Moi vaan kiusatuille!
Ikävä mieli tuli lukiessani noita juttujanne. Tässä omani...
Vaihdoin eri puolelle Suomea, koska olin seurustellut naisystäväni kanssa jo useamman vuoden. Tarkoituksena oli perustaa perhe-vihdoinkin.
Irtisanouduin vakituisesta työstäni, koska minulle kerrottiin, että nykyisessä työssäni ei ole irtisanomisuhkaa. Ihmettelin työsopimuksessa olevaa 4 kk:n koeaikaa ja sanoin, että haluan sen lausekkeen pois. Pomoni sanoi, että se on vain muodollisuus. Mietiskellen hyväksyin ja allekirjoitin sopimuksen... olihan elämäni nyt kohdallaan, pitkään odotettu yhteiselo naiseni kanssa vihdoinkin onnistuisi, olinhan jo kohta lähempänä 40 vuotta kuin 30 vuotta. Meillä ei ollut vielä lapsiakaan, vaikka olimme tunteneet läheisesti toisemme jo yli 6 vuotta.
Työpaikka teollisuusyrityksessä Pirkanmaalla muodostui painajaiseksi. Työtehtäväni eivät olleetkaan sitä, mitä oli luvattu. Lisäksi yrityksen aiemmat väen vähentämiset olivat ehkä poikineet sen, että henkilöstö etupäässä v-ttuili, ei neuvonut, tai jos neuvoi, neuvoi väärin. Kaikki huipentui siihen, että koeajan viimeisenä päivänä pomoni kutsui minut työhuoneeseeni. Hän sanoi joutuneensa elämänsä vaikeimman asian eteen. Muu henkilöstö (tai osa heistä), oli päättänyt, että en voi jatkaa työpaikassa. Olin järkyttynyt. Hän kertoi, että minua miespuolisena oli puhuttu, että olisin myös lähennellyt joitain naisia ko. työpaikassa, mikä ei pitänyt paikkaansa. Totesin, että ei pidä paikkaansa. Pomoni kertoi, että asiaa oli tiedusteltu "ilmiannon" tehneiltä, eikä mitään näyttöä kuitenkaan ollut. Joka tapauksessa, minun työni loppui.
Olin murheen murtama. Olin tehnyt ison päätöksen, aiempi työ oli ollut kuitenkin kiinnostava, tein päätöksen ajatellen yhteistä tulevaisuuttamme. Tulevaisuutta, jota enää ei ole. Naiseni käänsi minulle takkinsa, kun en enää ollutkaan töissä.
Olen saanut akateemisen koulutuksen ja pärjännyt työtehtävissäni aina hyvin. Ko. työpaikassa ihmiset olivat etupäässä tulleet 16-vuotiaina töihin, eivätkä arvostaneet yhtään koulutusta. Koin, että olin heille uhka. Ehkä liian koulutettu?
Mitä mieltä olette kertomuksestani? Joka on siis totta? Asia oli pitkään minulle vaikea niellä. Sain töitä erittäin aktiivisen haun jälkeen muutama kuukausi myöhemmin, mutta elämääni se jätti pysyvän jäljen ja suhteen loppumisen. Millä keinoin työpaikkakiusaamisen saa loppumaan? Saako millään?
Ikävä mieli tuli lukiessani noita juttujanne. Tässä omani...
Vaihdoin eri puolelle Suomea, koska olin seurustellut naisystäväni kanssa jo useamman vuoden. Tarkoituksena oli perustaa perhe-vihdoinkin.
Irtisanouduin vakituisesta työstäni, koska minulle kerrottiin, että nykyisessä työssäni ei ole irtisanomisuhkaa. Ihmettelin työsopimuksessa olevaa 4 kk:n koeaikaa ja sanoin, että haluan sen lausekkeen pois. Pomoni sanoi, että se on vain muodollisuus. Mietiskellen hyväksyin ja allekirjoitin sopimuksen... olihan elämäni nyt kohdallaan, pitkään odotettu yhteiselo naiseni kanssa vihdoinkin onnistuisi, olinhan jo kohta lähempänä 40 vuotta kuin 30 vuotta. Meillä ei ollut vielä lapsiakaan, vaikka olimme tunteneet läheisesti toisemme jo yli 6 vuotta.
