tyytymätön

Yksi kirjoittaja täällä valitti miehen poissaoloa ja sen aiheuttamaa lamaantumista. Aika paljon on oma suhteeni samanlainen. Mies on paljon työnsä takia poissa, ja minä vastaan liian paljon kodin asioista. Lapset ovat pian teini-iässä ja heitä varten tulisi kotona olla kaksi aikuista. Minun auktoriteettini ja aikani ei kerta kaikkiaan riitä, ja mieheltä liikenee vain vähän aikaa. Odotan mieheltä ehemmän kodin askateissa apua ja osallisuutta, ja silloin hänellä ei ole lapsille aikaa ollenkaan.

Lisäksi meillä on suuri vajaus seksin alueella. Mieheni kyllä yrittää tyydyttää minut suullaan ja sormillaan, mutta eihän mies koskaan siinä saata onnistua niin kuin toinen nainen. Eihän mies voi tietää, miten naiselle sillä tavalla tuotetaan huikeimmat nautinnot. Minä haluan miehen pystyvän kalullaan tyydyttämään minut, mutta hän ei tässä ole vuosiin onnistunut. En tiedä onko enää välittänyt täysitehoisesti edes yrittää.

Mitä minä siis teen tällaisella miehellä? On hän kiltti ja mukava, fiksu ja siisti ja hauska ja ansaitsee hyvin. Mutta liian vähän paikalla, on liian vähän yhteistä aikaa ja liian vähän ottaa vastuuta lapsistamme. Eroa olen ajatellut monta kuukautta nyt vakavasti, miehelle en siitä vielä ole kertonut. Pitäisikö kertoa, vai mennä vain omin päin hakemaan eroa?
292951
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Pitääkö aina kaikki olla tiptop kohdallaan?Toiset sietääkin jotakin avioliitoissaan.Mitä ihmiset nykyään oikein odottavat avioliitoiltaan,taivastako maan päälle? Missä realismi normaaliin elämän arkeen oikein on? Miettisitte joskus mitä itse olette! Minkälaisen puutelistan miehenne teistä tekisi? Ja lopuksi, olen itse nainen ja tiedän mistä puhun!

Äänestä
  • akka asiaa. itse olen mies ja v***n kyllästynyt kuulemaan kaikenmaailman rutinaa, jos kaikki ei ole ihan kohdallaan. ei se kaikki ole kohdallaan kellään. Tuntuu, että hakemalla haetaan vikoja ja syitä, on tää prkl mennyt kummaliseksi

    Äänestä

Ominpäin vaan eroa hakemaan. Kyllä miehesi siitä erosta ajan kuluessa toipuu.
Sinulla on oikeus elää omaa elämääsi.

Äänestä

ihan olikeesti. toisilla on oikeita ongelmia, väkivaltaa, päihteitä, alistamista. nyt tekis mieli sanoa jotakin pahasti tämmösen kirjotuksen jälkeen... ajattele lapsias!

Äänestä
  • lapsiani, ajattelen miten kevyt on miehen panos, miten vähän hänellä on aikaa lapsilleen. Yhtä hyvin kodissamme voisi käydä lumiukko tai sahapukki, yhtä vähän he lapsia huomaisivat.

    Ajattelen myös itseäni. Minullakin on oikeus naisena kokea, että rinnallani on mies. Nyt olen emotionaalisesti ja seksuaalisesti tyydyttämätön, miehestäni ei ole täyttämään miehen paikkaa.

    Äänestä

  • ajattelen   kirjoitti:

    lapsiani, ajattelen miten kevyt on miehen panos, miten vähän hänellä on aikaa lapsilleen. Yhtä hyvin kodissamme voisi käydä lumiukko tai sahapukki, yhtä vähän he lapsia huomaisivat.

    Ajattelen myös itseäni. Minullakin on oikeus naisena kokea, että rinnallani on mies. Nyt olen emotionaalisesti ja seksuaalisesti tyydyttämätön, miehestäni ei ole täyttämään miehen paikkaa.

    miksi miehesi ei pysty tyydyttämään sinua? Ehkä hän ei enää halua sinua.. Se voi myös olla syy siihen, että on niin vähän kotona. Joillakin meistä on tapana paeta kotiongelmia olemalla siellä niin vähän kuin mahdollista, itsekin olen tämän kokenut. Kannattaisi kuitenkin jutella asiasta miehesi kanssa ennen kuin lähdet eroa hakemaan, vaikka oikeastaan ei kannatakaan, fiksuista ja hauskoista miehistä nimittäin on sinkkumarkkinoilla pulaa. Sinunkin miehesi voi olla taivaan lahja jollekin yksinäiselle sinkkuleidille, ja ehkä hänen seksiongelmansakin korjaantuisivat naista vaihtamalla. Ei muuta kuin eropaperit menemään, ja ilmoita miehesi sähköpostiosoite vaikkapa tällä palstalla, niin me hänestä kiinnostuneet voimme ottaa yhteyttä:)

    Äänestä

  • ajattelen   kirjoitti:

    lapsiani, ajattelen miten kevyt on miehen panos, miten vähän hänellä on aikaa lapsilleen. Yhtä hyvin kodissamme voisi käydä lumiukko tai sahapukki, yhtä vähän he lapsia huomaisivat.

    Ajattelen myös itseäni. Minullakin on oikeus naisena kokea, että rinnallani on mies. Nyt olen emotionaalisesti ja seksuaalisesti tyydyttämätön, miehestäni ei ole täyttämään miehen paikkaa.

    Olethan täysin epäonnistuneessa avioliitossa.

    Äänestä

  • ajattelen   kirjoitti:

    lapsiani, ajattelen miten kevyt on miehen panos, miten vähän hänellä on aikaa lapsilleen. Yhtä hyvin kodissamme voisi käydä lumiukko tai sahapukki, yhtä vähän he lapsia huomaisivat.

    Ajattelen myös itseäni. Minullakin on oikeus naisena kokea, että rinnallani on mies. Nyt olen emotionaalisesti ja seksuaalisesti tyydyttämätön, miehestäni ei ole täyttämään miehen paikkaa.

    aloituksessa kirjoitit että miehesi tyydyttää sinut=?

    miten miehesi voi olla yhtä aikaa kotona ja ansaitsemassa leipää poppoolle?

    millä tavalla ongelma pitäis mielestäsi ratkaista??

    miehen vähentää töitään?
    olisiko ok että elintaso siitä sitten laskisi?

    noh, ei se auta kuin lähtä hakemaan sitä miestä, jolla on käynyt tuuria lotossa, tai on rikkaasta suvusta.

    olen nainen ja jätin vastíkään miehen joka alisti, mitätöi, manipuloi, räyhäsi, harjoitti henkistä ja fyysistä väkivaltaa, oli työtävieroksuva ja tuhlasi turhuuteen.

    Äänestä

kertonut miehelle mitä häneltä tarvitset ja kaipaat?
pitäisikö järjestää aikaa ja keskustella asiat halki ennenkun päätät että ero on ainoa ratkaisu,puhumalla asiat monesti selviää.

Äänestä

heti!

Äänestä

Miehen pitäis sitä ja miehen pitäisi tätä...makaatko vain lahnana ja annat miehen väkertää yrittäessään sinut tyytyväisenä pitää ja palkaksi tulee haukut. Ei ihme, jos sinunlaisten naisten miehet käyvät vieraissa ja nauttivat seksistä ilman syyttelyä ja pahaa mieltä. Koitahan itse tehdä asioille jotain, eiköhän miehesi ihan suomenkieltä ymmärrä, joten voit aivan hyvin opastaa häntä, mistäpä hänkään römpsäsi toiminnasta tietää jollet itse opasta!

Mitäpä miehesi tekee muuten tuollaisella naisella, perusnegatiivinen valittaja. Ehkä parempi, että otatkin eron ja annat hänen nauttia vapaudesta.

