Ympäristön suhtautuminen on aika erilaista kun kyseessä on iäkkäämpi pari, joka yhteistuumin päättänyt erota.
Miksi erota?
Miksi jatkaa kuollutta liittoa joka ei vuosiin ole ollut muuta kuin että asutaan saman katon alla ja pakosti on puhuttu se, mikä on ollut pakko puhua.
Ihmiselle on teeskennelty että ihan hyvin menee, no, ei mene, eikä ole mennyt vuosiin.
Miksi siis teeskennellä?
Mitä se ihmisille kuuluu, jos mummo ja ukki eroavat?
Onhan heilläkin ( meillä ) oikeus jonkinlaiseen toiseen elämään - kukaan ei odottane että tästä nuortuu, laihtuu, saa lottovoiton, velat muuttuvat saataviksi tai kohtaa intohimoisen, uuden rakkauden?
Mutta realistisiä haaveita saa olla.
Että elää arkipäivänsä sovussa - itsensä kanssa.
Kaikkia muita ihmisiä pääsee pakoon jos ei jaksa/ halua seurustella - itseään ei.
Sitä iloa onnea ja autuutta - herätä uuteen päivään eikä ole valmiiksi pahalla päällä kun tiesi, että eläisi kuitenkin yksin - vaikka oli naimisissa.
Puhekumppaneita, kavereita , ystäväviä on. Monet ovat sanoneet, että miksi ette eronneet aikaisemmin?
No ehkä siksi, että emme saaneet EDES SEN VERRAN puhutuksi että olisi keskusteltu erosta..
Nyt minä elän keskenäni, ja hän.
En tunne mitään negatiivisiä tunteita häntä kohtaan joskaan en myöskään positiivisia.
On suuri helpotus, kun ei häntä tarvitse katsella/ kuunnella.
Yksi erikoinen piirre hänessä on:
hän ei ole koskaan pystynyt nauramaan kuin toisten vahingoille - eli jos jollekin on telkkarissa yms käynyt jokin honkkeli hän on nauraa hohottanut niin että sylki on lentänyt.
Minäkin osaan nauraa; ennenkaikkea itselleni, voi, se tekee joskus hsyvää.
Terveisin kaikille varttuneille, jotka miettivät eroa,
Minä olen asian niin ajatellut että ero ei kuulu suvulle eikä kylänmiehille.
Miksi erota?
Miksi jatkaa kuollutta liittoa joka ei vuosiin ole ollut muuta kuin että asutaan saman katon alla ja pakosti on puhuttu se, mikä on ollut pakko puhua.
Ihmiselle on teeskennelty että ihan hyvin menee, no, ei mene, eikä ole mennyt vuosiin.
Miksi siis teeskennellä?
Mitä se ihmisille kuuluu, jos mummo ja ukki eroavat?
Onhan heilläkin ( meillä ) oikeus jonkinlaiseen toiseen elämään - kukaan ei odottane että tästä nuortuu, laihtuu, saa lottovoiton, velat muuttuvat saataviksi tai kohtaa intohimoisen, uuden rakkauden?
Mutta realistisiä haaveita saa olla.
Että elää arkipäivänsä sovussa - itsensä kanssa.
Kaikkia muita ihmisiä pääsee pakoon jos ei jaksa/ halua seurustella - itseään ei.
Sitä iloa onnea ja autuutta - herätä uuteen päivään eikä ole valmiiksi pahalla päällä kun tiesi, että eläisi kuitenkin yksin - vaikka oli naimisissa.
Puhekumppaneita, kavereita , ystäväviä on. Monet ovat sanoneet, että miksi ette eronneet aikaisemmin?
No ehkä siksi, että emme saaneet EDES SEN VERRAN puhutuksi että olisi keskusteltu erosta..
Nyt minä elän keskenäni, ja hän.
En tunne mitään negatiivisiä tunteita häntä kohtaan joskaan en myöskään positiivisia.
On suuri helpotus, kun ei häntä tarvitse katsella/ kuunnella.
Yksi erikoinen piirre hänessä on:
hän ei ole koskaan pystynyt nauramaan kuin toisten vahingoille - eli jos jollekin on telkkarissa yms käynyt jokin honkkeli hän on nauraa hohottanut niin että sylki on lentänyt.
Minäkin osaan nauraa; ennenkaikkea itselleni, voi, se tekee joskus hsyvää.
Terveisin kaikille varttuneille, jotka miettivät eroa,
Minä olen asian niin ajatellut että ero ei kuulu suvulle eikä kylänmiehille.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eipä muuta kuin rohkeutta, iloa mummolle!
Kauniisti ja tasapainoisesti kirjoitettu. Ei todellakaan ole mikään pakko vetää mitään roolia vain roolin vuoksi, elämälle tulee antaa mahdollisuus, jos nykytilanne on ahdistava ja epämiellyttävä.
Liikaa ajatellaan muiden mielipiteitä, jokainen on kuitenkin vastuussa omasta elämästään ja ratkaisuistaan. On sääli, että jälkiviisaana tietää, että ehkä jossain matkan varrella vaikkapa puhumalla olisi saanut elämälle toisen suunnan, usein sen vain huomaa liian myöhään.
pitää koko ajan tehdä omasta olostaan joku ongelma. Olenko nyt onnellinen vai en? Ihan sama, onko aviossa vai ei, jatkuvasti pitää miettiä onko nyt hyvä vai ei. Tsiisus. Eikö olisi parasta vain elää sitä elämää mikä kulloinkin on menossa ja yrittää sopeutua siihen. Ja jos parantamisen varaa on, niin sitten pyrkiä siihen tavoitteeseen.
Smmoinen jatkuva omien asioitten märehtiminen ei johda mihinkään. Kannattaa hankkia itselleen elämä ja sisältöä siihen.
Olet oikeassa, kuten yhden suhteen loppumisen yhteydessä totesin "leuka pystyyn ja kohti uusia kolhuja". Jos jää paikalleen surkuttelemaan itseään ja odottamaan, että joku siitä surkeudesta pelastaisi saa varmaan odottaa pitkään. Vaikeudet on voittamista varten.
että ihmiset kauhistuvat sen takia että jos jopa te, jotka olette koko aikuisikänne olleet naimisissa, kasvattaneet lapset ja lapsenlapset, kaiken päätteeksi vielä eroatte, ei kai kenelläkään voi olla enää toivoa. Siksi voi paheksunta ja kauhistus olla suurempaa niitä kohtaan kuin niitä, joilla on vielä aikaa etsiä se "keinutuolikaveri".
Tietysti nykymaailmassa on lupa tehdä niinkuin itse haluaa mutta ajatus tästä ettei kukaan onnistu avioliitossa, on karmea :-(
Mitä karmeaa siinä oikeasti oikein on?
Tässä oman eroprosessin aikana on tullut mieleen, niistä hukkanheitetyistä vuosista ja epäonnistumisesta, entä jos ajattelisinkin niin, että kaikella on aikansa. Se avioliittokin oli juuri se oikea ratkaisu aikanaan. Se vaihe päättyi, uusi alkaa. Niin mummollakin. Tsemppiä mummo!
Mutta liian usein ajatellaan sitä, mitä muut sanovat...varsinkin suomalaiset!
Itsekin elin vuosikausia sellaisessa avioliitossa, jossa olin kuin naimissaoleva yksinhuoltaja ja voin henkisesti pahoin, mutta sitten eräänä päivänä malja vuoti yli eli tuli se viimeinen pisara ja tein ratkaisun erota. Varsinkin avioliiton viimeisinä vuosina olivat ne ns. kuuluisat kulissit vain pystyssä eli ulospäin ei näytetty, miten paha oli olla päinvastoin....piti esittää muuta kuin mitä sisimmässään tunsi.
