Mitä tekeillä?

Avokkini ja minun työkaverini ovat kauttani ystävystyneet. Olemme olleet kolmistaan jo jonkin aikaa hyviä ja läheisiä ystäviä, mutta pari viikkoa takaperin aloin huolestua. Kumppanini nimittäin tahtoo viettää kaiken vapaa-aikansa työkaverini kanssa, vierailee jatkuvasti, viettää öitä siellä. Molemmat sanovat vilpittömästi olevansa vain ystäviä, ja tiettyyn pisteeseen uskoin, mutta nyt olen yhä enemmän ja enemmän epäluulonen. Eilen hän halusi lähteä "liikenteeseen" ja minä tahdoin olla kotona, joten hänen toivomuksestaan kyyditsin hänet pankkiautomaatille ja hän sanoi lähtevänsä luultavasti veljelleni iltaa istumaan.
Hän oli kuitenkin päätynyt taas vaihteeksi työkaverini kämpälle. Mitään suuria todisteita minulla ei ole että mitään olisi tapahtunut. Olen ollut masentunut ja hiljainen asian takia, ja kumppanini tietää että se johtuu hänen ajanvietostaan työkaverini kanssa, olen sen sanonut. Hän ei kuitenkaan tee asialle mitään, joten onko nyt käynyt niin että minut on vaihdettu toiseen mutta kukaan ei ole kertonut minulle?
En jaksa alkaa pelleilemään minkään kolmiodraaman kanssa, mieluummin luovun leikistä. Mutta kun muut puhuvat toista ja tekevät toista, mistä tiedän mitä tulisi tehdä tai ajatella? En halua olla vainoharhainen mutta minusta minulla on syytä saada kunnollinen vastaus.
1415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

no jos öitä on vietty yhessä niin näyttää aika pahalta...Vaikee sanoo et miks sulle ei oo kerrottu mitään, ehkä miehes vähän pelehtii eikä kuitenkaa haluu jättää sua (potkua perseelle ja nopeesti...) tai sit se ei oo vaan vielä pystyny kertomaan... mites se sun työkaveri, onko ollu vaivaantuneen olonen sun seurassas lähiaikoina? Puhuuko se mitään siitä, että on viettäny paljon aikaa miehes kans?

Kysyt vaan suoraan siltä äijältä että mikä on homman nimi!!? Ei tollasta tarvi katella! Kissa pöydälle. Mun mielestä toi kyllä on aika selvästi pettämistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turhautunut kirjoitti:

Avokkini ja minun työkaverini ovat kauttani ystävystyneet. Olemme olleet kolmistaan jo jonkin aikaa hyviä ja läheisiä ystäviä, mutta pari viikkoa takaperin aloin huolestua. Kumppanini nimittäin tahtoo viettää kaiken vapaa-aikansa työkaverini kanssa, vierailee jatkuvasti, viettää öitä siellä. Molemmat sanovat vilpittömästi olevansa vain ystäviä, ja tiettyyn pisteeseen uskoin, mutta nyt olen yhä enemmän ja enemmän epäluulonen. Eilen hän halusi lähteä "liikenteeseen" ja minä tahdoin olla kotona, joten hänen toivomuksestaan kyyditsin hänet pankkiautomaatille ja hän sanoi lähtevänsä luultavasti veljelleni iltaa istumaan.
Hän oli kuitenkin päätynyt taas vaihteeksi työkaverini kämpälle. Mitään suuria todisteita minulla ei ole että mitään olisi tapahtunut. Olen ollut masentunut ja hiljainen asian takia, ja kumppanini tietää että se johtuu hänen ajanvietostaan työkaverini kanssa, olen sen sanonut. Hän ei kuitenkaan tee asialle mitään, joten onko nyt käynyt niin että minut on vaihdettu toiseen mutta kukaan ei ole kertonut minulle?
En jaksa alkaa pelleilemään minkään kolmiodraaman kanssa, mieluummin luovun leikistä. Mutta kun muut puhuvat toista ja tekevät toista, mistä tiedän mitä tulisi tehdä tai ajatella? En halua olla vainoharhainen mutta minusta minulla on syytä saada kunnollinen vastaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu