Tuloerot??

Paljonko keskimäärin teillä suomen naisten kärkikaarti on paremmat tulot kuin teidän niin ihq muslimimiehillä?

Paljonko, jos roudaatte sen tänne pitsa hommiin?
Tai jos verrataan alkuperäismaan palkkatasoon.

Taidatte olla hyvä sijoitus. Meinaan muslimi suvulle.

Tossa naapurissa melkein on muija alkanu kypsymään kun pitää lähettää joka kuukausi iso osa palkasta sille muslimimiehemn suvulle.

No omanlaista kehitysapua tämäkin.
342661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

joo, nettopalkassa eroa noin 1500,- euroa. mutta molemmilla omat rahat eli en elätä miestäni tai lähettele rahojani hänen suvulle vaan kerrytän omaisuuttani ja avioehto on...

Äänestä

Itselläni on vuodessa n.40.000€ ja ihg:)miehellä kymppitonni enemmän. En taida sitten olla hirveän hyvä "sijoitus"miehelleni kun vähemmän tulee rahaa:)

Äänestä

muslimi (yllätys yllätys, kaikki suomalaisnaisten mokusuhteet eivät ole muslimin kanssa). Omat tuloni ovat bruttona vähän vajaa 35 000 /vuosi, miehellä melkein kolme kertaa enemmän. Ei hänen tai hänen sukunsa kannalta siis kovin hyvä sijoitus (hänen isänsä on kyllä ison kansainvälisen firman varatoimitusjohtaja että kyllä he taloudellisesti pärjäävät ilman minun tulojani). Eikä kukaan heistä paista pizzaa työkseen.

Äänestä

niin väliä, mitkä tuloerot ovat. Jos mies työssä, niin voihan hän lähettää omasta palkastaan perheelleen rahaa ja elää sitten vaimon tienesteillä. Näin monet tekevätkin, eikä vaimo voi asialle mitään.

Äänestä

pahaa, että lähetetään rahaa köyhille ihmisille. Kun kohteena on esim. miehen sukulaiset, tietää ainakin, minne rahat menevät, eikä hallintokuluhin mene 90 prosenttia kuten erilaisille järjestöille lahjoituksia tehdessä. Western Union vetää välistä sen parikymmentä prossaa, mutta loput päätyvät köyhimysten käyttöön. Itsekin lähettelen sillä lailla rahaa, vaikken huolikaan miestä kaupan päälle.
Tärkeintä on, että peli on selvä: että se, kenen rahat palavat, päättää itse rahojensa käytöstä. Toiset eivät saa asettaa tälle avustustyölle ehtoja eikä määriä.
Avio- tai avoliitossa vain helposti rahat menevät sekaisin, ja hyväntekeväisyyden harjoittajasta tulee lypsylehmä. Kun siitä roolista sitten yrittää päästä eroon, saa helposti päälleen kaikkien syytökset ja vihat.
Kaikki ulkomaalaiset eivät onnistu löytämään itselleen rahakasta lypsettävää. Silloin kiskotaan se vähä, mikä irtoaa.
Jokainen pitäköön rahoistaan huolta ja tehköön hyväntekeväisyyttä silloin kuin itsestä siltä tuntuu ja ylimääräistä rahaa siihen on. Tarvitsevia kyllä riittää.
Ei myöskään ole oikein pitää ihmisiä elätteinä. On paljon parempi rohkaista maailman köyhiä yrittämään itse kuin elämään toisten kustannuksella. Eli jos voit antaa heille säkillisen siemenperunoita tai säkillisen perunalastuja, anna ensimmäinen.

Äänestä

Omat tulot 4250e brutto kuussa, miehen 4750e kuussa. Eroa 500 brutto. Minä tosin käyn enemmän ulkomailla työmatkoilla, mistä saa reippaasti päivärahaa. Loppukuussa siis kirin eron melkein umpeen. Meistä ei kumpikaan paista pizzaa, sillä asumme maassa, minkä kieli on kummallakin koulutusta vastaavalla ammattitasolla hanskassa.

Miehen siskolle lähetimme viime vuonna 250euroa häälahjaksi. Oman veljeni perheelle Suomeen lähetin pari kuukautta sitten avustusta 12.000 euroa, kun veljen firma meni konkurssiin. Tässä kuussa maksoin siskon 1.400 euron pikalainan pois, kun se nuija oli mennyt sellaisen ottamaan, eikä pystynytkään maksamaan korkoja toisen yllättävän tilanteen vuoksi.

Meillä on niin päin, että mies repii híuksiaan, kun suostun olemaan lypsylehmänä omalle lähiperheelleni, hänen mielestään kukin (aikuinen ihminen) saa pärjätä omillaan, paitsi jos on kyseessä hätätapaus. Perheeni jäsenillä on työpaikat, talot, autot ja lomamatkat, mutta silti aina rahat loppu. Ja sitten soitetaan minulle, kun minulla tunnetusti on aina joku 5.000 euroa käyttötilillä vipata.

Minulle silti perheeni on tärkeä ja raha taas ei. Vaikka annankin omalta tililtä, enkä yhteiseltä, niin se on silti meiltä olemmilta pois. Kai minäkin kypsähtäisin, jos meillä mies sponsoroisi perhettään ja minulta menisi yhteinen 12.000euron maailmanympärysmatka sivu suun...

Äänestä

Mies tienaa about 1000e enemmän kuin minä edut (puhelin, netti yms.). Nettona ero ei ole niin mekittävä, sillä myös veroprosentti on luonnollisesti korkeampi.

Miehen vanhemmat eivät tarvitse rehallista avustusta, mutta sisaruksille lähetämme välillä rahaa. Ja anoppilassa vieraillessa saatamme avustaa ostamalla uuden kodinkoneen tms.

Äänestä
  • Ja tuohon päälle myös päivärahat työmatkoilta, joita ei kyllä ole kummallakaan meistä usein.

    Äänestä

Tuloni ovat n. 50.000e, ja muslimimieheni tulot n.80.000e. Joten ei meillä ole hätää. Olemme akateemisesti korkeasti koulutettuja ja muutenkin menee hyvin. Pitsaa emme syö. Kaviaaria sitäkin useammin.

Äänestä

Miksi tuollaista alennut kysymään?
Meillä tulot ovat kummallakin päälle 100.000 e
Kadehditko?

Äänestä

Kiinnostaa. Meillä menee ihan hyvin. Lapsemme ovat päivähöidossa ja mieheni kanssa käymme töissä.
Mieheni on Egyptiläinen ja on koulutukseltaan insinööri, on nyt Nokialla hyvissä hommissa ja palkka on myös ihan kiva päälle 50.000e. Minä taas asunnonvälittäjä 40.000e.

Äänestä

Koska tiedän, että joillain palstan miehillä on edelleen pienen pieni toiveenripaus elossa siitä, että mieheni on muslimi, niin vastataan nyt tähänkin :-)

Mieheni ehti tuossa olemaan puolisen vuotta töissä, ja palkka oli hieman pienempi suomalaisten keskivertopalkkaa. Kun alkuperäismaan palkkatasoon verrataan... No, paha verrata, kun maa on niin suurin (Venäjä), ja palkat vaihtelevat ihan 150:sta eurosta Moskovan 2000:een euroon. Suomen palkat VEnäjään verrattuna ovat hyvin suuret, mutta kun taas verrataan Moskovaan, saattavat ne olla naurettavan pienet. Mutta mieheni palkka Suomessa oli hieman parempi, kuin hänellä Moskovassa oli, mutta toisaalta elinkustannukset täällä Suomessa ovat myös suuremmat.

Oli miten oli, nyt mies on kuitenkin menossa yliopistoon opiskelemaan, joten siihen jäivät tienaamiset pariksi vuodeksi.

Itse olen myös opiskelija, eli se on se about 400 e/kk, syksyllä taitaa kai nousta muutaman kymmenen euroa.

Valmistauduttuamme meillä tulee olemaan suurin piirtein samanlaiset palkat jos kaikki menee niin kuin toivomme, miehellä ehkä hieman suurempi.

Rahaa mies ei ole lähettänyt vanhemmillensa yhtään (vaikka pyyntöjä on tullut), mutta maksoimme heidän matkansa Suomeen, sekä ostimme kerran kameran lahjaksi. Ja toivottavasti näin tulee olemaankin, en halua antaa senttiäkään heille, varsinkaan kun ovat oikein hyvin toimeentulevia, paljon paremmin kuin me, ja kehtaavat silti pyytää rahaa pojaltansa. Vihaan rahan kerjäämistä, varsinkin silloin kun sitä heillä on huomattavasti enemmän.

Äänestä

Ottaen huomioon ulkomaalaisten aika huonon työllisyystilanteen, on yllättävää, että tässä ketjussa lähes kaikkien ulkkismiehet ovat jotain supertienaajia. Olisiko ainakin joku hieman kaunistellut tilannettansa? Harmittavaa, koska se on vähän kuin ongelman vähättelemistä ja lakaisemista pöydän alle. Omasta mielestäni ongelma on hyvinkin vakava, ja sille tulisi tehdä jotain, mutta tämä ketju antaa kyllä sellaisen kuvan, ettei ongelmaa ole olemassakaan.

Äänestä
  • Pitkästä aikaa palstailemassa..

    Mäkin lueskelin noita vastauksia ja mehän ollaan mun miehen kanssa tässä porukassa ihan köyhälistöä :)

    Noo...mennään kivasti Suomalaisessa keskimääräisessä.

    Välillä tosiaan miettii että olisiko pitänyt aikoinaan vaan suosiolla hakea jonnekkin kauppikseen tms.. Omalla alallani ei kyllä tule rikastumaan koskaan.

    Äänestä

  • UPDATE_8258374 kirjoitti:

    Pitkästä aikaa palstailemassa..

    Mäkin lueskelin noita vastauksia ja mehän ollaan mun miehen kanssa tässä porukassa ihan köyhälistöä :)

    Noo...mennään kivasti Suomalaisessa keskimääräisessä.

    Välillä tosiaan miettii että olisiko pitänyt aikoinaan vaan suosiolla hakea jonnekkin kauppikseen tms.. Omalla alallani ei kyllä tule rikastumaan koskaan.

    Oli taas ah, niin ihanan virkistävä "loma" Venäjällä. Alkaa mennä hermot noihin "lomiin", kun siellä joutuu aina painamaan töitä niska limassa, kun anoppi lepäilee vieressä. Monikulttuurisuuden ihanuutta todellakin nämä venäläiset perhesysteemit... Ensi kerralla taidan jättää menemättä :-D

    Muuten, isälläni oli joskus joku psykologinaisystävä, joka perusti oman jonkun psykologiyrityksen, ja sillä naikkosella ainakin oli kovat tulot, muistaakseni n. 5000e/kk. Eikä ollut edes mikään ruudinkeksijä.

    Äänestä

  • old_profile_41205 kirjoitti:

    Oli taas ah, niin ihanan virkistävä "loma" Venäjällä. Alkaa mennä hermot noihin "lomiin", kun siellä joutuu aina painamaan töitä niska limassa, kun anoppi lepäilee vieressä. Monikulttuurisuuden ihanuutta todellakin nämä venäläiset perhesysteemit... Ensi kerralla taidan jättää menemättä :-D

    Muuten, isälläni oli joskus joku psykologinaisystävä, joka perusti oman jonkun psykologiyrityksen, ja sillä naikkosella ainakin oli kovat tulot, muistaakseni n. 5000e/kk. Eikä ollut edes mikään ruudinkeksijä.

    Yksityisenä saa kyllä nostettua ihan sky highin tulojaan. Mutta mää oonkin niin mukavuudenhaluinen että olen miettinyt mieluummin osa-aikaista kunnallista ;) (laiska..) TAI jos saan terapeutiksi vielä kouluttauduttua niin silloinkin sitten kolmena päivänä viikossa tms.. Enemmän aikaa perheelle.

    Voi..joo noi "lomat" miehen kotimaassa on aina pahoja.. Mä en lähtenytkään nyt sinne Turkkiin vaan ukko lähti yksinään hoitelemaan sairasta (ajaa sädehoitoihin ja takaisin) ja juoksee ympäriinsä hoitamassa asioita.
    Nyt olen sitten ikävissäni täällä siivonnut ihan hulluna ja tehnyt noita pirun opintoja pulkkaan. Noh, parempi hetken täällä yksikseen kun masu pystyssä siellä hirveässä helteessä..

    Mietittiinkin juuri että jos joku kesä pääsisi oikeasti yhdessä LOMALLE sinne kotimaahan.. Ei lähisukulaisten juhlia/sairauksia/muuta draamaa... Vaan istumista, ajelua ja ihmettelyä auringon paisteessa -Kiitos-

    Äänestä

  • Ehkä tänne vastasivat vain "supertienaajat" tai sitten enimmäkseen keski-ikäiset palstalaiset, joilla jo on vakiintuneet tulot ja opinnot opiskeltu loppuun (minä esim. kuulun tuohon ryhmään).

    Äänestä

  • kanta kirjoitti:

    Ehkä tänne vastasivat vain "supertienaajat" tai sitten enimmäkseen keski-ikäiset palstalaiset, joilla jo on vakiintuneet tulot ja opinnot opiskeltu loppuun (minä esim. kuulun tuohon ryhmään).

    luulen, että vastaajat ovat vain hiukan liioitelleet, eivät kaikki.Ehkä täällä vähemmän keski-ikäisiä palstalaisia, en ole tietenkään varma. Tunnen paljon mokupareja, joilla hyvinkin pienipalkkaiset työt,veikkaisin jopa että enemmistöllä. Eivät vain halua niitä julkisesti kertoilla.

    Äänestä

  • että tällaisiin ketjuihin vastaavatkin pääosin sellaiset, joilla on ihan ok tienestit. Lisäksi aloitus oli hyvin provosoiva, joten varmaan saa myös sen arvoisia vastauksia takaisin. Itse vastasin totuudenmukaisesti, vaikka olisikin ollut fiksumpaa jättää tällaisiin typeriin ketjuihin vastaamatta.

    Eihän sillä oikeasti ole mitään merkitystä muille, mitä kukakin tienaa. Ja jotkut alat ovat yksinkertaisesti korkeapalkkaisempia kuin toiset. Mekin olemme mieheni kanssa aivan yhtä koulutettuja, mutta hän on (onneksi) sellaisella alalla, että töitä löytyy ja niistä maksetaan pääosin hyvin. Minulla taas toisin...

    Se, ettei mieheni paista työkseen pitsoja, ei tee hänestä yhtään sen parempaa ihmistä kun pitsanpaistajista. Ja luulen sitäpaitsi, että ketjun aloittajallekin maistuu hyvin se pitsa, joten kannattaisi vain olla tyytyväinen että joku niitä viitsii paistella ;)

    Äänestä

  • UPDATE_8258374 kirjoitti:

    Yksityisenä saa kyllä nostettua ihan sky highin tulojaan. Mutta mää oonkin niin mukavuudenhaluinen että olen miettinyt mieluummin osa-aikaista kunnallista ;) (laiska..) TAI jos saan terapeutiksi vielä kouluttauduttua niin silloinkin sitten kolmena päivänä viikossa tms.. Enemmän aikaa perheelle.

    Voi..joo noi "lomat" miehen kotimaassa on aina pahoja.. Mä en lähtenytkään nyt sinne Turkkiin vaan ukko lähti yksinään hoitelemaan sairasta (ajaa sädehoitoihin ja takaisin) ja juoksee ympäriinsä hoitamassa asioita.
    Nyt olen sitten ikävissäni täällä siivonnut ihan hulluna ja tehnyt noita pirun opintoja pulkkaan. Noh, parempi hetken täällä yksikseen kun masu pystyssä siellä hirveässä helteessä..

    Mietittiinkin juuri että jos joku kesä pääsisi oikeasti yhdessä LOMALLE sinne kotimaahan.. Ei lähisukulaisten juhlia/sairauksia/muuta draamaa... Vaan istumista, ajelua ja ihmettelyä auringon paisteessa -Kiitos-

    Itsellä vähän samanlaisia päätöksiä ollut nyt tuon tulevaisuuden suhteen. Itse opintojeni päätyttyä voisin suunnata joko kaupalliselle alalle tai opettajaksi, ja onhan siinä vielä muutama muukin vaihtoehto. Kaupalliselta alalta tietty pääsisi parhaille tienesteille, mutta tuossa opettajuudessa on omat plussansa: suht lyhyet työpäivät, tasainen työ ja tietty suurimpana plussana ne lomat. Lisäksi miehelleni on tärkeää, että tienaan vähemmän, kuin hän... Aika pöllöä kyllä :-)

    Voi, minäkin niin haluaisin mennä vain LOMALLE miehen maahan joku kertaa, sinne jonnekin Mustanmeren rannalle, vaikka Sotshiin helteistä nauttimaan... Se junamatka Kiinaankin kiinnostaisi, mutta onko viikko junassa sitten niin kivaa lomaa? Ainakin näkisi maata paljon... Länsi-Siperia myös kiinnostaa, tosin mieluiten kesällä helteiden aikaan.

    Tämä matka oli ihan tuskaa, kun en sitten yhtään tule toimeen tuon pirun anopin kanssa, joka neuvoo ja häslää jatkuvasti. On todella vaikeaa pitää suu kiinni, kun olen tottunut siihen, että ongelmista puhutaan. Kerran tein se virheen, että otin asian puheeksi, ja sotahan siitä syntyi...

    Äänestä

  • UPDATE_8258374 kirjoitti:

    Pitkästä aikaa palstailemassa..

    Mäkin lueskelin noita vastauksia ja mehän ollaan mun miehen kanssa tässä porukassa ihan köyhälistöä :)

    Noo...mennään kivasti Suomalaisessa keskimääräisessä.

    Välillä tosiaan miettii että olisiko pitänyt aikoinaan vaan suosiolla hakea jonnekkin kauppikseen tms.. Omalla alallani ei kyllä tule rikastumaan koskaan.

    Epäuskoisena luin minäkin näitä vastauksia (ei sillä, etteivätkö ne totta voisi olla, mutta aika hyvätuloista porukkaa sattunut samaan ketjuun). :oO
    Meillä mies on kirvesmies ja minä perheyrityksessä sisustusalalla töissä. Miehen vuositulot olivat noin 30t eur viime vuoden verotuksessa ja minun vajaa 27t eur. Keskipalkkaisia ihmisiä, jotka saavat kyllä laskea penniä, että asuntolaina tulee maksettua. :o/ Onneksi ei ole mitään velvollisuutta lähetellä rahaa minnekään - vapaaehtoisesti välillä lähetetään satanen tai kaksi miehen yksinhuoltajasiskolle, mutta eipä muuten meidän kukkarolle kukaan pyri.

    Äänestä

Molemmat tienaisivat n.2500euroa brutto/kk koulutustaan vastaavissa töissä. Minulla kiinteä palkka ja virka-aika. Miehellä vuoro- ja vknloppulisät sekä ylityötunnit tekevät extraa peruspalkkaan. Viime vuosi eletty kuitenkin käytännössä miehen tuloilla..painanut extreme-pitkää päivää ja minä olen saanut sitten opiskella rauhassa, jotta saan mahdollisimman paljon valmiiksi ennen vauvelia..

Hmm.."kehitysapuna" Turkkiin on sijoittanut omistaan vuosien varrella: isovanhemmille talon ajoittain lääkärikuluja, omalle ydinperheelle (vanhemmat me veli vaimoineen) yhteiskäytössä oleva vara-asunto Turkista (asumme kaikki Suomessa) veljen häät viime kesänä (yhdessä veljen kanssa). Ja jotain peltoja (tyyliin sokerijuurta) on myös (vuokraviljelijöiden käytössä).

Äänestä

Tällä hetkellä mies vastavalmistuneena saa palkkaa vaihtelevasti 2000 ja 3000 euron väliltä ja työkokemuksen karttuessa suuntaus on ylöspäin. Itselläni näin opiskelijana on tuloina vain opintotuet ja kesätöiden minimipalkat. Tarpeen vaatiessa sitten muitakin töitä teen, mutta tienestit jäävät joka tapauksessa pieniksi.

Tulevasta palkkatasostani en osaa kyllä sanoa mitään. Periaatteessa pitäisi lähtöpalkan olla jossain 3000 euron paikkeilla, mutta riippuen hommista ja asuinmaasta, saattaa olla korkeampikin. Ala sinänsä on sellainen, että voi tällä isoillekin tienesteille päästä, mutta itseäni ei raha motivoi.

Miehellä on tavoitteena maksaa suuriakin summia kertyneestä palkastaan kotiinsa, koska on saanut isältään paljon taloudellista avustusta. Lisäksi pitää maksaa valtiolle stipendirahoja takaisin. Mutta mitään ylimääräistä avustusta perhe ei tarvitse (joskaan ei tarkoita, etteikö mies mahdollisuuksien mukaan kuitenkin sitä lähettäisi), koska heillä menee taloudellisesti hyvin.

Mitä tulee miehen elättämiseen, niin hänelle olisi henkilökohtaisen arvomaailman häpeä jos minä häntä elättäisin. On vankasti sitä mieltä, että miehen tulee elättää nainen eikä toisin päin. Mutta erilliset rahavarannothan tässä vielä pitkään ovat, joten ei kummankaan tarvitse asiaa sen enempi murehtia.

Äänestä

Meillä tosiaan mies on pizzeriassa töissä. Ja palkka on mitä on. Itselläni on melkein puolet parempi palkka kuin miehelläni. Mutta empä ole mitään "lypsämistä" huomannut. Päin vastoin. Miehelleni on tärkeä saada näyttää että hän on mies joka tuo elannon perheelleen, siis sekä meille kotiin , että myös kotimaahansa vanhemmilleen (tosin summat joita on vanhemmilleen lähettänyt on ollut aika peniä miehelleni täällä suomessa, mutta heille isoja heidän maassaan). Koskaan ei ole raahaa minulta pyytänyt mihinkään tarkoitukseen, vaan yleensä sitä jopa minulle tarjoaa. Ja yhdessä kun käydään esim. kaupassa niin, minä en saa edes kaivaa lompakkoani esille, vaan hänen täytyy saada maksaa ! Isommat sijoitukset ollaan yleensä puoliksi maksettu, joitain lukuunottamatta jotka hän on itse välttämättä halunnut maksaa. Kuulostaakos siis ihan kauhealta?

Äänestä

Nainen-toimeentulotuki.Mies-toimeentulotuki.

Äänestä
  • Minun mieheni pyörittää jo 8:tta vuotta pizzeriaa,ja työllistää 2 ihmistä itsensä lisäksi.Kauppa käy kuin siimaa,ja tulot ovat n.6000e/kk.Halveksittu ammatti ja raskas työ,ja suurin osa luulee,että syödään vaan pizzaa..tottapuhuen,tulemme mainiosti toimeen,kun molemmat kantavat kortensa samaan kekoon,eikä alkoon ja osamme sanoa ei myös sukulaisille,ellei ole kuolemanhädästä kyse.Ei on hyvä sana oppia sanomaan!

    Äänestä

  • epis täällä kirjoitti:

    Minun mieheni pyörittää jo 8:tta vuotta pizzeriaa,ja työllistää 2 ihmistä itsensä lisäksi.Kauppa käy kuin siimaa,ja tulot ovat n.6000e/kk.Halveksittu ammatti ja raskas työ,ja suurin osa luulee,että syödään vaan pizzaa..tottapuhuen,tulemme mainiosti toimeen,kun molemmat kantavat kortensa samaan kekoon,eikä alkoon ja osamme sanoa ei myös sukulaisille,ellei ole kuolemanhädästä kyse.Ei on hyvä sana oppia sanomaan!

    veljensä serkkunsa.Jos heillä on turkkilainen perhe,he asuvat luonnollisesti suomessa...Jumalauta miten yksi akka voi suoranaisesti tai välillisesti avittaa suoranaisen muslimiklaanin maahansaapumista!!!

    Äänestä

  • työllistää kirjoitti:

    veljensä serkkunsa.Jos heillä on turkkilainen perhe,he asuvat luonnollisesti suomessa...Jumalauta miten yksi akka voi suoranaisesti tai välillisesti avittaa suoranaisen muslimiklaanin maahansaapumista!!!

    suomalaiset naiset ovat niin helvetin helppoja niille. suomalainen nainen on niin tyhmä, että auttaa suomen pian sen hyvinvoinnin katoamisen. vain suomi nainen ei tajua arvostaa maataan ja sen arvoja ja kansallisuuttaan ja mitä ikinä.suomi nainen haluaa jakaa maansa kaikille tervetuloa ja pian olemme me suomalaiset vähemmistö. tietysti hyvä, että edes työtä tekeevät.

    Äänestä

  • työllistää kirjoitti:

    veljensä serkkunsa.Jos heillä on turkkilainen perhe,he asuvat luonnollisesti suomessa...Jumalauta miten yksi akka voi suoranaisesti tai välillisesti avittaa suoranaisen muslimiklaanin maahansaapumista!!!

    ..ihan suomalaisia työllistää,eikä yhtään sukulaista ole,eikä tule.Ovat hyvissä ammateissa,eivätkä tulisikaan!Tai empä tiedä,poliiseja,sotilaita..enkä tuonut ketään,oli jo joku toinen tuonut.Ihme luuloja toisilla.

    Äänestä

Entä aloittajan tapaiset sankarit itse? Miten paljon kela maksaa siitä, että eräillä on aikaa roikkua palstalla 24/7? No omanlaista kehitysapua tämäkin.

Äänestä
  • ihan ok. palkka ei päätä huimaa, mutta on turvallinen ja pysyvä. n.3000e/kk lisät.

    Äänestä

Kun totuus on se että vain joka 20. tulee tänne töihin niin johan näiden lehmien tässä esittämille fantasioille nauraa aidan seipäätkin!

Äänestä
  • eihän kukaan usko tuollaista satuilua, kuin akat tänne kirjoittelee.

    Äänestä

ei tuloerot ole kovinkaan kummoiset.
Ja olen kuitenk8in sitä mieltä, että kun ulkolainen tulee Suomeen on hyvä että hänellä edes jotain työtä. Luuletko, että pitsanpaistajan ammatti on heidän unelmansa?
Voisitvathan he tulla tänne ja olla tienaamatta yhtään, elää sossun rahoilla. Sekö olisi sitten parempi?
Ja vikahan on naisessa, jos se suostuu rahaa lähettämään ja valittaa jälkeenpäin...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


???//www//??? kirjoitti:

Paljonko keskimäärin teillä suomen naisten kärkikaarti on paremmat tulot kuin teidän niin ihq muslimimiehillä?

Paljonko, jos roudaatte sen tänne pitsa hommiin?
Tai jos verrataan alkuperäismaan palkkatasoon.

Taidatte olla hyvä sijoitus. Meinaan muslimi suvulle.

Tossa naapurissa melkein on muija alkanu kypsymään kun pitää lähettää joka kuukausi iso osa palkasta sille muslimimiehemn suvulle.

No omanlaista kehitysapua tämäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu