Onko nyt niin että ns. sosiaalinen "kyvykkyys" on kaiken alku ja juuri? Ilman sulavaa supliikkia ei ansaitse ihmisarvoa?
Vaikka olisi pankkitilillä kymmenen miljoonaa euroa, omistuskämppä sekä ulkonäkö kunnossa että yleissivistys kohdillaan, jos ei ole sosiaalisesti "kyvykäs" ts. ei omaa luontaista taipumusta naisten naurattamiseen, kahvipöytäkeskusteluihin taikka on muuten vain itsekseen viihtyvää sorttia? Tämäkö on suurin este parisuhteelle?
Voipi olla. *Tiedän* että on olemassa ilmiö, jossa tietyillä miehillä tai naisilla on vientiä suhdemarkkinoilla. Miksi heillä on vientiä? Oman tarkkailuni mukaan lähinnä siksi että he ovat sosiaalisia, heittäytyvät tilanteisiin.
Monesti annetaan ymmärtää että mies on ATM siksi koska on ruma, köyhä, tyhmä ja naisvihamielinen.
Näitä tapauksia on kuitenkin yksi miljoonasta.
Ainoa este pillunsaannille on ns. sosiaalisen "kyvykkyyden" puute. Miksi pistän lainausmerkit kyvykkyydelle? Siksi koska en arvosta muitten näkemystä kyvykkyydestä.
Ns. kyvykkyys on aika heppoisilla kantimilla rakennettu keskinkertaisuuksien ajatushökötelmä.
Kuinka kyvykäs on mies joka jauhaa psykopaatin empatialla siirappia yökerhossa naisen korvaan, jotta nainen antaisi piparia miehelle myöhemmin samana iltana? Kyvykäs missä? Paskanjauhannassa? Olen minäkin harrastajateatteria kokeillut, ja roolin vetäminen ei lopulta ole kauhean vaativaa.
Sosiaalinen kyvykkyys. Ei saa olla hiljainen. Pitää ottaa kontaktia. Small talkia vaikka hampaat irvessä. Viiden sekunnin hiljaisuus tietää suhteen loppua. Rauhallisuus ja hiljaisuus pelottaa useimpia.
Uskon että suurin osa ATM:stä on vain rauhallisempia kavereita jotka eivät kukkoile. Voit olla komea sekä menestynyt, mutta jos et osaa olla viihdyttävä, joviaali seuramies, niin nainen pelkää. Jostain kumman syystä naiselle ei aseteta mitään sosiaalisuuden kriteereitä.
Ei. Se on aina mies jonka pitäisi olla suuna päänä jauhamassa vaikka paskaa, kunhan nyt jotain jauhaa. Ajattelua ja hetken hiljaisuutta ei tueta. Se ahdistaa. Se on liian haastavaa.
ATM:iä ei olisi jos kaikki miehet kärsisivät vaikkapa ADHD:stä. Surullista mutta melko totta.
Vaikka olisi pankkitilillä kymmenen miljoonaa euroa, omistuskämppä sekä ulkonäkö kunnossa että yleissivistys kohdillaan, jos ei ole sosiaalisesti "kyvykäs" ts. ei omaa luontaista taipumusta naisten naurattamiseen, kahvipöytäkeskusteluihin taikka on muuten vain itsekseen viihtyvää sorttia? Tämäkö on suurin este parisuhteelle?
Voipi olla. *Tiedän* että on olemassa ilmiö, jossa tietyillä miehillä tai naisilla on vientiä suhdemarkkinoilla. Miksi heillä on vientiä? Oman tarkkailuni mukaan lähinnä siksi että he ovat sosiaalisia, heittäytyvät tilanteisiin.
Monesti annetaan ymmärtää että mies on ATM siksi koska on ruma, köyhä, tyhmä ja naisvihamielinen.
Näitä tapauksia on kuitenkin yksi miljoonasta.
Ainoa este pillunsaannille on ns. sosiaalisen "kyvykkyyden" puute. Miksi pistän lainausmerkit kyvykkyydelle? Siksi koska en arvosta muitten näkemystä kyvykkyydestä.
Ns. kyvykkyys on aika heppoisilla kantimilla rakennettu keskinkertaisuuksien ajatushökötelmä.
Kuinka kyvykäs on mies joka jauhaa psykopaatin empatialla siirappia yökerhossa naisen korvaan, jotta nainen antaisi piparia miehelle myöhemmin samana iltana? Kyvykäs missä? Paskanjauhannassa? Olen minäkin harrastajateatteria kokeillut, ja roolin vetäminen ei lopulta ole kauhean vaativaa.
Sosiaalinen kyvykkyys. Ei saa olla hiljainen. Pitää ottaa kontaktia. Small talkia vaikka hampaat irvessä. Viiden sekunnin hiljaisuus tietää suhteen loppua. Rauhallisuus ja hiljaisuus pelottaa useimpia.
Uskon että suurin osa ATM:stä on vain rauhallisempia kavereita jotka eivät kukkoile. Voit olla komea sekä menestynyt, mutta jos et osaa olla viihdyttävä, joviaali seuramies, niin nainen pelkää. Jostain kumman syystä naiselle ei aseteta mitään sosiaalisuuden kriteereitä.
Ei. Se on aina mies jonka pitäisi olla suuna päänä jauhamassa vaikka paskaa, kunhan nyt jotain jauhaa. Ajattelua ja hetken hiljaisuutta ei tueta. Se ahdistaa. Se on liian haastavaa.
ATM:iä ei olisi jos kaikki miehet kärsisivät vaikkapa ADHD:stä. Surullista mutta melko totta.
Vastaukset 32
Vanhimmat
ATM =
Asynchronous Transfer Mode
At The Moment
Automated Teller Machine
Adobe Type Manager
Ass To Mouth
etc etc etc....
Eli mitä noista tarkoitit ?
"Ainoa este pillunsaannille on ns. sosiaalisen "kyvykkyyden" puute."
Tuntuu siltä että vastaavia kirjoituksia on tänne tullut runsain mitoin aika tiuhaan. Sama kirjoittaja arvatenkin, mutta asiaan ...
Minusta osoittaa huonoa asennoitumista, jos jatkuvasti aliarvioi toisten ihmisten kykyä valita ja solmia parisuhteita. Täydellisiä ihmisiä ei ole, mutta onnistuneita parisuhteita sitäkin enemmän.
Se pääseekö mies illan päätteeksi kotipesälle vai vasta kolmen kuukauden kuluttua on ihmisista itsestään kiinni. Suhteen onnistumisen kannalta sillä ei ole kovinkaan suurta merkitystä. Se millä on merkitystä on "mitä sen jälkeen seuraa".
Kun arki koittaa suhteessa monille naisille on tärkeää miehen kyky kiintyä naiseen sekä kyky olla aina naisen puolella, erityisesti vaikeiden tilanteiden kohdalla. Osa miehistä ymmärtää tämän, osa ei ymmärrä ja osa oppii ymmärtämään.
Lyhyesti: kosintamenot ovat pelkää alkusoitoa sille mitä myöhemmin seuraa, eli se parisuhteen tuoreena/hengissä pitäminen.
"Se pääseekö mies illan päätteeksi kotipesälle vai vasta kolmen kuukauden kuluttua on ihmisista itsestään kiinni. Suhteen onnistumisen kannalta sillä ei ole kovinkaan suurta merkitystä. Se millä on merkitystä on "mitä sen jälkeen seuraa"."
Mutta kun miesten kannalta se vaikea osuus on suhteeseen pääseminen. Tai edes treffeille pääseminen. Ei naisen tyytyväisenä pitäminen ole vaikeaa. Naisilla se vaikeus alkaa siitä, missä miehillä loppuu.
"Ei naisen tyytyväisenä pitäminen ole vaikeaa."
Kyse on siitä, että kumpikin osapuoli panostaa suhteeseen, siksi että välittää toisesta ja kokee suhteen kasvun sekä kehittymisen paikkana. Jos mies heittää tässä kohtaa auto-pilootin päälle, niin ei voi kuin ihmetellä.
Sosiaaliset taidot ovat todellakin naisen saannin A ja O. Psyykkisen AT-miehen olemassa olo perustuu nimenomaan sosiaalisten taitojen puutteeseen.
"Psyykkisen AT-miehen olemassa olo perustuu nimenomaan sosiaalisten taitojen puutteeseen."
Totta, mutta tämäkin on sanottu jo monta kertaa aikaisemmin; psyykettäkin voi kehittää, samoin kuin fyysistä olemustaan. Se vain vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja periksiantamattomuutta.
Sanoisi Duffman. Mä en ole Duffman, mutta sanon jotain. Sanon, että sosiaaliset taidot ratkaisee. Mistä vitusta sitä voi tietää, että tuossa pöydännurkassa istuu todella ihana ihminen ja hyvä tyyppi jos se ei saa sanaa suustaan tai jos saa niin jutut ovat upponalleoutoja ja mies tai nainen vaikuttaa omituiselta ja pelottavalta?
Siinäkö sitä sitten pitää lähteä arpomaan että tuo on varmaan sisäisesti tosi ihana ihminen ja tutustumisen arvoinen?
Ei vittujen kevät, kuule kun ne hiljaisetkin kaverit saa seuraa jos avaavat suunsa edes silloin tällöin ja tuovat sitä mukavaa persoonaansa esiin. Jos ei tosiaan puhu mitään tai puhuu outoja, niin ihmiset juoksee karkuun. Yllättääkö tää todella sua?
Jospa lopettaisit sen provoilun taas.
" Jos ei tosiaan puhu mitään tai puhuu outoja, niin ihmiset juoksee karkuun."
Mitä järkeä on tällaisessa keskustelussa, jossa väkisin väännät asian äärimmäiseen ääripäähän?
Nettideittailun kautta on moni hiljaisempi löytänyt kumppanin. Kirjeissä voi kertoa itsestään ja ajatuksistaan. Jos on hiljainen mutta pystyy ilmaisemaan itseään kirjallisesti, luusi olevan suhteellisen helppoa löytää nainen. Jos on hiljainen eikä oikein pysty ottamaan kontaktia ihmisiin, ei baari ole paras mahdollinen paikka etsiä kumppania.
Kokemukseni mukaan monet naiset arvostavat miestä, joka pystyy ilmaisemaan itseään kirjallisesti ja kirjoittamaan pitkiä kirjeitä.
Tietysti ongelma on, jos ei saa suutaan auki, eikä myöskään pysty kirjoittamaan paria riviä pidempiä meilejä. Sellaisesta ihmisestä nyt ei saa millään mitään selville. Kukaan ei halunne ihmistä, jonka ajatusmaailmasta ei tiedä millään tasolla mitään. (Paitsi ehkä seksiseuraksi, mutta sehän on ilmeisesti nyt sitä syntiä, hyi :)
Pitäsikö tyytyä rumaan naiseen jos on itse hyvän näköinen, mutta "sosiaalisesti kyvytön". Minä ainakin haluan kauniin naisen. Mielestäni minulla on siihen hyvän näköisenä oikeus "sosiaalisesta kyvyttömyydestäni" huolimatta.
"Jos on hiljainen mutta pystyy ilmaisemaan itseään kirjallisesti, luusi olevan suhteellisen helppoa löytää nainen."
Haha! Oletko mies vai nainen? Nimenomaan naiset deitti-ilmoissaan vaativat, että miehen tulee olla sosiaalinen ja hauska vitsien vääntäjä. Miehen hiljaisuus paljastuisi joka tapauksessa silloin kun ekan kerran kohdataan ja peli on menetty. Olen yrittänyt monet kerrat. Naiset on treffeillä niin hermona useimmat, että pitäisi puhua pälpättää koko ajan. Jos tulee pieni hiljainen hetki, niin se on naiselle maailmanloppu. "Et ollut tarpeeksi räiskyvä" tule naiselta treffien jälkeen viesti ja se on siinä.
"Jos on hiljainen mutta pystyy ilmaisemaan itseään kirjallisesti, luusi olevan suhteellisen helppoa löytää nainen."
Minkäs takia sitten ne chateissa yms. tekstillisesti hurmaamani naiset ovat pettyneet livetapaamisessa ja keksineet niitä kaikenlaisia "tästä puuttuu nyt se jokin" yms. verukkeita joilla väistää luoti?
Ulkonäkökään ei liene syy, koska kuvat on aina vaihdettu ennen näkemistä. Ja olen sanonut heille, että livenä saatan olla enemmän puupökkelö kuin tekstinä. Enkä usko nyt vaatetukseltanikaan mikään sirkuspummi olevani.
Minä vähän luulen, että kaikesta huolimatta naiset alkaa kirjoitellessaan alitajuisesti kuvittelemaan, että "oih tuo ihana mies on varmasti samanlainen luonnossakin". Sitten kun ei olekaan, tulee karvas pettymys ja paniikki.
Että itse olen silti joka deittikerralla jokseenkin ihastunut naiseen, vaikka tämä on itse ollut samanlainen "pökkelö". Mistähän tämä kertoo? Ainakin siitä, että naisten on älyhelppoa saada mies olivatpa millaisia tahansa. Vaan miehenä ei saa kuin nokan nyrpistelyä.
Eihän se siitä kerro että kaikkien naisien olisi "älyhelppoa" saada
mies, vaan siitä, että sinulle itsellesi kelpaa nainen kuin nainen, vaikka
olisi millainen pökkelö. Vaikka sinulle kelpaisi kuka tahansa, niin ei
se tarkoita että kaikille miehille, tai edes enemmistölle kelpaisi myös.
Itselleni on käynyt jo monta kertaa samalla tavalla. Kirjoitteluvaiheessa ja sitä kautta tutustuessa kaikki on sujunut hienosti, mutta ensimmäisen tapaamisen jälkeen kiinnostus on romahtanut täydellisesti. Olen aina myös lähettänyt oman kuvani etukäteen, joten pelkästään ulkonäöstä ei voi olla kysymys.
Sinällään en ihmettele tätä, koska minulla on aina ollut suuria vaikeuksia tehdä livenä lähempää tuttavuutta naisten kanssa ja äärettömän harvoin pääsen sitä kautta treffeille. Tästä syystä aloinkin harrastaa nettideittailua, koska pystyn ilmaisemaan itseäni paljon paremmin kirjallisesti. Luonnollisesti toivon ensisijaisesti löytäväni näin kumppanin, mutta otan jokaisen tapaamisen myös mahdollisuutena oppia luontevampaa käytöstä livenäkin.
Ensimmäisen tuttavuuden kanssa kirjoittelua jatkui parisen kuukautta ennen ensimmäistä tapaamista. Muutaman "opetuksen" kautta ymmärsin, ettei treffejä kannata viivästyttää yhtään. Sitä parempi, mitä nopeammin toisen tapaa kasvotusten. Ainoastaan siten voi todeta, onko sitä aitoa molemminpuolista kiinnostusta olemassa. Kirjoitellessa toinen voi vaikuttaa hyvin innokkaalta, viestienvaihto on parhaimmillaan uskomattoman syvällistä ja klisemäisesti kemiat tuntuvat kohtaavan täydellisesti. Se ei ole kuitenkaan koskaan sama asia. Ensimmäisen kohtaamisen jälkeen toinen saattaa vain yksinkertaisesti "kadota" eikä viesteihin tule enää vastausta. Pettymys on vain nieltävä ja jatkettava eteenpäin. Tosin vajaan puolentoista vuoden jälkeen usko nettitreffailuun on jo hiipunut pahasti. Joka tapauksessa pidän netin kautta saamiani treffejä ainakin arvokkaana kokemuksena jatkoa ajatellen "tosielämän" puolella.
Olen aina ollut rauhallinen ja kohtuullisen vähäpuheinen. Tutut luonnehtivat minua usein mieheksi, joka puhuu vain silloin, kun on oikeasti jotain "todellista" sanottavaa. Tiedän hyvin omasta kokemuksestani, että tällainen ei vetoa useimpiin naisiin. Eräs kirjoittelukumppani jopa kertoi, että suorastaan pelkää lyhyitäkin "hiljaisia hetkiä". Omaa temperamenttia on kuitenkin vaikeaa muuttaa noin vain. Se on selvää, että omia sosiaalisia taitoja pystyy kyllä halutessaan kehittämään paljonkin. Mitään "supliikkimiestä" minusta ei kuitenkaan koskaan tule tekemälläkään. Luotan joka tapauksessa vahvasti siihen, että vielä joskus kohtaan tavalla tai toisella naisen, joka hyväksyy tämänkin puolen itsessäni.
Eihän se ole mitenkään tavatonta, että vaikka juttu luistaa sähköpostitse tai
muuten mainiosti, niin sitten livenä ei vaan kolahda. Ei siinä
aina ole kyse mistään ulkonäöstä tai toisen hiljaisuudesta.
Tiestysti toisen osapuolen hiljaisuus tai estoisuus vaikeuttaa asiaa entisestään,
mutta jos ei kolahda, niin ei siinä auta vaikka toinen olisi millainen
räpätäti tai -setä.
Kyllä tätä "livenä ei toimikaan" -juttua siis sattuu usein sosiaalisille ja
puheliaillekin, ei pelkästään hiljaisemmille.
Kai muistatte myös sen, että noin 90% ihmisten välisestä
"viestinnässä" on sanatonta viestintää, eli eleet, ilmeet vaikuttavat
paljon enemmän kuin itse edes tiedostaa. Varmaan tiedätte kuinka
joskus ihmisen seurassa vain tulee vähän sellainen vaivautunut tai
epämukava olo, vaikka hän puheissaan olisi kuinka mukava ja ysätävällisen oloinen?
Treffailussa ja sinkkuelämässä yleensäkin on tullut tutuksi melko suora käänteinen verrannollisuus naisen ulkonäön ja yrittämisen välillä, jos kroppa on suomalaista keskitasoa eikä naamassa pahemmin vikaa, niin ei paljon keskustelua synny, toisin kuin pulleampien tai muiden kanssa. Eräs pullea koomikko sanoikin, että koska hyvää ulkonäköä ei ole niin on pitänyt kasvattaa itselleen persoonallisuus saadakseen seuraa, sama taitaa päteä naisiin...
"Eihän se siitä kerro että kaikkien naisien olisi "älyhelppoa" saada mies, vaan siitä, että sinulle itsellesi kelpaa nainen kuin nainen, vaikka
olisi millainen pökkelö."
Sinun mielestäsi on siis jokaisen pökkelönkin naisen ihan reilua vaatia mieheltä niitä show-miehentaitoja? Jokseenkin ymmärtäisin, jos nainen on itsekin taukoamaton hölöttäjä, silloin ehkei pökkelömiehet kelpaakaan. Mutta että pökkelönaisetkin nyrpistelee pökkelömiehille, johan on. Itkekää sitten itseänne vanhempana ihmetellen, kun ei ole miestä löytynyt.
mikä ei tyydytä, mutta en minäkään naisena tyydy mihinkään mikä ei minua tyydytä. Minä olen sosiaalisesti kyvykäs ja minä tahdon komean sosiaalisesti kyvykkään miehen, ja sellaisen myös saan. Mikäs tässä on ollessa ;)
Viestiäsi lukiessa tuli mieleen muutamia asioita. Vastaan naisen näkökulmasta.
"Kirjoitteluvaiheessa ja sitä kautta tutustuessa kaikki on sujunut hienosti, mutta ensimmäisen tapaamisen jälkeen kiinnostus on romahtanut täydellisesti. Olen aina myös lähettänyt oman kuvani etukäteen, joten pelkästään ulkonäöstä ei voi olla kysymys."
Minuun ei sinänsä vaikuta se, miltä mies näyttää, kunhan on asiallisen ja siistin näköinen. Sen olen kuitenkin huomannut, että olemus kertoo ihmisestä paljon ja minuun se ainakin vaikuttaa juuri niin, että joko kiinnostus ihmistä kohtaan kasvaa tai sitten ei. Ne eivät ole isoja asioita, esim. ryhti ja se, näyttääkö mies olevan sinut itsensä kanssa. Jotenkin sen aistii, en oikein osaa kuvailla paremmin, mutta kieltämättä se ensimmäinen saatu live-ensivaikutelma miehestä on aika voimakas. En etsi miestä, joka on liian itsevarma ja mahtaileva, vaan sopivan reipas ja sinut itsensä kanssa. Voisiko näissä kokemissasi tilanteissa olla kyse jostain tällaisesta, että et ole voinut näyttää jostain syystä omaa olemustasi tai ehkä jännität kovasti? Olisiko tilanne voinut olla sellainen, että naiset ovat saaneet olemuksestasi jotenkin väärän kuvan? Toisaalta, aika äkkipikainen päätös naiseltakin, antaa pakit heti kättelyssä. Toisaalta olemus on jotain sellaista, joka ei välity viesteissä. Naiset kutsuvat sitä kai siksi kuuluisaksi kemiaksi. Toisaalta nettiviestittelyssä vaarallista onkin juuri se, että niin helposti maalailee mielessään kuvitelmia juuri siitä kemiasta. Kun mielikuva ei olekaan sama luonnossa, tulee jotenkin pettynyt olo. Luulen, että tähän kompastuvat kuitenkin niin miehet kuin naisetkin. Ehkei siis kannata vaipua itsesääliin...
"Olen aina ollut rauhallinen ja kohtuullisen vähäpuheinen. Tutut luonnehtivat minua usein mieheksi, joka puhuu vain silloin, kun on oikeasti jotain "todellista" sanottavaa. Tiedän hyvin omasta kokemuksestani, että tällainen ei vetoa useimpiin naisiin. Eräs kirjoittelukumppani jopa kertoi, että suorastaan pelkää lyhyitäkin "hiljaisia hetkiä"."
Mielestäni se, että pelkää hiljaisia hetkiä, kertoo lähinnä sen "pelkääjän" jostain omasta ongelmasta. Tottakai jokainen on joskus kokenut hiljaisia hetkiä, joskus vaivaannuttaviakin, mutta onko hiljaiset hetket maailman loppu? Tulee mieleen, että jos hiljaisia hetkiä pelkää, pitää esittää jotain roolia, aktiivisempaa kuin onkaan. Aktiivisuus on tottakai hieno asia, mutta ei kaikkien todellakaan tarvitse olla koko ajan äänessä. Olen jopa sitä mieltä, että jos olemuksesi on muuten sellainen, että vaikutat olevasi sinut itsesi kanssa, puhumalla vähän mutta asiaa, vetoat moniinkin naisiin, tosin ehkä niihin itsekin rauhallisempiin.
"Mitään "supliikkimiestä" minusta ei kuitenkaan koskaan tule tekemälläkään. Luotan joka tapauksessa vahvasti siihen, että vielä joskus kohtaan tavalla tai toisella naisen, joka hyväksyy tämänkin puolen itsessäni."
Ei tarvitse olla supliikkimies, jos nyt kuitenkin normaali kommunikointi onnistuu. Joitakin supliikkimiehet voivat jopa ärsyttää. Varmasti on naisia, jotka hyväksyvät hiljaisen miehen ja jopa kaivaavat niitä hiljaisia hetkiä, jolloin kuitenkin on hyvä olla yhdessä. Olennaista on se, että hyväksyt myös itse itsesi ja sen näkee myös muut. Toivottavasti kohtaat etsimäsi naisen!
"Minuun ei sinänsä vaikuta se, miltä mies näyttää, kunhan on asiallisen ja siistin näköinen. Sen olen kuitenkin huomannut, että olemus kertoo ihmisestä paljon ja minuun se ainakin vaikuttaa juuri niin, että joko kiinnostus ihmistä kohtaan kasvaa tai sitten ei. Ne eivät ole isoja asioita, esim. ryhti ja se, näyttääkö mies olevan sinut itsensä kanssa. Jotenkin sen aistii, en oikein osaa kuvailla paremmin, mutta kieltämättä se ensimmäinen saatu live-ensivaikutelma miehestä on aika voimakas. En etsi miestä, joka on liian itsevarma ja mahtaileva, vaan sopivan reipas ja sinut itsensä kanssa. Voisiko näissä kokemissasi tilanteissa olla kyse jostain tällaisesta, että et ole voinut näyttää jostain syystä omaa olemustasi tai ehkä jännität kovasti? Olisiko tilanne voinut olla sellainen, että naiset ovat saaneet olemuksestasi jotenkin väärän kuvan? Toisaalta, aika äkkipikainen päätös naiseltakin, antaa pakit heti kättelyssä. Toisaalta olemus on jotain sellaista, joka ei välity viesteissä. Naiset kutsuvat sitä kai siksi kuuluisaksi kemiaksi. Toisaalta nettiviestittelyssä vaarallista onkin juuri se, että niin helposti maalailee mielessään kuvitelmia juuri siitä kemiasta. Kun mielikuva ei olekaan sama luonnossa, tulee jotenkin pettynyt olo. Luulen, että tähän kompastuvat kuitenkin niin miehet kuin naisetkin. Ehkei siis kannata vaipua itsesääliin..."
Niin, itsesääliin ei kannata koskaan vaipua, koska se ei auta tilannetta millään tavalla. Niin monen takaiskun jälkeen mielessä alkaa kuitenkin helposti liikkua kaikenlaisia ajatuksia vaikeuksien syistä. Näitä olen yrittänyt pohtia ja miettiä, mitä itse voisin tehdä erilailla paremman ensivaikutelman antamiseksi. Tiedostan kyllä sen erittäin suuren merkityksen. Naispuolinen ystäväni on kertonut, että minusta voi ehkä saada aluksi hieman vetäytyvän ja epävarman kuvan. Hänen mielestään minun seurassani on vietettävä aikaa huomattavasti paljon enemmän kuin yhden illan, että pystyy ymmärtämään luonnettani. Toisaalta niinhän se on tietenkin kaikkien muidenkin ihmisten kanssa.
Luonnollisesti jokainen ensitapaaminen jännittää vähän, mutta en usko sen vaikuttaneen kovinkaan paljon omalla kohdallani. Keskustellessa pystyn kyllä olemaan rento alusta lähtien ja samaa voin sanoa myös tapaamieni naisten suhteen. Muutamalla huumorin sävyttämällä kommentilla tunnelma yleensä vapautuu nopeasti. Koskaan ei ole vielä tapahtunut täydellistä "lukkoonmenemistä" eikä tilannetta, jossa vaivautuneena vain istuttaisiin hiljaa. Jotain kuitenkin selvästi puuttuu, koska niin moni peräkkäinen ensitreffien pettymys ei voi enää olla pelkkää sattumaa. Ystäväni mainitsema epävarmuuskin tuntuu vaikealta korjata, koska omasta mielestäni olen aina pystynyt olemaan oma itseni tapaamistilanteessa. Ehkäpä vaikutan ulospäin vain yksinkertaisesti liian värittömältä tai tylsältä. Joskus toisen silmistä ja ilmeestä aivan paistaa pettymys todennäköisesti kirjoittelun aikana kehittyneiden liian suurten odotusten vuoksi ja joskus taas nainen on tuntunut viihtyvän ihan hyvin. Valitettavasti lopputulos on tähän mennessä aina ollut sama. Parissa tapauksessa yhteydenpito on jatkunut treffien jälkeenkin jollain tavalla, mutta innostus ja kiinnostus ovat kuitenkin olleet aivan eri tasolla verrattuna tapaamista edeltäneeseen aikaan.
Loppujen lopuksi suurin syy varmastikin on tuo mainitsemasi "kemia", jota ei vielä ole kertaakaan lopulta löytynyt molemminpuolisesti. Se on tuntunut vahvana ainoastaan kirjoitellessa, joka on ymmärrettävästi aivan eri asia kuin tavatessa kasvotusten. Itsekään en ole tietenkään aina "syttynyt", mutta muutaman kerran olisin halunnut ehdottomasti jatkaa omasta puolestani tapailua. Toisaalta, jos kiinnostusta ei ole, sitä ei vain yksinkertaisesti ole. Jos sen pystyy toteamaan heti ensitapaamisella, turhaahan sitä on yrittää silloin jatkaa.
"Mielestäni se, että pelkää hiljaisia hetkiä, kertoo lähinnä sen "pelkääjän" jostain omasta ongelmasta. Tottakai jokainen on joskus kokenut hiljaisia hetkiä, joskus vaivaannuttaviakin, mutta onko hiljaiset hetket maailman loppu? Tulee mieleen, että jos hiljaisia hetkiä pelkää, pitää esittää jotain roolia, aktiivisempaa kuin onkaan. Aktiivisuus on tottakai hieno asia, mutta ei kaikkien todellakaan tarvitse olla koko ajan äänessä. Olen jopa sitä mieltä, että jos olemuksesi on muuten sellainen, että vaikutat olevasi sinut itsesi kanssa, puhumalla vähän mutta asiaa, vetoat moniinkin naisiin, tosin ehkä niihin itsekin rauhallisempiin."
Ehkä korostin ensimmäisessä viestissäni hieman liikaakin omaa hiljaisuuttani, vaikka se onkin vain yksi tekijä ensivaikutelman antamisessa. Onneksi ei ole koskaan edes tarvinnut esittää mitään kovinkaan aktiivista roolia, koska keskustelunaiheita on löytynyt ihan mukavasti muutenkin. Tähän on vaikuttanut eniten se, että olen tavannut vain naisia, joilla on jotain yhteistä itseni kanssa. Lähinnä kyseessä ovat olleet samantyyppiset harrastukset. Vaikka olen perusluonteeltani hyvinkin hiljainen, en siis ole aivan täydellinen tuppisuu kutenkaan. "Vaisuus" tulee ehkä selvimmin esille silloin, kun minun pitää itse viedä keskustelua eteenpäin.
"Ei tarvitse olla supliikkimies, jos nyt kuitenkin normaali kommunikointi onnistuu. Joitakin supliikkimiehet voivat jopa ärsyttää. Varmasti on naisia, jotka hyväksyvät hiljaisen miehen ja jopa kaivaavat niitä hiljaisia hetkiä, jolloin kuitenkin on hyvä olla yhdessä. Olennaista on se, että hyväksyt myös itse itsesi ja sen näkee myös muut. Toivottavasti kohtaat etsimäsi naisen!"
Itse pidän omaa rauhallisuuttani olennaisena osana luonnettani enkä edes yritä keinotekoisesti mitään täydellistä muutosta. Aktiivisempaa käytöstä ja esiintymistä voi aina oppia ja harjoitella, mutta ihmisen perusolemusta on varmasti hyvin vaikea muokata.
Kiitos ajatuksistasi ja muutenkin hienosta vastauksesta! Jos olet itsekin vastaavassa tilanteessa, toivon sinullekin kumppaninetsinnässä onnea ja menestystä!
"Niin, itsesääliin ei kannata koskaan vaipua, koska se ei auta tilannetta millään tavalla. Niin monen takaiskun jälkeen mielessä alkaa kuitenkin helposti liikkua kaikenlaisia ajatuksia vaikeuksien syistä. Näitä olen yrittänyt pohtia ja miettiä, mitä itse voisin tehdä erilailla paremman ensivaikutelman antamiseksi."
Itsesääliin vaipuminen olisikin niin helppoa, kaikista vaihtoehdoista varmaan se helpoin. Mutta siinä ei oikeastaan ole mitään järkeä. Jos kumppanin löytyminen on vaikeaa ja se tuntuu kurjalta, on kaksi vaihtoehtoa: olla yksin ja onneton, tai olla yksin ja nauttia kuitenkin elämästä. Kuulostaa siltä, että olet ajatellut asioita paljon etkä ole päättänyt mennä sieltä, mistä aita on matalin. Se, että miettii, missä voi olla vika, jos treffailu ei tuota tulosta, on positiivista. Ajattelun ei tarvitse kertoa itsesäälistä vaan siitä, että asia on sinulle tärkeä ja mietit vaihtoehtoja, teet työtä sen eteen, että onnistuisit tavoitteessasi. Se ei varmasti ainakaan heikennä tilannetta mitenkään.
"Jotain kuitenkin selvästi puuttuu, koska niin moni peräkkäinen ensitreffien pettymys ei voi enää olla pelkkää sattumaa. Ystäväni mainitsema epävarmuuskin tuntuu vaikealta korjata, koska omasta mielestäni olen aina pystynyt olemaan oma itseni tapaamistilanteessa. Ehkäpä vaikutan ulospäin vain yksinkertaisesti liian värittömältä tai tylsältä."
Tottakai ulkonäkökin vaikuttaa jollain tasolla myös. Jokaisella on varmasti omat mieltymyksensä, kaikkia ihmisiä ei edes huomaa, kun taas omaan silmään sopivat saattaa huomata helpostikin. Mutta ei kaikki voi johtua pelkästään ulkonäöstä. Joskus ihmiset ei vaan sovi toisilleen, vaikka "paperilla" kaikki näyttäisi matsaavan hienosti. Ihmisethän kiinnostuvat sellaisista ihmisistä, jotka tuntuvat jollain tavalla tutuilta, nimenomaan tuntuvat. Sitä tunnetta ei voi vielä kirjoittelun perusteella kokea.
"Se (kemia) on tuntunut vahvana ainoastaan kirjoitellessa, joka on ymmärrettävästi aivan eri asia kuin tavatessa kasvotusten."
Netti on periaatteessa hyvä paikka tutustua ihmisiin, mutta juuri se on mielestäni ongelma, että on vaikea olla muodostamatta mitään kuvaa vastapuolesta. Ja jos jonkinlaisen mielikuvan muodostaa, tottakai se on oman "haavekuvan" kaltainen, haavekuva siitä tunteesta. Joskus pitää paikkansa, joskus ei.
"Itse pidän omaa rauhallisuuttani olennaisena osana luonnettani enkä edes yritä keinotekoisesti mitään täydellistä muutosta. Aktiivisempaa käytöstä ja esiintymistä voi aina oppia ja harjoitella, mutta ihmisen perusolemusta on varmasti hyvin vaikea muokata."
Elämä kävisikin kyllä aika tylsäksi, jos kaikki olisi samanlaisia. Itse uskon, että vaikeus on usein siinä, kuinka ihmiset kohtaisivat toisensa. Se on tosi harmi, että Suomessa ei juuri jutella vieraille ihmisille keskellä kirkasta päivää, koska se ei vaan tunnu olevan tapana ja koska se ole tapa, se voi tuntua äkkiä kovin luonnottomalta. Moni sinkku tuntuu ihmettelevän samaa, missä kaikki muut liikkuu. Sinkut eivät vaan kohtaa, vaikka puolet bussipysäkin väestä olisi sinkkuja. Toivoisin, että tässä suhteessa tapahtuisi enemmän muutosta, että ihmiset, minäkin, uskaltaisivat kohdata ihmisiä reippaammin ja jutella heidän kanssaan vapaammin ihan vaikka niitä näitä. Toisaalta se, että on elänyt sinkkuvaiheen ja kokenut sen, ettei kaikki tule kultalusikalla kannettuna, on varmasti opettavaista monessakin mielessä! Oikeastaan jopa parempi kuin se, ettei tätä vaihetta koskaan olisi. Toivoa vaan sopii, ettei sitä oppia tarvitse tahkoa koko loppuelämää =)
"Kuulostaa siltä, että olet ajatellut asioita paljon etkä ole päättänyt mennä sieltä, mistä aita on matalin. Se, että miettii, missä voi olla vika, jos treffailu ei tuota tulosta, on
positiivista. Ajattelun ei tarvitse kertoa itsesäälistä vaan siitä, että asia on sinulle tärkeä ja mietit vaihtoehtoja, teet työtä sen eteen, että onnistuisit tavoitteessasi."
En pysty kuvittelemaan luovuttamista tai itsesäälissä rypemistä edes todellisiksi vaihtoehdoiksi. Se on selvää, että jokainen pettymys voi kirpaista pahastikin, mutta ne on vain pakko hyväksyä hammasta purren ja jatkettava eteenpäin. Kaikista kokemuksista voi oppia jotain. Jos yrityksestä huolimatta yksinolo jatkuu vielä kovinkin pitkään, jossain
vaiheessa kumppanin löytäminen ja oman perheen perustaminen eivät ehkä enää tunnukaan yhtä tavoittelemisen arvoisilta asioilta. Silloin on vain keskityttävä muihin asioihin elämässä.
Vaikka yritänkin koko ajan kehittää itseäni edes hieman aktiivisemmaksi ja aloitteellisemmaksi, tuskinpa se on mikään tae syvempien
ihmissuhteiden muodostumiselle jatkossakaan. Eihän sitä todellista sielunkumppania millään yksityiskohtaisella "sotasuunnitelmalla" löydetä. Omalla toiminnalla voi kuitenkin vaikuttaa suoraan siihen, kuinka tutustuminen mahdollisimman moniin uusiin ihmisiin olisi
helpompaa. Ja ehkä vähän siihenkin, että vielä joskus joku jaksaisi "kitua" seurassani vähän pidempäänkin ja tutustua minuun kaikessa rauhassa :).
"Tottakai ulkonäkökin vaikuttaa jollain tasolla myös. Jokaisella on varmasti omat mieltymyksensä, kaikkia ihmisiä ei edes huomaa, kun taas omaan silmään sopivat saattaa huomata helpostikin. Mutta ei kaikki voi johtua pelkästään ulkonäöstä. Joskus ihmiset ei vaan sovi toisilleen, vaikka "paperilla" kaikki näyttäisi matsaavan hienosti. Ihmisethän
kiinnostuvat sellaisista ihmisistä, jotka tuntuvat jollain tavalla tutuilta, nimenomaan tuntuvat. Sitä tunnetta ei voi vielä kirjoittelun
perusteella kokea."
Minulla on ollut jonkin aikaa kuvallinen profiili ja viimeisimmillä kerroilla nimenomaan nainen on tehnyt aloitteen ja lähestynyt minua
viestillä. Sen perusteella voin olettaa, että ulkonäön ei pitäisi olla ainakaan suurin kompastuskivi kiinnostuksen laimenemiseen tapaamisen jälkeen. Tarkoitinkin värittömyydellä ja tylsyydellä nimenomaan sitä, että en ole valitettavasti vielä herättänyt naisessa tuota mainitsemaasi tunnetta kertaakaan. Kiinnostushan ei voi olla silloin aitoa, jos toinen ei pysty herättämään pelkällä olemuksellaan voimakkaita positiivisia tunteita.
"Netti on periaatteessa hyvä paikka tutustua ihmisiin, mutta juuri se on mielestäni ongelma, että on vaikea olla muodostamatta mitään kuvaa
vastapuolesta. Ja jos jonkinlaisen mielikuvan muodostaa, tottakai se on oman "haavekuvan" kaltainen, haavekuva siitä tunteesta. Joskus pitää paikkansa, joskus ei."
Tämä on niin totta! Aivan varmasti siitä mielikuvasta muodostuu liiankin helposti nimenomaan haavekuva. Jos tapaamisessa toinen ei sitten olekaan aivan tämän haaveen mukainen, pettymystä ei voi millään välttää. Tätä
kirjoittaessa huomasin, että olin jo kovaa vauhtia muodostamassa sinustakin mielikuvaa ihmisenä kahden vastauksesi perusteella :).
"Elämä kävisikin kyllä aika tylsäksi, jos kaikki olisi samanlaisia. Itse uskon, että vaikeus on usein siinä, kuinka ihmiset kohtaisivat toisensa.
Se on tosi harmi, että Suomessa ei juuri jutella vieraille ihmisille keskellä kirkasta päivää, koska se ei vaan tunnu olevan tapana ja koska se ole tapa, se voi tuntua äkkiä kovin luonnottomalta. Moni sinkku tuntuu ihmettelevän samaa, missä kaikki muut liikkuu. Sinkut eivät vaan kohtaa, vaikka puolet bussipysäkin väestä olisi sinkkuja. Toivoisin, että tässä suhteessa tapahtuisi enemmän muutosta, että ihmiset, minäkin, uskaltaisivat kohdata ihmisiä reippaammin ja jutella heidän kanssaan vapaammin ihan vaikka niitä näitä."
Tämä on yksi tärkeimmistä kohdista omassa "projektissanikin" kohti aktiivisempaa ja rohkeampaa käyttäytymistä. Olen aina ollut äärettömän pidättyväinen muita kuin tuttuja ihmisiä kohtaan. Jonkin aikaa olen jo tarkoituksellisesti yrittänyt hakea jonkinlaista varovaista katsekontaktia normaaleissa arkipäivän tilanteissa kohtaamieni naisten kanssa ja sopivan tilaisuuden tullen vaihtaa muutamia sanojakin. Aikaisemmin olen vain kävellyt ohi oikeastaan kiinnittämättä minkäänlaista huomiota toiseen. Mielenkiintoista on ollut havaita, kuinka yleensä silmiin katsominen saa toisen vain vilkaisemaan nopeasti takaisin ja kääntämään sitten nopeasti katseen toiseen suuntaan. Tosin silloin tällöin siitä saa "palkinnoksi" leveän hymynkin :). Aristelen edelleenkin aloittaa varsinaista juttelua kenenkään vieraan ihmisen kanssa, mutta kehitystä tapahtuu senkin suhteen koko ajan.
"Toisaalta se, että on elänyt sinkkuvaiheen ja kokenut sen, ettei kaikki tule kultalusikalla kannettuna, on varmasti opettavaista monessakin
mielessä! Oikeastaan jopa parempi kuin se, ettei tätä vaihetta koskaan olisi. Toivoa vaan sopii, ettei sitä oppia tarvitse tahkoa koko loppuelämää =)"
Siihen toiveeseen yhdyn hartaasti =)! Itselläni tämä sinkkuvaihe on venähtänyt jo "vaarallisen" pitkäksi. Aikaisemmin uskoin kauan naiivisti, että kyllä se "oikea" sieltä vielä tulee kohdalleni tavalla tai toisella ilman, että
itsekin pitäisi sen eteen jotain tehdä. Yhtäkkiä havahduin siihen, että aika vain juoksee eteenpäin eikä siitä erityisestä ihmisestä näy merkkiäkään. Kun sitten aloin aktiivisesti etsiä kumppania, huomasin välittömästi, ettei se todellakaan ole niin helppoa omalla kohdallani.
tehän kirjoitatte molemmat romaaneja,menkää treffeille!
Anna heidän kirjoittaa. Jos ole lukutaidoton ääliö, joka ei jaksa lukea pitkiä tekstejä mene muualla.
Komealla miehellä on oikeus erittäin kauniiseen naiseen.
Oman kokemuksen mukaan kaveripiirin kaikki puheliaat jätkät saivat sitä kuuluisaa pillua jo lukio-aikoina, itse introverttina, no mittarissa kohta 26 ja vieläkin täysin hiljaista. Lyhyesti sanottuna tuntuu asia olevan niin että jos et ole show-mies niin et ole mies laisinkaan.
Ei se nyt sitten kenenkään vika ole siltä varalta että joku femakko tästäkin vetää herneet nenään, mutta vituttaa se kuitenkin. Paljon lämmitää mieltä kun joka puolella sanotaan että "sit vanhempana naiset arvostaa rauhallisia miehiä" Just ja vitun joo, siitä sitten kiimaista säätöä lonkkavikaisena ja maksaläikkäisenä? No fucking thanks. Vedän jatkossakin kännit ja lähden kourimaan tuntemattomia naisia baariin, siten ne vähäiset tulokset on tähän mennessä saatu.
sanotaan, että opettele olemaan extrovertti. Ihanku sitä luonnettaan tosta vaan muutettais, vaikka onnistuisikin jonain päivinä esittämään extroverttia niin siihen väsyy ja sieltä se oma aito introverttius kuitenkin hyökkää taas taustalta.
Kokeilkaas itse extrovertit olla introverttejä, teipatkaa vaikka suunne umpeen. Olisko helppoo? Veikkaanpa ettei se teippi siinä kauaa pysyisi. Yhtä vaikeeta se on introvertille opetella höpöttämään paskaa joka vaiheessa.
mutta oikea sosiaalinen lahjakkuus (tunneäly) on jotain muuta kuin tämänlaatuinen "sosiaalinen kyvykkyys" mitä kuvailet. Tämä on sitä paskanjauhantaa ja epäaitoa itsetehostusta jolla ei mitään tekemistä tunneälyn kanssa. Joka on taas mm.tilannetajua, toisen/toisten tunnetilojen tajuamista ja huomioonottamista, intuitiota sopivista keskutelunaiheista.
Kyllä meitä aitoutta arvostavia ja teeskentelyä kammoavia on, sellaisia joiden mielestä ei koko ajan tarvitse olla "suuna päänä" small talkia jauhamassa. Fiksu nainen ei mene paskanjauhajan lankaan, se on niin läpinäkyvää mihin sillä pyritään. Valitettavasti nykyaika suosii adhd tyyppistä käyttäytymistä.
että ex miesystäväni oli todella show-mies, supersosiaalinen supliikkisampo, aina tutustumassa uusiin ihmisiin,levoton menijä, hyvä manipuoloimaan. Inhosin näitä piirteitä hänessä. En enää koskaan halua sellaista.
Itse olen melko extrovertti, puhelias mutta osaan tarvittaessa olla hiljaakin/rauhallinen. Tykkään puhua asiaa, mutta inhoan paskanjauhantaa.
"Kuinka kyvykäs on mies joka jauhaa psykopaatin empatialla siirappia yökerhossa naisen korvaan, jotta nainen antaisi piparia miehelle myöhemmin samana iltana? Kyvykäs missä? Paskanjauhannassa? Olen minäkin harrastajateatteria kokeillut, ja roolin vetäminen ei lopulta ole kauhean vaativaa."
Jos se on niin helppoa, mikset tee sitä? Tottakai se on tylsää ja tuntuu epäaidolta, mutta kyllähän kyvykäs mies aina pystyy yksinkertaistamaan käyttäytymistään?