Ajattelin nyt vaan purkaa tuntojani tänne, ja selvitykseksi miltä tuntuu menettää paras kaveri. Bestikseni teki itsemurhan keväällä-02 ja se asia koskee mua vieläkii. Aina välillä näen tästä henkilöstä unta, välillä muuten vaan luulen että hän on edelleen vierelläni.. Toisen itsemurha satuttaa läheisiä niin paljon, enemmän kuin mitä sanat kertovat. Luulen etteivät haavat parane koskaan. Itse olen myös lukuisia kertoja itsemurhaa yrittänyt, ollut sen takia sairaalassa. En tosin kevään-02 jälkeen koska en enää halua tuottaa sitä tuskaa kenellekään. Pahinta on ehkä se että suunniteltiin frendin kanssa im:haa yhdessä ja sitten kaverini äiti soittaakin eräänä päivänä minulle ja kysyy tiedänkö ko. henkilöstä mitään. Silloin jo tiesin että pahin on edessä. Heinäkuussa sitten tuli tieto että ystäväni on löytynyt kuolleena (lääkkeiden yliannostus). Se todella pysäytti. Nytkin, tätä kirjoittaessa pari kyyneltä kulkee poskellani. Mäkii olisin halunnut menehtyä, mutta en halua tuottaa sitä tuskaa kenellekään että myös minä itsemurhaan kuolisin. Mun ystävä oli juuri täyttänyt 18:sta, itse olin pari vuotta nuorempi. Ei tätä tahdo ymmärtää. Hän oli koko lämpimän kesän maannut metsässä, voitte kuvitella minkä näköinen hänen ruumiinsa oli... Nyt riittää, mä en kestä, mä hajoan.
Parhaan kaverin itsemurha
baby-84
2
1759
Vastaukset
- ajatuksissani
Koeta jaksaa, voimia sinulle
- enää ennallaan
Kamalaa kaikille.Pidä huoli itsestäsi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751962Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361690Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81317Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241142Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151016- 59921
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57908