Työpaikka teollisuusyrityksessä Pirkanmaalla muodostui painajaiseksi. Työtehtäväni eivät olleetkaan sitä, mitä oli luvattu. Lisäksi yrityksen aiemmat väen vähentämiset olivat ehkä poikineet sen, että henkilöstö etupäässä v-ttuili, ei neuvonut, tai jos neuvoi, neuvoi väärin. Kaikki huipentui siihen, että koeajan viimeisenä päivänä pomoni kutsui minut työhuoneeseeni. Hän sanoi joutuneensa elämänsä vaikeimman asian eteen. Muu henkilöstö (tai osa heistä), oli päättänyt, että en voi jatkaa työpaikassa. Olin järkyttynyt. Hän kertoi, että minua miespuolisena oli puhuttu, että olisin myös lähennellyt joitain naisia ko. työpaikassa, mikä ei pitänyt paikkaansa. Totesin, että ei pidä paikkaansa. Pomoni kertoi, että asiaa oli tiedusteltu "ilmiannon" tehneiltä, eikä mitään näyttöä kuitenkaan ollut. Joka tapauksessa, minun työni loppui.
Olin murheen murtama. Olin tehnyt ison päätöksen, aiempi työ oli ollut kuitenkin kiinnostava, tein päätöksen ajatellen yhteistä tulevaisuuttamme. Tulevaisuutta, jota enää ei ole. Naiseni käänsi minulle takkinsa, kun en enää ollutkaan töissä.
Olen saanut akateemisen koulutuksen ja pärjännyt työtehtävissäni aina hyvin. Ko. työpaikassa ihmiset olivat etupäässä tulleet 16-vuotiaina töihin, eivätkä arvostaneet yhtään koulutusta. Koin, että olin heille uhka. Ehkä liian koulutettu?
Mitä mieltä olette kertomuksestani? Joka on siis totta? Asia oli pitkään minulle vaikea niellä. Sain töitä erittäin aktiivisen haun jälkeen muutama kuukausi myöhemmin, mutta elämääni se jätti pysyvän jäljen ja suhteen loppumisen. Millä keinoin työpaikkakiusaamisen saa loppumaan? Saako millään?
Vastaukset 11
Vanhimmat
...olla jokin äänitysväline mukana tuossa palaverissa.
Koeajan perusteella voi toki irtisanoa, mutta jos esitetään muita perusteita, irtisanomisen voi riitauttaa.
Voi tuntua rankasti sanotulta, mutta oli sinulle oikeastaan hyvä, että pääsit eroon noin turhasta muijasta, etkä joudu enää juoksemaan hänen perässään.
Tilanne tuli tosiaan yllätyksenä. Eipä olisi tuolloin tullut mieleenkään pitää mitään äänitysvälinettä. Olisi pitänyt olla ennustaja.
Viimeisessä kommentissasi olet täysin oikeassa, kun mietin kohtaloani, nykypäivän valossa!
... yllätyksenä tuollainen tietysti voi tulla.
Ei sen puoleen, että sillä riitauttamisellakaan olisi saanut paljoa aikaan - joka tapauksessa et olisi voinut jatkaa tuossa duunissa ja mahdolliset korvaukset eivät olisi olleet kummoisia noin lyhyen työsuhteen jälkeen -- ehkä parin kuukauden palkka.
Siinä mielessä lienee parempi, että todellinen syy tuli ilmi. Pomo olisi voinut vain vedota koeaikaan ja jättää kertomatta mistä kiikasti.
Sinänsä mielenkiintoinen yksityiskohta oli, että oma pomoni sai tiedon myös täysin "puun takaa" eli asia oli junailtu häneltä tietämättä. Sanoinkin hänelle, että ihmettelen, miten muut työntekijät ovat käyttäytyneet häntäkin kohtaan. Sekin kuvastaa, miten kieroa ja selän takana tapahtuvaa toiminta oli.
Mitään lähentelyähän ei siis puoleltani tapahtunut. Hoidin hommani erittäin hyvin, kuten silloinen pomonikin sanoi. Hän yritti pitää itkuaan.
Jälkeen päin sain selville, että juttuni oli ainakin jotenkin puitu henkilöstön keskuudessa, koska nostin siitä lehtiartikkelit Aamulehteen ja ko. paikkakunnan paikallislehteen mielipidekirjoituksineni. Halusin tuoda julki asiat, koska minua oli selvästi myös mustamaalattu. Onneksi lehdet julkaisivat nuo kirjoitukseni. En halunnut, että lähipiirini epäilisi minua mistään epäsopivasta asiasta, kuten olen huomannut joidenkin muiden ihmisten eri tilanteissa epäilevän hyvinkin läheistä ihmistä, jos juoruja ja panetteluja tulee ilmi. Halusin asiaan läpinäkyvyyden ja totuuden.
En halunnut toisaalta mitään rahallista kompensaatiota, koska en omasta mielestäni sitä olisi saanut. Koeajalla työsuhteen voi työnantaja mielestäni lopettaa ilman mitään erillistä syytä. Sitä tosin ihmettelin, että hän (pomoni) halusi minun kirjoittavan nimikirjoitukseni työsuhteen purkaminen-dokumenttiin. Minusta sellaista ei tarvita. Olenko väärässä?
Haluaisin kommentteja tuohon toiseen viestiini. Onko niin, että helposti saatu työ todella nuorena voi aiheuttaa sen, että ei osata arvostaa työtä? Tai toisia työntekijöitä? Kiitos vastauksista etukäteen!
"Onko niin, että helposti saatu työ todella nuorena voi aiheuttaa sen, että ei osata arvostaa työtä? Tai toisia työntekijöitä?"
On.
Noilla pienillä teollisuuspaikkakunnilla ja niiden duunipaikoilla suhteilla, politiikalla, politikoinnilla ja porukkaan kuulumisella on niin suuri merkitys, että ihmettelen, että ehtivät tehdä jonkin verran töitäkin.
Tehtaalle nuorena pääseminen on "se juttu" ja saavutettuja etuja ei haluta menettää. Jos tuollaisen paikan teollisuus kuolee, on monella ihmisellä suunnattomia sopeutumisvaikeuksia uusia töitä etsiessä.
hyvä koulutus ja osaaminenkin voi olla toisille työtovereille uhka, kateellisuuden aihe ja näin ollen myös kiusaamisen aihe.
Näin se näyttää olevan. Nykyisessä työssäni muut työntekijät ovat etupäässä samantasoisen koulutuksen saaneita. Työilmapiiri on aivan eri luokkaa kuin tuossa aikaisemmassa.
Jotenkin mietin tätä Suomen työtilannetta siltä kantilta, miten paljon esim. ikäiseni (siis nyt lähempänä 40 vuotta kuin 30 vuotta) olevat henkilöt, jotka ovat menneet töihin jo 16-vuotiaina, pelkän peruskoulun käyneinä, tehden töitä (tai ainakin olleet työpaikalla, työmoraalista en viitsi puhua mitään tuon ko. työpaikan suhteen heidän kohdallaan) samassa yrityksessä, asuen samalla paikkakunnalla (pienehkö teollisuuspaikkakunta Tampereen eteläpuolella, reilu 20000 asukasta), mennen naimisiin n. 20-vuotiaina ja lapsia tietysti jo minun ikäisenä heillä on jo koulussa)...siis, miten paljon he osaavat arvostaa työtä? Tai koulutusta? Tai esim. sitä, että on nähnyt muutakin kuin vain tuon oman pienen paikkakunnan? He vaativat hirveästi itselleen kaikkia etuisuuksia kokemukseni mukaan, v-ttuilevat alemmuuden tunteessaan, haluavat toisen ihmisen elämän helvetiksi. Onko heillä elämä tosiaan noin suppea? Oppivatko he koskaan miettimään toisten ihmisten tunteita? Vai onko aina ja aina vain kyse heistä itsestään? Miten HE jaksavat? Mitä HEIDÄN pitäisi saada? Miten heidän lapset oppivat yhteiskunnan säännöille ja käyttäytymistavoille, joita pitäisi vaalia, jos vanhemmat ovat jo tuollaisia? Mitä sanotte?
... Valkeakoski on tunnetusti melko syvältä, ja jonkun olisi pitänyt varoittaa, ettei se ole pelkkä raha, joka siellä haisee.
Eipä kukaan varoittanut.
