sitä. Tästä luonnollinen seuraus olisi siis se, että koko ATM-ilmiö olisi "mielikuvitusta": mies olisi samalla viivalla muiden kanssa, mutta jostakin syystä kuuro starttipistoolin äänelle.

Toinen tulkinta taas on, ettei ATM:lle tehdä varsinaisia aloitteita, mutta totuttuaan vuosikausien nöyryytykseen ja huonoon kohteluun naisilta jo pelkkä hymy tai muu ystävällinen ele - sanalla sanoen ihmisen lailla kohteleminen - muuttuisi miehen mielessä oletukseksi siitä, että nainen olisi kiinnostunut. On jotenkin paradoksaalista, että tätä näkemystä on esitetty palstalla jonkin verran myös naisten suusta (ja ensimmäinen tulkinta taas tuntuu useammin olevan miesten tekemä): kun nainen tekee tuon tulkinnan, hän implisiittisesti tunnustaa, että on olemassa miehiä, joille hänen sukupuolensa ei varsin yksimielisesti aloitteita tee ja vieläpä lisäksi muutenkin kohtelee kuin saastaa.

Vaikka näkemykset ovat varsin vastakkaisia, en ole varma kumman kannalle kallistuisin sen enempää omalla kohdallani kuin koko ATM-ilmiötä tarkastellessa. Ilman naista -stripissä todetaan miehen tajuavan virheensä "aikaisintaan kymmenen vuoden päästä", ja ilmeisesti omalla kohdallani tuo aika ei ole tullut täyteen, sillä edes kauas taaksepäin katsellessani en muista yhtään sellaista tapahtumaa, joissa minkäänlaista aloitteellisuutta vastakkaiselta sukupuolelta olisi esiintynyt.

Toisaalta uskoisin olevani ihmistuntijana jonkinmoinen, joten toinenkaan tulkinta ei täysin päde. Muutaman kerran opiskelun yhteydessä olen päätynyt juttelemaan epämuodollisesti naispuolisten ikätovereideni kanssa ja saanut osakseni ystävällistäkin kohtelua. En silti tulkinnut tapauksia minkäänlaisiksi aloiteyrityksiksi, sillä nämä naiset olivat yhtä epäsuomalaisen avoimia ja säteileviä kaikille ihmisille (jopa meille, hyvät veljet); mitään erityistä noihin tapahtumiin ei siis heidän osaltaan liittynyt.

"ATM kuvittelee aloitteet" -näkemyksen ongelma on se, että mikäli mies sisäistää tämän, hän ei kohta enää tunnista oikeitakaan aloitteita. Tietenkin on tyhmää rakastua kaupan kassatätiin, jos tämä ei satukaan heittämään vaihtorahoja päin kasvojasi, mutta typerää on myös sulkea kokonaan mielensä aloitteen mahdollisuudelta. (Näin toimimalla pahimmassa tapauksessa päädytäänkin tuohon Ilman naista -stripin tilanteeseen vuosien päästä, parhaimmassa tapauksessa taas ei päädytä yhtään mihinkään.)

Nyt langat karkaavat käsistäni, enkä saa sieluni säikeitä punottua yhdeks' puuks'. Tiivistettynä voitaisiin kai sanoa, että ATM:n käsite tulisi muovata kattamaan em. tapauksista vain ne, joille aloitteita ei lainkaan tehdä; niitä tunnistamattomat vain kuvittelevat sellaisia olevansa. Toinen vaihtoehto olisi käyttää nimimerkki Naisasialuuserin esittämää "fyysinen/psyykkinen ATM" -jakoa (ja kehittää sitä etennpäin) näistä kahdesta tapauksesta, joista jälkimmäinen on puhtaammin itsestä johtuvaa kyvyttömyyttä reagoida mahdollisiin aloitteisiin.

12

1152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiribati

      ainakin täällä pääkaupunkiseudulla alkoi aurinko paistaa ja Foreca lupaa aurinkoista heinäkuista lauantai-iltaa. Miten olisi, jos siirtyisit haukkaamaan hieman happea? Minä ainakin lopetan hommat tähän ja painelen pihalle, nyt kun vihdoin paistaa. Enkä aio suoda ajatustakaan ATM:ille, ATN:ille, YTM:ille, YTN:ille tai MAT:lle.

      • Hämärän rajoilta

        Siksi ajattelin kököttää sisällä ja sählätä musiikki-instrumenttien parissa. Enkä itsekään ajatellut ajatella enää MAT:n ajattelemista, nyt sovitetaan bassokuviota.


    • Harm

      muuten tuohon selvästi promillerajan yläpuolella kirjoitettuun viestiin niin kuka lukee sellaista roskasarjakuvaa kuin "Ilman naista" tai varsinkaan yrittää vetää siitä jotain oikeaa irti?

