Olen itse 19v poika. Seurustellut 2 vuotta nykyisen tyttöystävän kanssa. Hän on aina tuntunut niin mahtavalta ja täydelliseltä (Omapäinen, ei avuton ja samalla kaunis tumma)
Kuitenkin Äitini melkein kolmekymppinen kaveri on alkanut houkuttelemaan jotenkin ylisuuresti. Kaksimetrinen vaalea nainen. Nimettäköön tähän Saaraksi. En vaan tiedä miten hän viehättää minua niin.
Oli tämän kesän alussa sitten sellaiset meidän kesän avaus juhlat minne tuli sukua ja perheen läheisiä ystäviä (tyttöystäväni ei ollut silloin paikalla). Myös Saara tuli sinne. En saanut sinä päivänä silmiäni irti hänestä ja hänkin tuntui katselevan minua. Illan myöhentyessä me aikuiset lähdimme baariin. Rupesin tanssimaan Saaran kanssa siellä sitten. Tanssittiin loppujenlopuksi koko yö. Hitaat ja nopeat. Suutelimme
Olen nähnyt Saaraa sen jälkeen aina välillä ja joka kerta kun saamme kahdenkeskeistä aikaa olemme käyneet kiinni toisiimme. Sammalla kun se on selvästi meistä molemmista ihanaa niin työntelemme toisiamme pois, mutta sitten taas kiinni.
Tiedämme molemmat, että se on väärin se vaan on samalla meillä kahdella niin oudon ihanaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Missä Suomessa on 2m naisia?? hehhe:=D
Kuule kattele vähän ympärilles. Ei niitä kovin paljoo oo, mutta on kuitenkin. Monella ihmisellä tuntuu olevan joku psykologinen muuri siihen, että nainen ei voi olla pitkä
Kaksimetrinen iso vaalee Saara?
Oot sitte tainnu katsoo tään leffan nimeltä "Iso Vaalee!"
Tao lukenut leffan taustalla olevan kirjan nimeltä Jääkiekkoilijan kesä?
Ei mee läpi, kaveri sun provotsu.