Viitaten aiempaan kirjoitukseeni, ilmaisin siis mielipiteeni kahdessa mielipidekirjoituksessa. Eihän se tapahtunutta (työni loppumista) mitenkään muuta, mutta ehkä rauhoitti osin mieltäni, joka oli arvatenkin tosi masentunut.
Jälkeen päin sain myös selville, että ilmeisesti tuo julkisuus asiasta, jonka toin esille, aiheutti sen, että ko. teollisuusyritys oli ottanut jonkun konsultin käyttöönsä vähäksi aikaa antamaan koulutusta kriisinhallintaan tai johonkin vastaavaan.
Sain myös selville, että ko. työssä, jossa olin, oli aiemmin jo ollut nuorehko nainen, joka oli jo aiemmin savustettu pois ja potkittu koeajalla. Tästähän minulla ei ollut mitään tietoa työn vastaanottaessani. Ilmoitin ko. teollisuusyrityksen toimitusjohtajalle, potkut saatuani, samana päivänä, että ihmettelen, miten voi olla mahdollista, että samasta tehtävästä taas joutuu joku pois. Kerroin, että henkilöstössä on pahasti mätää ja jotain pitäisi tehdä. Hän myönsi puhelimessa, että asiassa on varmasti perää. Totesin, että minuahan se ei enää auta, mutta en halua kenellekään samanlaista kohtelua, jota itse olin saanut. Toimitusjohtaja ei ollut työpaikalla viimeisenä työpäivänäni, muussa tapauksessa olisin puhunut hänelle suoraan kasvotusten. Häntäkin itse asiassa raportoin ja tiedotin jo aiemmin työssä ollessani, että henkilöstö käyttäytyy epäasiallisesti minua, uutta työntekijää, kohtaan. Mitään parannuksia asian suhteen ei tehty. Kysynkin, jos esimiestaso on "lökäpöksyosastoa", eikö olekin niin, että vallan ottaa aina organisaatiossa joku muu? Siis, jos esimiesosasto on henkisesti heikko, valta siirtyy muualle?
Ja just nämä 16-kesäisestä saakka siinä yhdessä ja samassa yrityksessä (liian pitkään)pönöttäneet "kaikkitietävät" ovat erittäin hanakoita viemään siltä heikolta johtajalta vallan. Se on mun mielestä niille joskun aika helppoakin, varsinkin jos näitä tällaisia työntekijöitä on monta, koska toisaalta heille on (valitettavasti) kerääntynyt tarpeellista tietoa ja kokemusta... Tietotaidolla on helppo kiristää("Me lopetetaan töitten tekeminen, jos tuo yksi ei saa lopputiliä"). Avainjuttu on juuri se, että kaikki on loppujenlopuksi ollut heidän elämässä aivan liian helppoa, koska isit ja äidit ovat junailleet hyväveli -verkostojen kautta jälkikasvulleen turvatut työpaikat pikkupaikkakunnalla. Parasta sinulle taisi olla, että työ- ja ihmissuhteesi katkesivat heti alkuunsa, sillä kumpikaan eivät olleet pitävällä ja oikealla pohjalla.
Olet analyysissäsi täysin oikeassa! Erityisen huonosta asiasta koitui näin jälkikäteen hyvääkin. Opin paljon uutta ihmisistä jne.
Kuitenkin ihmettelen, miten vähän esim. yrityksissä tällaiseen käyttäytymiseen ja sen muuttamiseen oikeasti panostetaan! Se taitaa olla lähellä nollaa useissa tapauksissa. Ei tällainen öykkäröinti ja epäasiallinen käytös häviä noista teollisuusyrityksistä (esimerkiksi), niin kauan, kun ne yleensä pyörivät! Joskus toivoisin, että elämä opettaisi noita 16-kesäisestä asti olleita... edes jollain tavalla... ehkä se kasvattaisi heitä edes jotenkin ajattelemaan... jos kasvattaisi...
Ihmettelen myös, miten kovia valittamaan he ovat kaikista elämän pienistä asioista, joita ns. normaali-ihminen ei viitsisi edes ajatella sen ihmeemmin. Siinäkin mielessä tulkintasi osui naulan kantaan, että he ovat tosiaan saaneet liian helpon elämän!