Hei Kaikki!
Toivoisin kommentointia erityisesti miehiltä, toki ihan kaikki asialliset puheenvuorot ovat todella tervetulleita.
Ensin taustaa:
Olin ennen eroa pitkässä ja vakaassa suhteessa, jossa toisen lähelläolo on itsestäänselvää kun asuttiin yhdessä. Muutenkin, kun vuosien varrella oppii tuntemaan toisen niin kaikki oli "helppoa" ja mutkatonta sellaisen henkisen läheisyyden kannalta.
Nyt, kun vireillä on uusi ja nuori suhde, tuntuu että vaikka en vertaa sitä suoranaisesti edelliseen, erot tulevat kuitenkin esiin helposti ja usein ne erot tuntuvat puutteilta tämän uuden suhteen syvyydessä. Älyän kyllä järjellä että tämä on tällä hetkellä luonnon laki, ihan ajan takiakin. Tuossa taitaa olla kyse tottumuksista: jos joku ketku vaihtaisi yön aikana kotisi portaiden askelmat eri korkuisiksi niin kyllähän sitä kompastelisi.
Nyt siis kysymys:
jos mies on ollut pitkään yksin ennen tätä uutta suhdetta ja melko kokematon, niin ahdistuuko hän jos alan kyselemään suhteemme suuntaa ja hänen syvimpiä tuntojaan? Pitäisikö minun antaa asioiden "mennä omalla painollaan"?
Tuo omalla painolla -lause tuntuu välillä yhtä latistavalta kuin lapsena vastahankaisen nukkumaanmenon yhteydessä kuultu "huomenna on uusi päivä" ;)
Jos en saa syvällisempää vastakaikua, pelkään, että sulaudun hänen silmissään osaksi "metsästys/salibandy/keilailu-porukkaa", mikä on ollut tähän mennessä hänen tyypillisin elinpiirinsä. Noissa merkeissä ei ehkä peilailla kaveruksien yhteistä tähänastista taivalta? Kai. Yhtään siis väheksymättä tämän tyyppistä aktiviteettia.
Jos siis mies ei ole tottunut erittelemään tunteitaan verbaalisesti niin pitäisikö antaa olla vai "ohjata" hellästi keskustelemaan vai läväyttää kaikki tunteet pöydälle? Vai mitä ihmettä? ;)
Onko ylipäänsä mies, joka mielellään puhelee syvällisiä juttuja suhteestaan suhteen toisen osapuolen kanssa harvinaisuus?
Onko tämän sortin veivaaminen edes tarpeen? Ainakin voisin olla itsevarmempi.
Olisin kiitollinen muutaman täysjärkisen kollin ja miksei misunkin kommenteista! :)
Toivoisin kommentointia erityisesti miehiltä, toki ihan kaikki asialliset puheenvuorot ovat todella tervetulleita.
Ensin taustaa:
Olin ennen eroa pitkässä ja vakaassa suhteessa, jossa toisen lähelläolo on itsestäänselvää kun asuttiin yhdessä. Muutenkin, kun vuosien varrella oppii tuntemaan toisen niin kaikki oli "helppoa" ja mutkatonta sellaisen henkisen läheisyyden kannalta.
Nyt, kun vireillä on uusi ja nuori suhde, tuntuu että vaikka en vertaa sitä suoranaisesti edelliseen, erot tulevat kuitenkin esiin helposti ja usein ne erot tuntuvat puutteilta tämän uuden suhteen syvyydessä. Älyän kyllä järjellä että tämä on tällä hetkellä luonnon laki, ihan ajan takiakin. Tuossa taitaa olla kyse tottumuksista: jos joku ketku vaihtaisi yön aikana kotisi portaiden askelmat eri korkuisiksi niin kyllähän sitä kompastelisi.
Nyt siis kysymys:
jos mies on ollut pitkään yksin ennen tätä uutta suhdetta ja melko kokematon, niin ahdistuuko hän jos alan kyselemään suhteemme suuntaa ja hänen syvimpiä tuntojaan? Pitäisikö minun antaa asioiden "mennä omalla painollaan"?
Tuo omalla painolla -lause tuntuu välillä yhtä latistavalta kuin lapsena vastahankaisen nukkumaanmenon yhteydessä kuultu "huomenna on uusi päivä" ;)
Jos en saa syvällisempää vastakaikua, pelkään, että sulaudun hänen silmissään osaksi "metsästys/salibandy/keilailu-porukkaa", mikä on ollut tähän mennessä hänen tyypillisin elinpiirinsä. Noissa merkeissä ei ehkä peilailla kaveruksien yhteistä tähänastista taivalta? Kai. Yhtään siis väheksymättä tämän tyyppistä aktiviteettia.
Jos siis mies ei ole tottunut erittelemään tunteitaan verbaalisesti niin pitäisikö antaa olla vai "ohjata" hellästi keskustelemaan vai läväyttää kaikki tunteet pöydälle? Vai mitä ihmettä? ;)
Onko ylipäänsä mies, joka mielellään puhelee syvällisiä juttuja suhteestaan suhteen toisen osapuolen kanssa harvinaisuus?
Onko tämän sortin veivaaminen edes tarpeen? Ainakin voisin olla itsevarmempi.
Olisin kiitollinen muutaman täysjärkisen kollin ja miksei misunkin kommenteista! :)
Vastaukset 9
Vanhimmat
nainen vastaa:
> Onko ylipäänsä mies, joka mielellään puhelee syvällisiä juttuja suhteestaan suhteen toisen osapuolen kanssa harvinaisuus?
ainakin se on mahdollista.
puhutko itse tunteistasi ja toinen on hiljaa?
vai odotatko, että toinen vain aloittaa?
jos hän ei vain ole sinun tyyppiäsi?
sinä haluat suhteen pohtimista ja hän ei ole sen tyyppinen, kaipaat siis jotain muuta?
sanoisin ohjeena, että älä liiaksi ahdistele ja vaadi vastauksia, ehkä hän ei osaa niitä sanoa.
voit johdatella keskustelua omalla esimerkilläsi. ehkä se lähtee siitä etenemään :)
mieti, miten hän toimii. huomioiko hän sinut muuten. se merkitsee enemmän kuin yliampuvat lemmenluritukset :)
terppa.. itse olen kanssa kokematon parisuhteissa.. olen 20vuotias ja olen aina ollut sinkku eikä hoitojakaan ole ollut kuin kännipäissään.. eli siis ensimmäistä kertaa harrastin seksiä selvinpäi tämän naisen kanssa.. elikkä tapasin noin 2kuukautta sitten neidon.. 19vuotiaan.. hän erosi kanssa pitkästä suhteesta alkuvuodesta.. nyt olemme tapailleet tässä ja nähneet joka päivä yms yms.. mutta mäkään en saa sanotuksi tunteitani kunnolla, olen herkkä ihminen, pari kertaa olemme puhuneet tunteista ja olen aina purskahtanut itkuun ja sanonut kuinka tunnen häntä kohtaan.. rakastan häntä mutta hän ei vielä minua.. sanoi että mennään ajan kanssa..
ja aikaa minäkin tarvitsen ja suosittelen ainaki sua puhumaan näistä asioista koska itsekkin haluisin, että tämä minun ihastukseni puhuisi enemmän näistä niin uskaltaisin itsekkin jatkossa avautua enemmän ja puhua suoraan sydämmestä..
Luonnollisesti kun ihminen astuu uuteen suhteeseen, niin vaikka kuinka tekisi mieli vetää mutkat suoriksi, kyse on lopulta omanlaisesta suhteesta. Entinen suhde on entinen suhde. Piste.
Tunteista voi mielestäni puhua. Kannattaa kuitenkin muista, että tyytymättömyys ei useinkaan synny aiheesta vaan tavasta käsitellä aihetta. Eli keskustellaan siitä miten pitäisi keskustella.
"Eli keskustellaan siitä miten pitäisi keskustella."
Tuo taitaa olla se asian ydin. Tapa miten asiat ilmaisee, on usein merkittävämpi kuin varsiainen asiasisältö.
"Onko ylipäänsä mies, joka mielellään puhelee syvällisiä juttuja suhteestaan suhteen toisen osapuolen kanssa harvinaisuus?
-Harvinaisuudesta en tiedä, mutta mieheltä aika paljon vaadittu, ainakin ensimmäisten yhteisten vuosien aikana...
Onko tämän sortin veivaaminen edes tarpeen? Ainakin voisin olla itsevarmempi."
- Ei ole tarpeen, eikä edes suotavaa.
Jos mies ei ole tottunut erittelmään tunteitaan verbaalisesti, miksi pitäisi sellaista vaatia?
Jos mies ei kelpaa sellaisenaan, älä yritä muuttaa, vaan etsi mieleisesi...
Analysoimalla saa hyvänkin suhteen karille.
Tiedän niin tarkalleen mitä tarkoitat. Itselläni hyvin saman oloinen tilanne. Entisessä suhteessa ei ollut mitään maata järisyttäviä ongelmia, mutta nekin vähät mitä oli, olivat ihmisluonteista kiinni eikä niitä osannut korjata. Välit olivat läheiset, se kuuluisa tilanne kun voit aloittaa lauseen ja toinen sen lopettaa. Tietää miten toinen toimii ja yhteenkuuluvuuden tunne ja läheisyys olivat itsestään selvyyksiä.
Uudessa suhteessa näin ei tietenkään ole. Kuten sanoit, vain aika tuo sen saman läheisyyden, koska se vaatii perinpohjaista (tai niin perinpohjaista kuin mahdollista) toisen tuntemista ja pitkää yhdessä oloa/eloa. Itse olen siitä kivassa asemassa uuden miesystäväni kanssa, että voin kylläkin jutella hänen kanssaan tunteista ja suhteestamme aivan avoimesti. Hyvistä ja huonoista asioista keskustellaan fiksusti ilman toisen syyttelyä tai turhia loukkaantumisia.
Mutta vaikka kuinka näistä asioista puhuu, niin sitä suhteen syvyyden tunnetta mikä pitkässä suhteessa kasvaa mukana, ei saa nopeutettua. :) Kyllä se aika on ainoa asia, joka tähän hommaan auttaa.
On hyvä oppia ilmaisemaan tunteitaan ja voit minusta kevyesti puhua ajatuksistasi miehelle. Ehkä siitä voi tosiaan itsevarmuutta suhteen suhteen jossain määrin saada, mutta malttia vain. Hyvät ja suuret asiat kasvavat minun mielestäni ajan kanssa. :)
Onnea suhteeseesi!
Heippa!
Mielenkiintoinen ja itseni kannalta osuva keskustelunaihe!
Sehän on rikollista verrata entistä suhdetta nykyiseen ja silti sitä sortuu siihen välillä...
Varsinkin kun minunkin kohdalla oli sellainen suhde joka aloitettiin nuoruusvuosina niin sitä aivan huomaamatta kasvaa yhdessä samaan ruotuun. Yritä nyt sitten samaan kun kaksi aikuista tapaa ja yrittävät sovittaa elämänsä yhteen. Ja silti sitä malttamattomana ihmettelee miksi suhde ei "toimi".
[Jos en saa syvällisempää vastakaikua, pelkään, että sulaudun hänen silmissään osaksi "metsästys/salibandy/keilailu-porukkaa"..]
Jos teillä rakkaussuhde on, tai on tulollaan - enpä usko, että noin käy!
[Jos siis mies ei ole tottunut erittelemään tunteitaan verbaalisesti niin pitäisikö antaa olla vai "ohjata" hellästi keskustelemaan vai läväyttää kaikki tunteet..]
Ei kannata kaataa koko kannullista kokemattoman niskaan! Sen sijaan tuo "hellä ohjaus" on paikallaan. Miehen on hyvä oppia puhumaan myös tunne-elämän asioista, koskee sekä positiivisia että negatiivisia tuntemuksia.
[Onko ylipäänsä mies, joka mielellään puhelee syvällisiä juttuja suhteestaan suhteen toisen osapuolen kanssa harvinaisuus?]
En tiedä onko harvinaista, mutta minulla on ollut onni kohdata tällaisia miehiä, useampia. Niin että ei se mitenkään liikaa vaadittua ole. Ja kuten sanoin, tunteista on hyvä puhua, parempi ajoissa kuin vasta kun kiehuu yli.
Onnea ja menestystä valitsemallasi tiellä! ;-)
On ollut kivaa lukea fiksuja kommentteja. Olen iloinen siitä.
Olen tässä huomannut, että tälläisen uuden suhteen kohdalla pitää myös enemmän ottaa lusikkaa kauniiseen käteen, jotta pääsisimme - ujoja kumpainenkin vaikka olenkin "kokeneempi" - jonkinasteiseen läheisyyden tunnelmaan ;) Sekä henkisesti että fyysisesti.
Tässähän pitää, perhana, laittaa ittensä likoon...
Se on uutta niin pitkän lähes automaattisen läheisyyden aikakauden jälkeen. Voi olla myös virkistävää ja opettavaistakin.
Kirjoitelkaa ihmeessä lisää ja paljon kaikkea hyvää teille kesään. Kiitos vielä!