Olen päättänyt vuosi sitten pitkän suhteen ja ajattelin kysäistä,että mikä paikka voisi olla sopiva uuden naisen löytämiseen? Kapakka,lavatanssit,kassajono,kirjasto,yökerho? Olen 34-vuotias mies Pohjanamaalta.Eli missä yli 30 vuotiaat liikkuu nykyisin?
Heippa!
Nimetön
4819
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
päin pohjanmaata olet?
Olen Keski-Pohjanmaalta,Perhonjokilaaksosta...
vastaamaan joku muu kuin minä :)
Mutta esimerkiksi kuntosaleilta ajattelisin löytyvän ainakin paremmin kuin kapakasta. Onnea metsästykseen :)
kapakasta ei löydy mitään järkevää, että siellä voi ottaa oluen tai pari ja jutella niitä näitä, mutta ihmissuhde kannattaa löytää muualta. Työn tai harrastusten parista löytyy mielenkiintoisia ja samanhenkisiä ihmisiä. Kirjastossa ei yleensä ehdotella treffejä. Treffejähän voi tosin tehdä missä vaan. Kerran tein treffit yhden kundin kanssa, kun marketista tultuani kävelin kauppakassien kanssa ja hauskannäköinen kundi kysyi, että lähtisinkö kahville. No, lähdin kahvilaan kahville ja juttelimme parisen tuntia, mutta emme tavanneet sen jälkeen enää, kun kemiat eivät menneet yksiin. Lavatansseissa käy nykyään paljon pariskuntia ja vanhempaa porukkaa ja kolmekymppiset eivät osaa tanssiakaan, niin siksi he eivät käy lavatansseissakaan.