Meillä on tällainen tilanne:
Suhteessa menee hyvin ja tehdään paljon kaikenlaista yhdessä ja nautitaan yhdessäolosta, seksielämä toimii tosi hyvin. Mies on jopa puhunut joskus että haluaisi mennä kanssani kihloihin tai jopa naimisiin, tosin tuollaisia hän on puhunut yleensä vain silloin kun on ottanut vähän olutta.
Vuosi sitten meillä oli aika vakavanoloinen keskustelu, kun on vähän erilaisia mielipiteitä lisääntymisestä. Minä en halua lapsia, koska pelkään raskautta ja synnyttämistä yli kaiken enkä halua joutua kärsimään kipua enkä kropan mahdollista muuttumista "plösöksi." Pelkään myöskin etten jaksaisi olla äitinä, minulla ei ole edes ikinä ollut vauvakuumetta ja ihan pienet lapset ovat minusta tuntuneet aina jopa rasittavilta. Olen siis melko varma etten tule koskaan haluamaan lapsia, ainakaan omia tuon kaiken raskauteen ja synnytykseen liittyvän vastenmielisyyden takia.
Miehenikään ei nuorempana halunnut lapsia mutta kun on ikää tullut lisää, mielipide on muuttunut hänellä siihen että "kyllä ehkä joskus olisi kiva." Ja tuossa vakavassa keskustelussamme hän sanoi että minun pitäisi ottaa sitten se huomioon että jos hänelle joskus tulee sellainen olo että hän haluaa niitä lapsia oikeastikin niin silloin meille tulee ero jos en minä halua.
Tuosta suutuin aika tavalla silloin.
Mielestäni tuollainen ei ole rakastavan ihmisen puhetta. Rakastava ihminen hyväksyy toisen sellaisena kuin toinen on, vaikka se toinen ei sitten kykenisi tekemään ihan kaikkea sitä mitä hän sen haluaisi tekevän!
Jos vaatii tai kiristää tai pakottaa toista tekemään lapsen tai jättää toisen sen takia ettei se suostu noudattamaan tällaista mielihalua, se kuulostaa mielestäni enemmän narsistin käytökseltä! Että ollaan yhdessä niin kauan kun tuen ja täytän hänen tarpeitaan ja sitten kun en pystykään toteuttamaan ihan jokaista mielihalua niin jätetään?!
Mielestäni rakastavien ihmisten parisuhteessa pitäisi hyväksyä että jos tulee lapsia niin tulee mutta jos ei tule niin ei tule ja se on yhtä hyvä. Ja mielestäni se on juuri niin päin että rakastava ihminen ei pakota eikä vaadi vaan hyväksyy vaikka toinen ei kykene ihan kaikkea tekemään mitä hän haluaisi. Tuntuu erittäin väärältä että mies jättäisi naisen siksi ettei nainen tee hänelle jälkeläistä, sama mies varmasti jättäisi naisen vaikka tämä epätoivoisesti yrittäisi saada lapsen mutta olisikin siihen biologisesti kykenemätön tai jos lääkäri toteaisi ettei nainen edes saisi tulla raskaaksi että raskaus vaarantaisikin hengen ja varmasti jättäisi siinäkin tapauksessa jos nainen onnistuisi tulemaan raskaaksi, raskaus ja synnytys olisivat vaikeita ja menisivätkin viimeisenpäälle pieleen niin että vauvakin kuolisi synnytyksessä ja nainen saisi siitä niin suuret traumat ettei ikinä suostuisi yrittämään raskautta.
Tuollaisessa ajattelussa minä olen vain pelkkä tuotantoväline, miehen lisääntymisen apuväline. Ja tuntuu että jos joskus itse rupeaisinkin haluamaan lapsia niin en haluaisi niitä tuolla tavalla ajattelevan miehen kanssa, että silloin minun pitäisi periaatteen vuoksi jättää hänet koska en haluaisi tukea tuollaista ajattelua suostumalla hänen kanssaan lapsia tekemään.
Toivottavasti tekstistä ei tullut liian sekava ja jaksoitte lukea loppuun asti, kertokaa please ajatuksianne!
Suhteessa menee hyvin ja tehdään paljon kaikenlaista yhdessä ja nautitaan yhdessäolosta, seksielämä toimii tosi hyvin. Mies on jopa puhunut joskus että haluaisi mennä kanssani kihloihin tai jopa naimisiin, tosin tuollaisia hän on puhunut yleensä vain silloin kun on ottanut vähän olutta.
Vuosi sitten meillä oli aika vakavanoloinen keskustelu, kun on vähän erilaisia mielipiteitä lisääntymisestä. Minä en halua lapsia, koska pelkään raskautta ja synnyttämistä yli kaiken enkä halua joutua kärsimään kipua enkä kropan mahdollista muuttumista "plösöksi." Pelkään myöskin etten jaksaisi olla äitinä, minulla ei ole edes ikinä ollut vauvakuumetta ja ihan pienet lapset ovat minusta tuntuneet aina jopa rasittavilta. Olen siis melko varma etten tule koskaan haluamaan lapsia, ainakaan omia tuon kaiken raskauteen ja synnytykseen liittyvän vastenmielisyyden takia.
Miehenikään ei nuorempana halunnut lapsia mutta kun on ikää tullut lisää, mielipide on muuttunut hänellä siihen että "kyllä ehkä joskus olisi kiva." Ja tuossa vakavassa keskustelussamme hän sanoi että minun pitäisi ottaa sitten se huomioon että jos hänelle joskus tulee sellainen olo että hän haluaa niitä lapsia oikeastikin niin silloin meille tulee ero jos en minä halua.
Tuosta suutuin aika tavalla silloin.
Mielestäni tuollainen ei ole rakastavan ihmisen puhetta. Rakastava ihminen hyväksyy toisen sellaisena kuin toinen on, vaikka se toinen ei sitten kykenisi tekemään ihan kaikkea sitä mitä hän sen haluaisi tekevän!
Jos vaatii tai kiristää tai pakottaa toista tekemään lapsen tai jättää toisen sen takia ettei se suostu noudattamaan tällaista mielihalua, se kuulostaa mielestäni enemmän narsistin käytökseltä! Että ollaan yhdessä niin kauan kun tuen ja täytän hänen tarpeitaan ja sitten kun en pystykään toteuttamaan ihan jokaista mielihalua niin jätetään?!
Mielestäni rakastavien ihmisten parisuhteessa pitäisi hyväksyä että jos tulee lapsia niin tulee mutta jos ei tule niin ei tule ja se on yhtä hyvä. Ja mielestäni se on juuri niin päin että rakastava ihminen ei pakota eikä vaadi vaan hyväksyy vaikka toinen ei kykene ihan kaikkea tekemään mitä hän haluaisi. Tuntuu erittäin väärältä että mies jättäisi naisen siksi ettei nainen tee hänelle jälkeläistä, sama mies varmasti jättäisi naisen vaikka tämä epätoivoisesti yrittäisi saada lapsen mutta olisikin siihen biologisesti kykenemätön tai jos lääkäri toteaisi ettei nainen edes saisi tulla raskaaksi että raskaus vaarantaisikin hengen ja varmasti jättäisi siinäkin tapauksessa jos nainen onnistuisi tulemaan raskaaksi, raskaus ja synnytys olisivat vaikeita ja menisivätkin viimeisenpäälle pieleen niin että vauvakin kuolisi synnytyksessä ja nainen saisi siitä niin suuret traumat ettei ikinä suostuisi yrittämään raskautta.
Tuollaisessa ajattelussa minä olen vain pelkkä tuotantoväline, miehen lisääntymisen apuväline. Ja tuntuu että jos joskus itse rupeaisinkin haluamaan lapsia niin en haluaisi niitä tuolla tavalla ajattelevan miehen kanssa, että silloin minun pitäisi periaatteen vuoksi jättää hänet koska en haluaisi tukea tuollaista ajattelua suostumalla hänen kanssaan lapsia tekemään.
Toivottavasti tekstistä ei tullut liian sekava ja jaksoitte lukea loppuun asti, kertokaa please ajatuksianne!
Vastaukset 34
Vanhimmat
On harvinaisempaa, mutta täysin sallittua, että se onkin nainen parisuhteessa, joka ei halua lapsia.
Uskon, että miehesi sua rakastaa, mutta hän on ehkä teistä se realistisempi tässä asiassa. Koska lasten hankinta ON yksi ihmisen elämän isoimpia kysymyksiä. Ja jos teillä on siitä niin perustavaa laatua oleva näkemysero, mies tajuaa jo nyt, että siitä voi tulla ongelmia. Hän on jopa ilmaissut kuinka tärkeä lapsi hänelle olisi.
En usko, että hän jättäisi naistaan, joka haluaa lapsia, mutta joka jostain syystä ei lapsettomuushoitojenkaan jälkeen niitä voi saada! Mutta hän kuulostaa siltä, että jättäisi naisen, joka ei halua edes yrittää saada lapsia.
Ja mun täytyy sanoa, että ymmärrän häntä ja olen samaa mieltä itse. Minäkin jättäisin miehen, joka ei halua lapsia, koska itse haluaisin.
Ei rakkaus pelkästään riitä hyvään parisuhteeseen! Tarvitaan intohimoa ja ystävyyttä, kunnioitusta ja arvostusta. Juuri niinkuin itskin sanoit, rakkautta on hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on. Pitää olla myös yhteisiä päämääriä ja yhteisiä unelmia!
Yhtä hyvin hän voisi kysyä täällä palstalla, rakastatko sinä häntä, jos vaadit elämään lapsettoman elämän? Varmaan rakastat, etkä sinä kuitenkaan lapseton elämä- haaveesi kanssa ole narsisti kuitenkaan, eikö vaan? ;-)
Jos äidiksi tuleminen on sulle noin kertakaikkisen vastenmielinen ajatus, rakastatko miestä tarpeeksi päästääksesi hänet menemään etsimään sen naisen, joka haluaa hänen kanssaan lapsia? Se olisi suurta rakkautta ja hyväksyntää osoittava teko ja vapauttaisi nykyisesi löytämään sen naisen, joka perheen haluaa. Sinut tekosi vapauttaisi löytämään itsellesi paremmin sopivan miehen, joka ei myöskään lapsia halua.
"Ei rakkaus pelkästään riitä hyvään parisuhteeseen! Tarvitaan intohimoa ja ystävyyttä, kunnioitusta ja arvostusta. Juuri niinkuin itskin sanoit, rakkautta on hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on."
Meillä on kaikkia noita, intohimoa, ystävyyttä, kunnioitusta ja arvostusta. Ja minä sanoin yleisesti että rakkautta on hyväksyä toinen sellaisena kuin se toinen on, ja nimenomaan alleviivaan naisen oikeutta omaan kroppaansa ja päätökseen mitä kropassa saa tapahtua.
Miehenhän ei lapsia saadakseen tarvitse tehdä juuri mitään, ainakaan mitään mistä ei pidä ja mistä voi seurata terveydellisiä ongelmia. Mielestäni on kohtuutonta vaatia naiselta tuollaista palvelusta. Parisuhteen pitäisi nimenomaan perustua rakkauteen, eikä siihen että toiselta vaaditaan asioita joihin toinen ei välttämättä kykene tai jotka tuottavat kamalasti stressiä, kipua ja pelkoa. Miehen pitäisi ymmärtää se että tämä asetelma on täysin epätasa-arvoinen! Eri asia olisi jos molemmat kärsisivät saman verran kipua ja mahdollisia haittoja.
Ja mielestäni mies joka naisen jättää sen takia ettei nainen pelkojensa takia halua lapsia, on yhtä paha narsisti kuin sellainen mies joka pakottaa naisen tekemään lapsen jotta suhde pysyisi kasassa!
Miehen pitäisi pitää suunsa kiinni ja kärsiä sinun kanssasi kun ei saa sitä mitä hän haluaa suhteelta, hän etsii sitten naisen joka haluaa lapsia.
Joillekin naisille tuo on selvä peruste jättää mies, miksi se ei toimi toisinpäin.
Voisit vaikka alleviivata miehen oikeutta saada lapsia jos ei sinun kanssasi niin sitten jonkun muun naisen kanssa joka haluaa lapsia.
"Miehenhän ei lapsia saadakseen tarvitse tehdä juuri mitään, ainakaan mitään mistä ei pidä ja mistä voi seurata terveydellisiä ongelmia. Mielestäni on kohtuutonta vaatia naiselta tuollaista palvelusta."
Eipä hän sitä sinulta vaadikaan, vaan menee menojansa. Jokaisella on oikeus haluta tai olla haluamatta lasta ja jokaisella on myös oikeus erota sillä perusteellä, mikäli siltä tuntuu.
"Miehen pitäisi ymmärtää se että tämä asetelma on täysin epätasa-arvoinen!"
Niin onkin, kun sinä saat de facto yksin päättää tuleeko lapsia vai ei.
"Ja mielestäni mies joka naisen jättää sen takia ettei nainen pelkojensa takia halua lapsia, "
Miehelle lienee yksi vitun humpan väli miksei niitä lapsia tule, jos niitä ei tule.
""Miehen pitäisi ymmärtää se että tämä asetelma on täysin epätasa-arvoinen!""
"Niin onkin, kun sinä saat de facto yksin päättää tuleeko lapsia vai ei."
Vaikka saankin päättää, niin se on vain ja ainoastaa MINUN kroppani joka joutuu kärsimään jos lapsia tulee! Tämä on mielestäni erittäin epätasa-arvoista! Silläkö et pidä mitään väliä, että nainen joutuu kärsimään? Naisen pitäisi vaan valittamatta alistua marttyyrinä kärsimään kaikki, vai?
Suhteettomasti ylireagoitu....
Hetken kärsimys ei paljon kokonaisuudessa paina...
Mietipäs hetken näitä kahta lausettasi joita siteeraan:
"Vaikka saankin päättää, niin se on vain ja ainoastaa MINUN kroppani joka joutuu kärsimään jos lapsia tulee!"
Olen kanssasi aivan samaa mieltä, että naisen kroppa joutuu käymään kaikenlaisia muutoksia raskauden takia.
Mutta, se on valitettavasti luonnon laki että naiset synnyttävät, ainakin ihmisten (ja muiden nisäkkäiden) kohdalla. Se on biologinen fakta jota sinä tai kukaan muu ei voi muuttaa, ja sen kanssa on elettävä.
"Tämä on mielestäni erittäin epätasa-arvoista!"
Eli, onko minun nyt ymmärrettävä mielipiteesi siten, jotta tasa-arvo toimisi, niin miehenkin pitäisi synnyttää?
Se vain taitaa olla luonnon lakien vastaista, ellei sitten joku tohtori-setä keksi keinoa jolla mieskin voisi synnyttää. Jätetään se Arnoldin elokuva "Junior" pois kuvioista.
Toisaalta, onko se mielestäsi tasa-arvoa, että miehet ovat Suomessa asevelvollisia ja käyvät armeijan (siis pääsääntöisesti), naisilta taasen tämä velvoite puuttuu. Mietipä tätä.
Muitakin tasa-arvoa vääristäviä seikkoja löytynee, aina palkoista lähtien, mutta niistä keskustellaan toisilla palstoilla.
Epilogina: jos olet vahvasti sitä mieltä ettet halua koskaan synnyttää lapsia, niin voi olla mitä todennäköisintä että miehesi etsii sellaisen naisen joka haluaa tehdä lapsia.
Hän tuskin haluaa adoptoida lasta......?
"Eli, onko minun nyt ymmärrettävä mielipiteesi siten, jotta tasa-arvo toimisi, niin miehenkin pitäisi synnyttää?"
Niin... tuossa kohtaa luoja on mokannut. Jos se menisikin niin että molemmat synnyttäisivät, olisi hyvä ja samalla saisi kaksi lasta. :) Mutta luonto on ikävä kyllä sysännyt tuon kokonaan naiselle. :/
Mielestäni tuokin on hirveän väärin että miehet pakotetaan armeijaan, ketään ei saisi pakottaa mihinkään. Mutta tietysti jos verrataan niin kyllähän tuo hieman ehkä tasa-arvoistaa tätä tilannetta miehen ja naisen välillä, kun miehetkin sentään pakotetaan johonkin.
Luulen että mieheni haluaisi nimenomaan biologisen lapsen, minä taas mielelläni adoptoisin ehkä sitten joskus ja voisin adoptoida vaikka jonkun mulattilapsen kun ne on söpöjä, siitä mieheni tuskin innostuisi. :/
"voisin adoptoida vaikka jonkun mulattilapsen kun ne on söpöjä"
no siis WTF? Sinä varmaan saisitkin adoptoida mulattilapsen ihan vain tuolla perusteella. Sen takiahan lapsia muutenkin tehdään..koska ne on söpöjä. Huhhuh
Mitä vikaa on siinä jos haluaisi adoptoida lapsen sellaisesta rodusta josta pitää?
Enkä sanonut että pelkästään sen söpöyden takia haluaisin adoptoida jonkun. Kylläpä sitä nyt saivarrellaan!
Ja kehtaan väittää, että itsekin jos olisit adoptoimassa ja saisit valita useammista, niin valitsisit sen terveimmän ja söpöimmän näköisen, näin se vain menee.
"mielestäni mies joka naisen jättää sen takia ettei nainen pelkojensa takia halua lapsia, on yhtä paha narsisti kuin sellainen mies joka pakottaa naisen tekemään lapsen jotta suhde pysyisi kasassa!"
Luonto on luonut pariutumishalun juuri sitä varten, että elämä jatkuisi lisääntymisen kautta. Jos mies haluaa perustaa perheen, siinä ei olisi YHTÄÄN MITÄÄN narsistista, jos hän jättäisi sinut siksi, että sinä et halua. Se, että sinulla on neuroosi, ei tarkoita, että mies on narsisti, jos sinun neuroosisi sotii hänen hartainta toivettaan vastaan. Lapsien tekeminen on muutenkin paljon luonnollisempaa kuin lasten tekemisen pelkääminen ja kammoaminen ja pelkojen ja kammojen rationalisointi. Epätasa-arvoisuuden nostaminen esiin argumenttina on kertakaikkiaan naurettava. Haastetaan luontoäiti oikeuteen, eikö niin?
Ymmärrän, että kaikki eivät halua lapsia, eikä siinä ole mitään vikaa. Mutta siinä on vikaa, jos sinä alat nimitellä miestäsi narsistiksi, jos hän haluaa perustaa perheen eikä se ole sinun kanssasi mahdollista!
Luonto on epätasa-arvoinen monella muullakin tavalla. Miehellä on esimerkiksi keskimäärin enemmän voimaa kuin naisella, ellei nainen lisää voimaansa kovalla treenillä.
Miehellä on voimakas sukuvietti, mutta edes halutuimmat miehet eivät aina saa tarpeen tullen kumppania. Miehen sukuvietti on luonteeltaan myös paljon kattavampi kuin naisen sukuvietti. Sen vuoksi kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Onko tämä tasa-arvoista tai oikeudenmukaista? Suomessakin on miehiä, jotka eivät millään saa kumppania, oli syy sitten mikä tahansa ja rima kuinka alhaalla tahansa.
Luonto ei ole tasa-arvoinen eikä oikeudenmukainen, piste. Lopeta se synnytyskammojen rationalisointi ja katso totuutta silmiin. Se on sinun neuroosisi eikä mikään maailmaa kuohuttava epäoikeudenmukaisuus.
Jos ette ole naimisissa, vaihda miestä. Mies haluaa lapsia ja sinä et. Minusta lasten haluamisessa ei ole mitään narsistista - päinvastoin. Silloin joutuu luopumaan monista asioista, mutta saa kyllä monin verroin enemmän.
Jos olette naimisissa, keskustelkaa asiasta aika paljon lisää. Olisi ollut tietty hyvä ottaa puheeks jo ennen avioitumista, mitä kummatkin toivotte tulevaisuudelta.
Sanoin vain että mies on sanonut "ehkä joskus voisi olla kiva" eli ei ole mitenkään varma edes haluaako mutta jättää myös mahdollisuuden että ehkä saattaisi haluta.
Missään vaiheessa en sanonut että se olisi hänen hartain toiveensa ja te olette sen siihen muotoon muuttaneet. Näin ne keskustelut aina täällä menevät, ihmiset aina muuttelevat toisten sanomia asioita ominpäin.
Adoptointi on Suomessa pitkä, hankala ja kallis prosessi, joka vaatii mm. pakollista adoptioneuvontaa. Kaikkia pareja ei myöskään hyväksytä adoptiovanhemmiksi. Lapsettomuudesta kärsivien parien muodostama jono on pitkä, jopa vuosien mittainen, joten parin, joka vain ei tahdo omia lapsia, mahdollisuudet saada adoptiolapsi ovat lähes olemattomat. Lasta ei myöskään voi valita, vaan lapselle pyritään valitsemaan hänelle parhaiten sopiva perhe. Nykyisin esim. ulkomaisten julkkisten antama "sateenkaariperhe" - kuva, jossa keräillään erivärisiä ja kulttuurisia lapsia ja ns. "pelastetaan huonompiosaisia" on siis hyvin kaukana suomalaisesta todellisuudesta.
Adoptiosta kiinnostuneiden (yleensä jo vuosia tuloksettomia hedelmöityshoitoja läpikäyneiden parien) kannattaa ottaa yhteyttä oman kotikuntansa/kaupunkinsa perheneuvolaan tai sosiaalitoimeen (mikä onkaan se instanssi, joka adoptioneuvontaa alueellasi järjestää) ja ilmoittautua adoptio-infoon. Pahoin kuitenkin pelkään, että teidän mahdollisuutenne adoptioon ovat melko huonot.
Meillä tuli miehen kanssa ero pitkän suhteen jälkeen kun hän ei lopulta halunnutkaan lapsia, ja minä halusin. En voinut jatkaa suhdetta kun kummatkin halusi ihan eri asioita. Ensin hän halusi, mutta kun vuosia tuli lisää niin mieli muuttui. Ymmärrän oikein hyvin jos suhde kaatuu siihen, lastensaanti on isoimpia asioita elämässämme. Löysin uuden miehen ja nyt meillä on jo kaksi lasta. Enkä todellakaan kadu jättämistä! Jos olisin jämähtänyt suhteeseen niin en olisi ikinä saanut kahta suloista tyttöä. Ymmärrän siis miehesi ajatuksenjuoksua varsin hyvin.
Mielesi saattaa muuttua vielä lasten suhteen. Näin kävi minullekin. Nyt 2 lasta, enkä vaihtaisi mihinkään tätä elämää. Aiemmin n. 25 v asti olin jyrkästi sitä mieltä, etten halua lapsia. Mutta löydettyäni sen oikean mieli muuttui. Parisuhteessa eläessä molempien on osattava joustaa toisen hyväksi. Tuo lapsiasia on aika iso asia (ehkä elämän tärkeimpiä) ja siinä mielessä ymmärrän kyllä miehesikin mielipidettä.
Itse olen juurikin 25, mutta minusta vain kaikki tuo raskaudessa ja synnytyksessä kropalle tapahtuva juttu on aivan hirveää ja tiedän että raskaus olisi muutenkin minulle hirveä kokemus koska pelkään hysteerisesti neuloja. Menen aina erittäin heikoksi jos pistetään ja yleensä pyörryn. Raskaana ollessahan otetaan aika useinkin verikokeita ja sitten synnyttäessä kun laitetaan kaikenmaailman oksitosiineja sun muita niin olisin koko ajan taju kankaalla = en pystyisi synnyttämään alakautta. Sitten taas pelkään leikkauksia yli kaiken. Että se siitä. :/
Harkitse perisuhdetta vasta sitten...
sanoa mielipiteensä ja samoin oikeus lopettaa teidän suhde jos teillä on noin isosta asiasta eri mieltä.
Haluisitko edes olla miehen kanssa jonka tiedät haluavan lapsia ja sä olet esteenä tällä asialle, miehesi katkeroitusi lopuksi iäkseen jos jättäisi lapsihaaveen toteutumatta.
Jos miehesi haaveet lapsista eivät tule muuttumaan niin mieluummin eroatte mahdollisimman pian että hän löytää naisen joka lapsia haluaa, elämä on liian lyhyt jahkailuun...
Ja mistä sitä ikinä tietää kun mennään 10 vuotta eteenpäin mitä ajattelet lapsista.. Tiedän naisia jotka ovat tossa iässä ihan varmoja ettei ikinä hankin lapsia, kas kummaa kun 30 v lähestyy tai ylityy niin mieli muuttuukin..
"Ja mistä sitä ikinä tietää kun mennään 10 vuotta eteenpäin mitä ajattelet lapsista.. Tiedän naisia jotka ovat tossa iässä ihan varmoja ettei ikinä hankin lapsia, kas kummaa kun 30 v lähestyy tai ylityy niin mieli muuttuukin.."
Niin, eihän sitä toki tiedä jos mieli muuttuu joskus myöhemmin ja kai se on niin ettei sitten jos oikeasti oikein kovasti lapsia haluaa, enää haittaa jos joutuu jonkinverran kärsimään. Ja kyllähän nykyään ihmiset aika yleisesti näyttävät lisääntyvän vielä lähempänä 40 ikävuottakin että itselläni aikaa on. Mutta nyt tuntuu tältä. Ja minusta vaan tuntui todella pahalta kun mieheni sanoi noin silloin vuosi sitten, tuntui kuin olisin pudonnut jostain todella korkealta maahan ja jäänyt siihen makaamaan. :(
Kuitenkin ne kihloihin- ja naimisiinmenopuheet ovat tulleet nyt kun tuosta keissistä on jo vuosi aikaa. Eli hän haluaa oikeasti panostaa tulevaisuuteen tässä suhteessa. Ehkä hän ajattelee että saatan sitten ajan kanssa muuttaa mieleni, mutta toivoisin kuitenkin että mieheni suostuisi mielummin vaikka adoptioon... :/ Ja en sitten tiedä jos oikeasti alkaisi olemaan se tilanne että ero olisi tulossa jos lapsia ei tule ja oltaisiin monta vuotta oltu yhdessä hyvässä suhteessa, niin uhrautuisinko sitten miehen mieliksi. Mutta tuntuisi sekin kyllä pahalta, jos ei itse oikein halua tai ei tiedä haluaako. :(
Lapsiahan pitäisi kai tehdä vain ja ainoastaan jos oikeasti haluaa ja tietää olevansa valmis..!
Moikka aloittaja.
Tää on oikeesti ihan hirvittävän koominen keskustelu, oli ihan pakko lukea kaikki vastaukset ja vielä paiskata sua mielipiteellä. Valitettavasti olen mies.
Kuten joku tuolla jo mainitsikin, on luonto hoitanut asian niin, että vain naaraat synnyttävät, koiraat vain hedelmöittävät. Nyky-yhteiskunnassa on mahd myös adoptoida lapsi esim jostain kehitysmaasta, jolloin tekee mielestäni hyvän teon.
Nythän on siis kuitenkin niin, että elämme niin kehittyneessä yhteiskunnassa, että naaraat ovat melko tasa-arvoisia koiraiden kanssa (ei tietenkään täysin, mutta suunta on koko ajan tasa-arvoa kohti). Olet siis yksi näistä naaraista, joilla on tasa-arvoa koiraisiin nähden paljon enemmän, kuin luonto alunperin on tarkoittanut.
No nyt sitten vain olette ihan yksinkertaisesti sen ongelman edessä, että se, mitä kehittynyt yhteiskunta ja feminismi on saavuttanut tasa-arvoon nähden (voit sanoa helposti ei kiitos synnyttämiselle), sotiikin raskaasti koiraasi alkukantaista toivetta kohtaan, hän haluaa lisääntyä, tuo irstas vanhanaikainen kelmi.
No tässähän ei vielä ole mitään ihmeellistä, sinulla on nuo uuden ajan toiveesi, joista pidät kiinni ja ihan oikeesti, suotakoon ne sinulle, elämme 2000 -lukua ja minäkin kannatan naisten vapautta sanoa yhtä painava sana, kuin miehetkin.
No, miehesi kuitenkin haluaa olla alkukantainen apina ja lisääntyy sitten jonkun toisen naaraan kanssa. Näin luonto toimii.
No mikä sun ongelma on? Luuletko sä, että sä voit pitää sekä oman "synnyttämättömän" kehosi ja lisääntymishaluisen koiraan? No katsos kun et voi, elämme tasa-arvossa, mutta VAIN TASA-ARVOSSA. Ei ole miehesi vika, että VAIN NAARAAT SYNNYTTÄVÄT ja että hänelle synnyttävä naaras et ole sinä. Soita luontoäidille ja reklamoi sinne, vaadi tasa-arvoa luontoäidiltä ja hauku hänet alkuperäisestä järjestelmästään :)
Älä muuten sit puhu luontoäidille rakkaudesta, sitä sanaa hän ei tunne.
Pelkään kait minäkin yli kaiken neuloja, mutta silti haluan lapsia. En ole edes ajatellut koko synnytystä tuolta kannalta, enkä edes lapsia! Älä ajattele tuollaisia asioita, sitä hysteerisemmäksi tulet! Kurpsahat kuitenkin jossain vaiheessa, joten ei ole järkeä ehkä ajatella asiaa tuolta kannalta. Voit katua suunnattomasti vanhuksena, kun ei ole lapsenlapsia eikä omia lapsia huolehtimassa..lapsenlapset ovat tunnetusti eniten onnea tuova seikka vanhuksena! Toisaalta, jos olet noin kypsymätön, niin en suosittele vielä lapsia. Joskus pitää rakkaista ihmisistä päästää irti, jos se tekee heidät onnellisemmaksi. Irtipäästäminenkin on rakkautta.
Nainen pystyy synnyttämään vaikka tajuttomana. Miten sun on vaikee ymmärtää että luonnolla on omat tapansa hoitaa asiat? Ei naista oo tarkotettu kuolemaan jokaisen raskauden ja synnytyksen ohessa.
Helpottaisko jos alkaisit oikeasti tutustua raskauteen ja lapsiin. Tieto ei yleensä lisää tässä asiassa tuskaa, päinvastoin
että olet jumalattoman lapsellinen ja itsekeskeinen ihminen. Hyvä ettet tunne tarvetta lisääntyä :)
Mitä lapsellista on siinä, että pelkää jotain asiaa? Eihän ihminen voi fobioilleen mitään. Ja jos en halua kokea kipua ja alistua naisen osaan, olen itsekeskeinen?
Itsekeskeinen olet koska oletat että sinulla on oikeus vaatia miestäsi luopumaan lapsihaaveistaan.
Ja tuo "alistua naisen osaan" ilmentää aika hyvin lapsellisuuttasi :D
On kyllä parasta että jätät sellaisen "alistumisen" aikuisille naisille, jotka ei kipua pelkää...
Aloittajan kirjoittelusta sai sellaisen käsityksen, että keskeisimmät syyt (kipu, ulkonäkömuutokset, piikkikammo...) ovat kaikki seikkoja, joita voidaan terapian keinoin hoitaa ja saada tuntumaan pienemmiltä seikoilta kuin ne tällä hetkellä tuntuvat. Jos taas ei vain yksinkertaisesti halua lasta, niin tilanne on huomattavasti mutkikkaampi. Silloin auttanee vain parisuhteen vaihto.
Luin noita postauksiasi alusta alkaen ja kyllä minullekin tuli mieleen, että olet itsekäs ja epäkypsä. Puhut siitä, että rakkaudessa pitäisi ymmärtää toisenkin haluja, mutta se näyttäisi koskevan vain sinua. Jos miehelläsi on haaveita lapsista ym., niin kunnioita hänen toiveitaan. Sinun ei tietenkään tule tehdä oman tahtosi vastaisesti, siinä olet oikeassa, mutta miksi miehesi sitten pitäisi luopua omista haaveistaan sinun vuoksesi? Asiaa pitäisi ajatella niin, että jos halut ovat kovin erilaiset, te ette voi olla onnellisia yhdessä. Etsi sinä mies, joka ei halua lapsia, ja miehesi etsiköön naisen joka niitä haluaa.
Kipu on luonnollinen asia ja kuuluu synnytykseen, se tarkoittaa sitä, että tapahtuma etenee. Kivunlievitystä on saatavilla ja sitä saa synnyttäjäkin vaatia tarvittaessa. Jos joskus lapsia haluat ja silti pelkäät, on olemassa myös mahdollisuus "terapiaan" ennen synnytystä.
Olet typerä, kun mietit mitä keholle tapahtuu. No, välttämättä ei mitään. Itselläni on kolme lasta, alateitse synnytetty ja imetettykin kohtuulliset ajat. Ylipainoa ei ole, sillä raskauden aikana tulleet kilot lähtivät imettämällä muutamassa kuukaudessa. Pömppöjä ei ole, liikun normaalisti ja syön terveellisesti. P'''u on yhtä tiukka kuin synnyttämättömänäkin. Seksuaalisuudelle lasten saanti on tehnyt vain hyvää. Olen 40v. ja kroppa on lievää rintojen pehmenemistä lukuunottamatta kuin 20-vuotiaalla, kelpaisin ihan varmasti muuallekin kuin oman ukon katseltavaksi. Ei kenenkään tarvitse muuttua veltoksi ja lihavaksi lisääntymisen vuoksi, paljon on kiinni itsestä.
Kirjoitit että nuorempana miehesikään ei halunnut lapsia mutta kun ikää on tullut lisää jne.
Näinhän se on aika monella mennyt, kun ikää tulee lisää, kello tikittä ja kumppani on oikea, mieli saattaa muuttua, toden näköisesti pikkuhiljaa.
Älä pidä itsepintaisesti kiinni noista kammoista joita et ole koskaan kokenut, pois lukien piikitystä. Piikeistä sen verran, että ei niitä verikokeita yhtenään oteta, ja jos jostain syystä joudutaan ottamaan, niin niihinkin tottuu. Ajatteleppas jos sinulla olisi diabetes...tottuisitko jokapäiväisiin piikityksiin, mitä luulet? Se olisi elinikäistä todennäköisesti, raskaus kestää vain vajaan vuoden.
Synnytyskipuja vertaisin hammaslääkärissä käyntiin, aikansa sattuu ja sitten kipu unohtuu, se on tosi. Kyllä sinä varmaan hammaslääkärissä olet käynyt?
Ihmisen keho tuppaa korjaamaan itse itseään, niin myös synnytyksen jälkeen, eikä se, että et ennen raskautta omistamaasi kehoa saisikaan täysin takaisin, olisihan sinulla elävä alibi vierelläsi, lapsi jonka rakkaudesta olet miehesi kanssa saattanut maailmaan, elämäänne. Ja tämä lapsi ja sen elämä, teidän elämänne perheenä, se on se juttu, raskausaika on vasta alku kaikelle sille, mitä primitiivinen miehesi ajattelee jäävänsä paitsi.
Mietin tuossa kun luin vastauksiasi, että kuinka paljon hankalampaa on ihmisten elämä jotka joutuvat adoptoimaan, jos ylipäätänsä saavat adoptoitua, lapsen, saatika sitten mainitsemasi söpön mulattilapsen, kuin että tekisi sen lapsen oman puolisonsa kanssa.
Sinä et vielä tiedä voitko edes tulla raskaaksi ja olet kehittänyt moiset kauhuskenaariot aiheesta. En ymmärrä miksi, enkä sitä miksi haluat hakea tältä palstalta hyväksyntää kannallesi. Aioitko esittää ketjun miehellesi kun luulit että kaikki olemme sitä mieltä että sinä saat päättää kehostasi ja miehesi on vain hyväksyttävä se? Yllätys taisi ollakin se että jouduit lukemaan vastauksista myös sitä mitä et koskaan olisi halunnut lukea: jos mies haluaa lapsen, mies etsii sellaisen naisen joka haluaa myös perheen ja piste. Näin se maailma vaan makaa.
Kaikesta huolimatta, anna ajan kulua, älä sano ikinä "Sinä et koskaan". Unohda koko asia muutamaksi vuodeksi, tunteesi asiaa kohtaan saattaa pikkuhiljaa alitajuisesti muuttua.
Toivotan kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi =)
Fiksusti hän minusta teki, kun ilmoitti, että haluaa lapsia joskus. Sehän on nyt vaan ihan fakta, että jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei, niin suhde yksinkertaisesti kariutuu joskus. Hän tarkoitti tuolla kommentilla pikeminkin sitä, että jos mielipiteesi ei muutu eikä kellosi tikitä, niin sitten hän yksinkertaisesti joutuu etsimään sellaisen, jolla on samanlaiset haaveet. Jos toinen haluaa mennä Afrikkaan ja toinen Alaskaan, niin hommahan on selvä. Kyllä se on rakastavan ihmisen puhetta kertoa, mitä haluaa! Eihän hänenkään pidä sinun vuoksesi teeskennellä ja haluta jotain muuta? Pitäisikö hänen tyytyä sammuttamaan ehkä yksi isoimmista unelmista? Ei se ole mitään kiristystä eikä pakottamista, tosin itse suosittelisin, että eroaisitte nyt, kun vielä kumpikin ehtii etsiä kumppanin..tai etenkin sinun miehesi, ellei hän halua olla vanha pappa jolla on nuoria lapsia.
Minua vähän huvittaa tuo, että jos haluatkin joskus lapsia, niin et sitten tuon kanssa voikkaan tehä..onko tuo sitten rakastavan ihmisen puhetta? Itse kuitenkin samalla tavalla kiristät häntä, että lapsia ei tehdä jos sinun kanssasi ollaan=) Eli tätä asiaa nyt kannattaa katsoa toisenkin kantilta. Kuulostaa lapselliselta, jos ei toisen kanssa voi tehä niitä lapsia, jos häntä kerta rakastaa. Ja toisekseen, jos häntä rakastat ja haluatkin joskus lapsia, niin voi tulla ikä vastaan jo tossa ukon vaihdossaki..ihan niinku kiukuttelun vuoksi. Ellet sitten välttämättä halua olla yh, mutta siinäkin on ongelmana, että sitten sait ne lapset muttet välttämättä enää miestä..markkina-arvosi laskee ikävä kyllä yksinhuoltajana, ja niin pikasuhteissa monesti on.
Jos häntä rakastat, niin hyväksyt että hän haluaa lapsia..ja jos sinä et niitä tulevaisuudessa halua, niin eronne nyt vaan on väistämätön. Se vaan pitää hyväksyä. P.S. Muutut plösöksi joka tapauksessa joskus.
"Muutut plösöksi joka tapauksessa"...
Niin, oletko muuten tullut ajatelleeksi, todellakin paikkasi rupsahtaa joskus kuitenkin... hä hää. Sitten sä rypistyt tietyistä paikoista... sun trimmatut lihakset alkaa roikkumaan, sun pers pakaroiden alle ilmestyy roikkuvaa massaa, rinnat retkahtaa. Sun kasvosikin muuttuvat rumiksi... hyi olkoon.
Paitsi jos muutat Irakiin ennen tätä vääjämätöntä, niin siellä naiset kulkee kaapuun kätkettynä ja kukaan ei näe sitä.
Pahoittelen, etten lukenut koko viestiketjua läpi, mutta kertoisin vähän omista näkemysksistäni ja kokemuksistani, koska elän vähän samanlaisessa tilanteessa kuin sinä.
No, olen ollut yhdessä mieheni kanssa puolisen vuotta ja käännetty tänä aikana kaikki kivet ympäri, puhuen myös perheen perustamisesta.
Minä en sairauteni vuoksi voi koskaan saada omia lapsia ja mieheni epäilee,
että voisi haluta perustaa jossain vaiheessa perheen.
Olen aina itse ajatellut valintojen kohdalla näin, että olen jäävi siinä tilanteessa, kun ja jos mies miettii perheen perustamista. Minulla ei ole siis mitään oikeutta sanoa kantaani perheen perustamiseen. Ja, jos mies päättää haluta lapsia, niin hänelle on siihen täysi oikeus, sillä edellytyksellä, että hän ymmärtää, että menettää silloin suhteen minuun.
Sinä voit omalta osaltasi tehdä tilanteessasi vain sen, että olet oma rakastettava itsesi ja hoidat suhdettanne.
Miehesi oli rehellinen sinua kohtaan mielestäni, koska hän sanoi, että teille tulee ero silloin, jos hän haluaakin lapsia.
Ei sitä pidä ottaa loukkauksena, mutta tietenkään asian jatkuva pohtiminen ei ole reilua, saatikka uhkailu tai kiristäminen. Koska kukaan ei voi omistaa kumppaniaan...
Miehesi voi rakastaa sinua, mutta ihmiset myös muuttuvat. Toivon, että tämä keskustelu jää teillä auki ja voisitte palata keskusteluun uudelleen sitten, kun molemmista hyvältä ja aiheelliselta tuntuu.