Äänestä

Huh, kirjoituksessa kerroit, että mies ei voi tietää. Jos et ole edes kertonut ja olet sitä mieltä, niin kai viitahtaa lesbouteen. Sinua ei tyydytetä suulla, ei hyväilyllä, ei kalulla, ehkä teet siitä johtopäätökset.
Miehesi tekee pitkää päivää, oletko kertonut, että rahaa ei tarvita niin paljon, eletään todella halvemmalla, voisitko itse mennä metsään ja kerätä teeainekset, kohta sieniä ja niistä herkullisia eineksiä, mustikat, puolukat.
Meillä kolmen lapsen talous ja ruokamenot 400€/kk, joo lapsilisät kattaa sen ja voin sanoa, että nautimme ruokailusta. Raha vaatii aikaa ja jos sitä haluaa, niin sitten lapset jää vähemmälle.

Äänestä

Lähetä tänne se mies!

Äänestä
  • Oletko todella niin miehen puutteessa, että ottaisit sellaisen, joka viipyy työssä ainakin 10 tuntia päivässä? Ottaisitko todella sellaisen miehen, joka ei Sinua pysty oikein tyydyttämään, ei niinkuin mies, ei niin hyvin kuin nainen. Ottaisitko sellaisen, joka jättää naiselleen liian suuren taakan kotitöistä ja lapsista? Ei sitä korvata tuomalla paksu rahapussi!

    Äänestä

  • sentään !   kirjoitti:

    Oletko todella niin miehen puutteessa, että ottaisit sellaisen, joka viipyy työssä ainakin 10 tuntia päivässä? Ottaisitko todella sellaisen miehen, joka ei Sinua pysty oikein tyydyttämään, ei niinkuin mies, ei niin hyvin kuin nainen. Ottaisitko sellaisen, joka jättää naiselleen liian suuren taakan kotitöistä ja lapsista? Ei sitä korvata tuomalla paksu rahapussi!

    mutta kun ei ole miestä ollenkaan...

    Noilla työtuntimäärillä varmasti on lompakon paksuus kohdillaan.

    Nykyajan vempaimilla nuo kotityöt ja lastenhoidot mikään juttu ole. Ei ole hei haloo enää mitään lehmiä lypsettävinä eikä pyykkiäkään tarvitse pestä pyykkilaudalla avannossa.

    Äänestä

  • hienolta mieheltä! kirjoitti:

    Noilla työtuntimäärillä varmasti on lompakon paksuus kohdillaan.

    Nykyajan vempaimilla nuo kotityöt ja lastenhoidot mikään juttu ole. Ei ole hei haloo enää mitään lehmiä lypsettävinä eikä pyykkiäkään tarvitse pestä pyykkilaudalla avannossa.

    Mutta jos mies ei naista pysty tyydyttämään, niin onhan se aika paha juttu.

    Äänestä

  • mies ei naista pysty kirjoitti:

    Mutta jos mies ei naista pysty tyydyttämään, niin onhan se aika paha juttu.

    vempaimia olemassa...

    Äänestä

  • mies ei naista pysty kirjoitti:

    Mutta jos mies ei naista pysty tyydyttämään, niin onhan se aika paha juttu.

    leluja sexi-kaupat pullollaan,siitä vaan ostaan miehesi kanssa ja laittaa se elämä kuntoon.Lopeta toi itsekäs kitinä,sulla on niinpaljon kaikkea,ettet osaa arvostaa mitään....

    Äänestä

jälkeen muuttuu,sit olet yksinhuoltaja lapset ukollas jokatoinen vl,täytyyhän sun auktoriteettis ja aikas sit riittää,ja eron jälkeen elintasos putoo roimasti,sanoit ukkos tienaavan hyvin,asut varmaan öky suures talossa ja on kesämökkii. ja autoja.Käytkö ite työssä?jos käyt niin onhan sulla työelämän haasteita.kyllä kantsis puhuu hänelle ekax,se olis reiluu toista kohtaan.

Äänestä

Vai kotiäiti?

Äänestä
  • ja täysipäivätyössä en ole ollut sen jälkeen kun äityislomalle jäin. Silloin jo olin huolissani miehestä, joka viipyi pitkään työssä, oli muka kiireitä aina. Minulla oli suhde, mutta sitä ei jatkunut kauan, koska pelkäsin, että mies jättää minut ja jään pienen kanssa kahden. Silloin sain huomata, miten toinen nainen on parempi nautinnon antaja kuin miehehi, ja ennen liittoamme olen saanut paljon parempaa seksiä mieheltä, jota en omaksi saanut. Hänet ottaisin yhä, jos olisi vapaa. Vaan ei niin hyvää rakastajaa kukaan täysijärkinen karkuun päästä.

    Äänestä

  • lapsen takia   kirjoitti:

    ja täysipäivätyössä en ole ollut sen jälkeen kun äityislomalle jäin. Silloin jo olin huolissani miehestä, joka viipyi pitkään työssä, oli muka kiireitä aina. Minulla oli suhde, mutta sitä ei jatkunut kauan, koska pelkäsin, että mies jättää minut ja jään pienen kanssa kahden. Silloin sain huomata, miten toinen nainen on parempi nautinnon antaja kuin miehehi, ja ennen liittoamme olen saanut paljon parempaa seksiä mieheltä, jota en omaksi saanut. Hänet ottaisin yhä, jos olisi vapaa. Vaan ei niin hyvää rakastajaa kukaan täysijärkinen karkuun päästä.

    ...provo tai sitten sairas ihminen!

    ...tehdä niitä huushollihommia. Miksi ne on ongelma?

    Äänestä

Oletko koskaan kysynyt mieheltäsi, miltä hänestä tuntuu ja mitä hän haluaisi..?
Kirjoituksesi on niin sitä itseään, oman navan ympärillä pyörivää shittiä, ettei ole tosikaan! Jos samaa happamuutta osoitat miehellesi kuin mikä kirjoituksestasi huokui - ei ihme, että hän on töissä enemmän kuin 8h/pvä!
Tiedoksesi vainen, että kaikilla ei ole noinkaan hyvin - eikä silti olla eroa hankkimassa. Elämäksi tätä kutsutaan. Muutoksia jos haluat, niin aloitapa listaamalla omat "vaatimuksesi" ja mieti, mistä olet valmis tinkimään ne saadaksesi... Ilmeisesti sinulla ei kuitenkaan ole mitään sitä vastaan, että miehesi kiikuttaa lihavan tilipussinsa kotiin, ja pääset siitä hyötymään..?
Wake up and see...!!!

Äänestä

äläkä täällä ihmettele.
Jos mies tienaa ja on siksi paljon poissa, niin eikö ole ihan oikein että sinä osa-aikaisena töissäkävijänä teet suurimman osan kotitöistä? Vai pitääkö miehesi pitkän työpäivän jälkeen vielä hoitaa kotityötkin, niin että voit rauhassa maata sohvalla television edessä?
"Eihän mies voi tietää, miten naiselle sillä tavalla tuotetaan huikeimmat nautinnot"
Siis miehen pitää olla ajatusten lukija, jotta tietää missä sun hermoradat kulkee ja millaisesta kosketuksesta nautit? Auttaiskohan jos avaisit suusi ja kertoisit mistä ja miten pitää koskea?
"On hän kiltti ja mukava, fiksu ja siisti ja hauska ja ansaitsee hyvin." Jasso - ennen tavattiin sanoa että sillä on hyvä mies kun ei juo eikä lyö. Käsittääkseni listasta puuttuu vain komea ja hyvä rakastaja. Näistä komeudella ei niin väliä ja tuon toisen voi oppia, jos vain haluaa...
Eiköhän kannata ottaa ukkoa kravatista kiinni ja alkaa kertomaan miltä susta tuntuu. Onko sitä työtä pakko tehdä niin paljon? Lapset eivät enää kauaa ole kotipesässä, jos ovat lähes teinejä. Tämä on miehellesi viimeisiä mahdollisuuksia olla lapsille läsnä - muistuta häntä myös tästä.

Äänestä
  • Kuulostaa jotenkin tutulta. Itselläni on mitta täynnä uraohjuksen kanssa, joka on kesälläkin 10-11 tuntia työpaikallaan, vaikka lapset ja vaimo viettävät keskenään kesälomaa. Sitten ollaan niin väsähtäneitä kotona, ettei aika ja mielenkiinto riitä perheelle. Pahinta on kuitenkin henkinen laiminlyönti ja se, että mies on ihan pihalla perheen asioista. Ei paksu tilipussi onnea tuo; on kyllä iso talo, muttei kesämökkiä, venettä eikä yhteistä kivaa. Sukulaisetkin satojen kilometrien päässä. Itse olen myös työssäkäyvä, vaikka onkin pitkät kesälomat. Muuten tunnen itseni täysin yksinhuoltajaksi ja myös mieheni huoltajaksi. Kumppanilta vaaditaan enemmän kuin vain rahallista panosta. Älyä voisi käyttää muuhunkin kuin työntekoon, jos sitä kerran omistaa.

    Äänestä

Sinun olisi aiheellistä miettiä tai paremminkin teidän molempien, mikä teidän perheelle on tärkeintä tässä elämänne vaiheessa. Lapset lähestyvät teini-ikää ja on murrosiän myrskyjä jne.

Vaikuttaa sille, että elätte taloudellisesti hyvin, mutta mies tekee pitkää päivää - omasta halustaan vai vaatiiko työnantaja häneltä sitä??

"Mies yrittää tyydyttää sinut suullaan ja sormillaan" - mutta ei onnistu siinä kuin toinen nainen! Olet siis kokeillut lesboilua!
Kyllä mieskin osaa tyydyttää naisen kielellään, jos rohkenet opastaa häntä tekemään se tavalla, joka sinusta tuntuu hyvältä.
Se naisen seksuaalinen onni lähtee sieltä klitoriksesta....

Onko todellinen ongelmanne perisuomalainen puhumattomuus?? Asioista ei osata tai uskalleta puhua, mutta ollaan tyytymättömiä puolin ja toisin. Ja ollaan eroa miettimässä?

Härkää sarvista ja nosta kissa pöydälle ja keskustelkaa - siis KESKUSTELKAA!!
Saatat itsekin yllättyä miehesi mietteistä, jos hän uskaltaa puhua rehellisesti suhteestanne.
Taidat pitää monia asioista itsestään selvyytenä ja et ole vaikeita asioita edes kokenut....

Äänestä
  • lähtee klitoriksesta? Mä pikku hiljaa repeäisin, jos mun mieheni ei pystyisi tyydyttämään mua peniksellään, vaan olisi aina tarjoamassa kieltä tai sormia. Ei ole mun juttu. Niinkuin aloittaja sanoi, eri asia jos sen tekee nainen, mies on toisentyylistä aktia varten.

    Mun kanssa tuollainen seksianti ei olisi vienyt noinkaan pitkälle, osaan mä sormettaa itsekin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tyytymätön   kirjoitti:

Yksi kirjoittaja täällä valitti miehen poissaoloa ja sen aiheuttamaa lamaantumista. Aika paljon on oma suhteeni samanlainen. Mies on paljon työnsä takia poissa, ja minä vastaan liian paljon kodin asioista. Lapset ovat pian teini-iässä ja heitä varten tulisi kotona olla kaksi aikuista. Minun auktoriteettini ja aikani ei kerta kaikkiaan riitä, ja mieheltä liikenee vain vähän aikaa. Odotan mieheltä ehemmän kodin askateissa apua ja osallisuutta, ja silloin hänellä ei ole lapsille aikaa ollenkaan.

Lisäksi meillä on suuri vajaus seksin alueella. Mieheni kyllä yrittää tyydyttää minut suullaan ja sormillaan, mutta eihän mies koskaan siinä saata onnistua niin kuin toinen nainen. Eihän mies voi tietää, miten naiselle sillä tavalla tuotetaan huikeimmat nautinnot. Minä haluan miehen pystyvän kalullaan tyydyttämään minut, mutta hän ei tässä ole vuosiin onnistunut. En tiedä onko enää välittänyt täysitehoisesti edes yrittää.

Mitä minä siis teen tällaisella miehellä? On hän kiltti ja mukava, fiksu ja siisti ja hauska ja ansaitsee hyvin. Mutta liian vähän paikalla, on liian vähän yhteistä aikaa ja liian vähän ottaa vastuuta lapsistamme. Eroa olen ajatellut monta kuukautta nyt vakavasti, miehelle en siitä vielä ole kertonut. Pitäisikö kertoa, vai mennä vain omin päin hakemaan eroa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu