Itse olen tällä hetkellä aikalailla pari kymppinen nainen ja ajattelin kysellä olisiko täällä saman laisia tarinoita ja miten niistä on selviydytty?
Pienestä pitäen meidän perheessä on ollut niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa, aluksi sain aina selkääni riidan yhteydessä vaikka olin vasta muutaman vuoden ikäinen mutta vuosien saatossa hänestä on tuli vain halveksiva ja minua nimittelevä olento joka heitteli minua ympäri huoneita kun edes jokin pienikin asia oli vinossa.
Myöhemmin myös äitini alkoi käyttäytyä samoin mutta se jäi oikeastaan vain henkiselle puolelle, tuntuu niin kuin äitini ei olisi uskaltanut sanoa isälleni vastaan, että hän olisi vain sellainen jota pitäisi mielistellä ja uskoa joka asiassa itseluottamukseni on ollut näiden tapahtumien jälkeen koko ajan aika nollassa.
Tällä hetkellä opiskelen ja elän sellaisen uhan alla että voin millä hetkellä tahansa joutua muuttamaan tuohon elämään takaisin.
Usein myös huomaan että jokaisessa asiassa (Riidoissa ym.) Alan heti niin kuin "tavasta" lyömään, eli pelkään että kun joskus omien lapsien aika koittaa niin alan noudattaa tätä vanhaa tapaa omien lapsien kanssa, onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia tästä ja siitä miten saa itseluottamuksensa takaisin?
Pienestä pitäen meidän perheessä on ollut niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa, aluksi sain aina selkääni riidan yhteydessä vaikka olin vasta muutaman vuoden ikäinen mutta vuosien saatossa hänestä on tuli vain halveksiva ja minua nimittelevä olento joka heitteli minua ympäri huoneita kun edes jokin pienikin asia oli vinossa.
Myöhemmin myös äitini alkoi käyttäytyä samoin mutta se jäi oikeastaan vain henkiselle puolelle, tuntuu niin kuin äitini ei olisi uskaltanut sanoa isälleni vastaan, että hän olisi vain sellainen jota pitäisi mielistellä ja uskoa joka asiassa itseluottamukseni on ollut näiden tapahtumien jälkeen koko ajan aika nollassa.
Tällä hetkellä opiskelen ja elän sellaisen uhan alla että voin millä hetkellä tahansa joutua muuttamaan tuohon elämään takaisin.
Usein myös huomaan että jokaisessa asiassa (Riidoissa ym.) Alan heti niin kuin "tavasta" lyömään, eli pelkään että kun joskus omien lapsien aika koittaa niin alan noudattaa tätä vanhaa tapaa omien lapsien kanssa, onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia tästä ja siitä miten saa itseluottamuksensa takaisin?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lapsena minusta tuntui että elämä on ihanaa ja jos isi tukisti se oli normaali asia. Olin tehnyt väärin ja ansaitsin sen.
Yhtenä aamuna pienenä ihmettelin kun kissa oli karannut eikä tullut takaisin, myöhemmin sain kuulla että rakas isäni oli heittänyt sen puuhun. Opin myös pienenä että koiria lyödään.
Nämä asiat kuuluivat elmääni mienenä, mutta kun kasvoin murros iän yli heräsin.
Vanhempani olivat eroneet, koska isä oli hakannut äidin. Äiti kertoi minulle, että olin itse ollut itsetuhoinen lapsena. Suutuspäissäni oli hakannut itseäni.
Noita asiota ei voi ottaa menneisyydesta pois mutta voin muuttaa itseäni. Tiedostan eri asioita ja yritän vähentää niitä. Edelleenkin kun suutun hakkaan ja satutan itseäni. Hankkiudun huomaamatta sellasiin seurustelu suhteisiin, missä mies on saman tyyppinen isäni kanssa. Mutta kun nämä asiat huomio voi kasvaa ulos niistä..
TEE SINÄ SAMOIN.
Älä satuta itseäsi, olet ainutlaatuinen ihminen ja hyvä juuri sellaisena kuin olet.
Minun isä kuoli kun olin pieni. Asiaa oppi arvostamaan eri tavalla...
Isäpuoli oli kuvioissa jo ennen, erittäin uhkaava ja sekä henkisestä, että fyysisesti väkivaltainen. Äiti katsoi vierestä...
Kerran mökillä pamautin oven kiinni liian lujaa ja isäpuoli lähti raivoissaan perääni. Olin nopea juoksemaan joten juoksin puu wc:n turvaan ja laitoin oven lukkoon. Istuin sielä aika monta tuntia.
Joskus pinosin kotona huoneessani kaikki huonekalut oven eteen ettei raivohullu päässyt sisään. Ja itkin... ihan hiljaa niin ettei kukaan kuullut.
Nämä olivat vaan esimerkkejä. Monesti oli vain helpointa kääntää toinen poski.
Miten ikävöinkään oikeata lämmintä isääni. Mutta olen myös ymmärtänyt, että olin varmasti todella vaikea silloin. Nyt sitä on jo jollain tavalla sovittu asioita - vaan ne on niin kuin on.
Nykyään myös joka kerta kun käyn vanhempieni luona kylässä (Asun nykyään toisella paikkakunnalla) he alkavat uhkailla minua esim. Jos et tee tuota ja tuota niin emme vie sinua takaisin.
Raskasta sinänsä kun ei ole mitään varmaa paikkaa missä asua, pitäisi varmaan lopettaa koulu ja yrittää päästä johonkin töihin mutta sitten ei olisi tulevaisuudessakaan kovin kummoisia tuloja vain tämän ongelman takia.
Nykyään kotona asuvat veljenikin alkavat muistuttaa uhkaavasti isääni ns. Ihannoivat tätä mies kuvaa.
Kiitos että kirjoitatte. Mieheni oli juuri tällainen alle kouluikäisiä lapsiamme kohtaan ja minua myös. Nyt olemme eronneet. Onko teillä ajatuksia miten voisin auttaa lapsiani eteenpäin? Isänsä kanssa ovat joka toinen viikonloppu ja isän käytöstavat tuskin muuttuvat koskaan.
Älä mustamaalaa isää on ensimmäinen ohje.
Älä kerro lapsillesi mitään muuta kuin hyvää heidän isästään ennen kun he ovat tarpeeksi vanhoja ymmärtämään.
Opeta heille oikeat tavat elämään, sano ei heti ensimmäisestä tönäsystäkin.
Opeta heille että satuttaminen on pahasta.
Vanhempana he ymmärtävät kumpi vanhemmista osasi paremmin kasvattaa ja kumpi RAKASTI enemmän..