Miten menettelen?

Miten pitäisi menetellä kun on ihastunut miespuoliseen kaveriinsa? Nähdään silloin tällöin tämän miehen kanssa, yleensä baarissa ja silloin on aina todella hauskaa. Mies on todella kohtelias, mutta niin hän on kaikille. En uskalla tehdä minkäänlaista aloitetta, koska hän on erittäin tarkka naistensa suhteen, hän ei ole edes koskaan seurustellut. Eikä mielestäni harrasta mitään yhden illan juttujakaan.Hänellä on todella laaja ystäväpiiri, johon kuuluu myös paljon naisia. Epäilen hyvin vahvasti että jos kerron hänelle tunteistani, niin sen jälkeen ei kukoista enää ystävyyskään. Hän on aika sulkeutunut asioistaan, enkä oikeen saa aina selvää mitä hänen päässäsnsä liikkuu.Humalassa hän kyllä kertoilee elämästään, mutta ei niinkään mitään todella henk.koht asioita, juttelee lähinnä työstään, kavereistaan jne. Hän on ehdottomasti rehellisin, kohteliain ja mukavin mies jonka olen koskaan tavannut. Elikkä kysymys kuuluu miten minun pitäisi toimia? Kerronko tunteistani? Meneeköhän ystävyys pilalle?
71365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Koen olevani aika pätevä vastaamaan tähän, koska olen itse aika pitkälti samanlainen kuin kuvailemasi mies. Muutamia yhdenyön juttuja on ollut, mutta mitään seurustelua ei, koska olen todella tarkka naisten suhteen ja passiivinen laittamaan itse mitään juttua eteenpäin.

Itseäni ei haittaisi, vaikka joku naispuolisista kavereistani minua lähestyisikin. Muutamia lähestymisiä onkin ollut, joille olen ystävällisesti antanut pakit ja kaikkien kanssa olen vielä väleissä. Ikävä kyllä ne mukavimmat eivät aloitetta monesti tee ja itse olen hieman ujo näin aroissa asioissa enkä saa itse oikein näytettyä tunteitani. Suhtaudun naisiin joista olen kiinnostunut ehkä hieman lämpimämmin kuin muihin naisiin ja heidän kanssa on erityisen hauskaa.

Suosittelisin, että yrität pikkuhiljaa lähentyä tämän miehen kanssa. Kysy vaikka häntä mukaan johonkin. Elokuviin tai ihan mihin vain, joka tuntuu luontevalta mielestäsi. Itse ainakin tykkäisin jos lähennyttäisiin pikkuhiljaa. Tällöin myös helpommin huomaat mitä mieltä hän todella sinusta on.

Sitten kun tilanne on kypsä niin mielestäni on hyvä olla suora jos tämä mieskin on rehellinen. Älä kuitenkaan jahkaile liikaa, mutta älä ole myöskään liian hyökkäävä. Minä ainakin juosken karkuun hieman liian hyökkääviä tapauksia ja jahkailu usein pistää miettimään oliko nainen sittekään kiinnostunut minusta.

Itseasiassa minulla on nyt yksi naispuolinen kaveri, jonka toivoisin pohtivan samaa kuin sinä. Jos olisit hän niin toivoisin sinun lähestyvän minua niin kuin sanoin. =)

Onnea yritykseen.

Äänestä
  • Kysymys edellisell miehelle: mikä on mielestäsi hyökkäämistä ja mikä liikaa jahkailua?

    Kyselee eräs neiti...

    Äänestä

  • haluisin tietää, et mies, joka ei paljon itsestään puhu tai tunteistaan tai asioistaan, niin onko sitten kuitenkin seurustellessa myös samanlainen vai tuoko läheisempi suhde sen puheliaamman puolen esiin? En silti usko kenenkään totaaliseen muuttumiseenkaan tai sitten rakkaus voi tehdä ihmeitä. :)

    Anteeksi, mutta hiukan vaikutat - sanotaanko nyt kauniisti - haasteelliselta ja vaikealta. Eli eikö yleensä ihmiset tietysti katso eteensä millaisen kumppanin etsivät, mutta mitä tarkoittaa "todella tarkka", virheetöntä ja täydellistä nimittäin ei ole. Todella tarkka, voiko se olla myös pelokas mies, että kun naisesta löytyy yksikin inhimillinen piirre, niin "todella tarkka" onkin tarkka ja jättää jutun siihen. Todella tarkat esimerkiksi eivät anna virheitä anteeksi, he ovat "tarkkoja ja yksinäisiä". :Z
    Tuo todella tarkka on melkoinen karkotin, ikäänkuin tunteet ei voisi syttyä tunteina, vaan noin kylmästi valikoitaisi joku joka "vastaa tarkkoja kriteerejä". Käsitinkö oikein?

    Tuokin on naisesta melko pelottavaa, että ei saa jahkata, muttei hätistellä. Voisiko enää enemmän olla epäselvempää, koska jokaisella on noista omat käsityksensä varmasti ja samat ne ei takuulla ole.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Kysymys edellisell miehelle: mikä on mielestäsi hyökkäämistä ja mikä liikaa jahkailua?

    Kyselee eräs neiti...

    Hyökkäämistä on mielestäni sellainen, että ihan fyysisellä tasolla edetään todella nopeasti. Jos nainen ensin on tuskin koskettanut minua ja sitten yhtäkkiä yrittää suudella minua niin tuo on mielestäni joskus aika hämmentävän nopea eteneminen. Sitä ei osaa odottaa. Tällöin voi tulla sekaannuksissa sanottua, että ei kiitos vaikka todellisuudessa muuta ajattelisinkin.

    Henkisellä tasolla pitäisi saada ensin vihiä siitä, että hän on kiinnostunut minusta, jotta osaisin jo odottaakkin hieman niitä sanoja, että hän on kiinnostunut minusta. Vaikka tämä saattaa ehkä kuulostaa hankalalta niin se johtuu vain siitä, että tätä rajaa on hyvin vaikea määritellä. Todellisuudessa harva nainen on edennyt liian nopeasti.

    Jahkailua taas olen kokenut liikaakin omalta kuin naistenkin osalta. Tämä harmittaa jälkikäteen aina kaikista eniten. Mielestäni suhdetta jahkaillaan silloin kun molemmat tiedostavat sen, että nyt pitäisi edetä seuraavalle asteelle, mutta kumpikaan ei uskalla sitä tehdä. Jos tällöin ei aloitetta tehdä niin keskustelu menee jotenkin vaivaantuneeksi ja koko homma kuihtuu käsiin pikku hiljaa. Tällaisen jälkeen on ainakin minun mielestäni vaikeampi jatkaa kaverina kuin rehellisten pakkien jälkeen. Tilanne jää jotenkin epäselväksi ja tämän jälkeen molemmat ovat vaivaantuneita toistensa seurassa.

    Äänestä

  • vielä tähänkin kirjoitti:

    haluisin tietää, et mies, joka ei paljon itsestään puhu tai tunteistaan tai asioistaan, niin onko sitten kuitenkin seurustellessa myös samanlainen vai tuoko läheisempi suhde sen puheliaamman puolen esiin? En silti usko kenenkään totaaliseen muuttumiseenkaan tai sitten rakkaus voi tehdä ihmeitä. :)

    Anteeksi, mutta hiukan vaikutat - sanotaanko nyt kauniisti - haasteelliselta ja vaikealta. Eli eikö yleensä ihmiset tietysti katso eteensä millaisen kumppanin etsivät, mutta mitä tarkoittaa "todella tarkka", virheetöntä ja täydellistä nimittäin ei ole. Todella tarkka, voiko se olla myös pelokas mies, että kun naisesta löytyy yksikin inhimillinen piirre, niin "todella tarkka" onkin tarkka ja jättää jutun siihen. Todella tarkat esimerkiksi eivät anna virheitä anteeksi, he ovat "tarkkoja ja yksinäisiä". :Z
    Tuo todella tarkka on melkoinen karkotin, ikäänkuin tunteet ei voisi syttyä tunteina, vaan noin kylmästi valikoitaisi joku joka "vastaa tarkkoja kriteerejä". Käsitinkö oikein?

    Tuokin on naisesta melko pelottavaa, että ei saa jahkata, muttei hätistellä. Voisiko enää enemmän olla epäselvempää, koska jokaisella on noista omat käsityksensä varmasti ja samat ne ei takuulla ole.

    "haluisin tietää, et mies, joka ei paljon itsestään puhu tai tunteistaan tai asioistaan, niin onko sitten kuitenkin seurustellessa myös samanlainen vai tuoko läheisempi suhde sen puheliaamman puolen esiin? En silti usko kenenkään totaaliseen muuttumiseenkaan tai sitten rakkaus voi tehdä ihmeitä. :)"

    Uskon, että tässä ihmiset poikkeavat toisistaan. Jotkut varmasti jatkavat samaan malliin, toiset kertovat tunteistaan sopivasti ja sitten on sellaiset niinkuin minä. Sitten kun avaudun jollekkin niin saatan avautua hieman liikaakin. Nainen saattaa joskus tuntea tämän jopa ahdistavaksi.

    Ei minulla kyllä mitään luurankoja ole kaapissa enkä nyt ihan kaikkea kerro, mutta olen aika rehellinen silloin kun olen naisesta kiinnostunut ja tulemme lähemmiksi. Olen yrittänyt säilyttää hieman salaperäisyyttäni, mutta ei se aina ole niin helppoa. Joskus sitä nimittäin haluaisi vain olla yksinkertaisesti sitä mitä on. Ikävä kyllä olen huomannut, että tämä on joillekkin naisille turn-off.

    "Anteeksi, mutta hiukan vaikutat - sanotaanko nyt kauniisti - haasteelliselta ja vaikealta. Eli eikö yleensä ihmiset tietysti katso eteensä millaisen kumppanin etsivät, mutta mitä tarkoittaa "todella tarkka", virheetöntä ja täydellistä nimittäin ei ole."

    Totta olen todella hankala tapaus. Siitä syystä en ole vielä seurustellut lainkaan. Onneksi olen kuitenkin pikkuhiljaa alkanut sietämään virheitäkin. Toki olen aina tiennyt, että täydellistä ei ole, mutta aika tarkka olen vieläkin. Varsinkin sen kanssa miten nainen minuun suhtautuu ja millaista meillä on yhdessä. Jos olen naisesta kiinnostunut niin ei hän kovin helpolla tee mitään sellaista, että se saisi kiinnostukseni täysin lopahtamaan. Kuitenkin pikkuhiljaa tuo ensivaikutelma saattaa rapistua ja kiinnostus vähentyä. Tällöin sitä alkaa joskus harkitsemaan liikaakin kannattaako tähän suhteeseen ryhtyä. Itse kun heittäydyn suhteeseen niin heittäydyn silloin myös aika sitovasti. En halua olla rehellinen väärälle ihmiselle.

    "Todella tarkka, voiko se olla myös pelokas mies, että kun naisesta löytyy yksikin inhimillinen piirre, niin "todella tarkka" onkin tarkka ja jättää jutun siihen. Todella tarkat esimerkiksi eivät anna virheitä anteeksi, he ovat "tarkkoja ja yksinäisiä"."

    En minä nyt sentään niin tarkka ole. Kyllä naisessa saa jotain negatiivistäkin olla kunhan se ei ole luottamus tai ymmärrys asioissa. Toisinaan joku pieni virhe saattaa näennäisesti ajaa minut karkuun kun todellinen syy on se, että en uskalla vain lähentyä kyseisen naisen kanssa. Jonkun sortin sitoutumiskammoa ehkä, mutta olen päässyt tästä kuitenkin aika hyvin eroon. Osaan lähentyä useampia ihmisiä nykyään.

    "Tuo todella tarkka on melkoinen karkotin, ikäänkuin tunteet ei voisi syttyä tunteina, vaan noin kylmästi valikoitaisi joku joka "vastaa tarkkoja kriteerejä"."

    Uskon kyllä, että monilla ne tunteet ovat kyllä ihan tunteita. Tosin voihan olla jotain todella sulkeutuneita ihmisiä, jotka harkitsevat kaiken etukäteen. Mutta tällaisella miehellä ei kyllä varmasti olisi niin laajaa kaveripiiriä kuin kuvaamallasi miehellä.

    "Tuokin on naisesta melko pelottavaa, että ei saa jahkata, muttei hätistellä. Voisiko enää enemmän olla epäselvempää, koska jokaisella on noista omat käsityksensä varmasti ja samat ne ei takuulla ole."

    Hankalia ja epäselviä nämä jutut aina ovatkin. Joskus pitää vain unohtaa mutkat matkassa ja yrittää. Tunteiden syttymistä ja kuolemista kun ei kukaan kuitenkaan hallitse tai niiden syitä kunnolla tiedosta.

    Toivottavasti et ala liikaa pohtimaan sitä mitä minä sanoin. Nämä asiat ovat varmasti monimutkaisia, mutta parhaiten niistä selviytyy kun ei liikaa asioita pohdi, vaan tekee siten mikä tuntuu hyvältä ja luontevalta.

    Edelleenkin. Onneka yritykseen =)

    Äänestä

Itsekin olen tarkka - tunteistani. En ala millekään, jos en ole tosissani kiinnostunut naisesta. Ja sekään ei auta, vaikka itse olisi kuinka palavissaan, jos toiselta ei saa vastakaikua. Silloin hakkaa vain päätään seinään ja aiheuttaa murhetta itselle ja toiselle osapuolelle. Kokemusta on :|

Jos nainen ei osoita jossain vaiheessa ilmiselviä merkkejä kiinnostuksesta, yritän unohtaa koko jutun. Sama pätee kai toisinkinpäin. Suosittelen rauhallista etenemistä ja tarkkailemista. Mitään tarkempia neuvoja en osaa antaa. Olen nimittäin joutunut karvaasti kokemaan ymmärtämättömyyteni näissä asioissa. Vajavaisia neuvoja yritän tässä silti jaella...

Jos mies on kerran sulkeutunut tai jotenkin passiivinen, kuvio on mielestäni selkeä: Sinun täytyy tehdä aloite! Jossain vaiheessa, ei liian nopeasti. Laitat siinä iseäsi likoon, otat riskin, hyppäät tuntemattomaan kuilun reunalta...mutta voisi kai nainenkin :D ottaa joskus riskin. Et voi tietää etukäteen hänen tunteitaan, jos et kysy, et voi tietää sitäkään miten ystävyydellenne käy.

Äänestä
  • Iso kiitos vinkeistä! pitänee siis edetä hitaasti mutta varmasti :)
    Ja sinä "nimimerkki", olet ihan samanlainen kuin tämä mies keneen olen ihastunut! jopa kirjoitustyyliltäs! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jiiii- kirjoitti:

Miten pitäisi menetellä kun on ihastunut miespuoliseen kaveriinsa? Nähdään silloin tällöin tämän miehen kanssa, yleensä baarissa ja silloin on aina todella hauskaa. Mies on todella kohtelias, mutta niin hän on kaikille. En uskalla tehdä minkäänlaista aloitetta, koska hän on erittäin tarkka naistensa suhteen, hän ei ole edes koskaan seurustellut. Eikä mielestäni harrasta mitään yhden illan juttujakaan.Hänellä on todella laaja ystäväpiiri, johon kuuluu myös paljon naisia. Epäilen hyvin vahvasti että jos kerron hänelle tunteistani, niin sen jälkeen ei kukoista enää ystävyyskään. Hän on aika sulkeutunut asioistaan, enkä oikeen saa aina selvää mitä hänen päässäsnsä liikkuu.Humalassa hän kyllä kertoilee elämästään, mutta ei niinkään mitään todella henk.koht asioita, juttelee lähinnä työstään, kavereistaan jne. Hän on ehdottomasti rehellisin, kohteliain ja mukavin mies jonka olen koskaan tavannut. Elikkä kysymys kuuluu miten minun pitäisi toimia? Kerronko tunteistani? Meneeköhän ystävyys pilalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu