se on nyt ohi sitten. Sattuu ihan sairaan paljon, mutta kai tässä vielä henkiin jää. Olettaen, että pystyn lähiaikoina taas syömään... En tiedä olisinko jättänyt koko jutun väliin, jos olisin tiennyt miten kipeäksi siitä itsensä saa. Tosin, olihan se todennäköistä jo heti alussa.
Yritän ajatella, että sellaista mikä ei omaa ollutkaan ei voi menettää...
Yritän ajatella, että sellaista mikä ei omaa ollutkaan ei voi menettää...
Vastaukset 15
Vanhimmat
Voimia sinulle tyttö hyvä, pidä nyt vain huolta terveydestäsi ja keskity itseesi. Teit oikein, arvostat itseäsi oikealla tavalla kun uskalsit tehdä ratkaisun. Koita nyt arvostaa itseäsi muutenkin, eli anna itsesi hyvällä mielellä ravita uupunutta kehoasikin.
Rakasta itseäsi ehdoitta, jollet osaa sitä vielä olet nyt ottanut aimo harppauksen siihen suuntaan. Olin joskus itsekin kakkonen, tiedän miten raskaalta kaikki voi tuntua. Muistan sinua iltarukouksessa, vaikken tiedä edes kuka olet, tiedän vain että sinulla on hyvin paha mieli nyt. Koita rauhoittua ja saada unen päästä kiinni, toivottavasti huomenna on iloisempi päivä.
Sinä uskalsit ja pystyit tekemään sen ainoan oikea ratkaisun. Olisinpa itse yhtä rohkea. Voimia sulle!
ihana että ensimmäiset vastaukset olivat näin symbaattisia. Just nyt ei jaksaisikaan mitään huoritteluviestejä.
Tiedän, että jonkin ajan päästä helpottaa kyllä, juuri nyt tuntuu vain siltä, että osa itseä olisi revitty irti. Vaikka itsehän tätä soppaa olen ollut keittämässä, joten itse sen myös lusikoin, viimeiseen katkeraan pisaraan asti.
Ja on ihan mahdoton ajatus, että uskaltaisi vielä joskus rakastua... No, nyt on suruaika ja joka tapauksessa ihan liian aikaista ajatellakaan sellaista.
Voimia vaikealle tielle. Sanoja Sinun suruun ei voi löytää mutta laitan tähän runon, joka on auttanut minua edes vähän:
Jos todella arvostat itseäsi,
ymmärrät että olet lahja
kenelle tahansa jonka tapaat.
-Rhonda Britten
Jonakin päivänä hän vielä ymmärtää tekojensa vääryyden ja ehkä saa opetuksen. Jaksele!
etten vielä osaa edes kritisoida häntä mistään. Vaaleanpunaiset lasit on yhä silmillä ja syytän lähinnä itseäni...
sitten kritisoida/syyttää? Ihmiset ovat sellaisia kuin ovat ilman kritisoimista/syyttelyä! Ja jos oikein kunnolla alkaa kritisoida, niin sitä vain tulee itselle paha olo.
Kyllä elämä vielä voittaa, luota siihen. Mulla nyt ensimmäinen kuukausi takana ja pienin edistysaskelin eteenpäin.. Alussa päivät olivat yhtä itkua ja kyyneleet virtasivat monta kertaa tunnissa, seuraavana ehkä vain kerran tunnissa ja viikon kuluttua ehkä "vain" joka toinen tunti.. :(
Kaipuu on valtava, mutta itse olen päätökseni tehnyt ja sen kanssa on vain elettävä. Tiedän, että tein oikein mutta se ei lainkaan kevennä kuormaani eikä varsinkaan saa sammumaan tunteitani. Pahinta kaikessa on se, ettemme kyenneet edes hyvästejä toisillemme jättämään.. Kaikki olisi vain niin paljon helpompaa, jos toinen olisi edes voinut sanoa, että kaikki loppuu koska ei tunne minua kohtaan mitään eikä lainkaan välitä minusta, vaan siihen ei hänkään kyennyt..
Tulevaisuudesta ei voi tietää ja kuten sanoit, uutta rakkautta ei osaa itselleen edes kuvitella vielä pitkään aikaan, mutta vielä ei ole sen aikakaan. Meidän täytyy nyt vain elää tämän ajan läpi koittaen luottaa, että jotain vielä parempaa on meitä odottamassa...
Voimia sinulle. Olen samassa tilanteessa tosin mies on kertonut, että päätyy eroon ja ehkä haluan häntä sitten päivävalossa tavata mutta nyt olen välimme ja yhteydenpidon katkaissut kunnes hän on päätöksensä tehnyt. Jos ja kun aikaa kuluu voi olla, että emme edes palaa yhteen vaikka hän vapaa olisikin sillä teen tätä järjetöntä surutyötä jo nyt.
Kuitenkin olen menettänyt ihan omasta tahdostani vuoden kaivaten vain häntä ja sulkien silmät potentiaalisilta kumppaneilta ja tehnyt itseäni kohtaan niin väärin. Jaksellaan ja elellään päivä kerrallaan. Kyllä tästä elämä vielä täysipainoisena koittaa meillekin.
Itselläni tuo pahin aika kesti 1,5 - 2 kk. Sen jälkeen on helpottanut.
nyt kun huomiseenkin selviäminen on tuskaa.
varmaan, mutta mä vielä olen kuulolla mieheen päin. Mikä sen tekee, pitkämielisyyden tilanteessa, missä pitäisi vain kylmästi todeta, että ei sitten. Enhän mä muittenkaan kanssa jää odottelemaan tai kuulostelemaan milloin sattuu sopiva tuuli kohdalle, sopiva aika ja paikka. Mä olen mukamas itsenäinen nainen, joka päättää itse elämästään.
Hirvittääkin ajatella, ettei näin ole, mutta tosihan se on. En ole vielä selvittänyt itselleni miksi pitäisi,miksei pitäisi.
Ehkä en halua tuottaa itselleni suhdetta suurempaa tuskaa: ihan kuin tämä kipu olisi tarpeeksi, eikä haluaisi laittaa itseään alttiiksi enää pahemmalle.
Vähän sama kuin tekisi mieli uimaan, mutta ei halua kylmään veteen, vaikka tietääkin ensimmäisen sukelluksen jälkeen alkavan tuntua paremmalta. Lyhyen tähtäimen ajattelua, miksi pitäisi jos ei ole pakko. Eri juttu jos sattuu putoamaan veneestä.
Voimaa joka tapauksessa koitokseen.
olenko kyennyt vielä itsekään täysin luovuttamaan. Sen näkee sitten, jos tulee tilanne jossa pitäisi osata sanoa ei.
Pahinta on se, että vaimo epäilee nyt ja siltä suunnalta voi vielä tulla rapaa niskaan, jos yhdistää asiat oikein. Juuri nyt, kun kaikki on jo ohi ja itse olen heikoimmillani...
helpotus kuitenkin, jos vaimo tietäis totuuden? Meinaan että sitten niiden kahden olisi katsottava mitä haluavat. Koska ilman sitä ei asia ratkea ikinä. Et ehkä saa miestä, mutta peli olisi selvä, tuo kitkuttelu ja toivominen se ihmisen nirhaa.
vain nyt ottaa vaimon vihoja päälleni. Järjestäköön elämänsä miten haluavat, minä yritän elää eteenpäin omaani.
Sinnittele itseäsi irti. Helppo sanoa, mutta jos sua helpottaa, tuosta on helpompi toipua kuin siitä, että käry käy, vaimo heittää miehen pihalle, ja mies heittää sinut ulos elämästään. Siinäpä vasta nielemistä. Viisaampi olisi säästänyt edes oman nahkansa, tyhmä kärsii vielä senkin, ettei tosiaankaan kelvannut miehelle kuin heidän avioliittonsa lämmönlähteeksi. Aika tyly meininki, mutta ei auta, jotenkin tästä selviää vielä.