Ne kulissit....ne kulissit.....moni pitää niitä kynsin hampain pystyssä. Ja yllättävän monet
nimenomaan taloudellisista syistä, mutta hinta on kova, kun pitää jatkuvasti näytellä muuta kuin mitä ihminen sisimmässään tuntee...ja ihmisellä on vain yksi elämä, mutta monelta puuttuu rohkeutta muuttaa sitä.
Avioeron jälkeen tunsin kuin taakka harteiltani olisi pudonnut - olin henkisesti vapaa, vaikka taloudellisesti olikin todella tiukkaa, mutta henkinen puoli vapautui ja lapsetkin totesivat, että ero oli parempi vaihtoehto - kotona oli jälleen hyvä ja helppo olla. Eroni jälkeen päätin, että haluan elää niinkuin koen sen itselleni hyväksi ja en välitä siitä, mitä jotkut muut ajattelevat tai sanovat, kuuntelen omaa sisintäni, sillä sen ääni kertoo minulle rehellisesti sen, mikä on minulle parasta. Olen siis rehellinen omalle itselleni ja se on vapauttava tunne ja on saanut minut voimaan hyvin.
Tänä päivänä olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni ja minulla on mielenrauha.
Tulen niinsanotusti toimeen itseni kanssa:))
Ehkä kaunein tunnustus, minkä olen ratkaisuni jälkeen saanut, ovat oman äitini sanat minusta, kun hän sanoi, että olen kuin nahkani uudelleen luonut verrattuna aikaisempaan minääni.
Voi miten kaunista luettavaa pitkästä aikaa.
Itse olen kohta viisikymppinen ja kolmekymmentä vuotta naimisissa olo päättyy näinä viikoilla.
Jaksamista on ollut itsensä kanssa,eikä siinä ajattele muitten mietteitä.
niin vietävän kiva olla vanha ja vapaa kaikesta paskasta.
Aivan, mutta vanhoja me emme kuule ole- et sinä enkä minä vaikka olen muutama vuosi sinuakin vanhempi.
Emme eronneet verissäpäin; yhdessä saamme hoitaa lapsenlapsia kun päiväkoti on suljettu ja ihan hyvin se sujuu, illan tullen saan olla omassa kodissani ja hän tietysti vastaavasti omassaan.
Jos miettii, niitä vuosia menneitä niin mitäpä niistä. Se oli yksi vaihe elämässä joka päättyi.
Olin saman miehen kanssa 40 vuotta.
Yhtä paljon elinaikaa ei ole jäljellä, sen tiedän, mutta se aika mikä on haluan ja elän niinkuin parhaaksi näen.
Ei riitoja, ei mökötystä, ei sapen kiehumista turhanpäiväisistä asioista, ei turhia odotuksia kuin toinen ei vuosikausiin ollut edes lähellä samaa aaltopituutta.
Voimia sinulle ja tiedä:
me naiset selviämme, koska on pakko ja sitäpaitsi; aika hauskaa on elää yksinkin.
Voi suunnitella päivänsä kuten haluaa jne.
Mukava lukea tekstiä, jossa ero nähdään myönteisenä asiana - ns. uuden ajan alkuna.
Loppulauseesi oli hyvä, että ero ei kuulu suvulle eikä kylänmiehille.
Minäkin olen ´vapautunut mummo´aivan omasta tahdostani ja ilman sen kummempia suuria tunteita tai turhaa dramatiikkaa.
Johan sen järki sanoo, että jos kaksi ihmistä eivät tulee toimeen eikä ole mitään sanottavaa kuin pakolliset mitä syödään käydäänkö kaupassa niin parempi jatkaa omin voimin.
Se, että saa tutustua itseensä uudelta kantilta on aika jännä juttu.
Tässä olen nyt minä, omassa kodissani jonka saan sisustaa niin kuin tahdon, elän aivan toisenlaista elämää kuin ´avioliitossa´joss olin pääsääntöisesti yksinäisempi kuin nyt..