Onko muutosta tapahtunut?

kai-man

Käsitykseni mukaan viimeiset huutolaiset kaupattiin joskus kolme kymmentä luvulla huuto kaupalla hoitoon?

Nykyisin hoidetaan tarjouksen perusteella kaikki yhdellä kertaa.

Ennen ostajat tilallisia.
Nykyisin järjästöt, seurat.

Onko mikään muuttunut ?

15

807

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huutolaisiksi myytiin orpolapsia, sairaita ja vanhuksia.

      Huutolaisuus annettiin sille, joka halvimmalla otti huutolaisen huostaansa.

      Rikkaat talolliset ottivat lapsia, koska heistä sai työapua. Köyhät ottivat vanhoja ja sairaita, koska heistä sai ainakin verotuloa.

      Järjestöt tai seurat eivät tietääkseni huutolaisia ota, nyt eikä koskaan.

      • "pelkkää hyvää"

        että Kai tarkoittaa tuota nk. kolmannen sektorin esiin tuomista.

        Samoissa ajatuksissa (sikäli mikäli olen oikeassa?) olen ollut itsekin jo yhdeksänkymmentäluvun alussa. Silloin potilas/kansalaisjärjestöt yrittivät muistuttaa, ettei yhteiskunnan tehtäviä ole syytä ottaa.

        Rahaa ko. järjestöt, kuten muutkin, ovat saaneet toimintansa pyörittämiseen (esim. palkkaukseen työllistettäessä työttömiä järjestötyöhön), jos niillä on ollut oma toimistotila. Onko tilanne sama nyt, en tiedä, mutta siinä ne huutolaisten maksut jokunen vuosi sitten olivat.

      • "pelkkää hyvää" kirjoitti:

        En ymmärtänyt kai-manin viestiä enkä sinunkaan. Taidan olla aika saapas.

        Itse olen kuullut ja lukenut huutolaisuudesta suunnilleen sen mitä viestissäni kerroin.

      • Katicat2
        Ruuneperi kirjoitti:

        En ymmärtänyt kai-manin viestiä enkä sinunkaan. Taidan olla aika saapas.

        Itse olen kuullut ja lukenut huutolaisuudesta suunnilleen sen mitä viestissäni kerroin.

        Arvelin että kai-man tarkoitti tätä: "Niissä tilanteissa, joissa kunta hankkii palvelut esimerkiksi hoivapalveluyrityksiltä, on hankintalainsäädännön perusteella hankinnat kilpailutettava." http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_650_2005_p.shtml
        Kuten ennekin huutolainen annettiin sille, joka vähiten maksoi. Nytkin nykyajan "huutokaupoissa" = kilpailuttaminen, vaarana on ostaa palvelu halvimmalta tarjoajalta.

      • Katicat2 kirjoitti:

        Kyllä se niin on kun Katicat2 sanoo, kun kunta kilpailuttaa esim hoivapalveluyrityksiä niin halvimmalle annetaan. Toki tarkistetaan että yritys on terveellä pohjalla.Seon nykyajan huutolais politiikkaa.

      • LateVaan kirjoitti:

        Kyllä se niin on kun Katicat2 sanoo, kun kunta kilpailuttaa esim hoivapalveluyrityksiä niin halvimmalle annetaan. Toki tarkistetaan että yritys on terveellä pohjalla.Seon nykyajan huutolais politiikkaa.

        Ainakin vanhojen kertomusten mukaan tilalliset jakoivat etukäteen parhaat päältä.
        Tapahtuukohan nykyisin niin?

      • Katicat2
        Katicat2 kirjoitti:

        Arvelin että kai-man tarkoitti tätä: "Niissä tilanteissa, joissa kunta hankkii palvelut esimerkiksi hoivapalveluyrityksiltä, on hankintalainsäädännön perusteella hankinnat kilpailutettava." http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_650_2005_p.shtml
        Kuten ennekin huutolainen annettiin sille, joka vähiten maksoi. Nytkin nykyajan "huutokaupoissa" = kilpailuttaminen, vaarana on ostaa palvelu halvimmalta tarjoajalta.

        Lainaus Ylen sivustolta:
        "Huutokaupan tarkoitus oli määrittää hinta, jonka kunta maksoi korvaukseksi köyhän ylläpidosta jossakin perheessä.
        Huutokaupassa "meklarina" toimiva kunnan edustaja yritti saada korvauksen alenemaan päinvastoin kuin tavallisessa huutokaupassa säästääkseen kunnan rahoja."

      • kolmas sektori
        "pelkkää hyvää" kirjoitti:

        että Kai tarkoittaa tuota nk. kolmannen sektorin esiin tuomista.

        Samoissa ajatuksissa (sikäli mikäli olen oikeassa?) olen ollut itsekin jo yhdeksänkymmentäluvun alussa. Silloin potilas/kansalaisjärjestöt yrittivät muistuttaa, ettei yhteiskunnan tehtäviä ole syytä ottaa.

        Rahaa ko. järjestöt, kuten muutkin, ovat saaneet toimintansa pyörittämiseen (esim. palkkaukseen työllistettäessä työttömiä järjestötyöhön), jos niillä on ollut oma toimistotila. Onko tilanne sama nyt, en tiedä, mutta siinä ne huutolaisten maksut jokunen vuosi sitten olivat.

        mikään ratkaisu. On kumma, että ennen oli rahaa, mutta nyt suuren tuotannon aikaan ei rahaa ole mihinkään.

        Ihmiset eivät ole kelvanneet hoitamaan työnään näitä vanhuksia ja lapsia, mutta nyt puoli-ilmaiseksi kelpaavat.

    • Lähes suivaannuin väitteeestä, että seurat ja järjestöt hoitavat nykyään huutolaisuutta. Urheiluseuratko siis esimerkiksi?

      Tuskin myöskään ihmisiä tarjotaan kuin karjaa markkinoilla hankittaviksi.

      Halvalla hankitut lapsityöntekijät rääkättiin työllä jopa ikänsä vammaisiksi, valvonta puuttui täysin tai oli nimellistä.

      Nykypäivän huutolaisuus on käsittääkseni muuttunut aikaisemmasta aivan huikeasti.

      Muuttumatontako muka!

      Anteeksi nyt kuitenkin kovakielisyyteni

      • "pelkkää hyvää"

        Risikko otti viime viikolla tuon kolmannen sektorin taas esille, siksi sen muistin.

        On siis kysymys kansalais ja potilasjärjestöistä, joiden oletetaan/toivotaan/pikkuisen painostetaankin ottamaan osaa moniin sellaisiin asioihin, jotka arkijärjellä luulisi kuuluvan yhteiskunnalle.

        Porkkanana siinä kyseinen yhdistys/ym. saa palkkausapua toimintansa pyörittämiseen. (Neuvontaa, kuntoutusta, on ollut jopa tiettyjen kokeiden ottoa...)

        Katselin asiaa tottakai omalta seulaltani, n. kolmekymmentä vuotta potilasjärjestön toiminnassa takana.

        Mielenkiintoinen ajatus tuo urheiluseura, kyllähän nekin omalta osaltaan ovat sitä kolmannen sektorin aluetta.

        En tiedä, miksi siitä voisi suivaantua. Kenties siitä, että silloin työtä, vastuuta kantavat vain harvat, eikä kaikki, vai?

        Ainoa, minkä ymmärsin avauksesta oli huutolaisuus. Siitä jotain tiedänkin.

        Miksi asiat esitetään niin mutkikkaasti, ettei mikään, ainakaan minulle, selviä.

        Huutolaisuusko hoidetaan aivan niinkuin yli sata vuotta sitten?

    • Ennen vanhaan tunnettiin naapurit ja ystävät asuivat lähellä, kotijoukoista puhumattakaan.
      Silloin hoidettiin läheisiä ja hoito otettiin vastaan.
      Stubb sanoi, että kaveria ei jätetä, mutta olen eri mieltä.
      Väittäisin, että tosi välittävät kaverit ovat usein hakusessa ja sukulaiset ovat hajonneet ties minne ja naapurit ei aina edes tunne.
      On se hyvä että viranomainen on sentään kaveri, vaikka virkansa puolesta.

      • Katicat2

        Kun päivittäin puhutaan mm tiedotusvälineissä lisääntyvästä vanhusmäärästä ja miten se jo uhkaa palvelurakennetta, kun se vaatii niiiiin paljon rahaa, että mahtaako rahat riittääkään.
        Rupeaa tuohon jo tulemaan kansaltakin kommentteja. Kas kun päättäjät pistävät asioita eri tärkeysjärjestykseen kuin me vanhat haluaisimme.

        Jotta vastapuheillamme olisi enemmän tehoa, siitä tuo huutolaisvertauskin on ilmoille saatettu, jotta edes piston päättäjät tuntisivat sisuksissaan. Tässä on kysymys rivien välistä lukemisen taitoon.

      • kai-man

        Kiitos kuitenkin rivien välistä luvusta.

        Tästä talosta perikunta myi asunnon kaupungille.
        Kaupunki majoitti kyseiseen asuntoon heikkokuntoisen asukkaan.
        Ruoka huollon asukkaalle hoiti 'järjästö'.
        Joka oli voittanut tarjous kilpailun.
        Ruoka tuotiin rappukäytävään 3 kertaa viikossa.
        Usein ruoka oli käytävässä vuorokauden jopa kauemmin.

        Kuollut asukas oli asunnossa oletettavasti vajaan viikon.
        Aterioiden toimittaja ei todennäköisesti tarkistanut tarvitseeko asiakas 'eväitä'.
        Soitosta huolto yhtiön huoltomies meni sisälle ja totesi tilanteen.
        Asukas oli tehnyt 'Kairamot', vyön ja kylpy huoneen vesihanan kanssa.

        Eihän vika ollut yhteiskunnassa, ruokahuollossa ???

      • Maalaismies*
        kai-man kirjoitti:

        Professori Sirkka-Liisa Kivelä perää kansalaisliikettä vanhusten asioiden esille saamiseksi. Poliitikot ovat jättäneet vanhusten asioiden hoidon retuperälle, tavalle, josta kai-man kerroit esimerkin.

        Miten ja kuka kansalaisliikkeen panisi alulle, kun ikärasismi kukoistaa?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1149
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      881
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      319
      639
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      614
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      608
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      72
      542
    Aihe