Millaset kokemukset teillä on Vitalian rasvittuvalle hiuksille olevasta shampoosta ja ampulleista onko tullut uutta hiuskasvua
Vitalia
Someone
93885
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
on tullut. Nahka puhdistui ja rasvaiset hajut loppu. Käytin myös syväpuhdistavaa tuotetta shampoon alle. Sehän oli selvä että kun nahka puhdistui niin hiusta alkoi tulla. Hidasta, mutta älä anna periksi. Kannattaa harjata ja hieroa nahkaa. Lisäksi aineet laittoivat pintaverenkierron liikkeelle joten auttaa kasvussa...
No kuinka kauan käytit ennen kun rupes tulosta tuleen ja millasessa kunnossa hiukset oli kun aloitit käytön?
tunsin jo hyvi pian että olo oli raikkaampi.
Tein syväpuhdistavaa hoitoa 3 kertaa viikossa 6 viikon ajan, sitten vähensin. Lopuksi käytin pelkkää rasv.päänahan shampoota, n. 3 kk oli mennyt kun tunsin päänahassa kivaa sänkeä. Siitä vain hius on tuuhentunut, ohimot vahvistuneet ja ihan kiva fiilis.
Kiva kuulla et on tepsiny eli kärsivällisyyttä sitten..Entä käytätkö sitä edelleen ja tosiaan millasessa kunnossa hiuksesi oli kun aloitit ja lähtikö sulta käytön aikana hiuksia?
ovat vaikeat. Eli yritän kasvattaa, mutta koska laitan niitä, föönäilen, kuluvat latvasta.
Pesen edelleen vitalian rasvaisen shampoolla, joskus käytän samasta sarjasta rakentavaa shampoota. Harvoin laitan nahkaan vitalian midollo tai kookos hoitoainetta, mutta joka pesussa latvoihin. Latvoihin käytin kesällä myös vitalian suihkuteltavaa hoitoainetta. Aika kalliiksi tulee mutta olen huomannut että kannattaa satsata.
Hiuksia lähtee normaalisti, mutta silloin kun päänahka oli haiseva, rasvainen ja tukkoinen niitä lähti sairaasti.
hoitoaineiden lisäksi päänahan lymfahoitoa 6 kertaa. huomattava ero!
Moi!
Mulla on ollu myös kamalia ongelmia hiuspohjani
kanssa. Minulla todettiin 4kk sitten hiuspohjan
seborrea eli taliköhnä. Hiuksia lähtee tukoittain
ja päänahka punoittaa, rasvoittuu helposti, hilseilee ja on välillä todella arka. Minkään ei
oikeastaan ole auttanut. Kokeilin vaivaani myös
vitalian rakentavaa shampoota, midolloa ja ampulleja noin kuukauden, mutta sinä aikana päänahkani tila vaan paheni, joten jouduin lopettamaan aineiden käytön. Mietin myös rasvoittuvien hiusten shampoon käyttämistä, mutta
kampaajani ei suositellut sen käyttöä, sillä shampoon haju on kuulemma niin karmea...En sit tiedä. Jostakin haluaisin myös avun tähän visvaiseen päänahkaan ja hiustenlähtöön, mut mikään ei vielä ainakaan ole auttanut (luultavasti
olen kohta kalju!) system4 sarjasta on ollut nyt kuukauden käytössä rasvoittuvan päänahan shampoo, mutta se ei ainakaan ole vielä kovin hyvin tehonnut, kuitenkin paremmin kuin muut. Hiukset on kyl kärsinyt kaikista aineista paljon ja ovat
aika elottomat ja kuivat sekä takkuiset. Muutenkin
harjaaminen pelottaa, kun hiuksia tippuilee koko ajan. Minulle tehtiin myös hiuspohjan analyysi ja sen mukaan päänahkani olisi kuiva...kuitenkin selvästi on huomattavissa, että päänahkani on visvainen ja kiiltelevä. Olisi varmasti jo silloin aluksi pitänyt kokeilla rasvoittuvan hiuspohjan shampoota niin tilanne ei olisi pahentunut. En sit tiedä? Lähteekö sinulta rasvoittumisen takia hiuksia? Oletko käynyt lääkärissä?
Joo rasvanen päänahkani kuulemma pudottaa hiuksia ja sain kampaajalta vitalian rasvoittuvan päänahan shampoota igienit syväpuhdistajaa ja ambulleja.
Tiedusteleppa oheisesta nettiosoitteesta hiushoitolaa joka tekee lymfahoitoa päänahalle. Hoito vilkastuttaa huomattavasti verenkiertoa ja poistaa epäpuhtauksia.Tulet varmasti huomaamaan eron!
www.vitalia.net