Siviilipalvelus oman työnantajan palveluskessa.

Uudesta laista puuttuu, tai en ainakaan sitä löytänyt, kohta, jossa kielletään työpalvelun suorittaminen oman työnantajan palveluksessa. Onko kenelläkään tästä tuoretta tietämystä? Googlettamalla löysin vain ennen lain voimaantuloa julkaistuja asiakirjoja, joissa mainitaan asiasta. Eikö 15 § tulkinta ole sutheellisen selkeä? http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20071446
5910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei saa suorittaa oman työnantajan taikka opiskelupaikan palveluksessa. Eikä myöskään paikalla jossa työskentelee myös lähisukulaisia. Siitä yksinkertaisesta syystä, ettei suosimista esiinny.

Äänestä

hyväksikäyttöä, muutenkin sivarin pitäisi toimia siten ettei hyödytä mitenkään kohdepaikkaansa,pikemminkin särkeä ja sabotoida, muuten on kyse palkattomasta orjatyöstä.

Äänestä
  • Työnantaja on "kaveri" ja maksaakin siviilipalvelusajan palkan "kirjekuoressa"

    Mikäli itse olisin joutunut menemään palvelukseen, niin taatusti olisin juurikin noin menetellyt

    Äänestä

Esim jokaikinen entinen "kaverisi" olisi pomosi; kaikki saisivat nakittaa sinua miten tahtovat, eikä olisi pelkoa siitä, että lähdet pois, kun sun on vähän niinku PAKKO olla siellä nielemässä niitten patoutuneet paskat sua kohtaan.

Äänestä

Lue siviilipalveluslain 8§. Jos oma työnantajasi on 8§:ssä mainittu viranomainen, kunta tai julkisyhteisö niin silloin se saattaa olla mahdollista. Muussa tapauksessa ei.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sivari? kirjoitti:

Uudesta laista puuttuu, tai en ainakaan sitä löytänyt, kohta, jossa kielletään työpalvelun suorittaminen oman työnantajan palveluksessa. Onko kenelläkään tästä tuoretta tietämystä? Googlettamalla löysin vain ennen lain voimaantuloa julkaistuja asiakirjoja, joissa mainitaan asiasta. Eikö 15 § tulkinta ole sutheellisen selkeä? http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20071446

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu