Miten meni?

MTV3:n vaaliasiantuntija Kimmo Grönlundin mukaan Suomi Areenan eilisessä puheenjohtajatentissä oli nähtävissä SDP:n Jutta Urpilaisen vähättelyä. Kyseessä oli Urpilaisen ensimmäinen esiintyminen puolueensa puheenjohtajana.

- Keskustan Matti Vanhanen ja kokoomuksen Jyrki Katainen suhtautuivat hieman vähättelevästi Urpilaiseen, kun hän istui vielä siinä heidän välissään, Åbo Akademiin tutkimusjohtaja Grönlund analysoi MTV:n Huomenta Suomi lähetyksessä.

Grönlundin mukaan Urpilainen pärjäsi tentissä hyvin. Hän pyrki selvästi myös haastamaan kuten oppositiojohtajan kuuluukin ja oli paikoin erittäin kriittinenkin, Grönlund summasi.

- Mutta hieman sellaista isällistä suhtautumista huomasin Vanhasen ja Kataisen puolelta ja se ei ole tietenkään politiikassa hyvä, koska kyllähän myös nuoret naiset pitää ottaa vakavasti siinä missä miehetkin.

Grönlundin mukaan puolueiden puheenjohtajien roolit noudattelivat tuttuja kaavoja.

- Timo Soini on kyllä aina poliittisen puhetaidon mestari, toisaalta hän ei kovin paljon ottanut itselleen tilaa. Hyvin onnistuivat myös tasaisen varmalla työllään Vanhanen ja Katainen, sen sijaan vihreiden Tarja Cronberg ei mielestäni pystynyt puhumaan kansaan menevällä tavalla, vaikka sanoma olikin hyvä.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/07/674486
7264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

pääministerillä on käytöstavat hakusessa.

Äänestä

"Yleisö nauroi makeasti Urpilaiselle, kun hän sekoili sanoissaan kertoessaan viikontakaisista keskusteluistaan Turun torilla.

- Pienituloisten naisten huoli oli se, että alkoholin hintaa on nostettu (yleisön raikuvaa naurua), ööö, ruuan hintaa on nostettu (vieläkin raikuvampaa naurua), alkoholin hintaa on nostettu, (naurua) ja bensan hintaa on nostettu. Hänellä ei enää yksinkertaisesti riitä rahaa ruokaan (naurua)."
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1557841

"Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ihmetteli, miksi SDP ryhtyi vaatimaan juuri päivähoitomaksujen poistamista eikä esimerkiksi terveydenhoitomaksujen. Urpilainen perusteli asiaa niin, että Suomen tulevaisuus on lapsissa ja nuorissa. Katainen kyseli, miten lapsen tulevaisuus on siitä kiinni, onko päivähoidosta peritty maksua vai ei."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200807167957217_uu.shtml

Jutta Urpilainen:
"SDP:n vaatimus lasten päivähoitomaksujen poistamisesta oli työtapaturma."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200807167957773_uu.shtml

Äänestä

levinny entisestään ja Vanhasen kaulasuoni pullisteli. Muuten sitä samaa vanhaa P...aa

Äänestä

sattumalta näin ko. ohjelman päällepuhumiskilpailua, jotta voin edelleen todeta, ettei tuolla tasolla jaksa kuunnella ainaista päällepuhumista, jossa ei tiedä mitä kysytään, mitä vastataan ja mihin vastataan.

Mun mielestä ne sais edelleen käydä lisää kursseja keskustelutaidosta, jotta osaisivat luovia tilanteen mukaan. Mua miellyttäisi kuulla joskus jonkun poliitikon sanovan "Kertoisin asiani ihan varmasti, jos saan puhua asiani lyhyesti ja ilman päällepuhumista" Jos näin ei toimisi, niin erityisen suuren arvostuksen saisi se hiljaa oleva poliitikko, joka ei lähde kilpahuudantaan toimittajan kanssa.

Äänestä
  • hiljaa olevia poliitikkoja on kansanedustajanakin niin paljon, ettei kukaan edes muista niiden nimiä, ellei se sitten joillain liity johonkin aikaisempaan uraan urheilijana tai viihdetaiteilijana.

    Äänestä

  • ewfcq kirjoitti:

    hiljaa olevia poliitikkoja on kansanedustajanakin niin paljon, ettei kukaan edes muista niiden nimiä, ellei se sitten joillain liity johonkin aikaisempaan uraan urheilijana tai viihdetaiteilijana.

    hiljaa olemisen mielestäni aika selvästi, joten se ei koske joka paikkaa :)

    Äänestä

  • ewfcq kirjoitti:

    hiljaa olevia poliitikkoja on kansanedustajanakin niin paljon, ettei kukaan edes muista niiden nimiä, ellei se sitten joillain liity johonkin aikaisempaan uraan urheilijana tai viihdetaiteilijana.

    arvostat poliitikkona enemmän, röyhkeästi päällepuhuvaa molottajaa, joka ei kerkeä edes kuunnella muita, vai harkiten kuuntelevaa ja toisia kunnioittavasti odottaen suun vuoroa?

    Yleensä sillä eniten molottajalla on vähiten asiaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiinnostaa... kirjoitti:

MTV3:n vaaliasiantuntija Kimmo Grönlundin mukaan Suomi Areenan eilisessä puheenjohtajatentissä oli nähtävissä SDP:n Jutta Urpilaisen vähättelyä. Kyseessä oli Urpilaisen ensimmäinen esiintyminen puolueensa puheenjohtajana.

- Keskustan Matti Vanhanen ja kokoomuksen Jyrki Katainen suhtautuivat hieman vähättelevästi Urpilaiseen, kun hän istui vielä siinä heidän välissään, Åbo Akademiin tutkimusjohtaja Grönlund analysoi MTV:n Huomenta Suomi lähetyksessä.

Grönlundin mukaan Urpilainen pärjäsi tentissä hyvin. Hän pyrki selvästi myös haastamaan kuten oppositiojohtajan kuuluukin ja oli paikoin erittäin kriittinenkin, Grönlund summasi.

- Mutta hieman sellaista isällistä suhtautumista huomasin Vanhasen ja Kataisen puolelta ja se ei ole tietenkään politiikassa hyvä, koska kyllähän myös nuoret naiset pitää ottaa vakavasti siinä missä miehetkin.

Grönlundin mukaan puolueiden puheenjohtajien roolit noudattelivat tuttuja kaavoja.

- Timo Soini on kyllä aina poliittisen puhetaidon mestari, toisaalta hän ei kovin paljon ottanut itselleen tilaa. Hyvin onnistuivat myös tasaisen varmalla työllään Vanhanen ja Katainen, sen sijaan vihreiden Tarja Cronberg ei mielestäni pystynyt puhumaan kansaan menevällä tavalla, vaikka sanoma olikin hyvä.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/07/674486

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu