Meillä pitkään ollut vaikeaa sairastuttuani masennukseen n. 9 kk sitten, nyt olen kuitenkin jo tipumaan päin kun mies ilmoittaa ettei jaksa enää, on lopullisesti väsynyt ja haluaa eron. Mielessä pyörii vain mikisi miksi, miksi nyt kun oma uusi koti on rakenteilla ja pian valmis ja minä toipumaan päin, nyt kun kaiken elämän pitäisi vasta alkaa niin mies luovuttaa ja haluaa eron. Vielä 2 kk sitten lähetteli minä rakastan sinua ja nyt äkisti ei enää jakjakaan...miksi?!?!?!
kriisi
ja ero
151966
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
onkin ehkä tarttunut??
sitä minä itsekin epäilen... miten voisin miestäni auttaa!? tuntuu että nyt on niin kovin jyrkästi eron kannalla eikä lainkaan näe meille valoisampaa tulevaisuutta! antaa rakkaat ihmiset neuvoja, oloni on niin epätoivoinen enkä tiedä miten tästä selviäisin. Rakastan niin miestäni enkä halua hänestä luopua!!!
miestäsi, osoita kaikin tavoin että rakastat häntä ja olet läsnä. Auttaisiko parisuhdeterapia teitä?
Keksiä teille jotain kivaa yhteistä... hetkeksi pois arjesta ja ikävistä muistoista. Jos yrität liikaa kiinnittäytyä tai roikkua voi miehesi vain tukahtua ja ahdistua, älä siis yritä liikaa, feikkaaminen näkyy läpi. Epätoivoinen väkisinyrittäminen ei myöskään ole hyvä.
Mieti millaiset asiat tuo hyvää mieltä ja oloa, sellaiset ihan pienetkin jutut... yllätä hänet.
ainoa mitä voit tehdä, on yrittää keskustella miehen kanssa josko hän sittenkin vielä yrittäisi jatkaa kanssasi. Mutta sekin kuullostaa ehkä kerjäämiseltä hänen korvissaan, jos kerran on jo sanonut, että haluaa eron.
Kysyit monta kertaa "miksi" - sitä ei tiedä kuin mies itse ja tuskin hänkään oikein perusteellisesti. Näissä eroasioissa ei ehkä kannatakaan sanoa suoraan miksi haluaa eron. Syyt useinmiten vain loukkaisivat toista vielä enemmän.
saada häntä parisuhdeterapiaan, muttei suostu lähtemään koska ei kuulemma tarvitse sellaista. Ei hän halua että hänen asioitaan pui vieras ihminen, eikä siitä olisi kuulemma apua enää tässä vaiheessa, hän on päätöksensä tehnyt.
Hän haluaa eron koska ei halua tulevaissudessa joutua pelkäämään että jos vielä mahdollisesti sairastun masennukseen. On niin jyrkkä mielipiteessään... haluaa eron koska haluaa itselleen onnea ja olla onnellinen aina, mitä ei nyt tällä hetkellä ja masennukseni aikana ole ollut. Ei halua ottaa riskiä että jos sairastun masennukseen kun meillä on lapsia ja kodin hoito kaatuisi hänen niskaansa, edes hetkellisesti!
Tuntuu että ilmoitus erosta olisi tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta, kaksi kuukautta sitten vielä suuniteltiin pihaa ja kuinka ensi kesänä laitettaisiin nurmikkoa ja nyt ... ero! En tiedä mitä tekisin, itken vain ja huudan suoraa huutoa kun muuten ei tuska helpotu.
Jahas. Noilla lähdöillä voi sanoa, että parempi kun jaatte kamppeet samantien. Turha pitkittää tuskaa.
noin helppoa. Meilla vielä talon rakennus kesken ja mies sanoi että haluaa rakentaa sen valmiiksi ennen kuin lähtee, tähän menee aikaa varmaan jokunen kuukausi, eli ennen ei fyysisestä erosta tule mitään ennen kuin on talo valmis. Siten talon myynti raskailla veroilla ja tappiota siitä, lainaa saa maksaa varmaan pitkään vielä pois.. En vaan yksinkertaisesti ymmärrä miten parissa kuukaudessa mielensä muuttuu noin radikaalisti, naimisissakaan ei ole oltu edes vuotta. Miten voi noin heiveröisin perustein haluta avioeroa, mitä tapahtui myötä- ja vastamäessä lupauksille?!?
Vaikuttaa siltä, ettette olisi vielä kovin kauan olleet yhdessä ja olet yhteiselonne alkuvaiheessa (?)sairastunut masennukseen ja se on säikäyttänyt miehesi pahemman kerran. Hän on itsekin väsynyt tilanteeseen ja kun on vielä rakennusprojekti ollut samanaikaisesti päällä. Moni eroaa omakotitalon rakentamisen jälkeen, vaikka odottaisi olevan päinvastoin kun haave omasta talosta toteutuu.
Todennäköisesti tämä kaikki yhdessä on käynyt miehellesi yli voimien....
Jos miehesi pysyy päätöksessään kuten vaikuttaa, tulet tarvitsemaan terapiaa ja apua, jotta pääset asian yli....se ottaa aikaa.
Toivon sinulle voimia...vaikka tällä hetkellä sinusta tuntuukin, että elämä loppuu, mutta paistaa se päivä risukasaankin!
Hei,
olen itse jokseenkin samassa tilanteessa: toipumiseni kannalta oleelliseen miksi-kysymykseen en ole saanut vastausta ja vielä jokin aika sitten puolisoni oli ihan eri mielellä. Viha, katkeruus ja raivo päällimmäisenä ja tuntuu, että ainoa apu näihin olisi jonkinlainen rehellinen vastaus miksi-kysymykseen. Parisuhdeterapiassa kävin yksin pari kertaa, mutta puolisoni ei mukaan tullut, koska ei sitä enää kuulemma tarvinnut. Ammattiapuun aion turvautua jatkossakin. Vaikea keksiä työlle ja millekään mielekästä tarkoitusta, kun on kaiken perheelle tehnyt. Mitä minä itse (yksin) oikein haluan...Realistista on nyt koettaa vaan pysytellä hengissä, päivä kerrallaan.
Voimaa!
Kiitos myötätuntoisista vastauksista! Pitää paikkansa että olemme olleet yhdessä vasta kolme vuotta josta vajaan vuoden naimisissa...Uskon myös että mieheni on "pelästynyt" masennustani koska kertoo ettei uskalla ajatella yhteistä tulevaisuuttamme enää koska "mitä jos..." mitä jos sairastun uudelleen. Vaikka epäilen itse suuresti sitä... yhtähyvin minä voisin kysyä mitä jos mieheni sairastuu syöpään tai saa aivoinfarktin viisikymppisenä ja tulee vuodepotilaaksi ja jää minun hoidettavaksi, tai mitä jos hän jää auton alle juuri kun olisimme saaneet lapsen. Ei elämäänsä voi elää jossitellen!!! Tyhmä mies!
Nyt kun aikaa on eroilmoituksesta kulunut muutama päivä, olen saanut vahvasti epäilylleni vastinetta että mukana olisi kolmas osapuoli. Se selittää äkillisen, viikkojen aikana tapahtuneen mielenmuutoksenkin ja mieheni myönsi että hänellä on ollut tukena ja rohkaisemassa (mitä?) "hyvä ystävä" mutta ei suostu kertomaan kuka, mikä on täysin tavatonta kohdallaan!
Mieheni ei myöskään tullut mukaan pariterapiaan koska ei mielestään sitä tarvitse.."ei minussa ole mitään vikaa". No, jossain on vikaa kun täytyy avioeroa hakea, joko minussa tai molemmissa.
Itse pääsin tänään terapeuttini vastaanotolle. Hänen mielestään on hyvä että pääsen miehestäni eroon tässä vaiheessa... hänellä alkoivat hälytyskellot kuulemma soida kun kerroin miten mieheni käyttäytyy ja millainen on luonteeltaan. Kuulemma narsistisia luonteenpiirteitä tulee kovasti esiin...
Olen nyt päässyt pahimman itsesyyttelyn ja miksi-vaiheen yli. Olen loputtomiin soitellut ystäville ja äidilleni kun on vähänkään ahdistanut ja tuntunut siltä että on pakko puhua asiat pois pääkopasta, se on helpottanut ja paljon. Olen itkenyt ääneen ja huutanut suoraa huutoa kun siltä on tuntunut, olen kironnut mieheni mielessäni monet kerrat, enkä näe häntä enää elämäni keskipisteenä niin kuin tähän asti. Nyt ymmärrän että minun elämästäni tulee onnelista myös ilman häntä ja hänen kontrollointiaan ja vallankäyttöään. Ainoa mikä ahdistaa on se, että tulevat viikot joudun asumaan hänen kanssaan saman katon alla jos en löydä itselleni vuokrakämpää, sillä talomme rakennus on vielä kesken ja hän haluaa saada sen valmiiksi ennen kuin myymme talon. Ihan järkevää mutta ajtuksena todella raskas... Kunpa kaikki menisi hyvin eikä tulisi mitään riitoja rahsta tai rakkaan koiramme "yhteishuoltajuudesta"!
Sinulla ei asiat ole nyt ihan hallinnassa. Jos saatte talosta vähemmän rahaa, kuin se on tullut maksamaan, ette maksa mitään veroja. Veroa maksatte ainoastaan voitto-osuudesta.
Rauhoitu nyt ja ota elämä hallintaan. Jos myös kotona olet noin hysteerinen, voi se olla yksi syy avioeroon. Älä liioittele ja provosoi tilannetta siellä kotona, vaan ala järjestelemään asioita eron suuntaan. Järkevä ja määrätietoinen toiminta voi saada miehesikin mielen muuttumaan. Hän näkee kuinka kykenet toimimaan. Jos tämä ei häneen "pure" on ero teille molemmille oikea ratkaisu.
koska pääset eroon miehestäsi. Jos olette olleet yhdessä näin vähän aikaa ja naimisissa vasta vuoden, on ihmeellistä, että olet sairastunut masennukseen! Se kertoo paljon "hyvinvoinnistasi". Avioliitto/miehesi ei ole ainakaan tukeneet oloasia ja mahdollisesti juuri ne ovat syy masennukseen.
Pää pystyy ja kohti uutta elämää. Kaikki ottaa aikaa, mutta on varmasti sinun pelastuksesi.
Olen itse käynyt läpi samoja asioita kuin sinä: talonrakennus, masennus jne. Mies pysyi rinnallani masennuksesta huolimatta, mutta jälkeenpäin olen pohtinut ihan tosissaan, kuinka paljon masennukseni syyt olivat miehessäni. Toki masennus on aina useiden tekijöiden summa, minulla syyt lähtivät neljän vuoden takaa opiskelujen loppuvaiheesta, graduntekopaineista. Sitä seurasi suoraan talonrakentaminen, anopin kanssa asuminen ja muuta 'mieltä musertavaa'. Minulle pisti silmään tuo 'narsistinen mies' sinun tekstistäsi. Olen samaa pohtinut omastani, kun hänellä on taipumus saada minut tuntemaan syyllisyyttä kaikesta tapahtuneesta. Hän kääntää asiat siten, että tarpeen tullen voi aina minua moittia ja 'sinähän tätä halusit' (kuten lapset, talo). Hänen tarpeensa ja halunsa hallitsevat meidän elämää niin, että tunnen tukehtuvani. Suhteemme on kestänyt jo 17 v. ja olen niin tottunut elämään tätä etten ole osannut ajatellakaan muuta. Masennukseen sairastuttuani kuitenkin olen alkanut miettiä elämääni ihan eri tavalla, tutustunut itseeni (joka on kadonnut jonnekin mieheni egon alle) ja aloittanut muutoksen itsessäni. Masennus taisi pelastaa ja jotenkin 'herättää' minut. Terapeuttini sanoi, että masennus on monesti hyvin tarpeellinen ihmiselle, se avaa silmiä ja sen selvitettyään on hyvä rakentaa vahvemmalle pohjalle uutta.
Toivon sinulle valtavasti voimia, kyllä se siitä. Asioilla on tapana järjestyä, usko pois :)
kannustavia viestejä! =) Kiitän sydämestäni. Vaikka paljon olen viime päivinä itkenyt, kironut ja huutanut, kyllä elämä on alkanut jo näyttämään valoisammalta. Kaverit kutsuu ulos ja järjestää ohjelmaa eikä tarvitse pelätä neljän seinän sisään homehtumista! Mies ei ole vastannut soittopyyntööni, ei viestiini eikä ole näkynyt tiistain jälkeen kotona! Taidan olla pikku hiljaa kanssa sitä mieltä että hyvä kun pääsen eroon koko miehestä. Nyt kun olen ruvennut miettimään yhteistä aikaamme taaksepäin, nousee sieltä esiin montakin hälyyttävää merkkiä joista olisi pystynyt jotain jo päättelemään miehen luonteesta, mutta tiedäätehän miten rakastuneena kaikelle "epämukavalle" voi sokaistua, näkee toisessa vain sen ihanan ja ruusuisen puolen.
Aamulla kävin laittamaan eropaperit vetämään, enää en ota miestäni takaisin vaikka mielensä muuttuisi ja kuinka anelisi minua jäämään. Vuokra-asuntohakemus on samoin jätetty ja laitettu sanaa kiertämään "kylän miehille" että asunnon tarvetta on. En aio ruveta peittelemään tai salaamaan että miehelläni on toinen nainen, hän se tässä väärintekijä on, en minä... ja vihkisormukset on poistettu sormesta.
En lähde uutta miestä etsimään sillä nyt tarvitsen aikaa itselleni jotta opin tuntemaan itseäni ja läpikäymään tämän eron ja suremaan rauhassa... Odotan vain että pääsisin pois yhteisestä asunnosta ja omaan elämään kiinni!
Tsemppiä teille vastaavassa tilanteessa olijat!! Kyllä se elämä tosiaankin voittaa ja yksin voi olla parempi kuin ahdistavassa ja kontrolloidussa suhteessa. Nautitaan auringosta ja sen parantavista säteistä! Voimia kaikille jotka sitä tarvitsevat!!