      Vähän kuin lukisi Viivi ja Wagneria parisuhdeoppaana.

      • Lose the attitude.

        Mikäs besserwisser sinä muuten olet? Pidätkö itseäsi jonain auktoriteettina?


      • Harm
        Lose the attitude. kirjoitti:

        Mikäs besserwisser sinä muuten olet? Pidätkö itseäsi jonain auktoriteettina?

        kukas sinä olet?

        Asenne on osa minua mutta kyllä se on parempi kuin olla ilman asennetta kuten eräät.

        Syytät auktoritäärisyydestä samaan aikaan kun peräät minulta jotakin saappaan nuolentaa vai kun pidin ap. kirjoitusta aika surkeana kaiken kaikkiaan?


    • pikkinikki

      Tämä on jo toinen viesti lyhyen ajan sisään, jossa pyritään erottamaan "todelliset ATM:t" muista. Eilen Naisasialuuseri esitti hyvin kapean näkemyksen siitä, mikä on oikea syy olla ilman naista. Nyt sinä teet rajausta.

      Minä kirjoitan yksinäisyydestä ja sen syistä. Silloin kun ATM-väitteet esitettiin pilke silmäkulmassa, pidin niitä hauskoina. Mielestäni käsite ei sovi lainkaan vakavasti otettavaan keskusteluun.

      Ei ole mitään alempitasoista miestä. Kaikki miehet ovat tasa-arvoisia. Vaikka puhumme osin samoista asioista, sinä ja muut ATM-kirjoittajat vetävät rajoja sinne, missä minä en niitä näe. Olen havainnut, että en selvästikään ole osa teidän porukkaanne. Olen havainnut, että usein vastaatte mieluimmin toisillenne ja keskustelette keskenänne. Se ei yllätä, sillä en ole koskaan kuulunut millään keskustelupalstalla mihinkään ryhmään.

      Aiheidemme näennäisestä samankaltaisuudesta huolimatta puhumme ilmeisesti toistemme ohi. Se, kuka on oikea ATM ja kuka ei ole, ei mielestäni ole tärkeä aihe. Pikemminkin se vaikuttaa siltä, että toiset vain haluavat tehdä omasta yksinäisyydestään ja sen syistä jotenkin ainutlaatuisempia kuin toisten. Kuitenkin yksinäisyys on kaikkien kohdalla samaa, läheisyyden ja rakkauden puutetta.

    • lord-boredom

      Onkin ehkä riittämätöntä määritellä, että alempitasoinen mies on se mies, jolle ei tehdä koskaan minkäänlaista aloitetta. Voi olla, ettei tehdä, mutta voi olla toisinkin. Oleellista on se, että mies aloitteen kohdatessakaan tajua, mitä oikeastaan tapahtuu.

      Itse olen useankin kerran jälkeenpäin tullut ajatelleeksi, että minulle taidettiinkin tehdä aloite, ja jotenkaan en vain joko tajunnut sitä, tai refleksinomaisesti löin koko jutun läskiksi miettimättä sen kummemmin, mitä nyt oikeastaan tapahtuukaan. Muistan (valitettavasti!) yläasteeltakin, kun luin kerrankin vapaaehtoisesti yhtä kirjaa, ja mukava tyttö, johon olin jopa ihastunutkin, yritti lähestyä minua ja jutella kirjallisuudesta, ja minä jotenkin kuittasin kaiken tölväisemällä, etten yleensä lue. Keskustelu päättyi siihen, ja oikeasti vasta vuosia myöhemmin mokanneeni aivan naurettavalla tavalla. En pidä itseäni ihan kaikkein tyhmimpänä, mutta joskus tuntuu, etten kauaksi jää.

      Onko se sitten alempitasoisuutta, että naiset yrittävät ja yrittävät, muttei mene läpi. Vastaamatta kysymykseeni voisin kuitenkin kertoa olevani sitä mieltä, että luulen suurimman osan itseään alempitasoisina pitävistä miehistä(kin) olevan tosiasiassa varsin normaalitasoisia tyyppejä, joita ei ole toistaiseksi onnistanut syystä tai toisesta, ja yksi syy voi hyvinkin olla eräänlainen sokeus ja refleksinomaiset itsetorjunnat.

      "Lord Boredomin tapaiset maltilliset kirjoittajat ovatkin "liikkeelle" ehdottoman tärkeitä."

      Älkää nyt viitsikö puhua minusta myönteiseen sävyyn, alan pian kuvittelemaan itsestäni jotain. Missä on kylmänainen, jonkun täytyy palauttaa minut maan pinnalle?

    • Naisaisaluuseri

      hyvästä kirjoituksesta veliseni. Näin aluksi täytyy ihmetellen todeta,että tältä palstalta löytyy vieläkin ihmisiä, jotka kiistävät AT-miesten olemassa olon. He eivät halua nähdä sitä tosiasiaa, että osa miehistä menee kuin kuumille kiville(YTM)ja osaa miehistä ei kelpaa kenellekkään(ATM).

      Eli mitäs jos ottasitten päänne pois pensaasta ja myöntäisitte, että ihmiset ovat täysin eriarvoisessa asemassa seksin ja seurustelun maailmassa.

      Ja mitä tulee tuohon loistavaan ilman naista sarjakuvaan, niin monet asiat siinä on kuin suoraan AT-miehen elämästä. Ties vaikka sen kirjoittaja olisi yksi meistä. Joku täällä ehti jo tuon sarjakuvankin haukkumaan.

      Itse todella tykkään jakaa AT-miehet psyykkisiin ja fyysisiin. Sillä ATM on mies, joka elää ilman naiskontaketja olipa syynä oma saamattomuus tai se että naiset eivät tee aloitteita.

      Sitäpaitsi psyykkinen ATM ei voi tietää saisiko hän naista vai ei koska hän ei uskalla yrittääkkään. Hän on introvertti, estynyt, ujo ja naisia pelkäävä ja täysin kykenemätön ilmaisemaan seksuaalista kiinnostusta naista kohtaan. Hän on siis sosiaalisesti vammainen. Ja jos hän saisikin aloitteen ja tajuaisi sen, niin hän ei uskalla tehdä mitään vaan päätyy kaverpoikakastiin.

      Fyysinen ATM taas uskaltaa lähestyä naisia, mutta ei kelpaa esim. reilun ylipainon takia.

      Tämä fyysinen AT-mieheys on myös helpommin korjattavissa kuin psyykkinen. Fyysinen ATM voi kohottaa markkina-arvoaan treenamalla kropan kuntoon ja hankkimalla uusia vaatteita, mutta psyykkisen AT-miehen sosiaalinen vamma onkin vaikeampi korjata.

      • Harm

        tunnetustihan lihaksien hankkiminen ja kaikki treenaaminen on helpompaa kuin pääseminen siitä ajatuksesta eroon että on luuseri...

        "Ilman naista"-sarjakuva on juuri sitä mytologian rakentamista tämän teidän oman kuvanne ja omaksumanne roolin ympärille joka olisi vähän sama kuin orja joka alkaa rakentamaan isännälleen temppeliä kiitokseksi siitä kun saa olla hänen orjansa ja isäntä hakkaa häntä ruoskalla selkään joka päivä.


      • Naisaisaluuseri
        Harm kirjoitti:

        tunnetustihan lihaksien hankkiminen ja kaikki treenaaminen on helpompaa kuin pääseminen siitä ajatuksesta eroon että on luuseri...

        "Ilman naista"-sarjakuva on juuri sitä mytologian rakentamista tämän teidän oman kuvanne ja omaksumanne roolin ympärille joka olisi vähän sama kuin orja joka alkaa rakentamaan isännälleen temppeliä kiitokseksi siitä kun saa olla hänen orjansa ja isäntä hakkaa häntä ruoskalla selkään joka päivä.

        Psyykkinen ATM ei ole psyykkinen ATN siksi, että pitäisi itseään luuserina. Hän on sellainen koska hän omaa ne aikasemmin luettelemani AT-ominaisuudet. Hän on ujo, estynyt ja kyvytön ilmaisemaan seksuaalista kiinnostusta naiseen.

        Ja ilman naista sarjakuva ei rakenna AT-mytologiaa, mutta se pukee sitä todella osuvasti kuviksi.


    • KTM tjsp

      Minusta monen "ATM-miehen" valitukset naisten vähäisistä aloitteiden
      tekemisistä ovat melko koomisia yhdestä syystä: Eiväthän he itsekään koskaan
      tee aloitteita. He siis syyllistävät naisia asiasta, vaikka ovat itse tasan
      tarkkaan yhtä passiivisia.

      Ei heidän pitäisi valittaa että aina mies joutuu tekemään aloitteen,
      vaan että aina MUUT miehet tekevät aloitteet. Eihän hän itse mitään
      aloitteita tee. Pitäisikö naisten sitten jotenkin lähestymällä korvata näille
      aloitekyvyttömille miehille se että keskimäärin miehet tekevät enemmän aloitteita?

      • korvata jotenkin.

        "Pitäisikö naisten sitten jotenkin lähestymällä korvata näille
        aloitekyvyttömille miehille se että keskimäärin miehet tekevät enemmän aloitteita?"

        Asia ei ole melkein vaan juurikin näin. Naisten tulisi korvata aiheuttamansa mielipaha tekemällä enemmän aloitteita.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1962
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1690
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1317
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1142
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1016
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      921
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      908
    Aihe