virtsaputken venytys

kipuihin kyllästynyt

Hei1 onko kohtalotovereita? Minulla alkoi viime elokuussa virtsarakko supistamaan ihan mielettömästi, ja siihen ei auttanut mitkään lääkkeet, söin varmaan 4 eri antibioottikuuria (siis aloitin, ja jätin kesken kun eivät tehonneet. Minulla oli heinäkuun puolella tavallinen virtastien tulehdus, ja se parani nitrofur C kuurilla. mutta sitten viisi päivää kuurin loputtua oireet alkoivat uudestaan, eli ne olivat ihan saman tuntuiset kun pissatulehduksen ensimmäisen päivän oireet, mutta eipäs ollutkaan enään sitä.
Menin aika nopeasti yksityiselle urologille, joka meiasi että se on stessistä lauennut, ja kirjoitti mulle Destrusoilejä ja Mobiceja, mutta eipäs auttanut oleellisesti, joten kävin uudestaan ja sain sen lisäksi Lyrica ja Tritylejä.
Aloitin Triptylien syömisen. mutta jätin muut lääkkeet pois. Ehdin syödä niitä viikon kunnes mulle tuli kasvohalvaus, ja kun itse kuvittelin, että se oli joku ylireaktio niihin, niin mainitsin myös asiasta lääkärille keskussairaalan akuuttiosastolla, ja hän oletti että olin yliherkkä niille ( kuulin möyhemmin, ettei Triptylistä voi tulla kasvohalvausta). Ajattelen nyt jälkikäteen että se tuli kivuista, kuljin toista kuukautta sellaisten kipujen kanssa, että oksat pois (voisi sanoa, että mulla olli 1,5 kk samanlaiset kuvit kun on pissatulehduksen ensimmäisenä päivänä).

Varasin nyt ajan taas ajan eri urologille, joka endotti heti tähystystä. ei löytynyt mitään, ultraäänessä olin käynynyt jo aikaisemmin, eikä siinäkään ollut mitään. Nyt minulle ehdotettiin virtaputken venytystä, ja kävin 3 kertaa venytksessä, ja kyllä noin 2 kk viimeisestä venytyksestä supistukset loppuivat melkein.
Mutta nyt siitä on 7 kk ja aina vaan mulla on joku kummallinen särky joka päivä.

Onko kenelläkään ollut vastavaa, vai olenko ainut?
Kun ei ole keneltä kysyä, loppuuko tämä kipu ikinä? Lääkarit vastaavat vain, että toivotaan niin.
Ja kun kysyin eikö ole muuta hoitokeinoa, sain vastauksekseksi, että ei ole, pitää vain odotta.
Ja kyllä voisin odottaakin, jos tietäisin että tämä jonakin päivänä hellittää ja että saisi elää terveenä ilman väsyttäviä lääkkeitä.

Toivoisin niin, että saisin jotakin vastausta ( en tietenkään toivo tätä kamalaa tautia kenellekään) mutta toivoisin että saisin jutella jonkun kanssa joka on saman kokenut, jos saisi jotain neuvoja, mitä voisi auttaa.

5

3612

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IC - kystiitti

      Hei, kannattaa lukea sisätautien osiosta otsikon "inkontinenssi" alta aiheesta IC ja interstitielli kystiitti.
      Itse olen kärsinyt jo vuosia vaivasta ja kivut saattavat olla todellakin melkein sietämättömiä.
      Minua on hoidettu hyvin kunnallisella puolella, on tehty kaikki mahdolliset tutkimukset ja hoidot (rakon huuhtelut ja virtsaputken venytyksiä). Lääkkeenä Triptyl 25 mg illansuussa, kipulääkkeeksi tarvittaessa Panadol. Virtsakokeita otetaan useinkin, mutta bakteerikasvua niissä ei ole. Tosin joskus virtsatulehdus on laukaissut myös kystiitin oireet pahemmiksi. Samoin kylmettyminen pahentaa oireita. Siksi kesälläkin pidän itseni lämpimänä.
      Tällä hetkellä on hyvä vaihe, ei juurikaan oireita.
      Hankala vaiva, mutta se saattaa joskus ihan yks´kaks itsestäänkin hävitä.

      • Kipuihin kyllästynyt

        Hei! Kiitos vastauksesta, olen käynyt tähystyksessä, ja lääkäri totesi ettei se ole IC-tä, koska sitä hänkin tietysti pelkäsi. Totesi vain että nyt ollaan voiton puolella kun sitä ei tavi pelätä. Siltikin kivut ovat vaivanneet päivittäin lähes vuoden.

      • KOhtalotoverisi Jonsku
        Kipuihin kyllästynyt kirjoitti:

        Hei! Kiitos vastauksesta, olen käynyt tähystyksessä, ja lääkäri totesi ettei se ole IC-tä, koska sitä hänkin tietysti pelkäsi. Totesi vain että nyt ollaan voiton puolella kun sitä ei tavi pelätä. Siltikin kivut ovat vaivanneet päivittäin lähes vuoden.

        Hei

        Olen kohtalotoverisi. Kärsin parin vuoden ajan rajuista "virtsaputken tulehduksista". Ne eivät ole sitä vaan minulla Virtsaputken oireyhtymä.

        Elämä on rajoittunut aika paljon. Olin Alpeilla matkassa ja istuminen kylmillä hissinpenkeillä takasin sen että mulla oli koko viikko todella pahaa kipua. Välillä kävelin kuin kakat housussa ja jouduin ottaa kipulääkettä niin että meni tokkurassa.

        Mutta olen huoannut seuraavia asioita joita toivon että sinäkin miettisit. Minulla kivut liittyvät myös todella selkeesti siitä että olenko stressaantunut. Ja kipu kertoo minulle usein siitä että onko paha ja stressaantunut olo. Itse en aina tiedä että minua mikään vaivaa kunnes kipu alkaa. Eli se liittyy myös henkiseen vaivoihin useimmilla. Varsinkin jos olet herkkä niin kivut voivat olla rajuja.

        Kokeile seuraavia:
        1. Suihkuta päivisin useita kertoja lämmintä/melko kuumaa vettä virtsaputken suun alueelle. Esim auttaa illalla nukkumaan menoa jos koskee. Minulla tämä on auttanut pitämään kurissa kivut (Paitsi alppimatkalla istuminen kylmässä joka päivä toi kivut takas)

        2. Osta itsellesi lämpötyynyt ja kun kivut ovat pahat, suihkuta lämpimällä vedellä ja sen jälkeen mene makaamaan ja laita lämmitetty lämpötyyny haarojen väliin ja Villasukat ym lämmintä päälle

        3. Koita ottaa itsellesi rentouttavia aikoja. Koita aistia stressaako sinua joku.

        4. Koita vyöhyketerapiaa. Olen itse menossa sellaiseen sillä kuulin että akupunkitiopisteiden painaminen jaloissa auttaa.

        5. Harkitse myös vakavasti fysioterapiaan menoa. Lääkärit eivät kerro tästä sinulle. Fysioterapiassa opit nimittäin rentouttamaan erilaisia lantiopohjan lihaksia..kivot voivat vähentyä suuresti. Itse olen menossa. Koitan saada työterveyteen tämän tai vakuutuksestani mutta myös kunnallisen kautta pitäisi hoitua

        6. Vältä nimeomaan kylmässä istumiseta kovin kauaa. Pulkkamäessä voi käydä mutta ei liian kauaa;-)

        7. Pidä lämpimiä vaatteita varsinkin talvella. Pidä talvellä sukkahousuja ainakin housujen alla. Virtsaputki/rakko ei pidä kylmästä

        8. Lopeta lääkkeiden syönti kuten juuri triptyl. Se väsyttää entisestään. Sillä tämä tauti jo väsyttää sinua. Pyydä lääkäriltä Omnikille kuuri. Syö sitä vaikka 2-3 kuukautta ja sen jälkeen lopeta.

        9. Juo vetta paljon. Olen välillä saanut PAHAN kipukohtauksen sammumaan sillä että olen juonut litran pari vettä.

        10. Kipulääkkeenä käytä Para-tabsia 500 mg. pahimpaa kipuu on 1000 mg. Siinä ei ole tulehduslääke ainetta mitä on esim Buranassa. Burana myös pahentaa kipua.

        Tsemppiä ja kysy ilman muuta lisää, vaihdan mielelläni kokemuksia kanssasi.

        Iloista päivää

      • Anonyymi00005
        KOhtalotoverisi Jonsku kirjoitti:

        Kokeiles muuten lampaan nahka alus housuja lyhyeksi leikattua villaa,,kyllä,,usko pois,,toimii,,pitää tehdä itse ,leikata nahkasta,ja lyhentää villa,,toimii varmasti!

    • lompolo1

      Minulla on venytetty siis kolme kertaa ja viimeinen oli kolme viikkoa sitten ja
      kyllä on kipuja edelleen ja tämä kyllä tuntuu sietämättömältä. Kun ryhdyttiin toimenpiteeseen niin urologi meinasi, että kivut voi vähentyä. Nyt olen
      katetroinut kaksi kertaa päivässä, mutta kyllä kipuja on silti. Mukava vaihtaa ajatuksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7520
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2946
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1659
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1163
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      853
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe