Luulisi, että täällä nettimaailmassa naiset viitsisivät/uskaltaisivat olla aktiivisempia kontaktin ottamisessa ja muussakin, kuin tuolla reaalimaailmassa. Mutta kun ei. Ilmeisesti täällä toimivat samat luonnonlait kuin yöelämässä, että naiset ovat passiivisia prinsessoja, jotka vain odottavat oikean vonkaajan sattumista kohdalle.
Profiilini on tehty huolella, ja siitä hyvän kuvan kiinnostuksen kohteistani ja tavoitteistani sekä mitä olen hakemassa. Hakukriteerinikään eivät ole hirveän tiukat, vaikka joistakin asioista, esim. savuttomuudesta, en tingi. Kuvaa ei ole, mutta sen saa tarvittaessa. Silti olen saanut viiden kuukauden aikana kokonaista kaksi aloitusviestiä naisilta. Näiden profiilit olivat kuitenkin liian kaukana siitä mitä etsin.
Olen lähetellyt asiallisia viestejä sopiviksi katsomilleni naisille, sekä kuvallisille että kuvattomille, mutta aika laihoin tuloksin. Osa profiileista on melkein yksi yhteen omani kanssa, eli pohjaa syvempään tutustumiseen selvästi olisi, mutta silti toisesta ei yleensä kuulu mitään. Ja moni vielä kehuu olevansa niin aktiivisia ja fiksuja, että oksat pois.
Itse olen päättänyt lopettaa nämä nettitreffailut ja palata enemmän perinteiseen baariympäristöön. Sieltä saa näköjään kuitenkin helpommin sitä asiallistakin seuraa kuin täältä.
Profiilini on tehty huolella, ja siitä hyvän kuvan kiinnostuksen kohteistani ja tavoitteistani sekä mitä olen hakemassa. Hakukriteerinikään eivät ole hirveän tiukat, vaikka joistakin asioista, esim. savuttomuudesta, en tingi. Kuvaa ei ole, mutta sen saa tarvittaessa. Silti olen saanut viiden kuukauden aikana kokonaista kaksi aloitusviestiä naisilta. Näiden profiilit olivat kuitenkin liian kaukana siitä mitä etsin.
Olen lähetellyt asiallisia viestejä sopiviksi katsomilleni naisille, sekä kuvallisille että kuvattomille, mutta aika laihoin tuloksin. Osa profiileista on melkein yksi yhteen omani kanssa, eli pohjaa syvempään tutustumiseen selvästi olisi, mutta silti toisesta ei yleensä kuulu mitään. Ja moni vielä kehuu olevansa niin aktiivisia ja fiksuja, että oksat pois.
Itse olen päättänyt lopettaa nämä nettitreffailut ja palata enemmän perinteiseen baariympäristöön. Sieltä saa näköjään kuitenkin helpommin sitä asiallistakin seuraa kuin täältä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Minä loin profiilin sunnuntaina, kuvatkin ilmestyi heti?? Mutta olen saanut jo samaset kaksi viestiä naisilta ja yksi vastasi aloitukseeni :)
normaalia käytöstä täällä palstalla. Syy tähän on hyvin yksinkertainen. Naiset eivät halua tehdä aloitteita, ensinnäkin siitä syystä, että olisivat siinä tilanteessa ikään kuin halukkaampia tutustumaan. Wrong!
Toinen syy on se, että mitä kauemmin vain odottavat, niin sitä enemmän saavat miehiltä viestejä ja näin ollen paremmin kartoittavat josko löytyisi se "unelmien prissi".
Eihän siinä mitään, mutta taitaa vain moni naisenkin profiili olla vielä kahden vuoden päästäkin täällä, kun sitä prissiä ei tullutkaan valkoisella ratsulla. :D Kriteerit on nimittäin hinattu niin ylös, että hoh hoijaa!
Tästä palvelusta on tullut vain näyteikkuna, jossa käydään näytillä. Yhtään ei siis tarvitse ihmetellä miksi kunnollinen, rehellinen ja asiallisesti kirjoitteleva vaihtaa maisemaan, kun nämä "prinsessat" eivät osaa edes alkeellisia käytöstapoja.
Tutustumiseen vain harvalla tuntuu olevan aikaa, ehkä siksi on parempi kadota sinne missä ihmiset oikeasti tapaavat toisiaan. ;)
m31
Osittain näiden ketjujen rohkaisemana päätin muutama päivä sitten tehdä aloitteen. Valitsin kiinnostavan oloisen miehen, joka mielestäni on ulkonäöllisesti tasoiseni eli ei 10 vaan enemmin 8 kuten itsekin. Hänen vaatimuksiinsa kävin ihan hyvin, oli tosin laaja haarukka. Laitoin flirttailevan ja kepeän viestin. Hän vastasi heti ja halusi kuvan, ei muuta kommenttia. Tätä ennen hän oli säännöllisesti kyllä vieraillut sivullani monen kuukauden ajan, eli jollakin tasolla ehkä kiinnosti.. Laitoin kuvan (minulla ei sitä näkyvissä, sillä olen julkisessa ammatissa). Eipä ole vastannut mitään kuvan jälkeen. Nyt tiedän miltä miehistä tuntuu..En tasan tee enää alotteita. Tämä mies oli itseäni muutaman vuoden vanhempi ja aiemmin olen samaisesta kuvasta saanut vain positiivista palautetta ja paljon nuoremmiltakin miehiltä. Joten en nyt mikään ihan kauhea ehkä ole. No olkoot, saimpahan purettu tähän nyt loukattua egoani..
ole onnellinen että et joutunu tuollaisen paskiaisen kynsiin!Ja uskalla vaan jatkossakin ottaa meihin miehiin yhteyttä,kyllä meitä herrasmiehiäkin on täällä.Tsemppiä vaan:)
Tule puhumaan egostasi uudeleen:)
Siis ihan pystyn visioimaan jo näin yhden kokeilukerran perusteella et 20 tylyä torjuntaa tuntuu about 20 kertaa p-malta. Tai ehkä se ei enää jossain vaiheessa tunnu miltään.. Naisena nyt sentään on se, että saan kuitenkin päivittäin jotain viritystä postiin..
Olen lähettänyt aika monelle viestiä kun profiili on kiinnostanut. Miehet ovat vierailleet sivuillani useasti mutta eipä ole viestiini mitään vastanneet. Joten olen lopettanut viestin lähettämisen ja taidan poistaa koko profiilini. Ei netistä mitään löydä.
sattunut mies joka kuvittelee olevansa prinssi uljas, ulkonäöltään. Mies joka luulee olevansa luomakunnan lahja naisille.
Sen tietää jos ihan ekaksi kysellään kuvaa että ei muu kiinnosta kuin toisen ulkonäkö.
Sun kasis taitaa olla aika yläkanttiin... 5-6 lähempänä totuutta..?
Tähtäät muiden naisten kanssa hieman liian korkealle, luultavasti et aivan hiemankaan...
Kyllähän baarissakin näkee ihmisen ja sen perusteella mennään tutustumaan, jos mennään (naiset
harvemmin, ikävä kyllä!). Eikä se lähde siitä, että "katsonpa kuka on kaunein" ja sitä rataa. Muutkin seikat kuin pelkkä kauneus tai vähemmän kauneus ratkaisevat. Tyyli, tapa olla, hymy jne.
Miksi netissä pitäisi arvailla toisen ulkoista olemusta??!!
Katson oikeutetuksi pyytää kuvaa, koska itselläni sellaisia on ilmossani. Ei sitä tietysti ekalla kirjoittamisella tarvitse pyytää, mutta jos alkaa kiinnostamaan..silloin se kuva on piste iin päälle..tai sit ei.
Juu. Mikähän siinä on niin vaikeaa naisten itse selailla niitä profiileja ja sitten ottaa yhteyttä kiinnostaviin. Jos mies on vähänkään enempää panostanut profiiliinsa, niin kyllä sellainen yleensä myös vastaa takaisin, vaikka täällä naiset muuta väittäisivätkin. Harvalle tällaisellekkaan miehelle niitä viestejä taitaa kuitenkaan ruuhkaksi asti tulla.
Minä olen aktiivinen sekä livenä että täällä. Mitä saan, En mitään.
Ravintolassa kun kysyn miestä tanssimaan, niin katsovat päästä varpaisiin ja sitten on väärät kengät jalassa tai juuri kotiin lähdössä.
Treffipalstalla eivät vastaa viestiin tai jos vastaavat niin parilla sanalla ja sitten se tyrehtyy. Mä olisin valmis mesettämään, chattäämään ihan mitä tahansa, jotta tutustuttaisiin.
Olen käynyt viime kesänä monet sokkokahvit.
Olen siis aktiivinen, mutta tyhjän saa pyytämättäkin. Kirjoittakaa vaan, että olen niin pirun ruma. Mulla ainakin on kuva profiilissani. Ei siis tarvitse ottaa sikaa säkissä.
törmännyt tolloihin. Kaikki miehet, kuten eivät naisetkaan, valitettavasti osaa käytöstapoja. Itse olen ainakin aina rehellisesti ja asiallisesti kertonut naiselle, jos en halua jatkaa juttua. Rohkeasti vain jatkat aloitteiden tekemistä. Ei sillä mitään ainakaan häviä.
Ei ole kokovartalokuva..?
Sun pitäis ottaa kokovartalopuudutus, vois aivos toimia vähän paremmin.
Kalikka kalahti narttua otsaan, sen verran älähti. Huomenna on kokovartalopuudutus, kävin nimittäin salilla vetäisemässä kokovartalotreenin ja katselemassa sivusilmällä treenattuja naisvartaloita. Suosittelen, löytyisi sinullekin seuraa...
kohtalotovereita, itse en enää baareiia viihdy (32v)mutta pakkohan sinne lähteä seuraa etsimään. sikakaan ei siellä ole selvinpäin joten turha ihmetellä kun ei selväpäistä seuraa naisille löydy.
Itselläni on ihan samanlaisia kokemuksia. Olen 50 nainen ja esiinnyn profiilissa useammalla kuvalla. Ulkonäössäni ei ole mitään vikaa, pikemminkin päinvastoin. Profiilini on huolella täytetty ja täyttä asiaa.
Alussa lähetin sopivan profiilin omaaville miehille aloitusviestejä mutta ei ne mitään vastanneet. Ei sellaisetkaan jotka ovat profiilillani vierailleet säännöllisesti useamman kuukauden aikana.
Itsellä on se periaate että vastaan kaikille, ei kiinnostavillekin ihan kohtelias vastausviesti. Jotkut tavat ne pitää täällä netissäkin olla.
Minä olen 40 ikäinen nainen, normaalipainoinen ja koulutettu. Profiilini on kuvaton ja en todellakaan saa vastauksia satamäärin, tosin ehkä juuri sellaisilta, jotka oikeati kiinnostavat.
Minä olen oikeasti tehnyt varmaan 20 aloitetta ja se ei minua haittaa millään tavalla. Miesten suhtautuminen on vaihtelevaa
1) jotkut eivät vastaa,
2) jotkut pyytävät heti kuvaa ja katoavat sitten kun en olekaan hoikka 30 missi kun profiilini ei niin edes väitä
3) jotkut ovat iloisia ja seuraa kirjeenvaihtoa, yhden kanssa jopa parin kuukauden suhdekin
loput sitten keikkuvat näiden välimaastossa. Itse olen vastannut kaikille jotain. Joskus kohteliaasti joskus vähemmän( nuorille vonkamiehille) jos kirjoittelu loppuu kesken jomman kumman puolelta niin yleensä taitaa olla syynä olla ollut se että toien on kokeillut tapailla jotakuta toista tai sitten jos olen itse kadonnut koska mies on osoittanut selviä merkkejä mielenterveys- alkoholi tai muu vastaava ongelma.
Kyllähän se syö niin miehen kuin naisenkin itsetuntoa kun tulee pakkeja vaikka laitta viestin sellaiselle jonka ihannetyypin laatikkoon mahtuu ja tietää itse kuitenkin olevansa ihan samalla tasolla.. ei mun itsetuntoa ainakan söis jos olisin 50 ja vonkaisin 30-vuotiasta ja en sais vastausta, se on ihan luonnollista tai muut isot erot. Ei 2 askia päivässä polttavan kannata vongata toista, joka ei ole ikinä polttanut ja joka haluaa savuttoman kumppanin.
Kuitenkin löytyy se kumppani jostain kun etsii, harvoin se kotoa tulee etsimään jos itse ei taa mitään.